Neogeenikausi

Neogeenikausi oli kenotsooisen maailmankauden keskimmäinen kausi 23,02–2,588 miljoonaa vuotta sitten. Kautta edelsi paleogeenikausi ja sen jälkeen alkoi nykyinen kvartäärikausi. Neogeenikausi jaetaan mioseeniin ja plioseeniin, jotka jaetaan vielä pienempiin vaiheisiin.[1]

Neogeenikauden jako
kausi epookki vaihe ikä (mvs)
Kvartääri pleistoseeni Gela nuorempi
Neogeeni plioseeni Piacenza 2,588–3,600
Zancla 3,600–5,333
mioseeni Messina 5,333–7,246
Tortona 7,246–11,62
Serravalle 11,62–13,82
Langhe 13,82–15,97
Burdigala 15,97–20,44
Akvitania 20,44–23,03
Paleogeeni oligoseeni Khatt vanhempi
Neogeenikauden jako ICS:n mukaan tammikuussa 2013.[1]

Nisäkäslajisto kehittyi neogeenikaudella kohti nykyistä ja apinat kohti ihmistä. Ilmasto viileni ja kuivui. Ruohotasangot laajenivat ja aavikot kasvoivat ajoittain. Ilmastossa esiintyi välillä kosteampia kausia. Alankomaissa vallitsi yli kymmenen miljoonaa vuotta sitten mioseenin alkupuolella lämmin, subtrooppinen ilmasto, joka alkoi myöhemmin viiletä sekä muuttua epävakaaksi heilahtelemalla entistä nopeammin ja rajummin. Alankomaissa esiintyi vielä neogeenikauden lopussa plioseenin aikana kaksi muutaman sadantuhannen vuoden jaksoa, joiden aikana ilmasto oli parhaimmillaan lähes subtrooppinen. Kauden lopussa ja kvartäärikauden alkaessa tapahtui huomattava ilmaston jäähtyminen.

Neogeenikausi käsittää entisen tertiäärikauden kaksi epookkia, mioseenin ja plioseenin. Neogeenikauden määritelmästä käytiin väittelyä geologien kesken 2000-luvun alussa. Kauden katsottiin välillä sisältävän myös kvartäärikauden pleistoseeni- ja holoseeni-epookkeineen. Nykyinen määritelmä vahvistettiin vuonna 2009.[2]

Neogeenikautta on kutsuttu myös ”nuoreksi tertiääriksi”. Kaudelle oli tyypillistä eläinkunnan kehittyminen kohti nykyistä muotoaan. Kehitys jakautui lukuisiin välivaiheisiin, joista mahdollisesti tunnetuin on Euroopassa vaikuttanut Villafranca-vaihe. Ilmaston viileneminen alkoi näkyä neogeenikauden aikana selvästi Euroopassa, josta trooppiset eläinlajit vetäytyivät pois. Amerikat yhdistyivät mannerliikuntojen myötä plioseenin loppupuolella Panamankannaksen avulla.

Lähteet

  1. K.M. Cohen, S. Finney, P.L. Gibbard: International Chronostratigraphic Chart 2020. International Commission on Stratigraphy.
  2. Formal stratigraphic definitions: Definition of Quaternary Subcommission on Quaternary Stratigraphy, 2009

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.