Nelson Piquet

Piquet debytoi F1-sarjassa Saksan GP:ssa 1978 Ensign-tallin autolla. Kilpailu päättyi hänen osaltaan kierroksella 32. moottoririkkoon, mutta hänen kykynsä kuljettajana havaittiin varikolla. Seuraavat kolme kilpailua Piquet ajoi Ensingin sijaan BS Fabrications -yksityistallissa, joka käytti McLarenin vanhaa M23-autoa. Uudessa tallissa hän keskeytti kahdesti, mutta Italian GP:ssa hän ajoi ensimmäistä kertaa urallaan maaliin sijoittuen yhdeksänneksi.[8] Tämän jälkeen edessä oli jälleen tallin vaihtuminen, kun tallille ei ollut varaa lennättää kalustoa enää loppukauden kilpailuihin Pohjois-Amerikkaan. Bernie Ecclestone, joka toimi tuolloin Brabham-tallin tallipäällikkönä, halusi Piquet'n ajamaan jo kauden päättäneeseen Kanadan GP:hin.[9] Kilpailussa Piquet selviytyi maaliin sijalla 11. Hänen ajosuorituksensa vakuuttivat tallin johdon ja Piquet sai vakituisen kuljettajan paikan seuraavaksi kaudeksi.[10]

Kaudesta 1979 tuli Piquet'n ensimmäinen kokonainen kausi F1:sissä. Hän ajoi Brabham-tallissa kaksinkertaisen maailmanmestarin, Niki Laudan, tallikaverina. Kausi oli vaikea tallille, joka oli tottunut menestykseen. Piquet keskeytti kauden 15 kilpailusta yksitoista. Kahdesti hän onnistui sijoittumaan kymmenen parhaan pistesijojen ulkopuolelle ja oli kerran 12:s. Uransa ensimmäiset MM-pisteet hän saavutti kauden lopulla ajetusta Hollannin GP:sta sijoituttuaan neljänneksi. Lauda lopetti ajamisen jo ennen kauden loppua Kanadan GP:n harjoituksissa ja näin Piquet nousi tallin ykköskuljettajan rooliin.[11]

Kaudella 1980 Brabham palasi huipulle siirryttyään Alfa Romeon alitehoisista moottoreista Ford Cosworthiin.[11] Piquet aloittikin kauden hyvin ajamalla ensimmäistä kertaa urallaan palkintokorokkeelle sijoituttuaan toiseksi Argentiinan GP:ssa. Samalla hän myös todisti sen, ettei ollut enää vain pelkkä tulevaisuuden lupaus. Piquet tuli hyvin toimeen tallin pääsuunnittelijan, Gordon Murrayn, ja mekaanikkojen kanssa. Yhteistyön tuloksena auton suorituskykyä oli helppo parantaa nopeammin.[12] Etelä-Afrikan GP:ssa Piquet oli pisteillä neljäs. Vieläkin parempaa menestystä tuli Länsi-Yhdysvaltain GP:ssa, jossa Piquet voitti kilpailun startattuaan paalupaikalta sekä ajoi nopeimman kierroksen. Monacon GP:ssa hän jatkoi hyviä otteitaan ajamalla kolmanneksi ja nousi samalla ensimmäistä kertaa urallaan MM-sarjan johtoon.[13] Ranskan GP:ssa Piquet ajoi neljänneksi, kunnes nousi taas palkintokorokkeelle Britannian GP:ssa sijoituttuaan toiseksi. Saksan GP:ssa hän oli neljäs ja Itävallan GP:ssa viides, mutta hyvistä sijoituksista huolimatta ero kasvoi MM-sarjassa kärkipaikkaa pitäneeseen Alan Jonesiin 11 pisteeseen.[14] Hollannin GP:ssa Piquet ajoi voittajaksi ja sama vauhti jatkui myös voittoon päättyneessä Italian GP:ssa. Voittojen myötä hän nousi mestaruustaistossa pisteen Jonesin edelle. Kanadan GP:hin Piquet lähti paalupaikalta, mutta joutui kilpailussa keskeyttämään. Keskeytykseen päättyi myös kauden viimeinen kilpailu, Yhdysvaltain GP. Jones kuitenkin voitti kaksi viimeistä kilpailua ja hänet kruunattiin mestariksi Piquet'n jäädessä hopealle.[8][15]

Monacon GP:hin Piquet starttasi paalupaikalta, mutta keskeytti kilpailun törmättyään radan reunakaiteeseen.

