Nation of Islam

Moorish Science Temple vaikutti Nation of Islamin oppeihin huomattavasti. Kuva vuodelta 1928.

Mustien asema oli 1900-luvun alun Yhdysvalloissa huono, väkivalta yleistä ja hyvän työpaikan löytäminen vaikeaa. Paremman tulevaisuuden perässä monet mustat muuttivat Chicagoon, Detroitiin ja muihin suuriin kaupunkeihin. Rotusyrjintä kuitenkin jatkui, ja mustien taloudelliset, poliittiset ja kulttuuriset vaikutusmahdollisuudet pysyivät vähäisinä.[1] Vastareaktiona syntyi mustien muslimien liike (Black Muslim Movement), joka pitää islamia afroamerikkalaisten ainoana oikeana uskontona ja yhdistelee siihen mustaa nationalismia. Nation of Islam on suuntauksen kuuluisin järjestö, mutta ei ainoa tai ensimmäinen.[2]

Ensimmäiset muslimit saapuivat Yhdysvaltoihin orjakaupan mukana.[3] Arviolta noin 10 prosenttia orjista harjoitti islamilaisia tapoja, jotka orjuuden päätyttyäkin pysyivät osana mustien kollektiivista muistia.[4] Islam pysyi kuitenkin marginaalisena 1900-luvun alkuun saakka, jolloin intialaisperäinen Ahmadiyya-liike levisi Yhdysvaltoihin. Samoihin aikoihin marokkolaissyntyinen Shaikh Ahmed Faisal alkoi saarnata islamia Yhdysvaltain mustille. Noble Drew Alin New Jerseyssä vuonna 1913 perustama Moorish Science Temple of America yhdisti islamin opit mustaan nationalismiin. Drew Ali tunsi muslimien historian ja opit vain pintapuolisesti, ja perinteisen islamin sijaan Moorish Science Templen opit löytyivät Drew Alin kirjoittamasta The Holy Koran -nimisestä tekstistä.[3]

Nation of Islamin oppi sai vaikutteita sekä Moorish Science Templeltä että Marcus Garveyn (1887–1940) Universal Negro Improvement Associationilta.[5] 1930-luvun alkuun mennessä Garveyn liike oli kuitenkin taantunut, eivätkä mustien kirkot levittäneet sanomaansa aktiivisesti. Yhdysvaltain muslimit olivat toisaalta kiinnostuneempia arabimaailman ja Intian asioista kuin mustien tilanteesta. Lama heikensi mustien elinoloja entisestään, ja Ku Klux Klanin jäsenmäärä oli kasvussa.[6]

Kulkukauppias Wallace Fard Muhammad saapui Detroitiin kesällä 1930. Hän kaupitteli etelästä saapuneille mustille vaatteita, kankaita ja muita pikkutuotteita. Uteliaille hän tarjosi terveydellistä ja hengellistä opastusta. Islam, ei kristinusko, oli hänen mukaansa ”Mustien Miesten todellinen usko”.[7] Fardin mukaan Mekka, ei Afrikka, oli mustien alkuperäinen kotimaa,[6] ja he olivat ”Yhdysvaltain erämaahan”[4] eksyneen ”Shabazzin heimon” jäseniä.[8] Fard oli lähetetty palauttamaan mustat menneeseen loistoonsa, jonka takaisin saadakseen heidän oli luovuttava valkoisten petollisista harhaopeista (tricknology).[4] Hän väitti saapuneensa Mekasta ja kuuluvansa quraiš-klaaniin. Hän myös ilmoitti olevansa šiialaisten kätkeytyneen imaamin poika,[9] käytti itsestään monia eri nimiä ja antoi itselleen professorin arvonimen. Kannattajien parissa hänet tunnettiin Mestari Fardina (Master Fard).[7] Fardin todellinen tausta on hämärän peitossa, ja jopa hänen rodustaan on epäselvyyttä[9] — ilmeisesti hän oli todellisuudessa Wallace Dodd Ford -niminen valkoihoinen pikkurikollinen.[10] Joidenkin lähteiden mukaan Fard olisi aiemmin toiminut Moorish Science Templen piirissä ja julistautunut Drew Alin uudelleensyntymäksi,[3][10] mutta Nation of Islam kiistää tämän.[4]

