Naarajärven sotavankileiri

Leiri perustettiin vuonna 1941 Pieksämäen maalaiskuntaan Hietamäen kylään. Perustamistöitä johti eversti Hans Kalm, sillä hän osasi venäjää. Kalmilla oli alaisinaan alueelta koottu vartiokomppania johtajanaan vänrikki Pentti Pullinen.

Kaikkiaan leirille rakennettiin 30 parakkirakennusta.[1] Leirin oli määrä tulla toimeen varsin itsenäisenä yksikkönä, joten leiriin rakennettiin esimerkiksi paja, suutarin- ja räätälinverstas sekä sairaalaparakki.[2] Leirin komentajana ensin toimi Karl Hilesmaa, mutta hänet vaihdettiin jo marraskuussa everstiluutnantti August Alliin vankien suuren kuolleisuuden vuoksi. Alkuvuonna 1942 leirin komentajaksi vaihdettiin kapteeni Kalle Vierto. Vierto oli palvellut vapaussodassa samassa yksikössä Hans Kalmin kanssa.[3][4]

Järjestelyleirin päätarkoitus oli luetteloida ja kuulustella vangit, ja jaotella heidät eri ryhmiin sotilasarvonsa, poliittisten mielipiteidensä ja etnisen taustansa perusteella. Esimerkiksi kommunistit, suomensukuiset ja juutalaiset oli määrä seuloa esiin. Vangit lähetettiin sen jälkeen kullekin ryhmälle varattuun sotavankileiriin.[5][2]

Ensimmäiset vangit tuotiin leiriin heinäkuussa 1941. Vankiluku kasvoi nopeasti jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Kuten muillakin suomalaisilla sotavankileireillä, vankien ravitsemus- ja terveystilanne talvella 1941–1942 oli erittäin vaikea. Kesällä hyökkäysvaiheessa otetut vangit oli puettu kevyisiin sotilasasuihin, joten suuren joukon vaatettamisessa talvea varten oli vaikeuksia. Nälkä, kylmä ja punatauti tappoivat vankeja. Vankiluku oli liian suuri, ruokaa ei ollut riittävästi ja hygienia oli huono.[2] Suomessa vallitsi tuolloin yleinen elintarvikepula.[6]

Leirin vangeista kuoli kaikkiaan 2 741, joka oli 15 prosenttia kaikista jatkosodan aikana vankileireillä kuolleista vangeista. Vangeista ammuttiin eri syistä 11.

Toukokuussa 1943 leirin tuleva komentaja Emil Pekkanen luovutti päämajalle kenraalimajuri Selim Isaksonin kanssa tekemänsä selostuksen, jossa kuvattiin sotavankikomppanioiden tekemät vankisurmat ja niiden peittelemiseksi tehdyt pöytäkirjaväärennökset. Selvityksessä syytettiin Eero Neroa vähintään 51 sotavangin ampumisesta. Tekaistujen lääkäritodistusten perusteella Neron katsottiin kuitenkin tehneen tekonsa täyttä ymmärrystä vailla, ja yleisesikunnan päällikkö kenraali Erik Heinrichs määräsi tutkintavangitun Neron vapautettavaksi. Tutkimus oli armeijan maineen kannalta kiusallinen. Juttua ei viety sotaylioikeuteen. Pekkasen itsensä juttu oli kuitenkin leimannut, kun hän saapui Naarajärvelle.[7]

Syyskuussa 1943 Suomen sodanjohto uudisti sotavankiasoiden hallintoa. Tämän yhteydessä sotavankileirit tarkastettiin. Tarkastuksessa kävi ilmi, että Pekkanen oli käyttänyt yhtä sotavankia neljä kertaa metsästysretkellä ja kerran lainannut sotavangille haulikkoa. Tämän seurauksena hänet vapautettiin leirin komentajuudesta. Virkatien rikkomuksen takia hänet määrättiin 10 päivän arestiin. Lokakuussa 1944 Pekkasen lausuntoja käytettiin liittoutuneiden valvontakomission aineistona. Vuonna 1947 korkein oikeus tuomitsi Sulo Malmin sakkoihin asiakirjojen hävittämisestä. Yleisesikunnan päällikkö Heinrichs ei joutunut vastuuseen.[7]

Syksyllä 1944 hävitettiin sotavankileirin koko arkisto vuosilta 1941–1942. Samalla tuhottiin vuodelta 1944 joitain asiakirjoja.[8]

Vuodesta 1942 lähtien vankileiri vuokrasi sotavankeja töihin suurimmaksi osaksi työvoimapulaa kärsiville maatiloille Keski-Suomen alueella. Nämä vangit olivat majoitettuina taloissa ja elivät siten suhteellisen vapaasti suomalaisten isäntäväen kanssa. Maatiloille vangit olivat edullista ja arvokasta työvoimaa, jonka ravitsemus ja kohtelu oli suhteellisen asiallista.[9][10]