Piquet avasi kauden 1981 ajamalla kolmanneksi Länsi-Yhdysvaltain GP:ssa. Brasilian GP:hin hän starttasi paalupaikalta, mutta hyytyi lopputuloksissa sijalle 12. Argentiinan GP:sta hän saavutti kaiken mahdollisen: paalupaikan, voiton ja nopeimman kierroksen. Piquet ylsi voittoon myös seuraavaksi ajetussa historian ensimmäisessä San Marinon GP:ssa. Seuraavissa kolmessa kilpailussa matkanteko katkesi keskeytykseen. Ranskan GP:ssa hän palasi palkintosijoille ajamalla maaliin kolmantena. Saksan GP:sta Piquet saavutti kauden kolmannen voittonsa, joka jäi myös kauden viimeiseksi.[16] Itävallan GP:ssa hän oli kolmas ja Hollannin GP:ssa toinen, samalla hän nousi MM-sarjassa tasapisteisiin johtaja Carlos Reutemanniin kanssa.[17] Kanadan GP:hin Piquet starttasi paalupaikalta, mutta jäi kilpailussa viidenneksi. Kuitenkin hän onnistui kaventamaan eron Reutemanniin yhteen pisteen MM-sarjassa, kun kaudesta jäljellä oli enää yksi kilpailu.[18] Päätöskilpailussa, Las Vegasin GP:ssa, Reutemannille olisi riittänyt mestaruuteen sijoittuminen Piquet'n edelle tai hänen keskeytys/jääminen pisteiden ulkopuolelle. Myös Jacques Laffitella oli mahdollisuus mestaruuteen. Piquet kuitenkin onnistui voittamaan uransa ensimmäisen mestaruuden pisteen erolla sijoittumalla kilpailussa viidenneksi, Reutemannin jäädessä kahdeksanneksi ja Laffiten kuudenneksi.[11][15]

Brabham siirtyi käyttämään BMW:n turbomoottoreita kaudella 1982. Moottorin luotettavuusongelmat vaivasivat tallia läpi koko kauden ajan.[16] Brasilian GP:ssa Piquet ajoi maaliin ensimmäisenä, mutta hänet hylättiin alipainoisen auton takia. Myös toiseksi tullut Keke Rosberg koki saman kohtalon. Tapahtuman seurauksena FOCAa edustaneet tallit vetäytyivät San Marinon GP:sta. Piquet avasi kauden pistetilinsä sijoittumalla viidenneksi Belgian GP:ssa. Epäonnistuneen aika-ajon vuoksi hän jopa karsiutui Itä-Yhdysvaltain GP:sta. Seuraavaksi ajetussa Kanadan GP:ssa tulos oli täysin päinvastainen Piquet'n voittaessa kilpailun ensimmäistä kertaa BMW:n moottorilla.[8] Hänen hyvä vauhtinsa jatkui myös Hollannin GP:ssa, mistä tulokseksi jäi toinen sija. Saksan GP:ssa Piquet johti kilpailua selvästi, mutta eteen tullut hitaampi Eliseo Salazar teki ohitustilanteessa virheen, minkä seurauksena molemmat keskeyttivät yhteentörmäyksessä.[19] Piquet hermostui äkillisestä tilanteesta niin pahoin, että hyökkäsi Salazarin kimppuun lyöden ja potkien häntä.[12] Itävallan GP:hin Piquet starttasi paalulta ja ehti kilpailussa ajaa nopeimman kierroksen, mutta joutui lopulta keskeyttämään sähkövikaan.[20] Kauden viimeiset pisteet hän saavutti Sveitsin GP:sta ajamalla neljänneksi. Kauden aikana Piquet onnistui saavuttamaan 20 pistettä, joilla hän sijoittui kuljettajien MM-sarjassa vasta sijalle 11.[21]

