Näkemiin lapset

Talvella 1943–1944 Julien Quentin palaa isoveljensä kanssa lomalta kouluunsa, karmeliittamunkkien ylläpitämään sisäoppilaitokseen natsien miehittämässä Ranskassa. Yökastelusta ja koti-ikävästä kärsivä herkkä 12-vuotias näyttelee kovaluonteista koulutovereilleen.

Eräänä päivänä rehtori, isä Jean, esittelee kolme uutta oppilasta. Yksi heistä, Jean Bonnet, on samanikäinen kuin Julien. Muiden oppilaiden tavoin Julien aluksi hyljeksii matematiikassa ja pianonsoitossa lahjakasta tulokasta.

Yöllä Julien herää makuusalissa ja huomaa Bonnet’n pitävään päässään juutalaisten päähinettä ja rukoilevan hiljaa hepreaksi. Myöhemmin toverinsa kaappia tutkimalla Julien saa selville, että Jean Bonnet on oikealta nimeltään Jean Kippelstein. Rehtori on antanut juutalaispojalle turvapaikan koulusta. Vähitellen Julienistä ja Jeanista tulee kuitenkin parhaat ystävät.

Kun Julienin äiti tulee vierailupäivänä kouluun, poika kysyy äidiltään voisiko Jean tulla heidän kanssaan lounaalle ravintolaan, kun tämän omat vanhemmat eivät päässeet paikalle. Ravintolapöydässä puhe kääntyy Julienin isään, tehtaanomistajaan. Kun samaa sisäoppilaitosta käyvä isoveli François kysyy Julieniltä, kannattaako tämä vielä saksalaismielistä marsalkka Pétainiä, äiti toteaa nopeasti että tuskin kukaan enää kannattaa. Ravintolaan saapuva miliisi yrittää poistaa siellä lounastavan juutalaismiehen, ja Julienin äiti joutuu sanaharkkaan miliisin kanssa kunnes eräs natsiupseeri käskee miliisiä lähtemään.

Pian tuon tapauksen jälkeen apukokki Joseph jää kiinni myytyään koulun ruokatavaroita mustassa pörssissä ja ilmiantaa rikoskumppaneikseen eräitä koulun oppilaita, myös Julienin ja tämän veljen. Rehtori antaa potkut Josephille, muttei rankaise oppilaita ettei joutuisi huonoihin väleihin näiden vanhempien kanssa.

Kylmänä tammikuun aamuna 1944 Gestapo tulee pitämään yllätystarkastusta kouluun etsiäkseen piilotettuja juutalaisia. Kun Julienin luokkaa tullaan tarkastamaan, hän tahtomattaan paljastaa Bonnet’n vilkaisemalla tätä väärällä hetkellä.

Kaksi muutakin juutalaispoikaa löydetään ja oppilaat kerätään seisomaan koulun pihalle. Gestapo-upseeri tuomitsee puheessaan rehtorin suojelutoimet ja haukkuu kaikkia ranskalaisia heikoiksi ja kurittomiksi. Kun rehtoria ja kolmea juutalaispoikaa viedään portista ulos, kauhistuneet pojat huutavat hädissään hyvästinsä isä Jeanille. Rehtori vastaa: ”Näkemiin lapset, nähdään pian!”

Elokuvan lopuksi aikuistuneen Julienin ääni kertoo lyhyen epilogin:[1]

Bonnet, Negus ja Dupré kuolivat Auschwitzissa, isä Jean Mauthausenissa. Koulu avattiin uudelleen lokakuussa. Yli 40 vuoden jälkeenkin muistan tuon tammikuun aamun jokaisen sekunnin, ja tulen muistamaan kuolemaani asti.

Näkemiin lapset voitti Kultaisen leijonan Venetsian elokuvajuhlilla 1987. Seuraavana vuonna se voitti seitsemän César-palkintoa muun muassa parhaan ohjaajan, parhaan elokuvan ja parhaan käsikirjoituksen sarjoissa. Se oli Oscar-ehdokkaana parhaan vieraskielisen elokuvan ja parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen sarjoissa. Lisäksi se oli Golden Globe -ehdokkaana ei-englanninkielisten elokuvien sarjassa ja sai parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen Bafta-palkinnot.

The New York Timesin kriitikot valitsivat Näkemiin lapset vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2]