NHL-kausi 1972–1973

NHL-kausi 1972–1973 oli National Hockey Leaguen historian 56. kausi. Sen aikana 16 NHL-joukkuetta pelasi kukin 78 runkosarjaottelua.[1] Liigaan tuli mukaan kaksi uutta joukkuetta, Atlanta Flames ja New York Islanders.[2] Vuonna 1972 NHL sai uudeksi kilpailijakseen World Hockey Association -liigan, joka pyrki aluksi haastamaan NHL:n sen tärkeillä markkina-alueilla, kuten Chicagossa, Bostonissa ja New Yorkissa. Näistä viimeksi mainittua pidettiin keskeisenä alueena erityisesti medianäkyvyyden kannalta. Alkuvaiheen kilpailusuunnitelma osoittautui epäonnistuneeksi, mutta WHA menestyi myöhemmin paremmin keskittymällä toimimaan sellaisissa kaupungeissa, joissa NHL-joukkueita ei ollut.[3]

Stanley Cupin voitti Montreal Canadiens, joka kukisti finaalisarjassa Chicago Black Hawksin otteluvoitoin 4–2.[4] Kyseessä oli NHL:n olemassaolon aikana Montreal Canadiensin 17. ja seuran koko historian 18. Stanley Cup -mestaruus.[5][6] Canadiens-pelaajat Jacques Lemaire ja Yvan Cournoyer tekivät kumpikin finaalisarjassa 12 pistettä, millä he nousivat jakamaan Gordie Howen ennätystä, joka oli peräisin vuodelta 1955. Ennätyksen rikkoi lopulta Wayne Gretzky kaudella 1987–1988, kun hän keräsi 13 tehopistettä ottelusarjassa Boston Bruinsia vastaan. Henri Richardille Stanley Cupin voitto oli jo yhdestoista, mikä on NHL:n ennätys henkilökohtaisten Stanley Cup -mestaruuksien määrässä.[5]

Syksyllä 1972 pelattiin Summit Series, jossa NHL:n parhaista pelaajista koostuva Kanadan jääkiekkomaajoukkue kohtasi ensimmäisen kerran Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueen ja oli täydeksi yllätyksekseen tappion partaalla, kunnes se onnistui Paul Hendersonin voittomaalien myötä viemään nimiinsä sarjan kolme viimeistä peliä.[7][8][9] Kanadassa ottelusarjan voiton juhlinta oli niin ylenpalttista, että sen sanottiin yltyneen riehakkaammaksi kuin juhlinnan minkään muun tapahtuman yhteydessä toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.[10] Televisiokanava CTV arvioi, että sarjan viimeisellä ottelulla oli Kanadassa 13,3 miljoonaa katsojaa ja että 18 miljoonaa ihmistä eli noin 82,5 prosenttia maan silloisista asukkaista katseli ainakin jotakin osaa ottelusta.[11]

NHL-kaudella 1972–1973 runkosarjan maali-, syöttö- ja pistepörssin voitti Boston Bruinsin keskushyökkääjä Phil Esposito, joka teki 55 maalia ja keräsi 75 syöttöpistettä. Hänen 130 tehopistettään syntyivät 78 ottelun aikana.[12][13] Pistepörssissä toiseksi sijoittui Philadelphia Flyersia edustanut Bobby Clarke,[12] jolle myönnettiin Hart Memorial Trophy sekä Lester B. Pearson Award.[14][15] Plus/miinus-tilaston voitti Canadiensin Jacques Laperrière.[13] Norris-palkinnon puolestaan sai Bruins-puolustaja Bobby Orrille, jonka 101 tehopistettä oikeuttivat pistepörssin kolmanteen sijaan.[13]

Pudotuspelien pistepörssin ykkönen oli Yvan Cournoyer. Cournoyer teki pelaamissaan 17 pudotuspeliottelussa yhteensä 25 tehopistettä, joista 15 oli maaleja ja 10 syöttöpisteitä.[16] Hänelle myönnettiin pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle annettava Conn Smythe Trophy.[17] Vezina Trophyn sai maalivahti Ken Dryden, joka edusti Cournoyerin tavoin Montreal Canadiensia.[18]