National Film Registry

National Film Registry ("Kansallinen elokuvaluettelo") ei koostu Yhdysvaltain parhaista elokuvista, vaan pikemmin niistä, joilla on "pysyvä merkitys Amerikan kulttuurille. Ne heijastavat meitä kansakuntana", ilmoitti luettelon tekoon vaikuttava raati.[1]

National Film Registryn logo

Vuonna 1988 perustettu National Film Preservation Board -raati toimii kongressin kirjastonhoitajan neuvonantajana elokuvien säilyttämisen ja kansalliseen elokuvaluetteloon vuosittain valittavien elokuvien suhteen. Raadissa oli 13 henkeä vuonna 1988 ja 44 henkeä (joista 22 varalla) vuonna 2015. Kongressi on vahvistanut raadin toimivallan vuosina 1992, 1996, 2005, 2008 ja 2016.[2][3][4]

Vuonna 1996 kongressi perusti National Film Preservation Foundation -säätiön. Se sai vuosittain valtiolta 250 000 dollaria, jota säätiö kutsuu nimellä "vuotuinen valtuutus". Lisärahaa säätiö keräsi yksityiseltä taholta. Edellisten lisäksi vuosina 2005–2009 valtion vuosittainen tuki säätiölle nimenomaan elokuvien säilyttämistä varten oli 530 000 dollaria. Sen pitäisi mennä apurahoina kymmenille arkistoille.[3][5]

Listalle hyväksytään vuosittain enintään[2] 25 elokuvaa, jotka ovat "kulttuurillisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittäviä". Niiden tulee kuvastaa yhdysvaltalaisen elokuvan koko kirjoa ja elokuvaperinnettä.[6] Ehdokkaiksi kelpaavat vähintään kymmenen vuotta vanhat elokuvat.[7] Vuoden 2021 äänestykseen yleisö lähetti valittavaksi 6100 elokuvanimeä.[1]

Elokuvaluettelon pääpaino on palkintoja voittaneilla ja teatteriesityksiin päässeillä filmeillä, kuten Hollywood-klassikkoilla, mutta luettelosta löytyy myös tekijänoikeussuojaa vailla olevia elokuvia, uutis-, mykkä- ja lyhytfilmejä, elokuvasarjoja, kotielokuvia, dokumentteja, independent-tuotantoa, tv-elokuvia, musiikkivideoita ja kokeellisia filmejä. Joulukuussa 2021 luettelossa oli 825 elokuvaa.[1]

Elokuvat

Ensimmäisessä erässä vuonna 1989 National Film Registryyn valittiin elokuvat suuren yleisön antamien ehdotusten pohjalta. Valituksi tulivat:[8]

ohjaus nimi title vuosi
Elia Kazan Alaston satamaOn the Waterfront1954
F. W. Murnau AuringonnousuSunrise1927
Billy Wilder Auringonlaskun katuSunset Boulevard1950
Michael Curtiz CasablancaCasablanca1942
Orson Welles Citizen KaneCitizen Kane1941
John Ford EtsijätSearchers, The1956
Victor Fleming Ihmemaa OzWizard of Oz, The1939
King Vidor Kansan miesCrowd. The1928
Buster Keaton KenraaliGeneral, The1927
Stanley Donen ja Gene Kelly Laulavat sadepisaratSingin' in the Rain1952
Gordon Parks The Learning Tree – vuosi elämästäniLearning Tree, The1969
Walt Disney Lumikki ja seitsemän kääpiötäSnow White and the Seven Dwarfs1937
John Huston Maltan haukkaMaltese Falcon, The1941
Frank Capra Mr. Smith lähtee WashingtoniinMr. Smith Goes to Washington1939
Robert Flaherty Nanook, pakkasen poikaNanook of the North1922
Charlie Chaplin NykyaikaModern Times1936
William Wyler Parhaat vuodetBest Years of Our Lives, The1946
Billy Wilder Piukat paikatSome Like It Hot1959
Fred Zinnemann SheriffiHigh Noon1952
D. W. Griffith SuvaitsemattomuusIntolerance1916
Stanley Kubrick Tohtori OutolempiDr. Strangelove1964
Victor Fleming Tuulen viemääGone with the Wind1939
George Lucas Tähtien sotaStar Wars1977
Alfred Hitchcock Vertigo – punainen kyynelVertigo1958
John Ford Vihan hedelmätGrapes of Wrath, The1940


Kongressin kirjastonhoitaja, James H. Billington, pääsi tiputtamaan yleisön ehdokkaita ja laittamaan tilalle omia suosikkejaan. Hänen mieltymyksensä Parksin "The Learning Tree" -elokuvaan sai jotkut epäilemään, että se oli yksi niistä, jotka hän oli lisännyt listaan. Billingtonin mukaan puolet kaikista ennen vuotta 1950 tehdyistä amerikkalaisista elokuvista ja 80 prosenttia ennen vuotta 1920 tehdyistä on menetetty laiminlyönnin, väärinkäytön ja nitraattia sisältäneiden elokuvien huononemisen vuoksi.[7]

Lähteet

  1. Frequently Asked Questions National Film Preservation Board. Arkistoitu .
  2. Reagan Signs Law on Film The New York Times. 28.9.1988. Arkistoitu . Viitattu 24.4.2010.
  3. Mission National Film Preservation Board. Arkistoitu .
  4. Public Law 110–336—Oct. 2, 2008 (PDF) United States Government Printing Office. Viitattu 24.4.2010. (englanniksi)
  5. Fox, Michael: Running Around San Francisco for an Education SF Weekly. 28.5.2003. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 24.4.2010. (englanniksi)
  6. National Film Registry Adds 25 Films (vain arkistossa) 17.12.2002. digitalcontentproducer.com. Viitattu 24.4.2010.
  7. Molotsky, Irvin: 25 Films Chosen for the National Registry The New York Times. 20.9.1989. Arkistoitu . Viitattu 24.4.2010.
  8. Apunen, Matti (toim.): ”Amerikkalainen aarreaitta”, Elävän kuvan vuosikirja 1990, s. 133. Suomen elokuvasäätiö, 1990. ISBN 951-861-951-4.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.