Fard perusteli oppejaan sekä Raamatulla että Koraanilla. Hän saarnasi alkuun ihmisten kodeissa mutta vuokrasi myöhemmin salin, jota kutsuttiin Islamin temppeliksi (Temple of Islam).[7] Hän julisti tuhatvuotista valtakuntaa mustille, jotka tulisivat kukistamaan valkoiset.[11] Nämä olivat ”sinisilmäisiä paholaisia”, joiden valta perustui julmuuteen, murhiin ja petokseen,[7] kun taas mustat olivat jumalallista alkuperää. Itseään Fard kutsui ”Maailmankaikkeuden ylimmäksi hallitsijaksi”.[11] Hän kannusti seuraajiaan opiskelemaan ja elämään terveellisesti[5] ja edisti tätä perustamalla useita järjestöjä. Islamilainen koulu eli yliopisto (University of Islam) opetti jäsenille Fardin näkemyksiä,[7] mutta myös lukemista, kirjoittamista,[12] arabiaa, matematiikkaa sekä luonnontieteiden perusteita;[6] muslimilasten oli määrä käydä islamilaisessa yliopistossa tavallisen peruskoulun ja lukion sijaan.[13] Muslim Girls Training opetti naisjäsenille kotitaloustaitoja ja musliminaiselle sopivaa käyttäytymistä.[7] Miesten puolisotilaallinen Fruit of Islam[12] puolestaan valvoi sääntöjen noudattamista ja varmisti liikkeen johtajien turvallisuuden.[14] Kannattajat alkoivat käyttää sukunimeä X, joka korvasi vanhat, orjuudesta periytyvät nimet[15] ja symboloi vanhan identiteetin hylkäämistä.[13] Myöhemmin Fard antoi kannattajilleen uudet arabiankieliset nimet. Negro-sanan käyttöä hän vastusti.[5][16] Koska mustat eivät olleet amerikkalaisia, heillä ei Fardin mukaan ollut mitään velvollisuuksia Yhdysvaltain valtiota kohtaan.[7]

Oppien epäsovinnaisuudesta huolimatta Fardin yleisö kasvoi nopeasti, sillä ne tarjosivat mustille uudenlaista omanarvontuntoa ja keinon arvostella vallitsevan järjestelmän epäkohtia.[4] Nation of Islamin kautta sorrettu väestönosa saattoi nähdä itsensä moraalisesti ja kulttuurisesti ylivertaisena sortajiinsa nähden.[15] Liikkeen kannatus tuli mustien asuttamista ghetoista.[12]

Nation of Islam joutui nopeasti virkavallan epäsuosioon. Fardin välit paikalliseen poliisiin tulehtuivat, ja lopulta hän ilmoitti jättävänsä Detroitin Jumalan käskystä.[10] Fard katosi jäljettömiin joko loppuvuodesta 1933 tai vuonna 1934;[13] kannattajien mukaan hän muutti Mekkaan.[17] Nation of Islamilla oli tuohon mennessä arviolta 1 000[5]–8 000 jäsentä.[4]

Elijah Muhammad vuonna 1964.

Taloudellisten ongelmien ja sisäisten riitojen vuoksi liike kasvoi Fardin katoamisen jälkeisinä vuosina hitaasti.[10] Fard oli nimittänyt seuraajakseen Elijah Muhammadin (ent. Elijah Poole), joka oli hänen luotetuin apulaisensa.[18] Georgiasta Detroitiin muuttanut Poole oli kääntynyt Nation of Islamin kannattajaksi jo 1931 ja vastasi järjestön jokapäiväisestä toiminnasta.[7] Hän selitti Fardin olleen ainoa Jumala, kun taas hän itse oli Jumalan profeetta Muhammed,[17] joka tunsi Jumalan henkilökohtaisesti.[13] Toisaalta Elijah Muhammadia on epäilty edeltäjänsä raivaamisesta pois tieltä.[17] Valtataistelu jatkui vuosikymmenen vaihteeseen saakka.[10] Vuonna 1936 hän siirtyi Detroitista Chicagoon, minne hän perusti liikkeen Nation of Islamin temppelin numero 2. Muhammadin kannattajat seurasivat häntä Chicagoon, kun erimieliset Nation of Islamin jäsenet jäivät Detroitiin.[13]

Toisen maailmansodan aikaan valtiovalta yritti tukahduttaa Nation of Islamin toiminnan, sillä sen jäsenet kieltäytyivät asepalveluksesta.[3] Elijah Muhammad perusteli päätöstään uskonnollisella vakaumuksella sekä ei-valkoisia japanilaisia kohtaan tuntemallaan sympatialla. Hän istui vankilassa kolme vuotta ja palasi liikkeen johtoon 1946. Marttyyrin asema toi hänelle huomattavaa arvovaltaa, ja hänen asemansa liikkeen johdossa vakiintui. Vankilassa Elijah Muhammad oli nähnyt, kuinka vangit pitivät yhtä ja elättivät itsensä kasvattamalla yhdessä ruokaa. Näistä kokemuksista tuli Nation of Islamin uuden strategian pohja,[10] ja 1940-luvun mittaan Elijah Muhammad muokkasi liikkeen oppia ja organisaatiota uusiksi.[14] Järjestö oli tiukan hierarkkinen ja johtajan auktoriteetti ehdoton.[19] Edeltäjänsä tavoin Elijah Muhammad päätti jopa kannattajiensa nimistä.[20]

