Kansallissosialismi

On kiistelty paljon kansallissosialismin ja natsi-Saksan sosialistisuudesta ilman yksimielisyyttä.^lähde?

Puolueen 25-kohtaisessa puolueohjelmassa esitettiin kymmenen sosialismille ominaista vaatimusta, kuten ”tulot muusta kuin työstä on lakkautettava”, ”kaikki yritykset on kansallistettava”, ”sotavoitot konfiskoidaan”, ”suurten yritysten voitot jaetaan”, ”laajennetaan eläkkeitä”, ”maareformi”).[13] Hitler julisti: ”Me olemme sosialisteja, me olemme nykypäivän kapitalistisen talousjärjestelmän vihollisia”,[14] mutta hän korosti, ettei hänen sosialisminsa ole marxilaista sosialismia, jota hän vastusti. Hitlerin puheita on pidetty ristiriitaisina ja tilanteeseen ja yleisöön sovitettuina.

Hitlerin mukaan sosialismiin ei kuulunut yksityisomistuksen vastustaminen. Hänen mielestään marxilaisuudessa sosialismi oli määritelty väärin ja koko termi oli ”varastettu” virheelliseen käyttöön. Hän sanoi, että kansallissosialistisen puolueen nimikin olisi voinut olla Liberaalinen puolue.[15]

Kansallissosialismin kapitalismin vastaista aspektia voimakkaammin korostaneet strasseristit – joilla oli kannatusta erityisesti SA-järjestössä – olivat tyytymättömiä NSDAP:n valtaannousua seuraanneeseen politiikkaan ja vaativat "toista vallankumousta". Heidät kuitenkin hävitettiin puolueesta pitkien puukkojen yön verilöylyssä vuonna 1934.[16]

Valtiojohtoisen politiikan seurauksena työllisyys parani mutta reaalipalkat laskivat 25 % vuosina 1933–1938. [17]

Joka tapauksessa on selvää, että historiallisessa kontekstissa "kansallis"mielisyyttä Saksan kansallissosialismissa edusti oman kansan oletettu paremmuus verrattuna muihin kansoihin. "Sosialismia" saattoi edustaa se, että valtio hankki koulutuksen nuorisolleen, sotilaallisen tai muun. Mutta oman maan suurkapitalistien omaisuuden yksityisyyden kyseenalaistaminen ei vastaa kuvaa sosialismista yleisesti.^lähde?

Käsitteen kansallissosialismi nostivat jo 1800-luvun lopulla esiin papit Friedrich Naumann ja G. Göhre, jotka perustivat ”Kansallis-Sosiaalisen Yhdistyksen”. Hieman myöhemmin nimi muutettiin ”Kansallis-Sosiaaliseksi Puolueeksi”. Göhre ehdotti jo tuolloin järjestölle nimeksi ”Kansallisen Sosialismin Yhdistystä” ja Naumannin tavoitteena oli todistaa, että ”nationalismi ja sosialismi voidaan sulauttaa yhdeksi poliittiseksi liikkeeksi”.

Vuonna 1891 perustettu ”Suursaksalainen liitto” (Alldeutscher Verband, ADV) ja sen johtajan Heinrich Classin kirjoitukset pohjustivat myös osaltaan hitleriläistä kansallissosialismia.

Itävalta-Unkarin alueella perustettiin ADV:n tukemana 1903 ”Itävaltalainen työväenpuolue”, jonka ideologi Rudolf Jung nosti esiin käsitteen ”kansallissosialismi”. Jung ja Itävallan kansallissosialistit toimivat sittemmin Hitlerin NSDAP:n innoittajina. Ilmeisesti tähän viitaten kansallissosialismin pääideologi Alfred Rosenberg kirjoitti myöhemmin: ”Kansallissosialismin nimi – – on peräisin Sudeetti-Saksan alueelta.”

Varhaiset kansallissosialistiset järjestöt olivat konservatiivisia tai nationalistisia, mutta ne omaksuivat sosialistisia tunnuksia ja tavoitteita. Luokkataistelun ja marxilaisuuden sijasta ne kuitenkin julistivat Otto Glagaun muotoilemaa teoriaa ”riistävän” (= juutalainen, kansainvälinen) ja ”tuottavan” (= saksalainen; kansallinen) pääoman ristiriidasta.

