Norsk Rikskringkasting
Norsk Rikskringkasting (NRK) on Norjan julkisen palvelun yleisradioyhtiö. Se on Euroopan yleisradiounionin perustajajäsen. NRK ylläpitää kuuden televisiokanavan lisäksi kuuttatoista radiokanavaa. NRK:n rahoitus koostuu valtion tuista sekä TV-maksutuotoista.
Historia
Sana "kringkasting" on käännös englannin kielen sanasta "broadcasting", ja sitä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1924, jolloin yksityinen Kringkastingselskapet A/S perustettiin. Vuonna 1933 Kringkastingselskapet A/S:n korvasi valtiollinen NRK. Sillä oli monopoli radiolähetyksissä aina 1980-luvulle asti, jolloin yksityiset paikallisradioasemat sallittiin. NRK oli myös ainoa kilpailija televisiolähetyksien osalta vuoteen 1992 asti, jolloin yksityinen TV 2 perustettiin. Ensimmäiset, kokeelliset televisiolähetyket Norjassa tehtiin vuonna 1954, ja säännölliset lähetykset alkoivat vuonna 1960. Koelähetykset väreissä aloitettiin vuonna 1972, ja 1975 alkoivat säännölliset väritelevisiolähetykset. Teksti-tv otettiin käyttöön vuonna 1983.
Televisiokanavat
Radiokanavat
- NRK P1 (vastaavanlainen kuin Yle Radio Suomi)
- NRK P1+
- NRK P2 (vastaavanlainen kuin Yle Radio 1)
- NRK P3 (nuorille suunnattu popkanava)
- NRK P13 (Rock)
- NRK mP3
- NRK Alltid nyheter (uutiskanava)
- NRK Super (lapsille)
- NRK Klassisk (klassisen musiikin kanava)
- NRK Sápmi Radio (saamenkielinen)
- NRK Jazz
- NRK Folkemusikk
- NRK Sport
- NRK P3 Urørt (soittaa uutta norjalaista musiikkia artisteilta, joilla ei ole levytyssopimusta)
- NRK P13 Radioresepsjonen (radioteatteri)
- NRK P3 National Rap Show (räppiä)