Nation of Islamin paikallisia haaroja nimitettiin temppeleiksi, joista kutakin johti saarnaaja (minister). Tämän alaisuudessa puolestaan toimivat Fruit of Islamin paikalliset kapteenit, jotka vastasivat puolisotilaallisten joukkojen kurista ja liikkeen jäsenten turvallisuudesta.[20] Toisin kuin muut mustien protestiliikkeet, Nation of Islam ei kannustanut jäseniään liittymään osaksi muuta yhteiskuntaa.[5] Liike painotti omavaraisuutta ja itsemääräämisoikeutta,[20] joiden varmistamiseksi sen jäsenet perustivat kauppoja, ravintoloita, leipomoita, maatilan ja muita pienyrityksiä.[20][7] Äänestäminen ja muu poliittinen osallistuminen olivat kiellettyjä,[19] ja jäsenet pysyttelivät mahdollisuuksien mukaan erossa valkoisista.[20] Jo Fardin tavoittelema mustien itsenäinen valtio[13] tuli Elijah Muhammadin mukaan muodostaa Georgian, Alabaman ja Mississippin osavaltioista.[3] Ensimmäisten 20–25 vuoden ajan valtion menot katettaisiin Yhdysvaltojen hallituksen maksuilla, jotka olisivat takautuva korvaus orjuuden aikana maksamatta jääneistä palkoista.[20]

Muhammed Ali (mustapukuinen mies kuvan vasemmassa reunassa) seuraa Elijah Muhammadin puhetta.

Kannatusmäärät sekä nousivat että laskivat 1930–1940-lukujen ajan, mutta pysyivät yleisesti ottaen pieninä.[5] Nation of Islamin kultakausi alkoi 1950-luvulla.[17] Elijah Muhammad oli taitava hankkimaan liikkeelleen näkyvyyttä televisiossa ja muissa tiedotusvälineissä.[20] Nation of Islam tuli kuuluisaksi jäsenistään, jotka myivät ruokaa järjestöön kuulumattomille afroamerikkalaisille. Tarkoituksena oli parantaa mustan väestönosan ravitsemus- ja terveystilannetta.[21] Koska Nation of Islam painotti pidättyväisyyttä, ahkeruutta ja terveellisiä elämäntapoja, sen jäsenet yleensä menestyivät elämässä.[6] Uusia jäseniä alkoi vähitellen ilmaantua kaikista yhteiskuntaluokista, mutta erityisen suuri merkitys oli vankiloilla, joista Nation of Islam johdonmukaisesti värväsi kannattajia.[20]

Käännynnäisistä merkittävin oli Malcolm X, entinen pikkurikollinen, joka kuuli Nation of Islamista istuessaan vankilassa vuonna 1947.[22] Vapauduttuaan 1952[19] hän alkoi organisoida uusia temppelejä eri puolille Yhdysvaltoja ja perusti Muhammad Speaks -sanomalehden, jota jokaisen miespuolisen jäsenen oli myytävä tietty määrä. Näin levitettiin Nation of Islamin sanomaa ja kerättiin toiminnalle varoja. Malcolm X nousi nopeasti näkyvään asemaan ja sai johtaakseen Harlemin temppelin New Yorkissa (NOI:n temppeli numero 7). Chicagon päämajan jälkeen se oli Nation of Islamin temppeleistä arvostetuin.[22] Karismaattinen Malcolm X oli pientä ja heiveröistä Elijah Muhammadia värikkäämpi hahmo, hyvä puhuja ja teräväkielinen väittelijä. Hän suhtautui pilkallisesti väkivallattomuuden periaatteeseen[19] ja kannusti seuraajiaan puolustamaan itseään ”kaikin tarpeellisin keinoin”.[22] Viestimet löysivät Malcolm X:stä vastavoiman Martin Luther Kingille ja muille kansalaisoikeusliikkeen maltillisille edustajille,[23] minkä seurauksena Nation of Islam sai paljon sekä kansallista että kansainvälistä julkisuutta.[3] Malcolm X puki sanoiksi monien mustien kokeman vihan ja katkeruuden, joista oli siihen saakka vaiettu,[22] ja liikkeen jäsenmäärä nousi nopeasti. Arviot kannattajaluvuista vaihtelevat kuitenkin huomattavasti: 1960-luvun alussa jäseniä oli ehkä 20 000,[19] mutta suurimpien arvioiden mukaan hetkellisesti jopa 500 000.[24] Muhammad Speaks oli tuolloin Yhdysvaltain luetuin mustalle yleisölle suunnattu lehti, ja sen levikki oli noin 600 000.[19] Nation of Islam jatkoi taloudellisen riippumattomuuden tavoittelua ja osti nykyaikaisen kirjapainon, karjatilat Alabamasta ja Georgiasta sekä pankin Chicagosta.[25]