Kausi 1983 käynnistyi Piquet'n osalta hyvin, kun hän saavutti avauskilpailusta, Brasilian GP:sta, voiton ja nopeimman kierroksen. Ranskan GP:ssa hän ajoi toiseksi ja ylsi samaan sijoitukseen myös Monacon GP:ssa saavuttaen samalla kilpailun nopeimman kierroksen. Piquet ajoi Belgian- ja Itä-Yhdysvaltain GP:ssa neljänneksi ja onnistui näin kaventamaan eron yhteen pisteen MM-sarjaa johtaneeseen Alain Prostiin.[22] Britannian GP:ssa Piquet palasi jälleen palkintokorokkeelle ajamalla toiseksi. Itävallan GP:ssa hän oli kolmas, mutta ero MM-taistossa Prostiin kasvoi jo 14 pisteeseen hänen voitettuaan kilpailun.[23] Hollannin GP:ssa sattui yllättävä tilanne, kun Prost ajautui ohitustilanteessa kilpailua johtaneen Piquet'n kylkeen. Tapahtuman seurauksena molemmat joutuivat keskeyttämään.[24] Piquet palasi voittojen kantaan Italian GP:ssa, jossa hän kellotti myös nopeimman kierroksen. Hän voitti myös seuraavaksi ajetun Euroopan GP:n. Voitto oli hänen uransa kymmenes. Kauden päätöskilpailuun, Etelä-Afrikan GP:hin, lähdettiin Prostin johtaessa kuljettajien MM-sarjaa kahden pisteen erolla Piquet'hen.[25] Piquet varmisti kilpailussa uransa toisen mestaruuden sijoittumalla kolmanneksi,[26] kun Prost keskeytti turbon rikkoonnuttua.

Piquet ajamassa ulosajoon kierroksella 46 päättyneessä Yhdysvaltain GP:ssa.

Kaudella 1984 Brabham-BMW:n vauhti oli aika-ajoissa kohdallaan, mistä osoituksena oli Piquet'n yhdeksän paalupaikkaa.[24] Menestys ja mestaruushaaveet kaatuivat kuitenkin luotettavuusongelmiin,[27] kymmenessä kilpailussa oli Piquet'n tyytyminen keskeytykseen. Piquet voitti paalulta startattuaan kauden seitsemännen kilpailun, Kanadan GP:n, kun auto jaksoi ensimmäistä kertaa kauden aikana ruutulipulle saakka. Hän kellotti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Piquet ylitti maalilinjan ensimmäisenä myös seuraavaksi ajetussa Itä-Yhdysvaltain GP:ssa, johon hän myös lähti eturivistä paalupaikalta. Britannian GP:hin hän starttasi paalupaikalta, mutta kilpailussa vauhti riitti vasta seitsemänteen sijaan turboahtimen rikkoonnuttua. Itävallan GP:n lähtöruudukossa oli Piquet jälleen paalupaikalla ja tällä kertaa auto kesti maaliin saakka toisena. Italian GP:ssa Piquet ajoi neljännen ja viimeisen kerran kauden aikana palkintokorokkeelle sijoittumalla kolmanneksi. Aika-ajoista hän saavutti kauden kahdeksannen paalupaikkansa. Kauden päättäneeseen Portugalin GP:hin Piquet starttasi yhdeksättä kertaa kauden aikana paalupaikalta, mutta jäi kilpailussa viimeiselle pistesijalle eli kuudenneksi.[26] Pisteitä hän saavutti kauden aikana yhteensä 29 kappaletta, joiden turvin sijoittui kuljettajien MM-sarjassa viidenneksi.[28]

Piquet Saksan GP:ssa 1985. Kilpailu päättyi turbon hajottua keskeytykseen 24. kierroksella.

