Narodnikit

Narodnikit olivat Venäjän keisarikunnan 1860–1880-luvun vallankumouksellisia.[1] Liike tunnettiin nimellä narodnikkilaisuus (Narodnitšestvo). Nimi tulee ”lähtemisestä kansan pariin”, hoždenije v narod.[2]

Liikkeen jäsenet olivat lähinnä yliopisto-opiskelijoita, jotka lähtivät maaseudulle valistamaan talonpoikia. Liike oli ideologialtaan varsin hajanainen, tärkeimpinä yhdistävinä tekijöinä toimivat yksinvaltiuden vastustus ja maan jakaminen talonpojille. Narodnikkien lähtökohdat olivat kansalliset ja nostalgiset. Tavoitteena oli myös lähentää sivistyneistöä ja kansaa.

Narodnikkilaisuus syntyi maaorjien vapautuksen jälkeen 1861. Maaseudun köyhien olot eivät vapautuksesta paljon parantuneet, vaan maanomistus jäi rikkaille isännille, kulakeille. Narodnikit saivat vaikutteita Karl Marxin teoksista, ja he omaksuivat etenkin hänen vaatimuksensa, että maa on jaettava takaisin talonpojille. He sivuuttivat kuitenkin teollisuusväestön, jota Venäjällä oli vain pieni osa kansasta, ja Marxin esittämän kehityksen maataloudesta teollisuuteen. Narodnikit pitivät perinteistä kyläyhteisöä tulevaisuuden mallina. Ajatus oli alun perin lähtöisin Aleksandr Herzeniltä, joka piti länsimaista järjestelmää rappeutuneena ja halusi perustaa sosialismin talonpoikien itsehallinnon avulla. Ajattelussa oli slavofiileille tyypillisiä piirteitä. Narodnikit saivat vaikutteita myös Pierre-Joseph Proudhonin ja Mihail Bakuninin anarkismista esimerkiksi Herzenin ja ukrainalaisen sosialistin Myhailo Drahomanovin[3] kautta.

Narodnikkien aktiivisuus keskittyi 1860-luvun loppuun ja 1870-luvun alkuun. Tällöin sadat nuoret kulkivat maaseudulla yllyttäen talonpoikia nousemaan järjestelmää vastaan.[2] Talonpojat eivät kuitenkaan aina vastanneet propagandaan odotetusti, vaan jopa luovuttivat idealistit ohranalle. Kuuluisin oikeudenkäynti järjestettiin vuonna 1878 193 idealistia vastaan.

Myöhemmin liike muutti muotoaan. Vuonna 1876 liike organisoitiin järjestöksi Zemlja i volja (Maa ja vapaus), joka aluksi luotti maaseudulla tehtävään valistustyöhön mutta siirtyi sittemmin terrorismiin. Terrorismin pääkohde oli keisari, tavoitteena murtaa tsaarin perinteinen jumaluusasema. Tosin maaseudulla monet olivat ”vapauttajatsaarin” kuolemasta kauhuissaan.

Vuonna 1879 Zemlja i voljasta irrottautui terroristiryhmä Narodnaja volja (Kansan tahto). Ryhmän johto pidätettiin tai se pakeni vuonna 1881 Aleksanteri II:n murhan jälkeen. Liikkeen johdossa toimi loppuvaiheissa Vera Figner. Vuonna 1887 pienempi ryhmä, johtajanaan Aleksandr Uljanov (Vladimir Leninin veli), yritti keisari Aleksanteri III:n salamurhaa. Uljanov teloitettiin.[1]

Georgi Plehanov taas muodosti 1879 maltillisemman propagandaryhmän Tšornyi peredel (Musta jako), jonka päämäärä oli jakaa kaikki maa uudelleen talonpojille, kunnes se 1880-luvulla siirtyi kaupunkien proletariaatin pariin.

Narodnikkien ideologia jatkui 1900-luvulla erilaisissa sosiaalivallankumouksellisissa ryhmissä.