Kuten radikaalien liikkeiden kohdalla usein, suosio osoittautui lyhytaikaiseksi.[7] Sekä Malcolm X että Elijah Muhammadin poika Wallace olisivat halunneet viedä Nation of Islamia valtavirran sunnalaisuuden suuntaan. Muhammad ja Malcolm X etääntyivät toisistaan myös henkilökohtaisten erimielisyyksien vuoksi.[5] Vuonna 1963 Muhammad paheksui julkisesti Malcolm X:n suhtautumista John. F. Kennedyn salamurhaan – Malcolm X:n mukaan Kennedy oli ollut pelkkä ”kana, joka tepasteli kotiorrelleen”.[19] Muhammad ei myöskään ollut kiinnostunut toimimaan kansalaisoikeusliikkeen piirissä,[20] ja hänen aviottomat suhteensa sekä niistä syntyneet lapset herättivät pahennusta.[19] Kielteisen julkisuuden lisääntyessä valtavirran muslimit alkoivat korostaa, ettei Nation of Islam edustanut perinteistä islamia.[5] Vuonna 1964 Malcolm X erosi Nation of Islamista[22] ja perusti oman The Muslim Mosque -järjestön, joka oli vähemmän radikaali ja vähemmän väkivaltainen.[26] Mustan ylivallan sijaan se kannatti kaikkien ihmisrotujen tasavertaisuutta.[20] Joukko Nation of Islamin jäseniä murhasi Malcolm X:n vuonna 1965,[3] minkä jälkeen monet hänen kannattajansa palasivat takaisin Nation of Islamiin.[27]

Nation of Islam viettää Vapahtajan päivää perustajansa Wallace Fard Muhammadin muistoksi. Vuoden 1975 kuvassa noin 10 000 hengen yleisö kuuntelee Elijah Muhammadin vuosittaista juhlapuhetta.

Malcolm X:n jälkeen Harlemin temppelin johtajaksi ja Nation of Islamin uudeksi keulakuvaksi nousi Louis X eli liikkeen myöhempi johtaja Louis Farrakhan.[22] Näkyvässä asemassa oli myös Cassius X, joka liittyi mustiin muslimeihin 1964 ja tuli sittemmin tunnetuksi Muhammad Ali -nimisenä raskaansarjan nyrkkeilijänä.[28] Ali kieltäytyi palvelemasta Vietnamin sodassa vedoten uskonnolliseen vakaumukseensa sekä siihen, ettei ”yksikään Vietkong ole koskaan haukkunut minua neekeriksi”.[19] Uskonnollisissa viroissa toimineiden ei yleensä tarvinnut palvella sodassa, mutta poliittisen painostuksen vuoksi Alilta vietiin hänen mestaruustittelinsä ja häntä estettiin urheilemasta. Julkinen mielipide asettui Alin taakse, erityisesti afroamerikkalaisten keskuudessa. Korkein oikeus kumosi Alin tuomion 1971, mikä lisäsi hänen arvovaltaansa entisestään.[19]

Mustien muslimien liike jakaantui kilpaileviin ryhmittymiin 1960–1970-luvuilla.[2] Elijah Muhammadin kauden viimeisiä vuosia riivasi jäsenten välinen väkivalta. Vuonna 1973 joukko liikkeen kannattajia hyökkäsi Washingtonissa sijainneeseen Hanafi Muslim Centeriin, jonka Nation of Islamin entinen johtohahmo Hamaas Abdul Khaalis oli perustanut. Khaalisin lapset kuolivat hyökkäyksessä ja hänen vaimonsa halvaantui.[3] Arvostelua herätti NOI:n ajama musta ylivalta.[2] Kritiikistä ja sisäisistä riidoista huolimatta Elijah Muhammad onnistui 41-vuotisen valtakautensa aikana merkittävästi kasvattamaan järjestöään. Hänen kuollessaan 1975 Nation of Islamilla oli eri puolilla Yhdysvaltoja yli sata temppeliä ja sen piirissä toimi suuri määrä erilaisia yrityksiä.[29]

