Nanjingin verilöyly

Vuonna 1928 Kiinan hallitus siirsi pääkaupungin Pekingistä (Beijing) Nankingiin (Nanjing). Bei-jing tarkoittaa pohjoista (pää)kaupunkia, kun taas Nan-jing eteläistä. Kaupunki kasvoi noin neljännesmiljoonasta nelinkertaiseksi 1930-luvun puoliväliin mennessä. Vuonna 1931 Japani hyökkäsi Mantšuriaan käyttäen invaasion verukkeena japanilaisten hallitseman rautatien räjäytystä. Seuraavina vuosina Japani vahvisti otettaan Kiinasta, joka kamppaili sisällissodan kurimuksessa. Kommunistien ja Guomindangin sota edisti japanilaisten valloituksen etenemistä. Marras–joulukuussa 1937 Japanin armeija eteni Shanghain vallattuaan ja oli jo Nanjingin porteilla.

Kiinalaisia siviilejä pakotetaan kuoppaan, minkä jälkeen heidät haudataan elävältä.

Japani aloitti 9. joulukuuta 1937 massiivisen hyökkäyksen Nanjingiin siellä olleiden sotilaiden kieltäydyttyä antautumasta. 12. päivänä Kiinan joukot vetäytyivät Nanjingista Jangtse-joen toiselle puolelle. Seuraavana päivänä neljä japanilaista divisioonaa hyökkäsi kaupunkiin. Nanjing joutui japanilaisten hyökkääjien haltuun ja alkoi kuusi viikkoa kestänyt joukkomurha.

Joulukuun 13. päivä japanilaiset teloittivat suuren joukon pakolaisia, jotka koettivat ylittää Jangtse-jokea ilman soveltuvia kulkuneuvoja. Japanilaisen sotilaan arvion mukaan joen rannalle ja joessa uivia ihmisiä murhattiin tuona päivänä yli 50 000. Itse kaupungissa oli japanilaisten saapuessa noin 100 000 ihmistä kaduilla, joukossa sotilaita. Japanilaiset alkoivat ampua väkijoukkoja. Seuraavana päivänä tappaminen jatkui tankkien ja tykistön kera. Kiinalaisia sotilaita oli vangittu, mutta osa oli vaihtanut siviiliasuun. Japanilaiset pidättivät kenet tahansa, jota epäilivät sotilaaksi. Kymmeniätuhansia näitä nuoria miehiä ja aiemmin kaupungin ympäristössä vangittuja sotilaita ammuttiin kerralla. Vangit teloitettiin sarjatuliaseilla ja vielä eloonjääneet puukotettiin yksittäin pistimillä. Vankeja myös poltettiin ja myrkytettiin kaasulla.

Kaupungissa julmuuksien kohteeksi joutuivat suurelta osin siviilit. Mielettömyyksiin kuului ampumisen ja puukottamisen lisäksi kaulojen katkaisu, vatsan avaaminen, sydämen repiminen rinnasta, mestaus, hukuttaminen, elävältä hautaaminen, polttaminen, naskalilla pisteleminen sekä jopa kastraatio ja emättimen kautta hengiltä survominen. Arviolta 20 000 kiinalaista naista joutui japanilaisten sotilaiden raiskaamaksi ennen kuin sotilaat tappoivat heidät. Joukossa oli alle kymmenvuotiaita lapsia, vanhuksia, nunnia ja raskaana olevia naisia. Kaupunki ryöstettiin perinpohjaisesti ja sen rakennuksia poltettiin.

Joukko Nanjingissa oleskelleita ulkomaalaisia kuten lähetystyöntekijöitä, toimittajia ja lääkäreitä perusti hieman ennen taistelun alkua kaupungin siviilien turvaksi 3,9 neliökilometrin laajuisen puolueettoman turvavyöhykkeen, jonka alueelle sijoitettiin 25 pakolaisleiriä.[2] Nanjingin kukistuessa 13. joulukuuta turvavyöhykkeellä oli arvioilta noin 250 000 ihmistä.[3] Vyöhykkeen hallinnosta vastasi kansainvälinen komitea, jota johti saksalainen Siemens-yhtiön johtaja John Rabe. Turvavyöhyke oli alkujaan tarkoitus lakkauttaa muutamaa päivää taistelun päättymisen jälkeen, mutta verilöylyn jatkumisen vuoksi sen toimintaa jatkettiin.[2]

Japanilaiset eivät virallisesti tunnustaneet turvavyöhykettä eivätkä täysin kunnioittaneet sen puolueettomuutta, sillä useita tuhansia kiinalaisia – varsinkin aseensa laskeneita Kiinan armeijan sotilaita tai sellaisiksi virheellisesti luultuja miehiä – haettiin teloitettaviksi myös turvavyöhykkeeltä. Suurin osa vyöhykkeelle paenneista jätettiin kuitenkin rauhaan, sillä Japanin ja Saksan liittolaisuuden vuoksi japanilaiset kunnioittivat Rabea, joka oli natsipuolueen merkittävä jäsen ja liikkui kaupungilla hakaristikäsivarsinauhan kanssa.[3][2]

