Nansenin hiihto Grönlannin halki

Nansenin miehet jättivät veneet kumolleen ja alkoivat nousta jäätikölle 15. elokuuta 1888.[12] Kuljettiin pitkin lämmintä reunajäätikköä, joka nousi melko jyrkästi varsinaiselle mannerjäätikölle. Alussa retkeläisten tarkoitus oli kulkea Umivikista luoteeseen Christianshåbiin eli Qasiqiannguitiin. Kuuden miehen ryhmä veti varusteensa itse reillä, koiravaljakkoa ei käytetty apuna. Syynä tähän oli Nansenin kärsimättömyys siirtää yritystä vuodella valjakon vuoksi.[13] Eskimojen lumikengät ja myöskään kätevämmät norjalaiset lumikengät eivät olleet käyttökelpoisia[14] ja miehet kulkivat pääosan matkasta suksilla.

Alussa nousu napaylängölle pitkin jyrkkää jäätikön rinnettä oli raskasta. Yhdessä vaiheessa satoi vettäkin. Miehet joutuivat vetämään vuorotellen toistensa rekiä, kun muut reet painoivat 100 kg, mutta yksi 200 kg[15]. Ensimmäinen päivätaival oli vain 4 km 180 m korkeuteen merenpinnasta. Pian alkoi tulla vastaan hengenvaarallisen syviä, leveitä jään halkeamia, railoja. Niitä oli erityisen paljon Nansenin käyttämällä reitillä. He eivät olleet turvaköydellä kiinni toisissaan. Suunniteltu oli, että jos mies putoaisi railoon, hän jäisi roikkumaan reenvetovaljaista sinne, kun raskas reki pysyisi joka tapauksessa pinnalla railon lähellä putoamatta sinne. Joka tapauksessa oli varmaa, että railoon putoaminen vammauttaisi. Näin ei käynyt kertaakaan. Miehet putoilivat muutaman kerran lumisiltojen peittämiin railoihin, mutta vain kainaloita myöten. Pitkät reet kulkivat helposti railojen yli.[16]. Aikaa myöten railot vähenivät, ja nousu loiveni niin että rekiä saattoi vetää yksi mies. Mutta mannerjää muuttui aaltoilevaksi, ja miesten rekien kiskonta painoi olkapäitä kivuliaalla tavalla. Lumi pysyi yhä märkänä ja upottavana. Railoja oli taas tiheässä.[17]. 22. elokuuta 4 päivän kuluessa miehet ylittivät pahimman railovyöhykkeen ja olivat 270 m korkeudessa merenpinnasta,[18] mutta jää jatkui rosoisena. Seuraavana päivänä miehet tulivat aivan tasaisen mannerjään reunalle. Teltassa oli kuuma, mutta yöpakkanen oli kova.

Nansenin retkikunta matkalla (valokuvan mukaan).

1. syyskuuta miehet olivat jo napaylängöllä, mutta loiva ylämäki jatkui. Niinpä syyskuussa oli noustu varsinaisen mannerjäätikön päälle ja matka muuttui yksitoikkoiseksi, päivä toisensa jälkeen näkyi pelkkää lumista lakeutta[19]. Miehiä vaivasi mannerjäätiköllä jano, kun lumesta sulatettiin spriikeittimellä vettä vain ruoanlaittoon. Muutoin he saivat juomavettä lähinnä lämmittämällä taskumatissa vaatteiden alla. Kattila vuosi ja se korvattiin apteekkilaatikon kannella.

Kesken matkaa miehet päättivät vaihtaa matkakohteen Christianshåbista Nuukiin eli Godthåbiin 27. elokuuta[20]. Vain Balto kärsi lumisokeudesta[21].Miehillä oli kaksi makuupussia, kussakin nukkui kolme miestä. Dietrichson mittasi lämpötilaa, ilmanpainetta ja tuulta tuntien väliajoin huolimatta kovasta retkielämästä[22]. Napaylängöllä oli raskasta kulkea tuulen ajamassa hiekkamaisessa pintalumessa, joka oli vielä kinoksina. Yleensä kuljettiin 8–15 km/päivä[23].

Napaylängöllä noin 2500 metrin korkeudella oli myös hyvin kylmä. Syyskuun 5. päivänä ylämäki päättyi, mutta ei ollut merkkiä alamäestä[24]. Napaylängön ylimmällä kohdalla suunnilleen hiihdon puolivälissä oltiin ehkä 13. syyskuuta 1888[8]. Napaylängöllä oli myös hyvin kylmä. Päivällä oli syyskuun 11. päivän tienoilla –15...–20 °C, mutta yöllä alle –37 °C, jopa, laskujen mukaan jopa –45° C[25]. Yleensä ei tuullut, mutta ainakin kahteen otteeseen kiihtyvä tuuli nosti lumimyrskyn. Toisella myrskyllä napaylängöllä oli hyvin palelluttava vaikutus ja miesten oli pysähdyttävä telttaan[26] kunnes myrsky äkkiä lakkasi. Nansenin ryhmä kokeili alkuhankaluuksien jälkeen menestyksellisesti purjeen pystyttämistä reen päälle[27].

Paluumatkalla jäätiköltä pois laskeutumisen alussa railot olivat alussa helposti ylitettäviä, mutta sitten ne levenivät vaarallisiksi kuiluiksi. Kahdesti miehet putosivat niihin kainaloitaan myöten. Laskeutuminen pitkin jyrkkiä rinteitä vaati myös kovaa rekien jarrutusta[28]. Tällä osuudella retkikunta löysi ensimmäisen kerran sulaa pintavettä matkan alkuosan jälkeen. 24. syyskuuta miehet olivat jo poissa jäätiköltä Nuukin eli Godthåbin vuonon eteläpuoliskossa Ameralik-vuonon lähellä. Miehet uupuivat retkellä[29].

Hiihtoretken jälkeen Nansen, Sverdrup ja Balto rakensivat teltan kankaasta ja saatavilla olevasta puusta veneen päästäkseen Nuukiin. 24. syyskuuta Nansen ja Sverdrup nousivat maihin Ameralik-vuonon kiville. Balto seurasi muita noutamaan lisää tarvikkeita taakse jätetyistä kelkoista kunnes hakijat Nuukista saapuisivat. He varautuivat myös tilanteen vaatiessa patikoimaan Nuukiin. Miehet talvehtivat Nuukissa eskimojen kanssa ennen hakulaivan tuloa keväällä 1889.

Nansen, Sverdrup ja neljä muuta miestä hiihtivät 15. elokuuta – 26. syyskuuta 1888[30] miehineen Gyldenlöves Fjordin pohjukasta Umivikista[31] Anikitsokin kautta Sermilikfjordin läheltä ensin Ameralikin vuonon pohjukkaan, sitten Nuukiin eli Godthåbiin[1]. Tämä 472 km hiihto[32] vei 41 päivää.