Narvan taistelu

Narvan linnoitukset piirroksessa vuodelta 1702 tai 1703.

Suuri Pohjan sota oli syttynyt helmikuussa 1700 Tanskan, Puolan, Saksin ja Venäjän hyökätessä Ruotsia vastaan. Ruotsin vastaisen liittouman sopimuksen mukaisesti Saksin vaaliruhtinas ja Puolan kuningas August II Väkevä hyökkäsi joukkoineen Liivinmaalle ja Tanska hyökkäsi Etelä-Ruotsiin ja Ruotsin kanssa liittoutunutta Holsteinia vastaan. Liittolaisten suunnitelman mukaan Venäjän oli tarkoitus hyökätä Inkerinmaalle ja Käkisalmeen. Venäjän keisari Pietari I oli noussut tšaariksi vuonna 1682 ja hänen tavoitteenaan oli luoda Venäjälle yhteys Itämerelle kauppayhteyksien luomiseksi länteen. Pietari viivytteli ensin sodan julistamista Ruotsille, mutta hyökkäsi lopulta joukkoineen Inkerinmaalle samalla, kun August II:n joukot hyökkäsivät Riikaa vastaan.[1]

Ruotsissa kuningas Kaarle XII oli noussut valtaistuimelle vain 15-vuotiaana hänen isänsä Kaarle XI:n kuoltua vuonna 1697. Kokemattoman kuninkaan ei odotettu pystyvän puolustamaan maataan hyökkääjiä vastaan. Kuningas oli kuitenkin arvioinut Venäjän uhan oikein ja kehotti Narvan varuskunnan komentajaa pitämään tilannetta silmällä jo ennen Venäjän sodanjulistusta. Venäläisjoukot saapuivat Narvaan syyskuun puolivälissä ja he muodostivat saartorenkaan kaupungin ympärille. Mukanaan venäläisillä oli noin 35 000–38 000 sotilasta, joista noin neljännes oli ratsuväkeä. Pietari I oli saapunut johtamaan piiritystä henkilökohtaisesti[1], mutta hän palasi ennen taistelun alkua Venäjälle jättäen joukkojensa komentoon kokeneen kenraali Charles Eugène de Croyn[2]. Narvan varuskunnan vahvuus oli 1 800–1 900 miestä, joiden tukena oli riveihin värvättyjä talonpoikia ja kaupunkilaisia.[1]

Ruotsin oli tällä välin onnistunut lyödä Tanska pois sodasta.[2] Venäläisten aloitettua hyökkäyksensä Kaarle XII kokosi joukkonsa ja purjehti Itämeren yli Karlshamnista Pärnuun, josta ruotsalaisten noin 10 000 miehen vahvuinen armeija eteni Tallinnan ja Rakveren kautta heikkokuntoisia teitä pitkin kohti Narvaa. Etenevät ruotsalaiset löivät kenraali Boris Šeremetjevin johtamat ratsuväen etujoukot Pühajoella ja aamuyöllä 20. marraskuuta he olivat peninkulman päässä Narvasta.[1]

Narvan taistelu Daniel Stawertin maalauksessa.

Ruotsalaiset pitivät jumalanpalveluksen varhain aamulla 20. marraskuuta, minkä jälkeen he etenivät kohti Narvaa piirittäviä venäläisiä.[1] Ruotsalaisia oli venäläisiä huomattavasti vähemmän, mutta heidän joukkonsa oli koulutettu paremmin ja heidän johtajansa olivat kyvykkäämpiä.[2] Aamu oli sumuinen ja sen turvin ruotsalaiset pääsivät etenemään hyvin lähelle venäläisten asemia. Venäläiset vastasivat kääntämällä rintamasuuntansa ruotsalaisia kohti. Puolenpäivän jälkeen ruotsalaiset hyökkäsivät venäläisiä vastaan puhjenneen lumimyrskyn suojaamana.[1] Viima piiskasi lumisadetta päin venäläisiä ja ruotsalaiset etenivät niin nopeasti, etteivät venäläiset kyenneet kokoamaan tykistöään heitä vastaan. Venäläisten ratsuväki vasemmalla siivellä vetäytyi, mitä seurasi myös jalkaväen vetäytyminen oikealla. Muut venäläiset jäivät vangeiksi.[2] Perusteellisen voiton jälkeen Kaarle XII saapui juhlallisesti Narvaan.[1]

Venäläiset olivat menettäneet taistelussa kuolleina ja haavoittuneina 8 000–9 000 miestä, kun taas ruotsalaisten tappiot jäivät 700:n kaatuneeseen ja 1 200:n haavoittuneeseen. Kymmenen venäläistä kenraalia otettiin vangeiksi[1] ja heidän joukossaan oli venäläisiä komentanut de Croy.[2] Lisäksi ruotsalaiset olivat vallanneet venäläisten tykistön ja 32 000:n ruplan sotakassan. Voiton tuoma Kaarle XII:n suorastaan jumalallinen sankarimaine levisi pitkin Eurooppaa. Voittonsa jälkeen ruotsalaiset perustivat talvileirin Tarton lähelle, josta käsin he seuraavan vuoden kesällä suuntasivat hyökkäyksensä Riikaa piirittäneitä joukkoja vastaan. Sodan painopiste siirtyi näin Puolaa ja August II:ta vastaan.[1]

Ruotsalaiset pitivät Venäjää voittonsa jälkeen lyötynä[1], mutta heidän ei lopulta onnistunut käyttää voittoaan tehokkaasti hyödykseen. Venäläisten välitön uhka oli torjuttu[2], mutta he palasivat Liivinmaalle vuoden 1701 lopussa ja Narva kukistui uuden piirityksen jälkeen vuonna 1704.[1] Suomessa Narvan taistelua seurasi venäläisten kosto, joka tunnetaan isonavihana.[3]