Elijah Muhammadin poika Wallace D. Muhammad eli Imam Muhammad (myöh. Warith Deen Mohammed) johti isänsä jälkeen liikettä vuodesta 1975 alkaen.[3] Hän alkoi ohjata Nation of Islamia kohti perinteistä sunnalaisuutta. Fruit of Islam lakkautettiin, ja lehden nimeksi tuli Bilalian News Muhammedin seuralaisen Bilalin mukaan, joka oli väriltään musta ja ensimmäinen muessin. Temppelit muutettiin moskeijoiksi ja islamilaiset yliopistot Sister Clara Muhammad -kouluiksi. Fard ja Elijah Muhammad palautettiin tavallisiksi ihmisiksi, ja Fardista alettiin tehdä jopa Paholaisen ystävää.[30] Elijah Muhammadin myönnettiin erehtyneen monissa asioissa, mutta hänen työnsä afroamerikkalaisten aseman parantamiseksi tunnustettiin. Kristillisistä kirkoista muistuttava tarpeisto poistettiin temppeleistä ja kehystetyt Elijah Muhammadin lausahdukset korvattiin perinteisemmillä islamilaisilla koristeilla. Järjestön johtajia alettiin kutsua imaameiksi,[31] paastokuukaudeksi tuli joulukuun sijaan ramadan, ja liike luopui aiemmista erikoisista ja äärimmäisistä opeistaan.[30] Valkoisuutta alettiin nyt tulkita symbolisesti. Se oli kyllä Paholaisesta, mutta kyse ei ollut ihonväristä vaan ajattelutavasta.[30] Tällä perusteella valkoisten sallittiin liittyä järjestöön, mikä järkytti joitakin kannattajia.[32] Muhammad Ali näyttäytyi muutamissa W. D. Muhammadin puhetilaisuuksissa, ja hänen karismansa auttoi osaltaan uuden opin vakiinnuttamisessa.[33]

Järjestön uudeksi nimeksi tuli World Community of Islam in the West (”Islamin maailmanyhteisö Lännessä”), mikä korosti halua kuulua maailmanlaajuiseen muslimiyhteisöön. Nimi vaihdettiin jälleen vuonna 1982, tällä kertaa American Muslim Missioniksi.[31] Vuonna 1987 Imam Muhammad lakkautti AMM:n ja kehotti kannattajiaan liittymään sunnalaisiin moskeijoihin.[34] Useimmat AMM:n entisistä jäsenistä menettelivätkin näin, ja Imam Muhammadista tuli Yhdysvaltain muslimiyhteisön arvostettu jäsen.[3][16]

Nation of Islamin Chicagossa sijaitseva Maryam-moskeija on nimetty Jeesuksen äidin mukaan.

Nation of Islamin irtauduttua juuriltaan liike hajosi kahtia. Warith Deenin vastustajat perustivat NOI:n uudelleen alkuperäisellä nimellä ja entisten oppien pohjalta.[35] Uuden Nation of Islamin tarkasta perustamishetkestä on lähteissä ristiriitaista tietoa: sen kerrotaan tapahtuneen joko 1977,[35] 1978[36] tai 1979.[37] Johtajaksi tuli New Yorkin moskeijan johtaja Louis Farrakhan, joka oli jo vuonna 1955 tullut liikkeeseen mukaan ja päässyt NOI:n sisäpiiriin. Farrakhan säilytti Elijahin ajan opillisen sisällön rotuoppeineen.[38] Saamansa näyn perusteella hän julistautui profeetaksi, joka jatkaisi Fardin ja Elijah Muhammadin työtä messiaan tuloon ja tuomiopäivään saakka.[31]

Farrakhanilla oli aluksi vain muutama tuhat kannattajaa, mutta hän oli karismaattinen puhuja ja onnistui pian luomaan koko Yhdysvaltain laajuisen liikkeen. Farrakhan perusti myös The Final Call -nimisen aikakauslehden ja osti Elijah Muhammadin vanhan Chicagon-temppelin, josta tuli Nation of Islamin uusi päämaja. Järjestö levisi myös Yhdysvaltain ulkopuolelle, ja liikkeen toimipisteitä perustettiin Englantiin ja Ghanaan.[3] Hänen aggressiivinen retoriikkansa houkutteli erityisesti nuoria, sillä 1980- ja 1990-luvuilla vain harvat afroamerikkalaisten johtajat uskalsivat ilmaista mustien keskuudessa kytevää vihaa ääneen.[37] Myönteisenä nähtiin myös liikkeen työ köyhyyden ja huumeidenkäytön vähentämiseksi. Kielteisempää julkisuutta toivat Farrakhanin juutalaisvastaiset mielipiteet.[3] Farrakhanin johdolla Nation of Islam on esimerkiksi väittänyt, että juutalaiset olisivat hallinneet Atlantin orjakauppaa ja omistaneet kolme neljännestä Yhdysvaltain orjista.[39][40]

