Narvanjoki

Joki alkaa Peipsijärvestä, joka sijaitsee etelässä Peipsijärven alangolla, ja se virtaa Alutagusen alangon poikki Suomenlahdelle. Sen joenpohja on kalkkikiveä, jonka päällä on kerros hiekkaa ja soraa. Joen ympäristö on alavaa ja soistunutta metsämaata, jota on alajuoksulla muokattu taajama-alueiksi tai kaivettu öljyliuskeen takia louhoksille.[2][5]

Narvanjoen vesivoimaa tiedetään käytetyn keskiajalla 1300-luvulla vesimyllyissä ja teollisuuden tarpeisiin sitä alettiin käyttämään 1800-luvulla. Vuonna 1858 tarjosi nelirattainen vesivoimala mekaanista energiaa puuvillatehtaan koneisiin. Niiden teho oli noin 500 hevosvoimaa (370 kilowattia). Vuonna 1868 korvattiin vesirattaat turbiineilla, joiden teho oli jo 1 300 hevosvoimaa (960 kilowattia). Joki ylittää Narvassa Baltian klintin, jossa joki putoaa Narvan vesiputouksessa noin kuusi metriä alemmaksi. Vuosina 1950–1957 rakennettiin klintin alapuolelle Ivangorodiin Narvanjoen viereen Narvanjoen vesivoimalaitos, jonka tuottaman sähköenergian teho on enimmillään 125 megawattia. Voimalaitos sijaitsee Kreenholmin saaren itäpuolella kulkevan 2,3 kilometriä pitkän kanavan alapäässä. Joen uoma on padottu Kreenholmin yläpuolelta ja kanava voimalaitoksen kohdalta Kreenholmin alaosan tasalla. Padolla voidaan parhaimmillaan korottaa patoaltaan vedenpintaa 23,5 metriä joen alajuoksun tasosta. Kreenholmin molemmilta puolilta kulkevat uomat ja siinä olevat vesiputoukset on yläpuolisella padolla jätetty kuivilleen. Kuivaan uomaan päästetään vettä ohijuoksutuksina esimerkiksi korkeanveden aikana tai toisinaan koskinäytöksissä.[2]

Patoaltaaseen on padottu vettä noin 25 metrin korkeuteen mpy. ja sen muodostama Narvan tekojärvi peittää 191 neliökilometrin [lower-alpha 1] suuruisen alueen, josta saaria on 4,7 neliökilometriä [lower-alpha 1]. Vesi nousee myös Narvanjokea ylöspäin 35 kilometrin matkalta. Tekojärven vedenpinta sijaitsee alavalla maalla, jolloin sen tilavuus ja pinta-ala riippuu suuresti järven vedenpinnan korkeudesta. Tekojärven keskisyvyys on 1,9 metriä [lower-alpha 1].[7]

Joessa on kymmenkunta suurta saarta. Heti joen luusuan jälkeen Vasknarvassa on kaksi saarta ja maatunut suuri Vasknarvan saari. Niiden alapuolella yhtyy jokeen Jaama jõgi, jonka alaosa haarautuu suistoksi jonne jää varsin suuri Lapina saar. Sen erottaa mantereesta kapeat joenuomat. Joensuun eteen on kasvanut nimetön lietesaari. Sama ilmiö toistuu Karolin kylän kohdalla, jossa lietteessä erottuu umpeen maatuneita entisiä joenuomia ja niiden saaria. Erään saaren nimi on Veskisaar (suom. Myllysaari). Näiden jälkeen joki haarautuu kahdeksi uomaksi, joiden väliin jää 2,5 kilometriä pitkä Permisküla saar [2]. Se on yli 600 metriä leveä autio saari. Länsipuolella on virtapaikka Permisküla kärsetik ja itäisessä haarassa Kakoloki kärestik. Kun valtakunnanraja on tähän asti seurannut joen keskiuomaa, kiertää se nyt pitkin Kakolokin haaraa. Kaksi kilometriä alempana sijaitsee ensin Suursaar ja sitten Väikesaar [2]. Suursaar on 980 metriä pitkä ja 500 metriä leveä, ja Väikesaar on yli 500 metriä pitkä ja 150 metriä leveä. Saaret sijaitsevat Kuningakülan kohdalla ja valtionraja kiertää saaret niiden itäpuoleista uomaa pitkin. Kylän ja saarten jälkeen joki levenee lähes 700 metriä leveäksi. Tässä järvimäisessä osassa on kahdeksan saarta ja siihen laskee Gorodenkan oja. Saarien itäpuolelta kiertää veden alle jäävä Omuti kärestik, jota valtionraja seuraa. Joen leveneminen johtuu Narvan tekojärven tulvimisesta joen yläjuoksulle eikä saarien ja rantojen linjat ole enää alkuperäisiä. Joessa esiintyy tekojärveen asti lietteisiä ja matalia saaria. Osa niistä on nimetty: esimerkiksi Melina, Barski, Kapsa saar, Kasesaar ja Vasikasaar. Mustajõen kohdalla valtionraja kiertää vasemmanpuoleisia uomia. Joki saapuu nyt tekojärvelle, missä saaria on runsaasti. Valtionraja kiertää järvellä linjaa, jossa joki virtasi ennen tekojärven rakentamista. Sen vuoksi suurin osa järvestä kuuluu Venäjälle. Tekojärveltä on merelle jokea myöten matkaa enää 18 kilometriä. Lopputaival alkaa Kreenholmin saaren [2] kiertävillä joenhaaroilla, jotka on kuitenkin padottu umpeen. Kuivilleen jäännyttä läntistä uomaa kutsutaan Narvanjoen kanjoniksi (vir. Narva jõe kanjoni). Voimalaitoksen alapuolella kaupunkialueella sijaitsee kapea Joaoru saar ja Saksa-Soome kalmistun kohdalla Väikesaar. Vielä muutama sata metriä joensuusta on Viron rannan tuntumassa Kaunissaar, joka sijaitsee Narva-Jõesuun kaupungin vieressä.[5][1][lower-alpha 2]

