NW J

NW:n autonsuunnittelusta vastannut Hans Ledwinka oli jättänyt yrityksen vuonna 1902 suunniteltuaan NW B -mallin. Sen jälkeen esitellyt NW-mallit keräsivät runsaasti kritiikkiä epäluotettavuutensa ja keskimoottorisuudestaan johtuneen huonon huollettavuutensa tähden.[2] Vuonna 1904 henkilöautojen myynti vajosi 12 kappaleeseen.[3] NW yritti panostaa kaivosjunien vetureiden valmistukseen, mutta huonoin tuloksin. Vuonna 1905 palkattiin kaksi suunnittelijaa, Kronfeld ja Lang, joiden päätehtävänä oli suunnitella moottorit uusiin J-, K- ja L-malleihin.[3]

Voimanlähteenä oli eteen pitkittäin asennettu nelisylinterinen, vesijäähdytteinen sivuventtiilimoottori, jossa oli magneettosytytys. Voima välittyi moottorilta kartiokytkimen kautta nelivaihteiseen vaihteistoon,[1] josta kulki ensimmäisissä yksilöissä ketjuveto kummallekin takapyörälle, mutta sittemmin tämä korvattiin akselivedolla.[3]

Auton kantavana rakenteena oli perinteinen suorakaiteen muotoinen runko.[3] Sekä etu- että taka-akseli olivat jäykkiä ja jousitettu lehtijousin. Käyttöjarru vaikutti takapyörillä olleisiin rumpujarruihin, seisontajarru voimansiirtoon.[1]

Polttoainetankin tilavuus oli 80 litraa.[1]

Ajoneuvojen korit rakennettiin asiakastarpeen mukaisiksi. Tyypillinen aikakauden korimalli oli neljän tai viiden hengen ylellisesti verhoiltu landaulet, joka oli varustettu karbidilampuin. Vuonna 1911 valmistettiin jokunen ambulanssi.[3]

Auton huippunopeus oli 80 km/h.[1] Moottori oli iskutilavuuteensa nähden heikkotehoinen ja sylinterinkansien jäähdytystä ei saatu toimimaan riittävän hyvin. 1 800 kg omamassoineen auto oli ylipainoinen ja siten sen suorituskyky jäi vaatimattomaksi.[3] Yrityksen johto ei ollut tyytyväinen tulokseen, joten Kronfeld ja Lang saivat lähteä. Jo vuoden 1905 lopulla NW:n pääjohtaja Hugo Fischer von Röslerstamm onnistui houkuttelemaan Ledwinkan palaamaan yrityksen palvelukseen. Ledwinka piti J- ja L-malleja kehityskelvottomina, joten suunnitteli uuden mallin, NW S:n puhtaalta pöydältä.[2]