Nelilehtivesikuusi

Nelilehtivesikuusi (Hippuris tetraphylla) on ratamokasveihin (Plantaginaceae) kuuluva vesikasvi.[2] Se on mainittu Euroopan unionin luontodirektiivin liitteissä II ja IV, sillä sitä tavataan nykyisin Unionin alueella vain Suomesta. Direktiivi velvoittaa Suomen suojelemaan nelilehtivesikuusen kasvupaikkoja ja rauhoittamaan kasvin myös suojelualueiden ulkopuolella.[3] Laji on Suomessa rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella[4] ja luokiteltu vaarantuneeksi[5].

Nelilehtivesikuusi
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]
Suomessa: Vaarantunut

Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Ratamokasvit Plantaginaceae
Suku: Vesikuuset Hippuris
Laji: tetraphylla
Kaksiosainen nimi

Hippuris tetraphylla
L.f.
Katso myös

  Nelilehtivesikuusi Wikispeciesissä
  Nelilehtivesikuusi Commonsissa

Ulkonäkö ja koko

Nelilehtivesikuusen ontto ilmaverso eli varsi on haaraton, pysty ja noin 15–40 cm pitkä. Juurakko on pitkä ja vaakasuora. Säteittäisesti olevat lehdet ovat kapeita, 7–15 mm pitkiä, ja asettuvat 4–6 kappaleen ruusukkeina pitkin vartta. Lehdet ovat varren nivelväliä lyhyempiä. Vaatimattomat kukat puhkeavat lehtihankoihin. Kukinta-aika on kesä-elokuussa. Lamparevesikuusi eli vesikuusi (H. vulgaris) eroaa nelilehtivesikuusesta siten, että sen lehtiä on samassa ruusukkeessa selvästi useampia. Lajit risteytyvät keskenään, ja risteymien tunnistus on vaikeaa.[6] Vesikuusten muunnokset ja taksonomia ovat vaillinaisesti selvitettyjä.[7]

Nelilehtivesikuusi muistuttaa isovesirikkoa (Elatine alsinastrum), mutta sen versorakenne on erilainen.[7] Vesikuuset sekoitetaan joskus myös nuoriin kortteisiin. Esimerkiksi suokorte (Equisetum palustre) on varsin samannäköinen.

Levinneisyys

Nelilehtikuusen levinneisyysalue on sirkumpolaarinen, mutta laikuttainen. Sitä tavataan pohjoisella pallonpuoliskolla merten rannikoilla Islannissa, pohjoisella Itämerellä, Kuolan niemimaan ja Vienanmeren ympäristössä, Venäjän Tyynenmeren rannikolla sekä Pohjois-Amerikan pohjoisosissa Alaskasta Newfoundlandiin. Suomessa nelilehtivesikuusta on tavattu lähes koko rannikon alueelta. Nykyään laji esiintyy lähes ainoastaan Pohjanlahden rannikolla, pääasiassa Perämeren pohjukassa muun muassa Oulun ja Iin seuduilla. Kaikkiaan Suomesta tunnetaan noin 50 esiintymää.[3][7][8]

Elinympäristö

Nelilehtivesikuusi kasvaa ainoastaan niukasti suolaisessa murtovedessä. Se kasvaa pehmeäpohjaisissa ruovikon ja saraikon aukkopaikoissa sekä laidunnettujen rantaniittyjen lampareissa. Suomessa nelilehtivesikuusta tavataan tyypillisesti siellä, missä muodostuu uutta rantaviivaa maankohoamisen seurauksena. Lajin taantumisen syitä ei tarkkaan tiedetä. Niitä ovat ainakin Itämeren rehevöitymisestä johtuva rantojen umpeenkasvu, rantalaidunnuksen päättyminen sekä rakentaminen.[7] Yksi syy taantumiseen voi olla myös lajin risteytyminen lamparevesikuusen (H. vulgaris) kanssa. Monilla nelilehtivesikuusen entisillä kasvupaikoilla tavataan nykyään ainoastaan lamparevesikuusta sekä lajien risteymää rannikkovesikuusta (H. × lanceolata)[9]

Lähteet
  • Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos, s. 399. Helsinki: Luonnontieteellisen keskusmuseon Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  • Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina (toim.): ”Uotila, Pertti: Nelilehtivesikuusi”, Uhanalaiset kasvimme, s. 171–172. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 1997. ISBN 951-26-4256-5.
  • Piirainen, Mikko (toim.): ”Väre, Henry: Nelilehtivesikuusi”, Kasvit. [3], s. 252–253. Porvoo: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-33405-8.

Viitteet
  1. Maiz-Tome, L.: Hippuris tetraphylla IUCN Red List of Threatened Species. Version 2017.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.12.2017. (englanniksi)
  2. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Hippuris tetraphylla (TSN 27068) itis.gov. Viitattu 12.12.2017. (englanniksi)
  3. Kemppainen E. & Mäkelä, K.: Luontodirektiivin putkilokasvien seuranta Suomen ympäristökeskuksen moniste 256. 2002. Ympäristö.fi. Viitattu 12.12.2017.
  4. Ympäristöministeriö: Rauhoitetut lajit luonnonsuojeluasetuksessa (160/1997) (s. 6 (pdf)) ymparisto.fi. Viitattu 4.4.2021.
  5. Hyvärinen, Esko & Juslén, Aino & Kemppainen, Eija & Uddström, Annika & Liukko, Ulla-Maija: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 195. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0. Teoksen verkkoversio.
  6. Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos, s. 399. Helsinki: Luonnontieteellisen keskusmuseon Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  7. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina (toim.): ”Uotila, Pertti: Nelilehtivesikuusi”, Uhanalaiset kasvimme, s. 171–172. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 1997. ISBN 951-26-4256-5.
  8. Arne Anderberg: Ishavshästsvans (Hippuris tetraphylla) Den virtuella floran. 2005. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 12.12.2017. (ruotsiksi)
  9. Piirainen, Mikko (toim.): ”Väre, Henry: Nelilehtivesikuusi”, Kasvit. [3], s. 252–253. Porvoo: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-33405-8.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.