Nō-teatteri

Nō-teatteri on japanilaisen musiikkiteatterin keskeinen muoto, joka on muotoutunut jo 1300-luvulla. Sen draama esitetään runonlaulantaa muistuttavana rytmisenä esityksenä, joka muistuttaa jonkun verran oopperaa, mutta ei ole varsinaista musiikkia. Näyttelijät käyttävät naamioita.

No-teatteriesitys Itsukushima Jinjassa.

Nō-teatterin näytelmät voidaan jakaa viiteen kategoriaan [1]:

1. Jumal- eli jatkonäytelmät (jap. wakinō)
2. Soturinäytelmät (jap. shuramono)
3. Nais- eli peruukkinäytelmät (jap. kazuramono)
4. Sekalaiset- eli neljännet näytelmät (jap. yobanmemono)
5. Lopetus eli Paholaisnäytelmät (jap. kirinō)

Näyttelijöitä on neljää tyyppiä, ja roolihahmoja kahdeksaa päätyyppiä:

• shitekata on yleisin näyttelijätyyppi. Hänellä voi olla erilaisia rooleja, kuten
  • shite – tarinan sankari
  • tsure – sankarin kaveri
  • jiutai – 6–8 hengen kuoro
  • koken – näyttämöavustaja
• wakikata esiintyy pelkästään wakin rooleissa – shiten vastanäyttelijänä
• kyōgenkata esiintyy kyōgen-välinäytelmissä varsinaisten nō-näytösten välillä
• hayashikata eli muusikko soittaa jotain nō-näytelmän neljästä instrumentista.

Teatterin näyttämö

Nō-teatterin teatterirakennuksen malli vakiintui 1500-luvun lopulla. Sen näyttämö on korotettu ja neliönmuotoinen, noin 5,5 metriä leveä, ja joka nurkassa on pylväät, joiden varassa on katto. Näyttämön takana on orkesteri ja vieressä kuoro. Näyttämöltä pukuhuoneeseen vie silta, jota pitkin esiintyjät pystyvät tekemään näyttäviä sisääntuloja ja poistumisia näyttämöltä. Yleisöä mahtuu harvoin enempää kuin 500.[2]