Naarajärven leirille perustettiin useita alaleirejä:[2]

• Kerimäen Riitasensuon kurileiri, 25. kesäkuuta 1942 perustettu rangaistusleiri
• Juutalaisleiri, perustettu 4. lokakuuta 1942
• Siikamäen leiri, elokuussa 1943 perustettu metsätyöleiri
• Naissotavankileiri, piikkilanka-aidalla erotettu parakki, jossa enimmillään oli 170 vankia

Leiri toimi jatkosodan päätyttyä inkeriläisten vankien ja pakolaisten kokoamiskeskuksena. Leirille koottiin yhteensä 8 000–9 000 inkeriläistä, jotka lähetettiin takaisin Neuvostoliittoon.[2] Leirille toimitettiin myös 2. divisioonan Heimopataljoona 3:n sotilaat, jotka olivat Suomen puolelle loikanneita suomensukuisia neuvostosotavankeja. Miehille oli luvattu vapautus vastineeksi sotimisesta Suomen hyväksi. Naarajärveltä luovutettiin 212 entistä heimopataljoonan sotilasta takaisin Neuvostoliittoon,[2] jossa he saivat ankarat rangaistukset kuolemantuomioihin saakka.

Vuonna 1945 leiri toimi vielä siirtoväestön tilapäisasumuksena,[2] kunnes sinne perustettiin siviilivankila 1. marraskuuta 1945, Naarajärven varavankila. Laitos toimii yhä samalla alueella.

• Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa

• Tauno Peltomäki. Naarajärven varavankilan historiikki. VAHO 100. Vankeinhoidon historiaprojektin julkaisu 5/1981, s. 1–13. Helsinki 1981
• Harjulta harjulle. Virtasalmen Längelmäen kylän historiaa ja perinnettä, s. 268—269. Kirkkonummi 2004.
• Lars Westerlund. Talvi-, jatko- ja Lapin sodan sotavanki- ja siviilileirit 1939–1944 Käsikirja. Oy Nord Print Ab, Helsinki 2008.
• Asko Hankilanoja: Naarajärven sotavankileiri 1941-44, Pieksämäki-Seura ry 3.1.2008, luettu 27.5.2011
• Naarajärven vankila, historia (Arkistoitu – Internet Archive), Vankeinhoitolaitoksen rikosseuraamusvirasto, luettu 11.1.2009
• Elina Sana: Luovutetut. Suomen ihmisluovutukset Gestapolle. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27975-7.
• Sisäasiainministeriön yleiskirjeet/^{[vanhentunut linkki]}12. Sotavankikarkurit. Luettu 12.1.2009
• Asko Hankilanoja: Sotavankileirin elintarvikehuolto 2008. marraskuu. Pieksämäki. Viitattu 24.1.2009. ^{[vanhentunut linkki]}
• Mirkka Danielsbacka. Vankien vartijat. Ihmislajin psykologia, neuvostosotavangit ja Suomi 1941–1944. Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Humanistinen tiedekunta, Helsingin yliopisto. Helsinki 2013. Saatavilla PDF
• Teemu Kumpulainen. Sotavangit työssä jatkosodan aikana Naarajärvellä vuosina 1941–1944 sijainneen sotavankien järjestelyleiri 2:n kirjoilla olleiden sotavankien leirin ulkopuolella tekemä työ ja työn merkitys. s. 22 Tampereen yliopisto. Tampere 2015. Saatavilla PDF^{[vanhentunut linkki]}
• Kansallisarkiston tietokanta jatkosodan aikana kuolleista neuvostosotavangeista.

• Suomen armeijan ohjeet sotavankien käsittelystä, yksityinen sivusto, luettu 04.02.2010
• Heikki Ylikangas: Jatkosotaa varjon puolelta. Pakolaisten ja vankien kohtelu Suomessa ja heidän karkottamisensa Saksaan ja Neuvostoliittoon, Helsingin kaupunki, luettu 29.12.2008
• Tanja Sairila: "Hurjapäisiä raivottaria" Neuvostoliittolaiset naissotavangit suomalaisilla sotavankileireillä vuosina 1941-1944 (Pro gradu) 2002. Kesäkuu. Jyväskylä: Jyväskylän Yliopisto. Viitattu 12.1.2009. fi
• Lars Westerlund: Talvi-, jatko- ja Lapin sodan sotavanki- ja siviilileirit 1939–1944. Helsinki: , 2008. ISBN 978-951-53-3149-6. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 30.4.2009). ^{[vanhentunut linkki]}