Nicolás Maduro

Nicolás Maduro syntyi 23. tammikuuta 1962 Caracasissa Venezuelassa. Maduro syntyi vasemmistolaisperheeseen. Hänen isänsä oli ammattiliiton johtaja ja vasemmistolainen MEP-militantti. Maduron äiti oli kolumbialainen.[5] Maduro meni lukioon, muttei valmistunut sieltä. Hän aloitti poliittisen uransa lukion opiskelijayhdistyksessä. Maduro työskenteli 80-luvulla vuosia bussinkuljettajana. Madurosta tuli epävirallinen bussinkuljettajien kauppaliiton edustaja. Maduro oli vasemmistolaisen José Vicente Rangelin henkivartija tämän epäonnistuneen presidentinvaalikampanjan aikana. Maduro opiskeli sosialismia Kuubassa vuonna 1986.

Maduro liittyi 1990-luvun alkuvuosina sosialistis-populistisen Hugo Chávezin MBR-200-liikkeeseen. Maduro oli perustamassa Chávezia tukenutta MVR-liikettä. Maduro valittiin Venezuelan parlamentin alahuoneeseen 1998 ja varsinaiseen lakissäätävään parlamenttiin vuonna 2000. Madurosta tuli ulkoministeri vuonna 2006. Maduroa pidettiin ulkomailla 2000-luvulla yhtenä Chávezin lähipiirin kyvykkäimmistä poliitikoista. Mutta Chávezin seuraajaksi uumoiltiin yleensä parlamentin puhemies Diosdado Cabello Rondónia. Chávez nimitti 13. lokakuuta 2012 Maduron varapresidentiksi.

Sosialisti Hugo Chávez toteutti maassa laajoja sosiaalisia uudistuksia, joiden myötä esimerkiksi lapsikuolleisuus, äärimmäinen köyhyys ja lukutaidottomuus laskivat, mutta rikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti vuodesta 1999. Chávezin hallintoa syytettiin heikosta taloudenpidosta[6] [7] [8] ja sananvapauden rajoittamisesta. Chavezin sosialisointi romautti monella alalla tuotannon. Maa velkaantui. Hintakatto vei säännöstelyyn ja elintarvikkeiden salakuljetukseen muualle. Korruptio, tehottomuus ja rikollisuus jäytivät taloutta. Maasta tuli entistä riippuvaisempi öljystä, mutta sen hinta laski 2008-2009. Vuonna 2012 Chávez valittiin uudelleen presidentiksi 55 % kannatuksella.

Chávez nimesi Nicolás Maduron mieleiseksi seuraajakseen[9]. Chávez kuoli syöpään 5. maaliskuuta 2013.[10] Chávezin hautajaisten jälkeen Maduro vannoi presidentin virkavalan 8. maaliskuuta ja pyysi vaaliviranomaisia määräämään uuden presidentinvaalin ajankohdan.[11]. Kun Maduro käytti Chavez-myyttiä vaalikampanjassaan, oppositio syytti Maduroa Chavezin matkimisesta[12]. Maduro voitti vuoden 2013 vaalit saamalla 51 % äänistä, kun 78 % äänioikeitetuista äänesti[13]. Maduro vannoi virkavalansa 19. huhtikuuta 2013.

Venezuelassa puhkesi laajoja mielenosoituksia vuoden 2014 alussa. Mielenosoittajat olivat tyytymättömiä Maduron hallitukseen. He arvostelivat muun muassa hallituksen elintarvikepolitiikkaa ja yhä lisääntynyttä väkivaltaa. Mielenosoittajien keulahahmo oli itseään keskustavasemmistolaisena pitävä Henrique Capriles Radonski[14]. Capriles hävisi peräkkäiset vaalit Chavezille sekä Madurolle. Sittemmin oppositio piti keulahahmonaan Leopoldo Lópezia, joka osallistui vuoden 2002 vallankaappausyritykseen.[15] YK on tuominnut molempien osapuolten tekemät väkivaltaisuudet.[16]

Yhdysvallat määräsi useita sanktioita Maduron hallintoa kohtaan ja lisäsi painostustaan vedoten huoliinsa ihmisoikeuksien ja kansalaisyhteiskunnan tilasta.[17] [18]

