Neljäs seinä

Neljäs seinä viittaa näyttämötaiteissa kuvitteelliseen ja näkymättömään seinään katsojien ja näyttämön välissä.[1] Neljännestä seinästä puhutaan myös fiktiivisissä taiteissa, kuten kirjallisuudessa, elokuvissa, televisiossa, radiossa, sarjakuvissa ja videopeleissä.

Vertauskuvallisessa mielessä termi kuvaa oletettua katsojien heittäytymistä mukaan teokseen. Katsoja siis teeskentelee, että tapahtumat tosiaan tapahtuvat ja hahmot ovat todellisia henkilöitä, katsojan vain tarkkaillessa tapahtumia ”neljännen seinän” läpi. Jotta katsojalle jää tämä neljännen seinän illuusio, näyttelijät eivät myöskään noteeraa yleisöä vaan teeskentelevät, ettei sitä ole olemassa.

Neljännen seinän rikkominen tarkoittaa tämän illuusion rikkomista. Elokuvassa päähenkilö saattaa yhtäkkiä puhutella suoraan yleisöä tai kirjassa henkilö saattaa alkaa kommentoida juonenkulun epäloogisuutta. Videopelissä hahmo voi puhua suoraan pelin pelaajalle ja esimerkiksi kommentoida tämän suoriutumista pelissä. Neljännen seinän rikkoessaan hahmo siis tiedostaa ja tunnustaa suoraan yleisölle, että hahmo itsessään ja häntä ympäröivä fiktiivinen maailma eivät ole todellisia, ja että hahmo on tietoinen itseään tarkkailevasta yleisöstä. Usein neljäs seinä rikotaan huumorin vuoksi, tosin sitä voidaan käyttää vakavissakin tilanteissa.

Tunnettuja esimerkkejä neljännen seinän rikkomisesta ovat Deadpool-sarjakuvahahmo, Gintama-animesarja ja Metal Gear-pelisarja sekä brittiläisen komediaryhmä Monty Pythonin tuotanto.

Käsite syntyi 1800-luvun lopulla. Sitä on käsitellyt kirjoituksissaan muun muassa André Antoine (1858-1943).[1]