Kaudesta 1985 muodostui pettymys Piquet'lle. Brabhamin vauhti ei ollut enää ennallaan ja siirtyminen Pirellin renkaisiin pahensi tilannetta entisestään.[8] Avauspisteet Piquet saavutti kauden kuudennesta kilpailusta, Itä-Yhdysvaltain GP:sta, jossa hän ajoi maaliin kuudentena. Ranskan GP:sta Piquet saavutti kauden ainoaksi jääneen voittonsa.[24] Seuraavaksi ajetussa Britannian GP:ssa hän ajoi pisteille neljänneksi, mutta jäi kilpailun voittaneelle Alain Prostille yli kierroksen. Hollannin GP:n aika-ajoista Piquet saavutti kauden ensimmäisen ja ainoan paalupaikkansa, mutta kilpailussa hän hyytyi pisteiden ulkopuolelle sijalle kahdeksan. Italian GP:ssa hän ajoi toistamiseen kauden aikana palkintokorokkeelle sijoittumalla toiseksi. Kauden viimeiset pisteet Piquet saavutti Brasilian GP:sta ajamalla maaliin viidentenä. Kauden kolmessa viimeisessä kilpailussa hän joutui kaikissa keskeyttämään.[26] Kuljettajien MM-sarjassa Piquet sijoittui kahdeksanneksi 21 pisteellään.[29] Kausi jäi Piquet'n viimeiseksi Brabham-tallissa, kun hän kieltäytyi Ecclestonen tarjoamasta jatkosopimuksesta.[30]

Piquet siirtyi kaudella 1986 seuraaviksi kahdeksi vuodeksi kilpailemaan Williams-talliin. Ykköskuljettajan asemaan hän ei kuitenkaan päässyt, koska jo edellisellä kaudella tallissa kilpaillut Nigel Mansell ei sitä suonut missään nimessä. Myös tallin johto halusi taata molemmille kuljettajille samanlaisen aseman. Ilmapiiri ei siis ollut tallin sisällä paras mahdollinen kuljettajien kamppaillessa toisiaan vastaan.[30] Piquet'n kausi käynnistyi kuitenkin hyvin tulosten valossa, kun hän ajoi voittoon kotikilpailussaan Brasilian GP:ssa. San Marinon GP:ssa hän ajoi palkintokorokkeelle sijoittumalla ajamalla maaliin toisena. Belgian GP:hin Piquet starttasi ensimmäistä kertaa kauden aikana paalupaikalta, mutta kilpailu päättyi keskeytykseen turbon hajottua. Kanadan- ja Ranskan GP:ssa hänen vauhtinsa riitti molemmissa kilpailussa kolmanteen sijaan. Britannian GP:hin hän starttasi paalupaikalta, mutta kotiyleisönsä edessä ajanut Mansell onnistui nousemaan Piquet'n ohi kilpailun voittajaksi. Saksan- ja Unkarin GP:ssa Piquet onnistui nousemaan molemmissa kilpailun voittoon. Myös molemmissa kilpailussa Ayrton Senna oli Lotuksella toinen ja Mansell kolmas. Kauden neljännen ja viimeisen voittonsa Piquet saavutti Italian GP:sta startattuaan kuudennesta lähtöruudusta. Portugalin GP:ssa hän oli kolmas ja Meksikon GP:ssa neljäs.

Piquet'n Williams FW11B -auto, jolla hän voitti uransa kolmannen kuljettajien maailmanmestaruuden kaudella 1987.