Farrakhan vaatii mustille taloudellista itsenäisyyttä, mutta edeltäjästään poiketen hän ei aja itsenäisen valtion perustamista.[41] Sen sijaan hän on toiminut vallitsevan poliittisen järjestelmän puitteissa[7] ja kannustaa tähän myös seuraajiaan.[31] Aiemmasta poiketen järjestö pyrkii edistämään mustien äänestämistä, vaikka se ei olekaan sitoutunut tiettyyn poliittiseen puolueeseen.[6] Näkyvyys rajoittui aluksi afroamerikkalaisten keskuuteen, mutta vuonna 1984 Farrakhan sai laajempaa näkyvyyttä asetuttuaan Jesse Jacksonin presidenttiehdokkuuden tueksi.[3] Vuonna 1995 Farrakhan pyrki vetoamaan aiempaa laajempaan kannattajakuntaan järjestämällä Million Man March -mielenosoituksen, jonka tarkoituksena oli osoittaa afroamerikkalaisten yhtenäisyyttä. Washingtonissa pidetty mielenilmaus ei ollut uskonnollinen,[41] ja sen järjestämiseen osallistuivat monet eri järjestöt.[6] Keskeisiä teemoja olivat huumeiden, työttömyyden ja väkivallan vastustaminen sekä mustien miesten vastuu itsestään ja perheistään. Tapahtuma toi Nation of Islamille myönteistä näkyvyyttä, mutta toisaalta lehdet kirjoittivat aiempaa enemmän Farrakhanin antisemitistisistä lausunnoista. Vastustusta herätti myös se, ettei hän sallinut naisten osallistua mielenosoitukseen.[41]

2000-luvulla Yhdysvaltoihin on muuttanut yhä enemmän valtavirran muslimeja, ja Nation of Islamin suosio on laskenut.[41] Farrakhanilla diagnosoitiin 1990-luvun lopulla eturauhassyöpä, ja kuolemanrajakokemuksen myötä hän alkoi viedä järjestöään kohti islamin valtavirtaa. Nation of Islam on esimerkiksi ottanut paastokuukaudeksi ramadanin ja viikoittaista pyhäpäivää vietetään perjantaisin.[7] Maltillistuminen oli toisaalta alkanut jo 1990-luvun alussa.[42] Farrakhan on myös pyrkinyt saamaan liikkeelleen näkyvyyttä ja tunnustusta islamilaisessa maailmassa.[31] Rotuoppien merkitys on vastaavasti vähentynyt.[3] Fardin muistoksi vietetään silti edelleen vuosittaista Vapahtajan päivää. Vuosien 2000 ja 2001 muistopäivinä Farrakhan ja Warith Deen Mohammed kannattajineen osallistuivat yhteiseen perjantairukoukseen, ja Imam Mohammed kutsui Farrakhania ”tosi muslimiksi” perjantairukouksen omaksumisen ansiosta. Riitojen sopimisesta huolimatta liikkeet eivät ole yhdistyneet.[7] Lokakuussa 2005 Farrakhan kehotti kaikkia afroamerikkalaisia miehiä, naisia ja lapsia osallistumaan Million Man Marchin 10-vuotisjuhlaan.[7]

Nation of Islam on 1990-luvulta lähtien uudistanut ja laajentanut liiketoimintaansa.[6] Liike on esimerkiksi perustanut köyhissä kaupunginosissa toimivia ravintoloita, ja Fruit of Islam on myynyt vartiointipalveluja ainakin Baltimoressa, Chicagossa ja Washingtonissa.[42]

Poliisi pahoinpiteli Nation of Islamin johtohahmoihin kuuluvan Tony Muhammadin 2005. Tapauksen seurauksena hän masentui mutta koki myöhemmin parantuneensa skientologian avulla. Skientologiakirkko ja Nation of Islam ovat sittemmin lähentyneet toisiaan, ja Farrakhan on toistuvasti suositellut dianetiikkaa liikkeensä jäsenille. Nation of Islamin yhteistyö ”valkoisen kirkon” kanssa herätti aluksi epäluuloa. Toisaalta uskontoja yhdistää kilvoittelu paremman minän saavuttamiseksi sekä eräät tieteiskirjallisuudesta muistuttavat opinkappaleet.[43] Nation of Islamin jäsen Charlene Muhammad palkittiin 2018 vuoden parhaana dianetiikkaneuvojana (The Dianetics Auditor of the Year).[44]

Farrakhan luopui muodollisesti asemastaan helmikuussa 2007.[41] Käytännössä hän on edelleen Nation of Islamin näkyvin edustaja.[45][46]

Farrakhanin järjestön lisäksi W. D. Muhammadin liikkeestä erosi myös muita ryhmittymiä. Niistä merkittävin oli Lost-Found Nation of Islam, joka jatkoi Muhammad Speaks -nimisen lehden julkaisua. Farrakhanin järjestö on kuitenkin se, jota yleisimmin tarkoitetaan, kun puhutaan Nation of Islamista.[42]