Kansa alkoi vuoden 2019 alussa saada Maduron hallinnosta tarpeekseen. Häntä tuki armeijassa vain ylin sotilasjohto, jolle hän oli antanut tärkeimmät ministerinpaikat (12) ja kontrollin talouteen, kuten valtion öljy-yhtiöön, ruoanjakeluun ja satamiin sekä laittomaan huumeiden läpikulkukauppaan Eurooppaan. Tuhannet kuubalaiset tiedustelu- ja sotilasupseerit valvoivat sotilaita tiukasti kapinan estämiseksi. [1]

Tammikuussa 2015 Meksikon, Kolumbian ja Chilen entiset presidentit (Felipe Calderón, Andrés Pastrana Arango ja Sebastián Piñera) ilmoittivat vierailevansa Venezuelassa. Vierailullaan he antoivat tukensa Venezuelan oppositiolle. Maduro arvosteli suunniteltua vierailua etukäteen. Hän syyttikin entisiä presidenttejä "äärioikeiston tukemisesta".[19] Entiset presidentit suunnittelivat vierailevansa tuomiotaan istuvan Lópezin luona. Venezuelan hallitus ei tähän suostunut.[20] Maduro on useaan otteeseen sanonut, että hänen hallintonsa on joutunut lukuisien vallankaappausyritysten kohteeksi.

Uusin hallituksen epäilemä vallankaappausyritys tapahtui 12.2.2015. Kansankokouksen puheenjohtajan Diosdado Cabellon mukaan epäiltyyn vallankaappausyritykseen osallistui sotilaita, oppositiopoliitikkoja ja liikemiehiä.[21] Maduro syytti Yhdysvaltoja väitetystä vallankaappausyrityksestä. Yhdysvallat kiisti väitteet "naurettavina".[22]

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama julisti maaliskuussa 2015 Venezuelan "kansalliseksi uhkaksi" . Yhdysvallat määräsi sanktioita seitsemälle venezuelalaisviranomaiselle. Tätä pidettiin askeleena kohti maalle asetettavia pakotteita.[23]

Maduro on vakuuttanut, että maassa jatketaan ja tehostetaan Chávezin aloittamia projekteja. Lopullisena tavoitteena on "bolivariaaninen sosialismi" ja "dollarikapitalismin" syrjäyttäminen.[24] Tähän pyritään, Maduron sanoin, muun muassa nostamalla kotimaan tuotantoa, säätelemällä hintoja, uudistamalla verotusta ja ryhtymällä toimiin "taloudellista sodankäyntiä" vastaan.[25] [26] [27] Vuonna 2015 Maduro ilmoitti, että minimipalkkoihin ja eläkkeisiin tulee korotuksia.[28]

Chavezia vastustanut oppositio voitti 6. joulukuuta 2015 parlamenttivaalit, mutta Maduron jatkoi presidenttinä[29]. Maduro syytti Yhdysvaltoja opposition vaalivoitosta[30]. Todellinen syy lienee ollut hallituksen inflaatiota[31] ja pulaa tuottanut[32] talouspolitiikka ja paheneva rikollisuus[33].

Oikeisto-oppositio alkoi purkaa mm. köyhien tukemiseen tarkoitettua asunto-ohjelmaa[34]. Venezuelan oppositio keräsi yli 2 miljoonaa allekirjoitusta Maduron erottamiseksi, mikä ei ollut riittävä määrä kansanäänestykseen[35]. Presidentti ja parlamentti taistelivat vuoden 2016 alkupuoliskolla vallasta protestien ja pahenevan talouskriisin keskellä.

