Niccolò Paganini

Niccolò (Nicolò) Paganini (27. lokakuuta 1782 Genova, Italia – 27. toukokuuta 1840 Nizza, Sardinian kuningaskunta) oli italialainen säveltäjä ja viuluvirtuoosi.[1]

Niccolò Paganini
Niccolò Paganinin muotokuva, Jean Auguste Dominique Ingresin piirros vuodelta 1819.
Niccolò Paganinin muotokuva, Jean Auguste Dominique Ingresin piirros vuodelta 1819.
Henkilötiedot
Syntynyt27. lokakuuta 1782
Genova, Italia
Kuollut27. toukokuuta 1840 (57 vuotta)
Nizza, Sardinian kuningaskunta
Muusikko
Tyylilajit taidemusiikki
Soittimet viulu, alttoviulu ja kitara
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]

Elämä ja ura

Paganini syntyi Genovassa 1782 ja alkoi soittaa mandoliinia ja viulua jo hyvin nuorena. Hän esiintyi julkisesti ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana. Teini-ikäisenä hän opiskeli muun muassa Alessandro Rollan ja Giacomo Costan johdolla. Sen jälkeen hän alkoi kiinnostua myös kitaransoitosta ja sävelsi jonkin verran musiikkia myös kitaralle sekä kitara–viulu-duolle. Nykyään Paganinin arvostetuimmat teokset lienevät hänen vuoden 1817 tienoilla viululle säveltämänsä 24 kapriisia op. 1. Lukuisat säveltäjät ovat kirjoittaneet muunnelmia viimeisestä, a-molli-kapriisista. Lisäksi Paganini sävelsi muun muassa kuusi viulukonserttoa sekä kamarimusiikkia.

Paganini rikkoi siihenastiset taiturillisuuden määritelmät ja loi uudetlähde?. Etenkin hänen jousenkäyttönsä oli mullistavaa. Hänen keksintöihinsä luetaan muun muassa eräät jousitustavat, sävelalueen laajennukset, loisteliaat kaksoisotteet, tietyt kitaratehotselvennä, vasemman käden pizzicato, kromaattinen oktaavisoitto ja joustavat siirtymät arco- ja pizzicatokulkujen välillä.

Paganini oli kiertuetaiteilija, jonka konsertit olivat valtavia menestyksiälähde?. Hän korosti taitojaan tempuilla, joilla hän sai yleisönsä villiintymään: hän soitti vaikeita kappaleita kolmella, kahdella tai jopa yhdellä kielellä (hän katkoi kieliä tahallaan yksi kerrallaan esityksen aikana). Hän saattoi soittaa hyvinkin monimutkaisen sävellyksen prima vista pitäen nuotteja ylösalaisin edessään.lähde?

Paganinin soitin oli Guarneri del Gesù Cannone. Vaikka hän omisti laajan viulukokoelman, johon kuului yksitoista Stradivariusta, hän ei koskaan julkisesti soittanut maineikkaimpia instrumenttejaan. Yksi ”stradi” kantaa hänen nimeäänkin.

Paganini kuoli Nizzassa vuonna 1840. Kuolinsyyn uskotaan olevan kuppa.

”Paholaisen viuluniekka”

Paganini oli virtuoosimainen soittaja. Hänen tekninen taituruutensa oli niin häkellyttävää, että kuulijat arvelivat hänen solmineen liiton paholaisen kanssa; tästä johtuu nimitys ”paholaisen viuluniekka”. Hänen laiha olemuksensakin, jota hän käytti hyväkseen ja korosti, oli ”noitamainen” tai ”paholaismainen”. Hänen sormensa olivat erityisen pitkät ja joskus on kerrottu Paganinin pystyneen taivuttamaan niitä epäinhimillisen näköisesti vastapäiseen suuntaan. Paholaismaisuus puri tehokkaasti porvarillistuvassa Euroopassa, jossa musiikin ja kirkon suhteet olivat aikaisempina vuosisatoina olleet kiinteät.lähde?

Populaarikulttuurissa

Paganinia ovat elokuvissa ja televisiosarjoissa esittäneet lukuisat eri näyttelijät. Heihin lukeutuvat muun muassa Roxy Roth vuoden 1945 elokuvassa Suuri unelma, Stewart Granger vuoden 1946 elokuvassa Paholaisen jousi, Vladimir Msryan vuoden 1982 minisarjassa Niccolo Paganini, Klaus Kinski vuoden 1989 elokuvassa Paganini ja viulisti David Garrett vuoden 2013 elokuvassa The Devil’s Violinist.

Lähteet
  • Heino, Timo: 5 viulua, sello ja nero. – Rondo 1/2006.
  • Lång, Markus: Kitara – Paganinin toinen soitin. – Poikkitela 3–4/1993, s. 8–10.
  • Barizza, Andrea – Morabito, Fulvia (toim.): Niccolò Paganini: Diabolus in Musica. Studies on Italian Music History, V. Turnhout: Brepols, 2010. ISBN 978-2-503-53533-3.

Viitteet
  1. Niccolò Paganini britannica.com. Viitattu 7.7.2022. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.