Naimattomuus

Naimaton on henkilö, joka ei ole solminut avioliittoa. Naimatonta henkilöä voidaan sanoa myös sinkuksi (engl. single). Aikoinaan naimaton tarkoitti myös neitsyttä eli impeä, sillä tuolloisten siveellisyysnormien puitteissa sukupuoliyhdyntä oli pidettävä hyväksyttävänä yksinomaan avioliiton solmineiden miehen ja naisen välillä. Miespuolista naimatonta henkilöä kutsutaan usein poikamieheksi. Ikääntynyttä naimatonta naispuolista henkilöä kutsutaan ikäneidoksi tai vanhaksipiiaksi ja miestä vanhaksi pojaksi. Nuoria naimattomia naisia on perinteisesti kutsuttu myös neideiksi.[1]

Juridisesti naimaton on yksi siviilisäädyistä ja tarkoittaa henkilöä, joka ei ole koskaan ollut avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen päättymisen jälkeen henkilö on joko eronnut tai leski, mutta ei naimaton.

Merkitys ennen ja nykyisin

Aikaisemmin naimattomuutta on pidetty pahana, ja pidetään edelleen useissa kulttuureissa. Naimisiin meneminen varsinkin naiselle on merkinnyt aiemmin taloudellista turvaa elämään. Toisaalta neitsyyden säilyttämisen vuoksi naimattomina pysyviä on usein kunnioitettu ja pidetty pyhinä. Tällaisia ovat olleet myös eri jumalille elämänsä pyhittävät neitsyet, kristinuskossa nunnat ja munkit ja joidenkin suuntausten papit.

Nykyisin naimattomuus on luonnollinen ja pitkälti hyväksytty tila länsimaissa. Suomalainen yhteiskunta kannustaa naimattomina eläviä pareja avioliittoon muun muassa tukemalla aviopuolisoita paremmin. Naimattomia pareja on aikaisemmin kutsuttu susipareiksi, sillä heidän on katsottu tekevän syntiä ja elävän piilotellen kuin metsän eläimet. Sana on leikkimielisessä käytössä edelleen. Nykyisin naimattoman, mutta yhdessä asuvan parin sanotaan olevan avoliitossa.

Ortodoksiuskonnossa luostariasukkaat sitoutuvat naimattomuuteen eli selibaattiin.

Kumppanin etsiminen

Naimattomista miehistä 90 % ja naimattomista naisista 75 % haluaisi parisuhteen. Psykologi Anna Salmen mukaan miehelle parisuhde on usein tärkein ihmissuhde, naisella on usein läheisiä suhteita muihin naisiin. Toisaalta sinkut voivat myös iloita vapaudestaan.[2]

Parisuhteen etsimiseen apua voi saada Väestöliiton sinkkujen neuvontapuhelimesta ja Väestöliiton chat-nettivastaanotolla.[2]

Yksilön kannalta naimattomuus voi olla joko hyvä tai huono asia riippuen subjektiivisista toiveista. Puolisoa etsitään sinkkutapaamisissa sekä virtuaalisin keinoin kuten deittipalvelut ja Tinder, mutta siitä huolimatta puolisoa ei välttämättä löydy. Lisäksi monissa perinteisissä yhteiskunnissa oli käytössä sopimusavioliitto, jonka monet yksilöt näkivät välttämättömänä pahana, joskin monien tutkimusten mukaan järjestetyt avioliitot voivat olla yhtä hyviä kuin muut. Ilman sopimusavioliittoja joidenkin ihmisten on vaikea löytää puolisoa. Tällöin naimattomuus voi olla keskeinen ongelma yksilölle.

Sinkku-sanan synty

Sinkku-sanan alkuperää on selvitetty. Suomeen sinkku-käsitettä (yksin elävän ihmisen merkityksessä) käytti ensimmäisen kerran lehtijutussaan toimittaja Heikki Kemppainen (nykyisin Karjalaisen taloustoimittaja). Suonna Konosen jutussa Mies joka lanseerasi "sinkun" Suomeen (Karjalainen 10.12.2000) [3] kirjoitetaan:

Amerikassa puhuttiin jo sinkuista, henkilöistä jotka eivät olleet parisuhteessa, mutta suomessa puuttui sopiva termi, jossa ei olisi ollut mitään negatiivista. Sinkku sanana on levinnyt erittäin hyvin, kun aluksi se oli vain kaupunkilaistermi nyt sitä käytetään laajemminkin joka paikassa kuulee puhuttavan sinkuista.

Talous

Yksin elävän sinkun eläminen ja asuminen on huomattavasti kalliimpaa kuin samaan tuloluokkaan kuuluvan pariskunnan, koska sinkku joutuu maksamaan kaikki menonsa yksin. Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Anu Raijaksen selvityksen mukaan yksin elävän eläminen maksaa vuodessa 20 366 euroa, kun vastaavan tulotason omaava pariskunta selviää 25 094 eurolla. Sinkkutalouden liikkumavara on pienempi kuin vastaavan lapsettoman pariskunnan, koska välttämättömiin menoihin kuluu huomattava osa tuloista. Selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla sinkulle jää 278 euroa kuukaudessa, kun taas vastaavalle pariskunnalle jää kummallekkin 380 euroa käyttövaraa tai säästöön. Yksinelävien asunnot ovat pieniä, mutta niiden markkina-arvo on huomattavan korkea, mikä nostaa asumisen hintaa. Ratkaisuna sinkkutalouden ongelmiin on esitetty muun muassa asumiseen yksiöitä, joiden sähkölaskutus hoidetaan kiinteistökohtaisesti.[4]

Katso myös

Lähteet

Kirjallisuutta
  • Avellán, Viivi: Sinkkunaisen käsikirja. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 978-951-3-14066-3.

Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.