Nation of Islamin opit ammentavat useista lähteistä.[49] Ne yhdistelevät perinteistä islamia ja mustaa nationalismia. Perinteisen islamin oppeja perustellaan uusilla myyteillä, jotka on suunniteltu vetoamaan erityisesti Yhdysvaltojen afrikkalaistaustaiseen väestöön. Fardia pidetään sekä profeettana (islamilaisessa mielessä) että Vapahtajana (kristityssä mielessä).[3]

Nation of Islamilla ei vielä Fardin aikana ollut johdonmukaista teologiaa.[3] Islamin osuus oli pinnallinen ja rajoittui lähinnä nimiin ja ulkoisiin muotoihin. Aineksia oli myös kristillisestä gnostilaisuudesta.[49] Islamilla oli silti symbolinen merkitys.[5] C. Eric Lincolnin mukaan Fardin johtama Nation of Islam oli ennen muuta rasisminvastainen protestiliike, ei niinkään uskonto. Rakenteellinen rasismi tuli ratkaista jyrkällä rotuerottelulla[5] ja mustien oman valtion perustamisella.[50]

Fardin seuraaja Elijah Muhammad keskitti liikkeen johdon itselleen ja yhtenäisti uskonnon sisällön, jota opetettiin jäsenille Nation of Islamin kouluissa. Perinteisestä islamista mukaan tulivat esimerkiksi yksijumalaisuus, Jumalalle alistuminen ja perhekeskeisyys.[3] Nation of Islamin nykyinen oppi perustuu pääpiirteissään Elijah Muhammadin opetuksiin.[5][7] Liike on kuitenkin maltillistunut 1990-luvulta lähtien,[42] ja sen käytännöt ovat siirtyneet sunni-islamin suuntaan.[7]

Muhammad Speaksin etusivuja vuodelta 1965. Kaksi etummaista lehteä julistavat: ”Maailmanlaajuinen sota!” ja ”Meillä on Vapahtaja!”

Fard viittasi opetuksissaan sekä Raamattuun että Koraaniin.[7] Lisäksi hän kirjoitti kannattajilleen kaksi opasta: The Secret Ritual of the Nation of Islamia luettiin jäsenille ääneen, kun taas Teaching for the Lost-Found Nation of Islam in a Mathematical Way sisälsi symbolista kieltä, jota oli mahdollista ymmärtää vain tulkitsemalla.[7] Elijah Muhammad kehitti Fardin aloittamaa oppia teoksissaan The Supreme Wisdom (1957), Message to the Black Man (1965) ja Our Saviour has Arrived (1974).[49]

Nation of Islamin mukaan mustien on pidettävä yhtä ja työskenneltävä oman asemansa parantamiseksi. Jäseniltä edellytetään itsehillintää,[3] ja liikkeen arvot ovat konservatiiviset.[7] Opiskeluun,[20] yksityisyrittäjyyteen,[19] kovaan työntekoon, säästäväisyyteen ja itsensä kehittämiseen kannustetaan. Tupakkaa, alkoholia, huumeita,[3] sianlihaa ja epäterveellisiä ruokia tulee välttää.[7] Päivässä tulee syödä vain yksi ateria.[6] Kiellettyjä ovat myös velanotto,[7] uhkapelit ja kiroilu.[16]

Naisen asema on miehelle alisteinen.[19] Elijah Muhammadin kuoleman jälkeen naiset ovat kuitenkin saaneet mahdollisuuden toimia uskonnollisissa viroissa.[6]

Nation of Islamin alkuperäisen opin keskiössä on mustan ja valkoisen miehen asema maailmassa. Mustat miehet ovat jumalallisia[51] ja ”alkuperäisiä ihmisiä”.[52] He ovat osa Jumalasta, joka esiintyy täydellisimmin Fardin hahmossa. Valkoiset miehet ovat paholaisia,[51] eivätkä he kykene osoittamaan kunnioitusta ei-valkoisille.[21] Luominen tapahtui 76 triljoonaa vuotta sitten. Alussa oli vain kolminkertainen mustuus: avaruudessa, vedessä ja jumaluudessa. Luojajumala aineellistui mustuudesta 6 triljoonaa vuotta sitten mustana miehenä, joka sitten loi alkuperäiset, mustat ihmiset.[51]

Jumalan luomisvoimana on ”musta älykkyys”, joka ilmenee kaikissa mustissa. Nykyisten mustien esi-isät ovat luoneet tähdet. Kaikki mustat kykenevät samanlaisiin luomistöihin. Luomisen jälkeen Jumala jätti maailman 12 suuremman ja 12 pienemmän mustan tiedemiehen käsiin. Heistä yksi kerrallaan johtaa maailmaa. Mustat tiedemiehet loivat eläimet, kasvit, vuoret ja tähdet. 66 triljoonaa vuotta sitten mustat tiedemiehet räjäyttivät kuun irti maasta. Teko oli erään tiedemiehen epäonnistunut yritys tuhota koko maapallo. Tapahtuman johdosta vuorossa ollut ylijumala kätkeytyi ihmisiltä lopun aikoihin asti, sillä hän oivalsi, että mustien kehittyminen täydellisyyteen edellytti, ettei heitä johdeta liikaa. Ensin oli tultava pahan valkoisen miehen aikakausi, joka aikanaan päättyisi tuhoon. Nähdessään valkoisen miehen pahuuden musta mies voisi vapautua oman pahuutensa vallasta.[53]

