Mykola Kuliš

Mykola Hurovytš Kuliš, (ukr. Микола Гурович Куліш; 18. joulukuuta 1892 Tšaplynka, Taurian kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 3. marraskuuta 1937 Sandarmoh, Karjalan ASNT, Neuvostoliitto) oli 1900-luvun tunnetuin ukrainalainen näytelmäkirjailija.[1][2][3][lower-alpha 1]

Sandarmohissa ammuttujen ukrainalaisten muistomerkki. Teloitettujen joukossa olivat runoilija Mykola Zerov, Ukrainan 1900-luvun merkittävin näytelmäkirjailija Mykola Kuliš ja Berezil-teatterin perustaja Les Kurbas.[1]

Mykola Kuliš Микола Куліш
Mykola Kuliš 1920-luvulla.
Henkilötiedot
Koko nimi	Mykola Hurovytš Kuliš
Syntynyt	18. joulukuuta 1892 Tšaplynka, Taurian kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut	3. marraskuuta 1937 (44 vuotta) Sandarmoh, Karjalan ASNT
Ammatti	näytelmäkirjailija
Kirjailija
Tuotannon kieli	ukraina
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Kuliš asui äitinsä kuoltua orpokodeissa ja köyhäinhoitolaitoksissa mutta sai kaukaisilta tuttavilta rahallista tukea koulunkäyntiin. Jo lukioaikana Oleškyssä hän kirjoitti ensimmäiset satiiriset runonsa ja näytelmänsä. Hän opiskeli historiaa ja kielitieteitä Odessan yliopistossa, mutta ensimmäinen maailmansota keskeytti opinnot. Hän osallistui Venäjän armeijan palveluksessa taisteluihin Galitsiassa, Volyniassa ja Valko-Venäjällä ja tutustui tuolloin ukrainalaiseen kansalliseen liikkeeseen. Haavoituttuaan hän palasi siviiliin ja toimi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana Oleškyssä.[2]

Neuvostovallan alussa Kuliš toimi Odessassa kansanopetuksen komissariaatissa ja koulutarkastajana. Vuonna 1925 hän oli Zinovivskessa (nyk. Kropyvnytskyi) paikallislehden päätoimittajana, ja saman vuoden syksyllä hän siirtyi Harkovaan Ukrainan teatterikomitean johtajaksi.[2]

Kuliš oli vuodesta 1924 kirjailijaryhmä Hartin jäsen, ja sitä kautta hän tutustui kirjailija Mykola H’vylovyihin, jolla oli häneen suuri vaikutus. Toinen merkittävä henkilö oli teatterijohtaja Les Kurbas, joka otti hänen näytelmiään teatterinsa Berezilin ohjelmistoon. Kuliš oli vuodesta 1925 kirjailijaryhmä Vapliten johtoryhmässä ja marraskuusta 1926 sen puheenjohtaja. Hän osallistui vuosien 1927–1929 kuuluisaan kirjalliseen keskusteluun ja teatteriväittelyyn. Vapliten hajottua tammikuussa 1928 hän oli perustamassa kirjallisuus- ja taidelehteä Literaturnyi jarmarokia. Hän kuului 1927– 1928 neuvostoukrainalaisen aikakauskirjan Tšervonyi šljah’in toimituskuntaan. Loppuvuodesta 1929 Kulišista tuli uuden kirjailijajärjestön Prolitfrontin johtoryhmän jäsen.[2]

Prolitfront lakkautettiin tammikuussa 1931, ja sen jälkeen Kuliš ei enää voinut liittyä viralliseen kirjailijajärjestöön Ukrainan proletaarikirjailijoiden liittoon. Hänen näytelmänsä leimattiin 1934 nationalistisiksi ja hänet itsensä vastavallankumoukselliseksi, ja hänet erotettiin puolueesta. NKVD pidätti hänet 1934. Kuliš tuomittiin kymmeneksi vuodeksi eristykseen Solovetskin saarille.[2] Hänet teloitettiin Sandarmohissa, kuten satoja muitakin Ukrainan älymystön jäseniä.[1]

Kulišin tuotantoon kuuluu 14 näytelmää, joista kuusi julkaistiin hänen elinaikanaan. Hänen esikoisnäytelmänsä 97 esitettiin vuonna 1924, ja sen sanotaan panneen alkuun neuvosto-Ukrainan teatterin. Sitä ei kuitenkaan esitetty hänen kirjoittamassaan muodossa, vaan tuotannonjohtaja Hnat Jura muutti surullisen lopun aatteellisesti oikeaan muotoon optimistiseksi. Samoin kävi hänen myöhemmillekin näytelmilleen, ja osa niistä kiellettiin. Kulišinin viimeinen teos on kylätrilogia Proštšai, selo (1933, ’Hyvästi, kylä’), jonka hän joutui kirjoittamaan uudestaan ja nimeämään uudelle nimelle Povorot Marka (1934, ”Markon paluu”).[2]

Kuliš kirjoitti myös komedioita ja satiireja, joissa hän pilkkasi vallankumousta edeltävän Venäjän yhteiskuntaa ja uutta neuvostobyrokratiaa. Niistä merkittävimpiä on melodraama Zona (1926, ’Torajyvä’), josta hän teki uuden version nimellä Zakut (1929 ”Umpikuja”). Ollessaan tuotteliaimmillaan näytelmäkirjailijana ja yhteistyössä Les Kurbasin Berezil-teatterin kanssa Kuliš hylkäsi tavanomaisen realistisen dramaturgian keinot ja perinteen ja kokeili kirjoittamisessaan ekspressionistista ja avantgardistista tyyliä, johon yhdisti ukrainalaisen nukketeatterin (vertep) ja 1600-1700-luvun koulunäytelmien aineksia. Hän kääntyi vähitellen pessimismiin, mikä huipentui näytelmässä Maklena Grasa (1933).[2] Kun sitä oli esitetty Berezil-teatterissa viisi kertaa, sekin kiellettiin monien muiden näytelmien tavoin.[4]

Kun Kuliš pidätettiin, hänen käsikirjoituksensa takavarikoitiin ja hävitettiin lukuun ottamatta muutamia kuin ihmeen kautta säilyneitä, joita toisen maailmansodan aikana salakuljetettiin länteen. Joitakin säilyi venäjänkielisinä käännöksinä, mutta esimerkiksi Taki (1934, ”Sellaisia”) ja elokuvakäsikirjoitus Paryžkom (1934, ”Pariisin kommuuni”) katosivat.[2]

Kulišin maine puhdistettiin Stalinin kuoltua suojasään aikana 1956, ja sen jälkeen hänen tuotantoaan on julkaistu Ukrainassa ja muualla.[2]