Naantalin luostari

Naantalin luostari (Armonlaakson luostari, lat. Vallis gratiae, ruots. Nådendal) oli Suomessa katolisella keskiajalla ja vielä pitkälle 1500-luvulle toiminut birgittalaisluostari. Se toimi suurimman osan ajasta nykyisessä Naantalissa. Vuonna 1438 perustettu Naantalin luostari oli ensimmäinen laitos Suomessa, joka sivisti naisia.[1]

Näkymä Naantalin luostarikirkon sisältä. Suurikokoinen kirkko on luostarin rakennuksista ainoa säilynyt.

Historia
Luostariveli Jöns Budden muistokivi Naantalin kirkonmäellä.

Piispa Maunu II Tavast perusti vuonna 1438[2] Naantalin luostarin, joka aloitti toimintansa Maskun Karinkylässä sijainneen Stenbergan kuninkaankartanon mailla vuonna 1440. Paikka ei kuitenkaan osoittautunut suotuisaksi, mistä kertoo Vadstenan luostarin asiakirjoista löytyvä merkintä: "Se paikka, jolla luostari nyt kohoaa, on heille täysin sopimaton ja hyödytön, ja koska maaperä on pehmeätä ja pettävää kestämään kivirakennuksen, koska heillä ei ole puhdasta eikä terveellistä vettä, koska suosta nouseva paha haju uhkaa heidän henkeään ja koska he syksyn kevään saivat kärsiä märkyydestä ja kurasta".[3] Stenberga oli iso tila, jolla oli maita myös Raisiossa, Paraisilla ja Piikkiössä. Tilan varat eivät kuitenkaan riittäneet luostarin ylläpitoon. Luostari alkoikin saada runsaasti lahjoituksia,[2] joiden turvin se päätettiin jo vuonna 1443 siirtää Raision Ailoisiin eli nykyiseen Naantaliin, josta luostari sai lahjoituksena maatilan Henrik Klaunpoika Djäkniltä ja tämän vaimolta Lucialta. Luostari sai yhteensä vajaat 120 lahjoitusta, ja siitä tuli nopeasti suosittu paikallinen instituutio[2]. Maskusta lahjoitettiin toistakymmentä tilaa vuoteen 1509 mennessä. Lahjoituksiin oli monia syitä, kuten pelko kuoleman jälkeisestä kohtalosta, sisäänpääsy luostarin sielunhoitoon ja vanhustenhuolto varakkaille.[2]

Rakennustyöt Ailosenniemellä lienevät alkaneet syksyllä 1443, mutta sisaret ja munkit siirtyivät luostariin ilmeisesti seuraavana kesänä. Luostarin rakennukset ryhmittyivät luostarin kirkon ympärille. Lounaassa ja lännessä sijaitsivat munkkien tilat, pohjoisessa ja luoteessa nunnien tilat. Luostarin rakennuksista on nykyaikaan säilynyt luostarikirkon lisäksi vain vähäisiä muurinkatkelmia.[4]

Tarkka jäsenmäärä tunnetaan vain vuodelta 1487; tuolloin luostarissa asui 54 sisarta ja kahdeksan pappisveljeä. Lisäksi oli kaksi diakoniveljeä ja kuusi maallikkoveljeä. Luostariyhteisön kukoistusaikaa kesti 1490-luvun alkuun saakka. Luostari oli siis kaksoisluostari, jossa nunnat ja munkit elivät yhden esimiehen alaisena. Heillä oli kuitenkin erilliset asuin- ja ruokailutilat.[5] Vuoden 1495 ruttoepidemia oli ankara: luostarin ulkopuolella sijainneessa kartanossa, joka ilmeisesti toimi sairaalana, kuoli noin 50 henkeä. Epidemia ei levinnyt tuolloin luostariin, mutta vuoden 1508 ruton aikana kuoli 36 luostarin asukasta.[6]

Reformaation aika

Reformaation myötä luostari ei saanut enää ottaa uusia noviiseja.[7] Luostarin toiminta alkoi näivettyä. Viimeiset reformaation jälkeiset vuosikymmenet olivat kovaa aikaa. Rälssin edustajat ottivat haltuunsa jo ennen vuotta 1533 yli 40 luostarille kuulunutta maatilaa. Vuonna 1554 Mikael Agricola määräsi, ettei luostarissa enää saanut lukea Pyhän Birgitan ilmestyksiä. Messun sai pitää ainoastaan jommallakummalla kansankielellä, ja silloinkin vain kun ehtoollisella oli kävijöitä.

Luostarin viimeinen abbedissa Birgitta Knutintytär Kurck kuoli vuonna 1577. Tämän jälkeen luostari koki vielä lyhyen kukoistuskauden Juhana III:n kaudella. Kuningas suosi katolisuutta puolisonsa, ankaran roomalaiskatolisen Katarina Jagellonican tähden.