[31] Kauden päätöskilpailuun, Australian GP:hin, lähdettiin kuljettajien MM-sarjan pistetilanteessa: Mansell 70, Prost 64 ja Piquet 63. Kilpailussa Mansellin mestaruushaaveet kariutuivat rengasrikkoon kierroksella 64. Välittömästi tapahtuman jälkeen Piquet kutsuttiin varikolle renkaiden vaihtoon ja samalla Prost nousi kilpailussa johtoon. Hän piti sijoituksensa maaliin saakka ja vei näin mestaruuden, vaikka Williams-kuljettajilla oli kiistatta kauden nopeimmat autot.[30]

Kaudella 1987 sanasota Piquet'n ja Mansellin välillä oli kiivaampaa, mutta paremmuus ratkaistiin vasta kilparadalla.[30] Kausi käynnistyi jälleen Brasiliasta, jossa Piquet onnistui ajamaan kilpailussa maaliin toisena. San Marinon GP-viikonloppuna perjantaina Piquet ajoi pahasti ulos radalta teknisen vian takia surullisen kuuluisassa Tamburello-mutkassa. Kilpailu jäi hänen osaltaan väliin. Monacon GP:n toisen sijan myötä alkoi yhdeksän kilpailun mittaiseksi venynyt palkintosijaputki. Itä-Yhdysvaltain-, Ranskan- ja Britannian GP:ssa Piquet ylitti kaikissa maalilinjan toisena, sekä Britanniassa hän starttasi myös ensimmäistä kertaa kauden aikana paalupaikalta. Hockenheimringillä ajetussa Saksan GP:ssa Piquet saavutti kauden ensimmäisen voittonsa ja siirtyi samalla johtoon kuljettajien MM-sarjassa.[32] Seuraavaksi ajetussa Unkarin GP:ssa Piquet'n voiton myötä hänen johtonsa MM-kamppailussa vankistui nyt seitsemään pisteeseen. Itävallan GP:ssa paalupaikalta alkanut kilpailu päättyi maalissa toiseen sijaan. Italian GP:ssa Piquet pääsi juhlimaan uransa 20. voittoa startattuaan kilpailuun paalupaikalta.[33] Portugalin GP:ssa Piquet jäi kolmanneksi, mutta onnistui kasvattamaan piste-eroa pahimpiin MM-tittelin uhkaajiin Sennaan ja Manselliin, kun he jäivät pisteittä. Piquet starttasi paalupaikalta Espanjan GP:hin, mutta taipui kilpailussa sijalle neljä. Meksikon GP:ssa Piquet ajoi seitsemännen kerran kauden aikana toiselle sijalle. Mestaruus ratkesi kauden toiseksi viimessä kilpailussa, Japanin GP:ssa, kun Mansell loukkaantui harjoituksissa sattuneessa ulosajossa, eikä kyennyt osallistumaan kahteen viimeiseen starttiin. Piqet voitti uransa kolmannen ja viimeisen mestaruutensa 73 pisteen turvin. Mansellin saldoksi jäi 61 pistettä.[34]

Piquet ei menestyksestään huolimatta viihtynyt Williamsilla, koska hän ei sopeutunut siihen, että tallikaveri Mansell sai tasavertaisen kohtelun. Uusien haasteiden perässä Piquet jätti tallin mestaruuskautensa päätteeksi.[30]

Lotuksen käytössä kaudella 1988 ollut 100T-auto. Autolla nro. 2 ajoi Satoru Nakajima.