Maduro julisti maan taloudelliseen hätätilaan tammikuun puolivälissä 2016[36]. Maata vaivasivat paheneva ruokapula, lääkepula ja sähköpula. Venezuelan maatalous ei tuottanut kyllin ruokaa. Venezuela hankki ruokarahat öljyä myymällä. Öljyn maailmanmarkkinahintojen romahdus oli tyhjentänyt valtion kassan[37]. Maa myi osan kultavarannostaan pois maaliskuussa 2016. Hallitus painatti seteleitä yrittäen pitää romahtavan talouden pyörimässä. IMF ennusti inflaation nousevan 750 prosenttiin. Huhtikuussa työviikko lyhennettiin 2-päiväiseksi ja kouluviikko 4-päiväiseksi. Sairaaloissa ei ollut välttämättömiä lääkkeitä ja tarvikkeita[38][39]. Monilla oli varaa vain yhteen ateriaan päivässä[40]. Paikoin ryösteltiin kauppoja. Maduro uhkasi toukokuussa 2016 pakkolunastaa valtiolle ne tehtaat, jotka kieltäytyivät tuottamasta[41]. Toimintansa sulkeneet yritykset sanoivat, että hallituksen talouspolitiikka esti niitä toimimasta. Ulkomailla liikkui huhuja mahdollisesta vallankumouksesta tai vallankaappauksesta.[42] Maduro voimisti hätätilaa 16. toukokuuta 2016 määräten yritykset, turvallisuuden ja ruuanjakelun hallituksen tarkkaan valvontaan[43].

Oppositio kertoi keränneensä 1,8 miljoonaa nimeä, kun 200 000 riittää presidentinvaalien uusimiseksi. Maduro väitti opposition tulosten perustuvan vilppiin. Lain mukaan, jos allekirjoitukset todennettaisin vasta 2017, maan johtoon nousisi silloin varapresidentti Aristóbulo Istúriz ja valta säilyisi sosialisteilla, vaikka Maduro eroaisikin. Niinpä Maduron hallinto pyrki viivyttelemään allekirjoitusten todentamista. Aiemmin Maduro oli estänyt parlamentin sosialistien vastaiset hankkeet oikeuslaitoksella, joka oli Maduron ryhmän ohjauksessa. Maduro sanoi parlamentin "menettäneen poliittisen oikeutuksensa". Mutta oppositiojohtaja Capriles oli huolissaan kansanvallan sivuuttamisesta ja pelkäsi sotilaallista ratkaisua tai sosiaalista räjähdystä[44]. Oppositio uhkasi protesteilla, joissa vaadittaisiin kansanäänestystä Maduron erosta tai jatkosta. Maaliskuun lopussa 2017 Maduroa tukenut Venezuelan korkein oikeus otti parlamentin valtuudet. Muodollisesti tämä johtui siitä, että kolmea kansanedustajaa syytettiin äänien ostamisesta. Mutta todellinen syy oli pitää Maduron ryhmittymä vallassa, kun parlamentti oli joutunut opposition valvontaan[45].

Useat ulkomaiset ja maan sisäiset tahot protestoivat Madurion päätöstä, joka uhkasi laukaista suuria protesteja[46]. Venezuelan korkein oikeus peruikin kiistellyn päätöksen[47]. Silti tyytymätön oppositio ja kansanosa aloittivat huhtikuun alussa 2017 laajan protestiaallon. Protestoijat vastustivat ruokapulaa ja hintojen nousua. Protestoijissa oli sekä väkivaltaa käyttäviä että rauhanomaisia marssijoita. Poliisi vastasi päivittäin toistuviin, viikkokausia kestäviin suuriin mielenosoituksiin vesitykein, kyynelkaasulla ja myös ampumalla. Maduron kannattajat järjestivät omia mielenosoituksiaan. Vapun aikoihin Maduro ilmoitti aikovansa luoda perustuslakia säätävän kokouksen. Maduro myös sanoi haluavansa muuttaa perustuslakia niin, että kykenisi neutraloimaan vallankumousta vastustavat ainekset[47]. Maduron hallinto erosi Amerikan valtioiden yhteisöstä, koska Maduron mukaan se puuttui Venezuelan sisäisiin asioihin. Toukokuun loppuun mennessä protesteihin liittyvissä väkivaltaisuuksissa oli tapettu kymmeniä, satoja haavoittunut ja tuhansia pidätetty. Oppositio yritti saada armeijan puolelleen kriisin ratkaisemiseksi.