Jokainen tiedemiehistä (imaameista, jumalista) johtaa maailmaa 25 000 vuotta, ja kauden päättyessä kaikki yhdessä kirjoittavat seuraavan vaiheen historian etukäteen. Nykyinen kirjoitettiin 15 000 vuotta sitten, ja Koraani, Toora ja Evankeliumi ovat otteita tästä ”Äitikirjasta”. 6 000 vuotta sitten alkuperäinen musta kansa jakautui tyytyväisiin ja tyytymättömiin. Tyytymättömien johtajaksi nousi Mekassa musta tiedemies Yacub. Hänellä oli iso pää, joka oli täynnä epätervettä tiedettä. Täytettyään kuusi vuotta hän sai magneettisista navoista idean luoda täysin erilaisen ihmisen. Yacub nousi kapinaan, jolloin Mekan kuningas karkotti hänet 59 999 kannattajansa kanssa Patmokselle. Siellä hän havaitsi, että mustissa on kaksi geeniä, musta ja ruskea. Hän onnistui tekemään toimimattomaksi jumalallisen mustan geenin, jolloin ruskeasta syntyi valkoinen mies, Raamatun Adam.[54]

Jumalien päätöksestä valkoinen mies sai 6 000 vuotta aikaa hallita. Valkoiset saivat tietonsa varastamalla mustien tiedemiesten työtä ja vakoilemalla Mekan mustia oppineita. Afrikassa vallitsi mustien miesten korkeakulttuuri, kun samaan aikaan Amerikan valkoiset miehet asuivat vielä luolissa, kulkivat neljällä jalalla ja sekaantuivat eläimiin, mistä jäänteenä on valkoisten miesten rakkaus kotieläimiin, kuten koiriin. Valkoisten valtakauden alkaessa mustat miehet unohtivat alkuperänsä. Siitä on kuitenkin jäänyt selvät merkit: pyramidit, Kaaban musta kivi ja Kaabaa päällystävä musta verho.[55] Jeesus oli musta profeetta. Joosef lähetti Jeesuksen Egyptiin, jossa tämä kasvoi ilman isää, kuljeksi kaduilla ja pakeni poliisia. Jeesus pidätettiin juutalaisen kauppiaan liikkeen edessä. Hänet pantiin kädet levitettyinä seinää vastaan, minkä jälkeen roomalainen poliisi puukotti hänet hengiltä. Jeesuksen ruumis jäykistyi asentoon, jossa hänellä on kädet levällään.[56]

Fardin ja Elijah Muhammadin rotuopit tarjoavat ratkaisun pahan ongelmaan ja selittävät, miksi mustat ovat joutuneet kärsimään historiansa aikana niin paljon. Heille tarjotaan uusi, rasismin aiheuttamasta epävarmuudesta ja itseinhosta vapaa identiteetti.[7] Elijah Muhammadin kuoltua Nation of Islam on maltillistanut suhtautumistaan valkoisiin. Valkoisten vertaaminen paholaisiin on selitetty kielikuvaksi, jonka avulla arvostellaan Yhdysvaltain valkoihoisen väestön ylivertaista asemaa ja mustien syrjintää.[20]

Valkoisen rodun valtakausi kesti vuoteen 1914. Sitä seurasi 70 vuoden välikausi, minkä jälkeen vuonna 2001 alkaisi mustien valtakausi, tuhatvuotinen valtakunta sen jälkeen, kun mustat miehet tiedostavat totuuden. Lopun aikoina esiin nousee mustien miesten tekemä planeetta, Uusi Jerusalem. Toisinaan sen on jo nähty nousevan Tyynestä valtamerestä. Emoplaneetan alukset vievät mustat miehet turvaan ja pommittavat sitten valkoisen Amerikan tohjoksi. 310 vuotta kestävän maailmanpalon jäähtyminen kestää 690 vuotta.[56]

Liikkeen maltillistuttua sen sisällä on käyty keskusteltua valkoisen rodun lopullisesta kohtalosta: onko oikeudenmukaista rangaista valkoisia mustien sortamisesta, jos tämä on heidän etukäteen säädetty kohtalonsa. Eräät uskovat valkoisten tuhoutuvan viimeiseen mieheen, kun toisten mukaan heillä on pieni mahdollisuus pelastua.[20]