Piquet teki Lotus-tallin kanssa rahakkaan sopimuksen ja siirtyi tallin kilpakuljettajaksi kaudeksi 1988. Sopimus osoittautui kuitenkin virheeksi, koska tallin suorituskyky ei ollut enää edelliskausien tasolla.[24] Kauden alku oli kuitenkin lupaava, kun Piquet ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi kauden avanneessa Brasilian GP:ssa ja sitä seuranneessa San Marinon GP:ssa. Kanadan GP:ssa Piquet ajoi pisteille neljänneksi, mutta hän jäi kilpailun voittaneelle Ayrton Sennalle yli kierroksen. Piquet selviytyi pistesijoille seuraavan kerran F1-sarjan palattua Eurooppaan Ranskan GP:ssa, kun hän oli lopputuloksissa viides. Sama sijoitus jäi hänen tulokseksi seuraavaksi ajetusta Britannian GP:sta. Unkarin GP:ssa tallin autojen vauhti oli pahasti kateissa ja Piquet jäi tallikaverinsa Satoru Nakajiman tavoin kärjelle yli kolme kierrosta.[35] Belgian GP:ssa Piquet nousi kilpailun lopputuloksissa kuudennelta sijalta neljänneksi, kun Benetton-tallin autot hylättiin. Kauden päätöskilpailussa, Australian GP:ssa, Piquet ajoi kolmannen kerran kauden aikana kilpailussa palkintokorokkeelle kolmanneksi.[36] Palkintosija oli menestyksekkään Lotus-tallin viimeinen F1-sarjassa, vaikka talli vetäytyi sarjasta vasta kauden 1994 jälkeen.[37]

Kausi 1989 oli Piquet'lle edelliskautta heikompi, minkä selitti Lotus-tallin siirtyminen Juddin moottoreihin. Edelliskaudella moottoreita tallille toimittanut Honda jatkoi yhteistyötä vain McLarenin kanssa, kun F1-sarjassa kiellettiin turbomoottorit ja siirryttiin vapaasti hengittäviin moottoreihin. Piquet'n kauden kolme ensimmäistä kilpailua päättyi keskeytykseen ja ensimmäisen kerran hän ajoi maaliin kauden neljännessä kilpailussa, Meksikon GP:ssa, jossa hän oli yhdestoista. Pistetilinsä Piquet avasi Kanadan GP:ssa ajamalla 19. lähtöruudusta neljänneksi. Palkintosijasta hän jäi hieman yli viisi sekuntia. Hän oli neljäs myös Britannian GP:ssa. Saksan GP:ssa Piquet ajoi viidenneksi ja sitä seuranneesta Unkarin GP:sta hän saavutti yhden pisteen ollen lopputuloksissa kuudes. Belgian GP:n aika-ajoissa Piquet jäi Ayrton Sennan paalupaikka-ajasta lähes seitsemän sekuntia, mikä riitti tuloksissa vasta sijalle 28. Piquet'n kohtalo oli siis karsiutuminen, kun kilpailuun pääsi mukaan 26 nopeinta kuljettajaa. Myös tallikaveri Nakajima karsiutui.[38] Piquet ajoi viimeisen kerran kauden aikana pisteille Japanin GP:ssa, jossa hän nousi Sennan hylkäyksen takia lopputuloksissa neljänneksi.[39]

Toisella ja viimeisellä Lotus-kaudellaan Piquet saavutti ainoastaan 12 pistettä, jotka riittivät kuljettajien MM-sarjassa kahdeksanteen sijaan.[40]

