Newfoundland ja Labrador

Gros Mornen kansallispuisto.

Newfoundlandin ja Labradorin välissä on Belle Islen salmi. Ranskalle kuuluva Saint-Pierre ja Miquelonin saariryhmä kalasatamineen sijaitsee aivan Newfoundlandin saaren eteläpuolella.

Alueella vaikuttaa kylmä merivirta, ja elinolosuhteet ovat ankarat. Kalastus on tärkein elinkeino. Aiemmin harjoitettiin huomattavassa määrin myös valaanpyyntiä. Metsätaloudella on niin ikään suuri taloudellinen merkitys.

Ankarien elinolosuhteiden vuoksi maasta on joskus käytetty nimitystä Kainin maa (engl. "The land God gave to Cain").[1]

Newfoundlandin saarella sijaitsi viikinkiajalla L’Anse aux Meadows, joka on ainoa tunnettu eurooppalaisperäinen asutuskohde Amerikan mantereella ajalta ennen vuotta 1492.[2]

Sekä englantilaiset että ranskalaiset yrittivät 1600-luvulla perustaa siirtokuntia Newfoundlandin saarelle, merkittävimpänä John Guyn johdolla vuonna 1610 perustettu Cupids. Siirtokuntia oli kuitenkin vaikea saada tuottamaan voittoa, sillä alueella ei ollut arvometalleja, maanviljely oli vaikeaa, ilmasto oli epäsuotuisa ja merirosvot haittasivat kalastusta. Kalastuksella saattoi kuitenkin tuottaa voittoa, mutta ainoastaan käyttämällä Englantia sen tukikohtana.[3] Pitemmän aikaa Newfoundland toimikin lähinnä kalastuksen tukiasemana.[3]

1700-luvulla brittiläinen siirtomaavalta vahvistui Newfoundlandissa, kun Espanjan perimyssodan vuoksi ranskalaiset hylkäsivät siirtokuntansa Plaisancessa (nyk. Placentia).[4] Vuodesta 1749 lähtien Newfoundlandin siirtomaasta on saatavilla sen työntekijöiden arkistomateriaalia.[4]

Pysyvän asutuksen muodostaminen Newfoundlandiin sallittiin 1820-luvulla. Vuonna 1832 Newfoundland sai vaaleilla valittavan hallituksen, ja vuonna 1855 siirtokunnan hallitus sai kaiken vastuun siirtokunnan hallitsemisesta.[4]

Newfoundland lähetti vuonna 1864 delegaation Quebecin konferenssiin, jossa nämä allekirjoittivat Kanadan dominion perustamisasiakirjat. Newfoundlandin asukkaat äänestivät vuonna 1869 Kanadan dominioon liittymistä vastaan. Ehdotus Kanadaan liittymisestä nousi esille uudelleen vuonna 1895, mutta tuolloinkaan neuvottelut eivät tuottaneet tulosta.[5]

Vuonna 1934 Newfoundlandin dominio luopui vapaaehtoisesti oman hallituksensa vastuusta ja siirtyi Yhdistyneen kuningaskunnan hallittavaksi. Dominiota hallitsi tästä lähtien kuusihenkinen komissio, jonka johtaja oli brittiläinen kuvernööri. Toisen maailmansodan jälkeen Kanadassa alettiin nähdä Newfoundlandin Kanadaan liittämisen edut, samoin kuin Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Kansanäänestys Newfoundlandin dominion tulevaisuudesta järjestettiin 3. kesäkuuta ja 22. heinäkuuta 1948, ja jälkimmäisellä kierroksella Kanadaan liittyminen sai 52,3 prosentin kannatuksen.[5][6][7]

Newfoundland liittyi Kanadaan 31. maaliskuuta 1949. Liittymistä voimakkaasti ajanut poliitikko ja mediapersoona Joseph Smallwood valittiin uuden provinssin ensimmäiseksi pääministeriksi. Hän säilytti paikkansa seuraavat 22 vuotta.[5][6]

1950-luvulla kalastus alkoi nopeasti menettää merkitystään Newfoundlandin talouden kannalta, mutta sen tilalle nousi muita aloja. Provinssi alkoi myös sähköistyä nopeasti, kun hallitus otti sähköistämisessä aloitteen yksityisten yritysten sijasta.[8]

L’Anse aux Meadowsin viikinkiasutus löydettiin uudelleen 1960-luvulla, ja 1970-luvulta alkaen se on ollut säännöllisesti arkeologisten kaivausten kohteena.[2]

Stephenvillen lentoasema vuonna 1963

Newfoundland Railway -rautatieyhtiö perustettiin vuonna 1926 aiemman Reid Newfoundland Companyn rakennuttaman 1 067 millimetrin levyisen kapearaiderataverkon pohjalle.[9] Viimeinen saaren rannalta toiselle kulkeva juna ajettiin 2. heinäkuuta 1969[10], ja rautatieliikenne Newfoundlandin saarella loppui kokonaan 30. syyskuuta 1988.[11]

Newfoundlandin osuus Trans-Kanadan valtatiestä valmistui vuonna 1965.[12]

1930-luvun lopulla Yhdistyneen kuningaskunnan ja Newfoundlandin hallitukset rakennuttivat lentoaseman Ganderiin.[13]

Provinssin alueella on inuittien itsehallintoalue Nunatsiavut.[14] Newfoundland ja Labrador jakautui ennen piirikuntiin. Piirikuntia tuli ajan myötä lisää ja niiden merkitys muuttui. Nykyisin piirikunnat ovat muuttuneet vaalipiireiksi, joita käytetään vaaleissa ja väestönlaskennassa.[15] Provinssi ei jakaudu pienempiin hallintoalueisiin, mutta jokainen väestökeskus muodostaa oman kuntansa. Paikallishallinto ei täten kata koko provinssia. Kuntia Newfoundland ja Labradorissa on yhteensä 280.[16]

Provinssin asukasluku on 519 716 (vuonna 2016)[17], josta noin 90 prosenttia Newfoundlandin saarella. Siellä on myös vajaan 100 000 asukkaan pääkaupunki St. John’s. Saarella on omat englannin ja ranskan murteensa. Puhutaan lisäksi newfoundlandiniirin murteesta, joka on kelttiläisen iirin kielen murre, ja jonka ovat säilyttäneet alueelle runsain mitoin muuttaneet irlantilaiset. Erityisesti Labradorin puolella käytetään eskimokieliä kuten inuktitutia.

• Hiller, James & Neary, Peter F. (toim.): Twentieth-century Newfoundland: Explorations. Breakwater Books, 1994. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Special section – the railway in Newfoundland. Decks Awash, 1981, 10. vsk, nro 4. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Newfoundland ja Labrador Wikimedia Commonsissa

Kanadan provinssit ja territoriot

Provinssit	Alberta Brittiläinen Kolumbia Manitoba New Brunswick Newfoundland ja Labrador Nova Scotia Ontario Prinssi Edwardin saari Quebec Saskatchewan
Territoriot	Luoteisterritoriot Nunavut Yukon