Kuitenkin toiminta hiljeni nunnien ikääntyessä, ja luostari muuttui hiljalleen iäkkäiden, turvattomien naisten suojapaikaksi, kunnes viimeinen nunna Elina Knutintytär kuoli vuonna 1591.[8]

Tilat joutuivat 1556 kruununvoudin hallintaan ja läänitykset peruutettiin. Luostarin väki eli kruunun tilapäisillä avustuksilla. Juhana III:n aikaan luostarin toiminta elpyi hetkeksi, ja hänen puolisonsa, katolinen[9] kuningatar Katariina Jagellonica kehotti ottamaan uusia noviiseja. Viimeinen nunna kuoli 1591, ja kuningas Kaarle IX määräsi luostarin rakennukset purettavaksi 1608, mutta kirkko säilyi Naantalin seurakunnan käytössä.

Luostarikirkko paloi 4. maaliskuuta 1628, kun Kustaa II Aadolfin paaši Johan Henrikinpoika Jägerhorn af Spurila ampui luostarin katolla istuvia harakoita ja aseen hehkuva etupanos osui sattumalta pahasti säröilleeseen kattopaanuun ja sytytti sen palamaan. Kova tuuli levitti tulen aina Naantalin kaupunkiin.[10] Puretun luostarin kiviä käytettiin kirkon aitaan, kaupunkilaiset käyttivät omiin tarkoituksiinsa, ja vuosina 1794–1797 niitä riitti vielä kellotornin rakentamiseen.[11]

Nykyisin luostarista on jäljellä vain kirkko, joka toimii Naantalin kirkkona.

Arkeologiset tutkimukset

Luostarin konventtirakennusten pohjia on kirkon pohjois- ja länsipuolella olevassa puistossa pintamaan alla. Reinhold Hausen dokumentoi niitä 1872 ja 1879 tekemissään kaivauksissa, jotka olivat yhdet Suomen varhaisimmista arkeologisista tutkimuskaivauksista.[12] Kaivauksia tehtiin jälleen vuonna 2005, jolloin löydettiin muurattu rakennuksen pohja sekä hopearahoja ja muita esineitä.[13]

Lähteet
  • Pyhä Birgitta. Euroopan suojeluspyhimys, toim. Päivi Setälä ja Eva Ahl. Otava, 2003. ISBN 951-1-18646-9

Viitteet
  1. Setälä; Setälä & Ahl s. 180
  2. Penttilä, Vesa: Maskusta runsaasti luostarilahjoituksia. Vakka-Suomen Sanomat, 9.5.2019, 70. vsk, nro 52, s. 16–17. Uusikaupunki: Vakka-Suomen Media Osuuskunta. ISSN 2343-5410.
  3. Oja, Aulis: "Maskun historia" (1966), s. 149.
  4. Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot (2007), s. 106-107.
  5. http://www.opinto.net/web/parser.php?sec=kultper&sub=luosta&page=luosta-002 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Hiekkanen 2007, s. 108.
  7. Nyman (1997)2009, s. 199.
  8. Hiekkanen 2007, s. 108-109.
  9. Kokkola historia, Nuijasodan historia Kokkola.fi. Arkistoitu 12.8.2009. Viitattu 25.9.2010.
  10. Creutz, Nådendals stads historik, s. 256f; Acta Eccelesiastica.
  11. Hiekkanen 2007 s. 108–109
  12. Naantalin kirkko ja Ailostenniemi Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. Viitattu 9.11.2019.
  13. Nunnanlahden uurnahautausmaa (Hautausmaasta tarkemmin tekstin linkissä) Naantalin seurakuntayhtymä. Arkistoitu 9.3.2016. Viitattu 9.11.2019.

    Kirjallisuutta
    • Klockars, Birgit: I Nådens dal. Klosterfolk och andra c. 1440-1590. Helsingfors 1979.
    • Lamberg, Marko: Jöns Budde. Birgittalaisveli ja hänen teoksensa. Helsinki 2007.
    • Nyman, Magnus: Hävinneiden historia. Katolista elämää Ruotsi-Suomessa Kustaa Vaasasta kuningatar Kristiinaan. Alkup. "Förlorarnas historia", 1997). Jyväskylä 2009.
    • Suvanto, Seppo: Naantalin historia. Keskiaika ja 1500-luku. Turku 1976.
    • Tirri, Rauno: Kirjeitä Naantalin luostarista. Sisar Kristinan elämä 1441-1500. Turku 2010 (ISBN 978-952-92-7273-0)
    • Uotila, Kari (toim.): Naantalin luostarin rannassa: arkipäivä Naantalin luostarissa ja sen liepeillä. Sarja: Kåkenhus-kirjat, ISSN 1459-7403 ; 3. Kaarina: Muuritutkimus ky ja Naantalin museo, 2011. ISBN 978-952-92-9616-3.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.