Japanissa ei ole käsitelty toisen maailmansodan tapahtumia avoimesti, kuten esimerkiksi Saksassa on tehty. Tapahtumien selittäminen jakaantuu kolmeen vaiheeseen. Japanin–Kiinan-sodan aikana ja heti sen jälkeen japanilainen media oli sensuroitua, eikä kansalla ollut tietoa sodan todellisista tapahtumista. Toisessa vaiheessa, sodan jälkeisestä ajasta 1970-luvulle asti, Japanissa ei kielletty Nanjingin verilöylyn todenmukaisuutta. Joukko japanilaisten sotilaiden tunnustuksia ja päiväkirjoja julkaistiin. Tapahtumia ei kuitenkaan korostettu kouluopetuksessa ja vähättelyn ilmapiiri oli ilmeinen.

Kolmas vaihe alkaa 1970-luvulta ja rajoittuu lähteiden puitteissa 1990-luvun alkuun. Tällöin alettiin, noin vuodesta 1972 alkaen, kieltää Nanjingin verilöylyn todenperäisyys. Surmansa saaneiden lukumäärän väitettiin olevan huomattavasti nykyään todenmukaisena pidettyä, yli 300 000 pienempi, noin 38 000–42 000[4]. Suurempia lukuja väitettiin kiinalaisten suurentelemiksi. Teoksessa esitetään antautuneiden ja vangittujen sotilaiden tappamisen olevan jotain muuta kuin ”verilöyly”. Ainakin vielä vuonna 1990 teos oli Japanin opetusministeriön mukaan virallisen historiakäsityksen mukainen.

Totuutta on koetettu muuntaa Japanissa muuttamalla historiankirjojen merkityksiä, mikä on saanut paheksuntaa osakseen ulkomaiden taholta. Tämä ei kuitenkaan ole saanut Japanin opetusministeriötä myöntämään, että totuuden muuntaminen olisi ollut virhe. Viralliselta taholta on myös esitetty väitteitä, joiden mukaan Nanjingin verilöylyä ei koskaan tapahtunut ja että kyseinen tapahtuma on kiinalaisten keksimä tarina. Näin ovat väittäneet muun muassa sen kaltaiset tahot kuin parlamentin jäsen Shintarō Ishihara ja Japanin Houstonin-konsuli.

Japani ei ole vieläkään tunnustanut Nanjingin verilöylyä virallisesti. Tämä aiheuttaa kitkaa maiden välille ja estää maan sisällä tapahtuvan historian uudelleenarvioinnin.

Yli 300 000 kiinalaista kuoli joukkoteloituksissa, mutta myös yksittäin kuuden viikon aikana. Joidenkin japanilaisten arvioiden mukaan 6 000 ihmistä sai surmansa. Japanin ulkoministeri Hirota Koki ilmoitti kuitenkin 17. tammikuuta 1938 Japanin Washingtonin lähetystöön, että ”tutkimusten mukaan yli 300 000 kiinalaista tapettu”[5]. Myös valokuvat ja filmit paikan päältä todistavat joukkomurhan laajuudesta. Myös Saksan Nanjingin lähetystön Berliiniin lähettämät ja vuonna 1991 julkaistut asiakirjat todistavat tapahtumien keston ja joukkomurhan mittakaavan. Kaukoidän sotatuomioistuimen luku 200 000 perustuu niihin ruumiisiin, jotka on kerätty avustusjärjestöjen hautaamien, rekisteröityjen ruumiiden perusteella (195 240 haudattua uhria). Tähän lukuun ei siis sisälly hävinneitä, poltettuja, hukutettuja tai muiden kuin avustusjärjestöjen työntekijöiden hautaamia tai pienemmässä mittakaavassa tapettujen ruumiita.

Vuonna 2009 sai ensi-iltansa tapahtumaan perustuva kiinalainen elokuva Nanjingin verilöyly. Myös elokuvat John Rabe (2009) ja The Flowers of War (2011) perustuvat tapahtumaan.

• Japanin sotarikokset

• Library of Congress Country Studies, Sino-Japanese War - The Rise of the Militarists
• Zhengdong Zhang, Nanjing Massacre 1937 (Arkistoitu – Internet Archive)
• BBC online network, Scarred by history: The Rape of Nanjing
• New Jersey Hong Kong Network (1990), BASIC FACTS ON THE NANJING MASSACRE and THE TOKYO WAR CRIMES TRIAL

• Chang, Iris: Nankingin verilöyly. (The rape of Nanking: The forgotten holocaust of World War II, 1997.) Suomentanut Heikki Salojärvi. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-32110-2.

• Nanking Incident Documents. (englanniksi)
• What really happened in Nanking. (englanniksi)
• The Nanking Massacre :Fact Versus Fiction. (englanniksi)
• Japanilaiset sotilaat tekivät Nanjingissa naisille karmeita asioita Ilta-Sanomat. 25.12.2017. Viitattu 25.12.2017.