Nevermore

Nevermore oli yhdysvaltalainen progressiivista metallimusiikkia soittava yhtye. Se perustettiin Seattlessä vuonna 1991 laulaja Warrel Danen ja basisti Jim Sheppardin aikaisemman yhtyeen, Sanctuaryn, hajottua. Yhtye oli tauolla jäsentensä huonojen välien takia vuodesta 2011 alkaen[1]. Huhtikuussa 2015 laulaja Warrel Dane sanoi, ettei Nevermore ollut hajonnut, ja että yhtyeen olisi vielä mahdollista palata yhteen seuraavan kahden vuoden sisällä[2]. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska Dane kuoli joulukuussa 2017, päättäen yhtyeen toiminnan lopullisesti[3].

Nevermore
Yhtye esiintymässä vuonna 2007.
Yhtye esiintymässä vuonna 2007.
Tiedot
Toiminnassa 19912011
Tyylilaji progressiivinen metalli, thrash metal
Kotipaikka Seattle, Washington, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Entiset jäsenet

Warrel Danelaulu
Jeff Loomiskitara
Jim Sheppardbasso
Van Williamsrummut

Levy-yhtiö

Century Media

Aiheesta muualla
Kotisivut

Historia

Alku (1992-1993)

Nevermore sai alkunsa 1990-luvun alussa, kun levy-yhtiö painosti Sanctuary-yhtyettä muuttamaan musiikillisen tyylinsä heavy metalista silloin suurta kaupallista suosiota nauttineeksi grungeksi. Yhtyeen laulaja Warrel Dane ja basisti Jim Sheppard eivät suostuneet tähän painostukseen, joten he päättivät perustaa Nevermoren omana yhtyeenään.

Nevermore, In Memory ja Politics of Ecstacy (1994-1996)

Vuoden 1994 lopulla yhtyeen kokoonpano vakiintui, kun rumpaliksi tuli Van Williams ja kitaristiksi Sanctuaryn entinen kiertuekitaristi Jeff Loomis. Seuraavana vuonna Nevermore julkaisi nimeään kantavan debyyttialbuminsa Century Media Recordsin kautta. Yhtye kiersi Eurooppaa Blind Guardianin ja Pohjois-Amerikkaa Deathin kanssa. Toinen kitaristi Pat O' Brien liittyi yhtyeeseen 1996 ennen In Memory -EP:n julkaisua ja osallistui seuraavan The Politics of Ecstacy -albumin äänityksiin. Päästäkseen soittamaan Cannibal Corpsessa hän jätti Nevermoren ja Shatter Messiah -yhtyeen Curran Murphy tuli uudeksi kiertuekitaristiksi ennen kuin Tim Calvertista tuli Nevermoren vakituinen jäsen.

Dreaming Neon Black ja Dead Heart in a Dead World (1999-2001)

Vuonna 1999 Nevermore julkaisi Dreaming Neon Black -albumin. Albumin sanoitukset perustuvat osittain laulaja Warrel Danen kokemuksiin kun hänen pitkäaikainen tyttöystävänsä katosi, ja ne kertovat tarinan miehen hitaasta luisumisesta hulluuteen sen jälkeen, kun hänen ainoa koskaan rakastamansa nainen kuolee. Albumin julkaisua seuranneella kiertueella Nevermore esiintyi mm. Mercyful Faten, Iced Earthin, Arch Enemyn ja Opethin kanssa. Vuonna 2000 kiertueen lopussa kitaristi Tim Calvert ilmoitti eroavansa yhtyeestä mentyään naimisiin. Korvaavan jäsenen etsimisen sijaan yhtye päätti jatkaa nelihenkisenä, ja live-esiintymisissä käytettiin kiertuekitaristeja, kuten Curran Murphy (joka soitti myöhemmin Annihilatorissa) ja Chris Broderick (Jag Panzer ja Megadeth). Vuonna 2000 Nevermore myös julkaisi Dead Heart in a Dead World -albumin. Albumi oli ensimmäinen, jolla Jeff Loomis käytti 7-kielistä kitaraa. Albumin julkaisua seurasivat kiertueet In Flamesin ja Shadows Fallin kanssa vuoden lopulla ja Savatagen kanssa vuonna 2001.

Jäsenet

Viimeinen kokoonpano

  • Warrel Dane – laulu (1992-2011; kuoli 2017[3])
  • Jeff Loomis – kitara (1992-2011)
  • Jim Sheppard – basso (1992-2011)
  • Van Williams – rummut (1994-2011)

Entiset jäsenet

  • Mark Arrington – rummut (1991–1995)
  • Pat O’Brien – kitara (1995–1996)
  • Tim Calvert – kitara (1997–2000; kuoli 2018[4])
  • Steve Smyth – kitara (2004–2007)

Kiertuemuusikot

  • Curran Murphy – kitara (2000–2001, 2003–2004)
  • Adam Gardner – lyömäsoittimet (1995–1996)
  • James MacDonough – basso (2006)
  • Chris Broderick – kitara (2001–2003, 2006–2007)
  • Tim Johnston – basso (2007)
  • Attila Vörös – kitara (2010–2011)
  • Dagna Silesia – basso (2011)

Diskografia

Albumit

  • Nevermore (1995)
  • In Memory (EP, 1996)
  • The Politics of Ecstasy (1996)
  • Dreaming Neon Black (1999)
  • Dead Heart in a Dead World (2000)
  • Enemies of Reality (2003, uudelleen miksattuna 2004)
  • This Godless Endeavor (2005)
  • The Obsidian Conspiracy (2010)

Kokoelma-albumit

  • Manifesto of Nevermore (2009)

Livealbumit

  • Year of the Voyager (2008)

DVD:t

  • Year of the Voyager (2008)

Singlet

  • Believe in Nothing (2000)

Demot

  • Utopia (1992)
  • Demo 1994 (1994)

Lähteet

  1. Pasbani, Robert: Jeff Loomis Gives His Side of the NEVERMORE Breakup 22.09.2011. MetalInjection. Viitattu 27.03.2022. (englanniksi)
  2. WARREL DANE: 'NEVERMORE Is Not Dead' Blabbermouth. 12.04.2015. Viitattu 27.03.2022. (englanniksi)
  3. NEVERMORE And SANCTUARY Singer WARREL DANE Dies Of Heart Attack In Brazil Babbermouth. 13.12.2017. Viitattu 27.03.2022. (englanniksi)
  4. Former NEVERMORE and FORBIDDEN Guitarist TIM CALVERT Dies At 52 Blabbermouth. 30.04.2018. Viitattu 27.03.2022. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.