Niilo Simojoki

Niilo Armas Alarik Simojoki (9. lokakuuta 1910 Muhos – 10. joulukuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen yleisesikuntaeversti, joka kuului Suomen ilmatorjunnan keskeisiin kehittäjiin.[1][2]

Simojoen vanhemmat olivat kirkkoherra Yrjö Heikki Simelius (1876–1971) ja hänen ensimmäinen puolisonsa Hilda Valerie Reudolph (1877–1940). Hän pääsi ylioppilaaksi Uudessakaupungissa 1929, valmistui Kadettikoulusta 1932 ja suoritti Sotakorkeakoulun 1937–1945.[2]

Simojoki palveli aluksi Rannikkotykistörykmentti 2:ssä mutta sai sitten 1934 pyynnöstään siirron ilmatorjuntarykmenttiin Viipuriin. Jatkosodan aikana hän oli heinäkuusta 1942 päämajan ilmatorjuntaosaston ballistisen toimiston päällikkönä ja sai aikaan sen, että ilmatorjuntaan tehtiin uusia hankintoja, jotka tulivat osoittautumaan tarpeellisiksi Helsingin suurpommitusten aikana helmikuussa 1944. Simojoki oli Ilmatorjuntarykmentti 1:n rykmenttiupseerina 1944 ja sodan jälkeen hänestä tuli ilmavoimien esikunnan ilmatorjuntatoimiston päällikkö ja Sotakorkeakoulun opettaja. Helsingin ilmatorjuntarykmentin patteriston komentajana Simojoki oli vuodesta 1955. Hänestä tuli eversti 1956 ja rykmentin komentaja. Vuosina 1960-1966 Simojoki johti pääesikunnan ilmatorjuntaosastoa ja 1966–1970 hän oli Sotakorkeakoulun sotatekniikan opetuksen johtaja ja opettaja. [2]

Niilo Simojoki oli naimisissa vuodesta 1934 voimistelunopettaja Siiri Tuulikki Palmun (1907-1995) kanssa. Simojoen veli oli jatkosodassa kaatunut teologian ylioppilas ja sotakirjailija Kaarlo Simojoki.[2]