Natsipuolueen ainoaksi jäänyt puolueohjelma julkaistiin vuonna 1920. Natsismiin on liitetty kollektivismi[18][19], totalitarismi, pangermanismi, rasismi, eugeniikka, antisemitismi,[20] antikommunismi[21] sekä vapaan markkinatalouden ja liberalismin vastustaminen.[22][23][19] Hitlerin julistama puolueohjelma painottaa erityisesti äärimmäistä nationalismia, vahvaa valtiota, rotupolitiikkaa, saksalaisen työväestön asiaa, keskiluokan oikeutta omaisuuteensa ja kapitalismin vastustamista.

Kansallissosialismin aatesisältö, jota Hitler muotoili osittain teoksessa Taisteluni, on jäänyt epämääräiseksi, vaikka sitä on tutkittu paljon.[24] Sen sisältöä ei ideologiana määritelty tarkoin.[25][26] Sen keskeisintä sisältöä olivat kuitenkin eri ihmisryhmien välinen epätasa-arvo, johtajan (saks. Führerprinzip, johtajaperiaate) seuraaminen ja ekspansionistinen nationalismi. Se käytti ideologiassaan hyväksi Arthur de Gobineaun rotuoppeja, Heinrich von Treitschken nationalismia ja Friedrich Nietzschen sankarikulttia. Natsit glorifioivat kuria ja voimaa ja hylkäsivät demokratian rappeutuneena järjestelmänä, joka suojeli heikkoja ja keskinkertaisia.[25] Sillä oli monia yhteisiä piirteitä italialaisen fasismin kanssa, kuten korporativismin, kollektivismin ja valtiokeskeisyyden. Kansallissosialismi korosti johtajan merkitystä arjalaisen kansan johtajana ja sen vihollisten tuhoamisessa. Natsit syyttivät juutalaisia ”herrarodun” vastaisesta toiminnasta ja pitivät marxismia, kansainvälisiä finanssilaitoksia ja vapaamuurareita juutalaisina maailmanvallan välineinä. Natsi-ideologi Alfred Rosenbergin mukaan myös kristinusko oli juutalainen luomus. Juutalaisia syytettiin erityisesti Saksan pettämisestä ensimmäisessä maailmansodassa ja nöyryyttämisestä sodan päättäneessä Versaillesin rauhansopimuksessa.[25]

Kansallissosialistien miespuolisen "rodunhäpäisijän" tunnus. Rodunhäpäisijä tarkoitti arjalaista, joka oli naimisissa juutalaisen kanssa.

Pääartikkeli: Kansallissosialistinen rotuoppi

Kansallissosialismin aatteelle on myös keskeistä rotu, jonka suurin saavutus on nationalistisen ajatusmallin mukaan yhtenäinen valtio. Saksan tapauksessa ylivertainen "arjalainen herrarotu" [27] on luotu muodostamaan Saksan valtiossa kulttuurisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti väkevin kansakunta ja valtio, jonka kohtalona on hallita alempia rotuja. Vahvojen rotujen vastakohtina olivat heikot valtiot ja kulttuurit, joita riitely, etninen ja kielellinen hajaannus ja ali-ihmiset heikensivät. Kolmannen pykälän muodostivat kotimaattomat ihmiset eli loisrodut (esimerkiksi juutalaiset, romanit ja puolalaiset), jotka poistamalla herrarotu vahvistuisi. ^lähde?

Herrarotu-aatteella perusteltiin myös vaatimus elintilasta, joka toisessa maailmansodassa toteutui konkreettisena sotaretkenä.^lähde? Alempien rotujen kohtalona tuli olla sotilaallisesti heikompia ja siten herrarodun laajenemisetujen edessä väistyviä. Näkökulmassa on selvä viite 1900-luvun alkuvuosikymmenten muodikkaaseen sosiaalidarvinistiseen teoriaan.^lähde?

Uskonnot, jotka hyväksyivät nämä ”elämän julmat tosiasiat” olivat hyviä uskontoja.[28] Tämä viittaa kansallissosialismin pyrkimykseen luoda uusi uskonto muinaisten skandinaavisten uskomusten mytologiselle pohjalle.^lähde?

