Nekromantia

Nekromantia (m.kreik. nekros 'vainaja' ja manteia 'ennustaminen') oli antiikissa ennustustapa, jossa kuolleita manattiin ennustamaan tulevaa. Se oli yleisempää roomalaisten kuin kreikkalaisten keskuudessa. Nekromantiaa esiintyy myös eepoksissa Odysseia ja Aeneis.

Nekromantia mainitaan myös Raamatussa: Mooseksen laki nimenomaan kieltää sen[1], mutta esimerkiksi kuningas Saul nostatti En-Dorin noitavaimon avulla profeetta Samuelin hengen esiin viimeisenä yönä ennen kuolemaansa[2] ja julkijumalattoman kuningas Manassen sanotaan hankkineen vainaja- ja tietäjähenkien manaajia[3].

Nekromantiaksi on sanottu myös ruumiiden käyttämistä apuna ennustamisessa, ja tästä erotuksena henkien manaamista on kutsuttu skiomantiaksi (kreik. skia 'aave' ja manteia 'ennustaminen'). Joissain tapauksissa nekromantialla voidaan myös tarkoittaa henkien kutsumista paikalle auttamaan jossain asiassa, esimerkiksi vihollisen lyömisessä tai tiedonlähteeksi. Tällaista loitsijaa kutsutaan nekromantiksi.

Latinaa puhuvat ymmärsivät sanan alun tarkoittavan mustaa (niger) ja sanasta esiintyi keskiajan latinassa muunnos nigromantia.[4] Tästä seuraa tapa puhua "mustasta magiasta".[5][6] Nekromantiaan viitataan nykyisin esimerkiksi fantasiakirjallisuudessa ja roolipeleissä.