Nestor Kukolnik

Nestor Vasiljevitš Kukolnik (ven. Не́стор Васи́льевич Ку́кольник, 20. syyskuuta 1809 Pietari – 20. joulukuuta 1868 Taganrog[1]) oli venäläinen kirjailija.

Nestor Kukolnik. Karl Brjullovin muotokuva vuodelta 1836.

Nestor Kukolnikin isä oli galitsialainen slovakki, joka työskenteli vuodesta 1803 lähtien Pietarin pedagogisen instituutin fysiikan laitoksen johtajana, tulevan keisarin Nikolai I:n opettajana ja Nežinin lukion rehtorina. Kukolnik opiskeli Nežinissä Nikolai Gogolin luokkatoverina ja työskenteli sen jälkeen venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajana Vilnassa. Vuonna 1831 Kukolnik siirtyi virkamieheksi Pietariin, jossa hän omistautui kokonaan kirjalliselle uralleen.[2]

Näytelmä Torquato Tasso (1833) teki Kukolnikista tunnetun kirjailijan. Hän kirjoitti useita taiteilijakohtaloita käsitteleviä draamoja, joita ei pidetty onnistuneina. Kukolnikin historialliset tragediat kuten Ruka Vsevyšnego otetšestvo spasla (”Kaikkivaltiaan käsi pelasti isänmaan”, 1834) vastasivat Nikolai I:n käsityksiä ja ne olivat aikanaan varsin suosittuja. Niissä hallitsija ilmentää kansan tahtoa, kun taas aatelisto edustaa itsekkyyttä, joka usein johtaa petokseen. Kukolnik kirjoitti samassa hengessä etupäässä Pietari I:n aikaan sijoittuvia historiallisia kertomuksia, mutta myöhemmissä teoksissaan hän pyrki välttämään yhteiskunnallisia aiheita.[3]

Kukolnik oli kirjailijana hyvin tuottelias, mikä heijastui varsinkin hänen romaaniensa laatuun. Hän pyrki esiintymään kirjallisuuselämän johtajana ja ylläpiti salonkia, jonka tapaamiset päättyivät usein päiväkausia kestäneisiin juominkeihin. Kukolnikin ystäviin kuuluivat Karl Brjullov sekä Mihail Glinka, joka sävelsi hänen runoihinsa sarjan suosittuja romansseja. Kukolnik osallistui myös Glinkan oopperatekstien laatimiseen. Hän julkaisi taidelehtiä Hudožestvennaja gazeta (1836–1841) ja Illjustratsija (1845–1847).[4]

Kukolnik vetäytyi kirjallisuuselämästä 1840-luvun lopulla. Hän työskenteli vuodesta 1847 lähtien sotaministeri Aleksandr Tšernyšovin kansliapäällikkönä ja matkusteli paljon eri puolilla Venäjää. Kukolnik tuli tunnetuksi tehokkaana virkamiehenä, jonka tunnuslause oli ”jos tsaari käskee, ryhdyn vaikka kätilöksi”. Kirjailijan kootut teokset ilmestyivät vuosina 1851–1852, ja myöhemmin hän julkaisi joukon yltiöisänmaallisia kertomuksia ja näytelmiä.[5]

Krimin sodassa kärsityn tappion aiheuttama pettymys sai Kukolnikin eroamaan virkauraltaan ja matkustamaan ulkomaille hoitamaan terveyttään. Palattuaan Venäjälle hän asettui asumaan Taganrogiin, jossa hän toimi aktiivisesti kotikaupunkinsa ja Donin alueen hyväksi. Kirjallisuuselämään Kukolnik ei enää palannut, mutta joitakin hänen teoksiaan julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen.[5]

Kukolnikin historiallisiin kertomuksiin sisältyy Suomi-aiheinen Jegor Ivanovitš Silvanovski, ili zavojevanije Finljandii pri Petre Pervom, joka ilmestyi Friedrich von Derschaun Finski vestnik -lehdessä vuonna 1845. Sen sankari on suomalainen nuorukainen, joka siirtyy suuren Pohjan sodan aikana venäläisten palvelukseen. Kertomus esittää ruotsalaiset suomalaisten riistäjinä ja venäläiset heidän vapauttajinaan.[6][7] Kukolnikin kertomus on yksi ensimmäisistä suomennetuista venäläisten kirjailijoiden teoksista. Carl Axel Gottlund julkaisi sen Thomas Frimanin käännöksenä Suomi-lehdessään nimellä Eerikki Silvanus eli Suomen valloittaminen Pietäri ensimäisen aikana.[8][9] Suomessa ilmestyi 1840- ja 1850-luvuilla myös kaksi Kukolnikin kertomusten ruotsinnosta[10][11].

Lähteet
  • Russkije pisateli 1800–1917: Biografitšeski slovar, tom 3. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-112-2.

Viitteet
  1. Russkije pisateli, s. 212.
  2. Russkije pisateli, s. 212–213.
  3. Russkije pisateli, s. 213–214.
  4. Russkije pisateli, s. 214–215.
  5. Russkije pisateli, s. 215.
  6. Kiparsky, V.: Suomi Venäjän kirjallisuudessa, s. 86–89. Helsinki: Suomen kirja, 1945.
  7. Nowakowski, Adam: Obrazy Finljandii, Švetsii i Rossii v povesti Nestora Kukolnika Egor Ivanovitš Silvanovski, ili pokorenije Finljandii pri Petre Velikom. Rocznik Przemyski. Literatura i Język, 2/2016, s. 27–37. Artikkelin verkkoversio.
  8. Karhu, Eino: Finljandskaja literatura i Rossija 1800–1850, s. 286, 290. Tallin: Estonskoje gosudarstvennoje izdatelstvo, 1962. Teoksen verkkoversio.
  9. Eerikki Silvanus eli Suomen valloittaminen Pietäri ensimäisen aikana. Suomi, 29.7.1848, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
  10. Håkanson, Nils: Rysk romantik på svenska: hur den ryska romantiken introducerades på svenska och varför. Slovo, 50/2010, s. 107–123. Artikkelin verkkoversio.
  11. Åkeström, Hans: Bibliografi över rysk skönlitteratur översatt till svenska Acta Bibliothecae Universitatis Gothoburgensis. 2018. Arkistoitu 2.5.2021. Viitattu 21.7.2021.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.