Maduro päätti toukokuussa järjestää äänestyksen, jossa valittaisiin perustuslakia säätävä kokous. Sen tarkoituksena oli eliminoida parlamentti ja oppositio. Näin valtakamppailu loppuisi. Vastustajat ja länsimaiset tarkkailijat sanoivat Maduron ajavan maata diktatuuriin.

Niinpä oppositio järjesti heinäkuun lopussa epävirallisen kansanäänestyksen[48]. Siinä yli 98 % äänestäneistä äänesti Maduron perustuslakisuunnitelmaa vastaan[49]. Hallitus järjesti virallisen perustuslakiäänestyksen heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Vaalit olivat alusta asti epäreilut. Vaaleissa ei ollut mahdollista vastustaa uutta perustuslakia. Oli ainoastaan kannattaa jotain hallinnon valitsemaa ehdokasta[50]. Oppositio boikotoi vaaleja. Hallituksen mukaan 42 % äänioikeutetuista tuki Maduron perustuslakia. Mutta opposition mukaan tukijoita oli vain 12 %[51].

Venezuelan sanottiin tehneen vilppiä vaaleissa[52][53]. Lakkoilu, väkivalta ja oppositiojohtajien pidätykset varjostivat vaaleja[54][55][56]. Yhdysvallat ja Euroopan unioni tuomitsivat vaalit. Yhdysvallat asetti Venezuelalle lisäpakotteita.[57] Maduro sanoi, jottei tottele muiden maiden hallituksia[58]. Kokouksen johtajaksi nimitettiin aiempi ulkoministeri Delcy Rodriguez.[59][60]

Vasta valittu perustuslakia säätävä kokous päätti erottaa ja vangita oppositiota tukeneen valtakunnansyyttäjä Luisa Ortegan[61]. Etelä-Amerikan kauppavyöhyke Mercosur erotti Venezuelan vastauksena vaaleihin[62]. Hallitus kielsi oppositiopuolueita osallistumasta seuraaviin vaaleihin, koska nämä olivat boikotoineet paikallisvaaleja[63]. Venezuela vapautti puolet vangitsemistaan oppositioaktivisteista jouluna 2017[64][65].

Vuonna 2018 Nicholas Maduro voitti Venezuelan presidentinvaalit[66]. Vain hieman alle puolet kansasta äänesti. Maduro astui virkaansa vuoden 2018 alussa[67]. Oppositio tuomitsi vaalit väärennetyiksi. Myös monet Etelä-Amerikan maat ja länsimaat pitivät Maduron presidenttiyttä laittomana[68]. Venäjä ja Kiina hyväksyivät Maduron presidentiksi. Oppositio käynnisti kymmenien vuosien takaisen sotilasdiktatuurin päättymisen muistoksi protestit Venezuelassa tammikuussa 2019. Niiden kärjessä oli vastavalittu parlamentin puhemies Juan Guaidó. Tämä julistautui presidentiksi 23. tammikuuta 2019[69]. Armeija tuki Maduroa^lähde?. Useat Euroopan valtiot, muiden muassa Suomi, tunnustivat Guaidón Venezuelan presidentiksi[70][71].

Toukokuussa 2020 tapahtuneessa vallankaappausyrityksessä kuoli kahdeksan ihmistä[72].

Maduron puolue voitti joulukuussa 2020 parlamenttivaalit. Pääoppositiopuolueet boikotoivat vaaleja, koska ne pitivät niitä ennalta vilpillisenä.[73][74]

Maduro on aviossa asianajaja ja poliitikko Cilia Floresin kanssa. Maduro ja Flores tutustuivat, kun Flores oli Chávezin asianajaja vuoden 1992 epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen. Maduro seurusteli pitkään Floresin kanssa, ja pari avioitui vasta vuonna 2013, jolloin Madurosta tuli presidentti.^lähde?

Maduroa pidetään roomalaiskatolisena, vaikka hän on intialaisen gurun Sathya Sai Baban opetuslapsi. Maduro antoi monia homoseksuaaleja vastustavia lausuntoja mm. syyttäen opposition edustajia homojen kannattajiksi.^lähde?

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nicolás Maduro Wikimedia Commonsissa