Nikkelikloridi

Nikkelikloridi (NiCl2) on nikkeli- ja kloridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään muun muassa metallien päällystämiseen nikkelillä elektrolyyttisesti ja muiden nikkeliyhdisteiden valmistukseen.

Nikkelikloridi
Tunnisteet
CAS-numero 7718-54-9
Ominaisuudet
Molekyylikaava NiCl2
Moolimassa 129,59 g/mol
Ulkomuoto Vedettömänä keltaista, kidevedellisenä vihreää kiteistä ainetta[1]
Sulamispiste 1 001 °C[1]
Kiehumispiste 973 °C (sublimoituu)[1]
Tiheys 3,55 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen 640 g/l (20 °C)[1]

[2]

Ominaisuudet

Huoneenlämpötilassa vedetön nikkelikloridi on keltaista hyvin hygroskooppista kiteistä ainetta, joka liukenee hyvin veteen ja eräisiin orgaanisiin liuottimiin kuten etanoliin. Kidevedettömän yhdisteen lisäksi tunnetaan myös useita kidevedellisiä muotoja, joista huoneenlämpötilassa stabiili on heksahydraatti (NiCl2·6H2O, CAS 7791-20-0). Alhaisissa lämpötiloissa tunnetaan myös heptahydraatti (NiCl2·7H2O). Kuumennettaessa nikkelikloridiheksahydraattia noin 36 °C:n lämpötilaan osa kidevedestä poistuu ja muodostuu tetrahydraatti (NiCl2·4H2O, CAS 34304-82-0) ja edelleen kuumennettaessa dihydraatti (NiCl2·2H2O, CAS 17638-48-1). Nikkelikloridi muodostaa kloridipitoisissa liuoksissa kompleksisia kloronikkelaatti-ioneja kuten [NiCl3]- ja [NiCl4]2-]. Monet ligandit pystyvät myös korvaamaan kloridi-ionit joko osittain tai kokonaan keskusionina toimivan nikkelikationin ympäriltä.[1][3][4][5][6]

Valmistus ja käyttö

Vedetöntä nikkelikloridia voidaan valmistaa kuumentamalla nikkeliä kloorin läsnä ollessa tai kuumentamalla kidevedellisiä nikkeliklorideja kuivassa vetykloridivirrassa. Heksahydraattia voidaan valmistaa nikkelijauheen, nikkelihydroksidin, nikkelikarbonaatin tai nikkelioksidin ja vetykloridin vesiliuoksen välisellä reaktiolla ja haihduttamalla vesi pois.[1][3][4][5][6]

Ni + Cl2 → NiCl2
NiO + 2 HCl → NiCl2 + H2O

Nikkelikloridin tärkein käyttökohde on metallien päällystys korroosiolta suojaavalla nikkelikerroksella elektrolyysillä. Muita käyttökohteita ovat muiden nikkeliyhdisteiden, erityisesti katalyytteinä käytettävien kompleksien valmistus, nikkelikloridi-natriumparistot sekä kaasunaamareissa ammoniakkia sitovana aineena.[1][3][4][5][6]

Lähteet
  1. E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 241. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. Nickel (II) Chloride (Nikkeli(II)kloridi) Käyttöturvallisuustiedote. 20.4.2020. Sigma Aldrich/Merck. Viitattu 16.11.2020.
  3. D. H. Antonsen & Dayal T. Meshri: Nickel Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 13.11.2015
  4. Keith Lascelles, Lindsay G. Morgan, David Nicholls & Detmar Beyersmann: Nickel Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 13.11.2015
  5. Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 686–687. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.11.2015). (englanniksi)
  6. Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1503. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.11.2015). (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.