Neuvostoliiton joukkotuhoaseet

Neuvostoliiton joukkotuhoaseet olivat joukkotuhoaseita, joita maassa kehitettiin toisen maailmansodan jälkeen kylmän sodan aikana asekilvassa Yhdysvaltoja vastaan. Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen ydinlatauksensa vuonna 1949 ja alkoi samoihin aikoihin kehitellä ydinkärkien kuljettamiseen soveltuvia ohjuksia. Neuvostoliitto tutki ydinaseiden lisäksi myös kemiallisia ja biologisia aseita.

Neuvostoliiton ydinaseohjelma

Neuvostoliiton ydinaseohjelmasta ei ole käytettävissä yhtä tarkkoja tietoja kuin Yhdysvaltain ydinaseohjemasta. Vuonna 1939 fyysikot Zeldovits ja Hariton olivat julkaisseet aineistoa fissiosta.[1] 1940 fyysikko Igor Kurtshatov puhui ydinreaktorin ja atomipommin rakentamisen puolesta. Samana vuonna Berijan johtama tiedustelupalvelu NKVD alkoi tarkoituksella koota tietoja ydinaseesta. 1942 fyysikko Georgi Flerov lähetti Stalinille kirjeen atomipommitutkimusten välttämättömyydestä.[2]

Kehitystyö alkoi 1943, kun neuvostotiedustelu oli saanut tietoja Yhdysvaltain ydinaseprojektista. Neuvostoliiton ohjelman johtajana toimi turvallisuuspalvelun päällikkö Lavrenti Berija ja tieteellisenä johtajana fyysikko Kurtshatov. Pommin kehittämisajaksi arvioitiin vähintään 10–15 vuotta, sillä Neuvostoliiton tutkimusresurssit ja teollinen kapasiteetti alalla eivät yltäneet Yhdysvaltain tasolle. Osittain ydinaseen arviota nopeampaa kehittämistä auttoivat kuitenkin vakoilutiedot. Brittiläinen fyysikko Klaus Fuchs luovutti tarkkoja tietoja pommista Lavrenti Berijalle kesällä 1945. Neuvostoliiton ensimmäinen ydinreaktori alkoi toimia joulukuussa 1946. Reaktori perustui Yhdysvaltain Hanfordin reaktorin rakenteeseen.[3]

Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen atomipomminsa ”RDS-1”:n (koodinimeltään "Ensimmäinen salama", länsimaisittain ”Joe-1”) Semipalatinskissa 29. elokuuta 1949. Rakenteeltaan RDS-1 oli Berijan tahdon mukaan suora kopio Yhdysvaltain Fat Man-pommista. Pommin teho oli noin 22 kilotonnia[4] Vuonna 1951 räjäytettiin seuraava, 38 kilotonnin pommi (RDS-2), jossa oli parannuksia, pommi oli esimerkiksi suuremmasta tehosta huolimatta ensimmäistä huomattavasti kevyempi.[4] Samana vuonna seurasi vielä voimakkaampi RDS-3 Marija (41,2 kT). Vuonna 1953 RDS-6 -räjäytyksessä testattiin pienitehoista vetypommia, jossa oli niin sanottu kerroskakkurakenne. Ns. "täysimittainen" vetypommi RDS-37 (3,0 MT, koeräjäytys 1,6 MT) räjäytettiin vuonna 1955[4]. Ydinohjelman suurin pommi oli 1961 testattu 50 megatonnin Tsar-bomba, joka on suuritehoisin koskaan räjäytetty ydinase maailmassa.

Lähteet
  1. Prof. Uschii: Nuclear Research in the Soviet Union Kioton yliopisto, Filosofian ja tieteen historian laitos. Arkistoitu 10.2.2008. Viitattu 6.12.2008.
  2. Georgy Flerov Atomic Heritage Foundation. Viitattu 12.12.2018. (englanniksi)
  3. The World's Oldest Operating Reactor nuclearweaponarchive.org. Viitattu 12.12.2018.
  4. The Soviet Nuclear Weapons Program nuclearweaponarchive.org. Viitattu 12.12.2018.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.