Niccolò Machiavelli

Machiavelli syntyi vanhaan ja varakkaaseen sukuun, ja siksi hän sai aikansa parhaan humanistisen koulutuksen, joka koostui triviumista eli logiikasta, retoriikasta ja grammatiikasta sekä quadriviumista eli aritmetiikasta, geometriasta, astronomiasta ja musiikista.[2] Hänen arvellaan opiskelleen Firenzen yliopistossa.[3]

Vaikka renessanssin ajan Italia eli kulttuurista hurmosta, se oli samaan aikaan ajautumassa poliittiseen kaaokseen. Apenniinien niemimaa oli jakautunut keskenään vihamielisiin valtioihin, joihin kuuluivat Firenze, Milano, Rooma, Genova, Siena, Napoli ja Venetsia. Firenze, joka oli 1400-luvulta lähtien ollut hallitsevassa asemassa suhteessa naapureihinsa, oli menettämässä asemiaan. Firenzeltä puuttui voimakastahtoinen hallitsija, joka olisi voinut yhdistää kaupungin toisiaan vastaan juonittelevat suvut. Myös kansallisvaltiot Ranska ja Espanja sekä Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta muodostivat vakavan uhan koko hajanaiselle niemimaalle. Machiavellin teoksia on luettava tätä taustaa vasten.

Ennen kuin Machiavelli määrättiin salaliitosta epäiltynä maanpakoon, hän ehti toimia kansalaisarmeijan diplomaattina ja sihteerinä vuonna 1507 perustetussa yhdeksänjäsenisessä komiteassa, joka perustettiin Machiavellin ehdotuksesta. Vuonna 1512 Medicit ottivat vallan espanjalaisten joukkojen tuella ja hajottivat hallituksen. Machiavelli joutui ensin sisäiseen karkotukseen ja sitten vankilaan. Vapauduttuaan hän lähti Firenzestä ja asettui maatilalle sen ulkopuolelle.[3]

Maanpaossa vuonna 1513 Machiavelli kirjoitti tunnetuimman teoksensa Ruhtinas. Siinä hän esittelee ihannemallinsa hallitsijasta, jonka ainoana moraalina tulee olla päämääräänsä pyrkiminen suosiosta välittämättä. Ilmiötä kutsutaan myös machiavellismiksi. Teos loi Machiavellin maineen ateistina ja moraalittomana kyynikkona.[1]

Maanpaossa Machiavelli kirjoitti myös toisen pääteoksensa Valtiollisia mietelmiä eli Esitelmiä Titus Liviuksen kymmenestä ensimmäisestä kirjasta. Kolmesta kirjasta koostuva teos on pinnallisesti kommentaari Titus Liviuksen Rooman historiaan, mutta käytännössä Machiavelli esittelee ennemminkin omia kuin Liviuksen näkemyksiä ja pyrkii historiantutkimisen sijaan käyttämään historiallisia tapahtumia opettavaisina tarinoina siitä, kuinka valtio on järjestettävä. Perinteisen näkemyksen mukaan tässä teoksessa Machiavelli esittää tasavaltaisen valtionäkemyksen, kun hän Ruhtinaassa keskittyi yksinvaltiuteen.

Lorenzo Bartolini, Niccolò Machiavelli, 1845.

• Ruhtinas (Il Principe, noin 1513, julkaistu 1532), suomentaneet sekä O. A. Kallio (1918) että Aarre Huhtala (1969)
• Valtiollisia mietelmiä (Discorsi sopra la prima deca di Tito Livio, 1517, julkaistu 1531), suomentanut Kaarlo af Heurlin (1958)
• Mandragola (1518)
• Sotataito (Dell’arte della guerra, 1519–1520, julkaistu 1521)
• Castruccio Castracanin elämä (La vita di Castruccio Castracani, 1520), suomentanut Paul-Erik Korvela (2005)
• Firenzeläishistoriat (Istorie fiorentine, 1520–1525)

Lisäksi Machiavellilta on julkaistu esimerkiksi runoja, kirjeenvaihtoa, muita näytelmiä ja lyhyempiä poliittisia kirjoituksia.

• Curry, Patrick & Zarate, Oscar: Machiavelli vasta-alkaville ja edistyville. (Machiavelli for Beginners, 1995.) Suomentanut Sari Vähänen. Helsinki: Jalava, 2000. ISBN 951-887-182-5.

• Vapaasti ladattavia Niccolò Machiavellin e-kirjoja Projekti Lönnrotilta sekä Project Gutenbergiltä
• Machiavellin teoksia Online Books -palvelussa (englanniksi)
• Machiavellin teoksia
• Fortunasta (Arkistoitu – Internet Archive), Machiavellin runo Di Fortuna, suomeksi kääntänyt Timo Laine.
• Korvela, Paul-Erik: Machiavelli ja Firenzen sotilaallisen heikkous (Arkistoitu – Internet Archive). Tieteessä tapahtuu 4/2004. (PDF)