Menestyksen haluisena Piquet siirtyi Benettonille kaudeksi 1990. Epäilijät arvioivat Piquet'n menettäneen jo otteensa lajiin, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut.[41] Vaikka mestaruudesta Benettonilla ei pystynyt taistelemaan, olivat pistesijat helposti saavutettavissa. Kausi käynnistyi Yhdysvaltain GP:sta saavutetulla neljännellä sijalla. Kotikilpailussaan Brasilian GP:ssa hän oli lopputuloksissa viimeisellä pistesijalla kuudes. Seuraavaksi ajetussa San Marinon GP:ssa Piquet onnistui nousemaan kilpailussa viidenneksi. Monacon GP:ssa Piquet hylättiin, koska hänen autonsa työnnettiin käyntiin pyörähtämisen jälkeen. Kauden ensimmäisen palkintosijan Piquet saavutti Kanadan GP:sta, kun hän ajoi maaliin toisena. Meksikon GP:sta Piquet saavutti yhden pisteen sijoittumalla kuudenneksi ja sitä seuranneessa Ranskan GP:ssa hän oli neljäs. Pistesijaputki jatkui vielä Britannian GP:ssa, jossa Piquet oli viides. Saksan GP:ssa kilpailu päättyi moottoririkkoon, mutta Unkarin GP:ssa Piquet nousi palkintokorokkeelle sijoituttuaan kilpailussa kolmanneksi. Belgian GP:ssa Piquet'n vauhti riitti viidenteen sijaan. Italian GP:ssa vauhti ei riittänyt pistesijoille, ja Piquet oli maalissa seitsemäs. Portugalin GP:ssa hän sijoittui jälleen viidenneksi. Japanin GP:hin Piquet sai tallikaverikseen kartingvuosilta tutun Roberto Morenon, kun Alessandro Nannini oli loukkaantunut helikopterionnettomuudessa.[42] Kilpailu päättyi lopulta Benettonin kaksoisvoittoon, kun Piquet voitti ja Moreno oli toinen. Kauden päättäneessä Australian GP:ssa Piquet onnistui yllättämään toistamiseen voittamalla kilpailun.[43] Samalla hän nousi MM-sarjassa tasapisteisiin kolmannelle sijalle Gerhard Bergerin kanssa, mutta Piquet voitti MM-pronssin, koska hänellä oli kaksi voittoa.[44]

Benettonin kauden 1991 B191-auto. Kuva vuodelta 2006.

Piquet jatkoi Benettonilla vielä viimeiseksi jääneellä kaudellaan 1991. Kausi alkoi jälleen hyvin, kun hän ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi Yhdysvaltain GP:ssa. Hyvä vauhti jatkui myös Brasilian GP:ssa, jossa Piquet oli viides. San Marinon- ja Monacon GP:ssa kilpailu päättyi jo alkumetreillä, mutta Kanadan GP:ssa tilanne oli täysin toinen. Piquet nousi kilpailun voittajaksi Nigel Mansellin ongelmien seurauksena. Samalla hän nousi kuljettajien MM-sarjassa toiseksi 16 pisteen turvin.[45] Seuraavan kerran Piquet ylsi pisteille Britannian GP:ssa, jossa hän sijoittui viidenneksi saavuttaen kaksi pistettä. Saksan- ja Unkarin GP:ssa Piquet'n matkanteko katkesi molemmissa tekniseen vikaan. Belgian GP:ssa hän ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi. Italian GP:ssa Piquet sai tallikaverikseen nuoren saksalaisen Michael Schumacherin, joka päihitti hänet heti. Kilpailussa Schumacher oli viides ja Piquet kuudes. Portugalin GP:ssa Piquet päihitti tallikaverinsa ja ajoi pisteille viidenneksi. Japanin GP:ssa Piquet jäi juuri pisteiden ulkopuolelle sijoituttuaan seitsemänneksi.[46] Kauden päättäneessä ja Piquet'n uran viimeisessä kilpailussa, Australian GP:ssa, kilpailu keskeytettiin rankkasateen takia kierroksella 14. Piquet oli lopputuloksissa neljäs ja sai sijoituksestaan puolitoista pistettä, koska pisteet puolitettiin kilpailun pituuden vuoksi.[47]

Viimeisellä kaudellaan Piquet sijoittui kuljettajien MM-sarjassa kuudenneksi saavuttamillaan 26,5 pisteellä.[48] Seuraavaksi kaudeksi ei löytynyt enää kiinnostavia tarjouksia Piquet'lle, minkä seurauksena päättyi kolminkertaisen maailmanmestarin Formula 1 -ura.[8]

(Lihavoidut kilpailut tarkoittavat paalupaikkaa ja kursivoidut kilpailun nopeinta kierrosta.)

[15]