Nicolaus I Bernoulli
Nicolaus I Bernoulli (myös Nicolas ja Nikolas, 21. lokakuuta 1687 Basel – 29. marraskuuta 1759 Basel)[1] oli sveitsiläinen matemaatikko. Hän oli yksi monista Bernoulli-suvun matemaatikoista.[2]
| Nicolaus I Bernoulli | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. lokakuuta 1687 Basel, Sveitsi |
| Kuollut | 29. marraskuuta 1759 Basel, Sveitsi |
| Kansalaisuus | Sveitsiläinen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Baselin yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Jakob Bernoulli |
| Instituutti |
Baselin yliopisto Padovan yliopisto |
| Tutkimusalue |
Matematiikka Filosofia |
| Tunnetut työt | Pietarin paradoksi |
Hän valmistui vuonna 1704 Baselin yliopistosta setänsä Jakob Bernoullin ohjauksessa ja sai filosofian tohtorin arvon viisi vuotta myöhemmin väitöksellä, joka käsitteli todennäköisyysteorian oikeudenkäytössä. Vuonna 1716 hänet kutsuttiin hoitamaan Galileo-professuuria Padovan yliopistoon, jossa hän työskenteli differentiaaliyhtälön ja geometrian parissa. Vuonna 1722 hän palasi Sveitsiin ja otti vastaan logiikan professuurin Baselin yliopistossa.
Bernoulli esittelee tärkeimmät saavutuksensa kirjeissään, erityisesti kirjeissään Pierre Rémond de Montmortille. Merkittävä on erityisesti Pietarin paradoksi. Hän oli yhteydessä myös Gottfried Leibniziin ja Leonhard Euleriin.
Lähteet
- Nicolaus (I) Bernoulli
- Boyer, Carl B. & Merzbach, Uta C.: Tieteiden kuningatar – Matematiikan historia, osa II. Luku 20. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 1994. ISBN 951-884-158-6.