Tullessaan valtaan kansallissosialistit olivat osin luopuneet puolueohjelman tavoitteistaan sosialisoida tuotantovälineitä, ja sosialisointi rajoittui lähinnä vainottujen ryhmien ja valloitettujen alueiden omaisuuteen. Osittainen suunnitelmatalous ”nelivuotissuunnitelma” toteutettiinkin ilman de jure sosialisointia: nähtiin tehokkaammaksi antaa osaavien suuromistajien hoitaa yrityksiään jatkossakin, mutta valtion komentojen mukaan, valtion takavarikoidessa yritysten tuotot itselleen. Tässä mielessä kansallissosialismi eroaa valtion suoraan omistukseen pyrkivistä kommunisteista mutta muistuttaa sosialidemokratiaa, jossa verotuksella ja sääntelyllä ohjataan muodollisesti yksityisen tuotannollisen omaisuuden tuottoa ja käyttötarkoituksia.

1930-luvun puolivälissä Saksassa toteutettiin talouden yksityistämisohjelma, jossa valtion omaisuutta myytiin yksityiselle sektorille. Tämä oli päinvastaista politiikkaa kuin yleensä länsimaissa siihen aikaan.[29] Sana privatization (suom. yksityistäminen) tuli englannin kieleen Saksan 1930-luvun talouspolitiikkaa käsittelevissä teksteissä.[29][30]

Kansallisella tasolla kansallissosialistien tärkeimmät tavoitteet taloudessa olivat työttömyyden ja hyperinflaation poistaminen ja keski- ja alaluokkien käytössä olevien kulutushyödykkeiden tuotannon laajentaminen.

Nämä olivat keskeisiä poliittisen suosion lisäämiseen pyrkiviä tavoitteita ja vastasivat omalta osaltaan Weimarin tasavallan puutteisiin. Kansallissosialistinen puolue oli toimissaan tuloksekas ja talous kasvoikin huippuvauhtia vuosina 1933–1936 (keskimäärin 9,5 prosenttia vuodessa, teollisuuden kasvaessa 17,2 prosenttia).

Joidenkin taloustieteilijöiden mukaan tämä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti kansallissosialistien ansiota, vaan heidän mukaansa talouskasvun itse asiassa aiheuttivat Weimarin tasavallan loppuaikojen talouspoliittiset ratkaisut. Vaikka hyperinflaation päättyminen usein luetaan kansallissosialistien menestyksien joukkoon, sen päättyminen sijoittuu kuitenkin valtaannousua edeltäneisiin vuosiin.

Talouden laajeneminen nosti Saksan syvästä lamasta ja täystyöllisyyteen alle neljässä vuodessa. Julkinen ja yksityinen kulutus kasvoivat nopeasti. Tämän kasvun ollessa kulutuksellista eikä tuotannollista (sotakoneiston laajentaminen, työhankkeet ja niin edelleen), inflaatio nosti jälleen päätään, ei kuitenkaan samoihin lukuihin kuin Weimarin tasavallan aikaan.

Saksan talouden elvyttäminen julkisia menoja lisäämällä oli keynesiläistä talouspolitiikkaa, minkä John Maynard Keynes itse myönsi, pääteoksensa General Theoryn saksankielisen laitoksen esipuheessa 1930-luvulla, suosittelemalla kansallissosialisteille talouden kokonaiskysynnän elvytystä. Monet taloustieteilijät ovat kuitenkin sanoneet, että tämä keynesiläinen, kysynnänelvytykseen perustuva kansallissosialistien talousmalli ei olisi kyennyt pysymään pystyssä ilman sotaa. Julkisen kysynnän vahvistaminen perustui myös varustelulle, josta ei saa tuottoja ilman taloudellisesti kannattavaa valloitussotaa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa Saksan talouden tämä suuntaus herätti epäilyksiä. Suuntauksen yksi suurimmista vastustajista oli Winston Churchill, joka uskoi Saksan valmistautuvan sotaan ja vaati vastaavia toimia myös Britannialta.