Koska joki on valtionrajana samalla Euroopan unionin Schengen-raja, ei sillä ole kovin monta ylityspaikkaa. Joen ainoat ylityspaikat ovat kaupunkialueella Narvan ja Ivangorodin kohdalla. Ensimmäinen ylityspaikka hyödyntää tekojärven patoa, joka on rakennettu Kreenholmin yläpuolelle vanhaan joenuomaan. Toinen ylityspaikka, jolla on jalankulkijoille tarkoitetut rajantarkastuspisteet kummallakin rannalla, sijaitsee Kreenholmin alapuolella. Seuraava ylityspaikka on rautatiesilta (Tallinna–Narva-rata ja Pietarinrata), joka sijaitsee Narvanjoen vesivoimalan yläpuolella, ja pian tämän alapuolella, Ivananlinnan kohdalla, joen ylittää Tallinna–Pietarin maantie (Valtatie 1 (Viro) ja Pietarintie). Tarkastettavat ajoneuvot odottavat vuoroaan sillalla.[5]

Narvanjoen vesiputousten vesivoimaa on käytetty hyödyksi vuosisatoja ja se on mahdollistanut Narvan teollistumisen jo 1800-luvulla. Vuonna 1902 alkoi insinööri E. Köning suunnitella Pihkova–Tartto–Narva-laivaväylän rakentamista. Suunnittelu toteutettiin aloittamalla hydrologiset mittaukset Narvanjoella, Peipsijärvellä ja niitä verrattiin vuonna 1871 aloitetun Emajoen mittauksen tietoihin. Kanavaa ei rakennettu, mutta mittausperinne säilyi. Sen sijaan alettiin vuonna 1920 suunnitella vesivoimalaa, jonka toimintaa haluttiin ymmärtää mittauksin. Voimalan rakennusvaihe käynnistyi vasta sotien jälkeen vuonna 1950. Tekojärven täyttäminen, joka nosti voimalan vedenpintaa, aloitettiin vuonna 1955. Samana vuonna alkoivat turbiinit tuottaa sähköä.[8]

Joen nimen ”Narva”-muotoa ovat käyttäneet kirjallisten lähteiden valossa ainakin keskiajalta lähtien lähinnä itämerensuomalaisten kielten puhujat. Samanaikaisten lähteiden mukaan nimen erikielisiä ääntämyksellisiä muunnoksia ovat olleet ”Narve”, ”Narvo”, ”Naravo”, ”Narave” ja ”Norova”. Näitä kaikkia muunnoksia käyttivät lähinnä liettualaiset, latvialaiset, venäläiset, ruotsalaiset ja saksalaiset omaan kieleen sopivina. Narva-sana on pohjoismaissa paikannimenä harvinainen, mutta esimerkiksi Suomen alueelta tunnetaan Vesilahdelta Narvan kylä, Kuopiosta Narvasalmi, Inkerinmaalta Narvusi ja Liivinmaalta Nervensberg. Koska nimiö esiintyy vain harvakseltaan, onkin päätelty, ettei se ole edellä lueteltujen kielien alkuperäinen sana vaan lainasana toisesta kielestä. Tällaista sanaa toisista kielistä ei kuitenkaan ole löydetty. Toistaiseksi kaikki ehdotukset on osoitettu vääriksi tai niiden perustelut ovat olleet epäuskottavia. Narva-sanan alkuperä on siten arvoitus.[17][18]