Kansainvälisen talouden kannalta voidaan nähdä, ettei kansallissosialistisen puolueen tavoitteena ollut niinkään yhdentää kolmatta valtakuntaa kansainväliseen talousjärjestelmään kaupan välityksellä, vaan pyrkiä omavaraisuuteen ja valloittaa voimavarat valtion haltuun asein. Omavaraisuuteen pyrkimisen syynä oli myös valmistautuminen tulevaan sotaan. Yleensäkin epäluuloa kansainvälistä kauppaa kohtaan lisäsi varmuus juutalaisen pankkiirisalaliiton hallussa olevista maailmanmarkkinoista, joka ajatuksena sopi hyvin juutalaisvastaiseen propagandaan. Taustalla oli ajatus siitä, että Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat kykenevät hallitsemaan maita myöntämillään lainoilla ja niistä maksettavilla koroilla. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen niin kuin toisenkin maailmansodan jälkeen Yhdysvalloista tuli suuri luotottaja Euroopalle, Neuvostoliittoa sekä sen liittolaisia lukuun ottamatta.

Taloudellisesti fasismin ja kansallissosialismin välillä on selkeät siteet, koska kumpaankin kuuluu valtion hallinnassa oleva sijoitusmaailma, rahamarkkinat, teollisuus ja maanviljely. Kummassakin talousmallissa on kuitenkin myös yksityisiä yrityksiä ja osittain markkinatalouteen perustuva hinnanmääräytyminen. Saksan pörssit jatkoivat toimintaansa natsivallan aikana normaalisti, ja pörssikurssit olivat ensimmäisten sotavuosien aikana niin vahvassa nousussa, että Saksassa keskusteltiin jopa enimmäiskurssien määräämisestä osakkeiden arvolle liiallisen nousun hillitsemiseksi.[31] Italian fasismi oli kuitenkin selvemmin korporativistinen, jossa työnantajat ja työntekijät sopivat asiat valtion tiukassa kontrollissa, mutta silti erillisinä toimijoina. Konfliktit, kuten lakot olivat kuitenkin estettyjä.

Nuori Bund Deutscher Mädelin jäsen.

Kansallissosialismin ihanteelliseen perhemalliin kuului selkeästi rooleihin jaettu perhe. Kulttuurielämä ja taide korostivat voimakkaasti miehen miehekkyyttä, kun taas naisen osa kansallissosialistisessa Saksassa oli pitää huolta kodista ja huolehtia lapsista. Saksassa kotiäitiyden korostaminen liittyi myös korkeaan työttömyyteen toista maailmansotaa edeltävänä aikana – palauttamalla työssä käyvät naiset takaisin huolehtimaan kodista vapautettiin työpaikkoja miehille ja vähennettiin siten työttömyyttä.

Avioliitossa korostettiin erityisesti rotupuhtauden ja perinnöllisen terveyden vaalimista.

Naisen yhteiskunnallinen asema oli syrjäänvetäytyvä ja poissa julkisuudesta. Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen merkkihenkilöihin kuuluikin vain vähän naisia. Yhteiskunnassa saatettiin suhtautua naisiin ja heidän saavutuksiinsa väheksyvästi, kuten Olavi Paavolainenkin silminnäkijänä havainnoi.

Kansanterveystyö oli merkittävässä asemassa natsi-ideologiassa. Toimintamuotoja olivat tupakoinnin vastustamiskampanjat, asbestirajoitukset, työturvallisuus- ja turvallisuussäännökset jne.[32]

Pääartikkeli: Eläinsuojelu natsi-Saksassa

Kolmannen valtakunnan eläinsuojelulait kuuluivat aikansa edistyksellisimpiin.[33] Sota-ajan olot haittasivat lakien toimeenpanoa, mutta eläinsuojelutyö oli Saksassa laajaa ja järjestäytynyttä. Eläinlääkärien ammattikunnan keskuudessa kansallissosialismin kannatus oli varsin korkeaa. Juutalaisvastaisessa propagandassa hyödynnettiin usein teemaa juutalaisista eläinrääkkääjinä. Eläin- ja luonnonrakkaus olivat natsi-ihanteiden mukaan perisaksalaisia hyveitä, mutta käytäntö saattoi olla toisenlainen: esimerkiksi Hitler-Jugend-kasvatukseen kuuluivat usein ”karaisevat” teurastus- ja eläinrääkkäysharjoitukset.[33]

Hitler antoi ymmärtää olevansa kasvissyöjä, mitä esimerkkiä jotkut hänen kannattajansa seurasivat. Suomessa näin teki Teo Snellman.