Jälkiharappalaiset kulttuurit

Indus-kulttuurin romahduksen syistä on väitelty paljon. Yleismmät teoriat ovat luonnonkatastrofit, ympäristönmuutos, kulkutauti, kapinat tai vieraat valloittajat. Usein esitetty syy on ilmaston muutos. Monet riskitekijät: tulvat, maanjäristykset, kuivuus ja vieraat valloittajat ovat suuria juuri sillä alueella, jossa hylättiin kaupunkeja. Eniten Indus-asutuskeksuska jäi niille alueilla, jotka ovat kaukana läntisistä vuorista ja joilla sataa kesäisin paljon.

Asutuksen painopiste siirtyi itään ja kaakkoon, kun Indus-sivilisaatio romahti. Siniset vinoristit: kypsän Harappan sivilisaation paikkoja. Punaiset ympyrät: myöhäisharappalaisa paikkoja.

Induskulttuuri heikkeni noin 1900–1700 eaa. Myöhäisharappalaisella kaudella noin sadan vuoden aikana suuria kaupunkeja hylättiin tai ne kutistuivat. Tätä tapahtui varsinkin Etelä- ja Keski-Pakistanissa, mutta myös pohjoisessa, missä asutuksen painopiste siirtyi itään.

Joillain alueilla romahdus näyttää olleen asteittainen. Kaakkois-Pakistanin lähistön Gujaratissa Indus-kulttuuri heikkeni asteittain jälkiharappalaiseksi[4]. Indusjoen laakson keskiosissa tuho näyttää tulleen äkkiä[5]. Asutus siirtyi maaseuduille, ja alkoi jälkiurbaani Jhukar-vaihe Cholistanissa ja Sindhissä. Noin 1700 eaa. alkaen tapahtui monissa Indus-kulttuurin kaupungeissa selvä väestökato. Käsityöläiset jatkoivat monin paikoin helmien tekoa, mutta kauppa, lähelle ja kauas, näyttää monin paikoin taantuneen[6]. Näihin aikoihin noin 1900 eaa. tapahtui maanjäristys, jonka aiheuttamat muutokset luultavasti kuivattivat Saraswatin eli Chaggarin tai muuttivat joen kulkua[7]. Tällöin monet joen varrella olleet asutukset oli pakko hylätä[8], koska ne saivat ravintoviljan viljelyyn tarvittavan veden joesta. Joidenkin mukaan monsuuni muuttui ja kuivatti Indus-joen laakson ympäristön viljelylle sopimattomaksi. Viimeisen kerran Indus-kirjoitusta käytettiin Daimabadissa Maharastrassa noin vuonna 1700 eaa.[9]. Mohenjo-Daron yhteiskunta luhistui pian vuoden 2000 eaa. jälkeen[10], jolloin kirjoitukset lakkasivat, ja kaupunki autioitui vuoteen 1800 eaa. mennessä. Vuonna 1800 eaa. useimmat suuret keskukset[11], muun muassa Kot Diji, Rupar, Kalibangan, Surkotada ja Desalpur, olivat hylätyt, ja joistain laakson keskuksista on löydetty muinaisella kadulla makaavia luurankoja, joilla on rikotut kallot.[12] Mutta rikottuja kalloja ei ole Harappassa, jossa ruumiit näyttävät joidenkin tietojen mukaan kuolleen malariaan[13].[14] On löydetty myös kuparisia kirveitä, joita indoiranilaiset käyttivät. [15] Toisten tietojen mukaan kaupungeissa olis ollut hautaamattomia ruumiita enemmänkin, ehkä nälän tai kulkutaudin tappamia[16].

Mehrgarhiin ja Mohenjo-daroon ilmestyi 2000–1500 eaa. Margianakulttuurin/namazga VI-kauden esineitä[17], ehkä kaupan, ehkä valloittajien tuomana. Näitä lmestyi myös Iraniin, mm. Sahr-i-Sokhtaan, joka paloi noin 2000 eaa. Mutta Induslaakson keskukset eivät näytä palaneen.

Kaksoisvirtainmaan lähteet lakkasivat mainitsemasta Meluhhan, kauppakumppanin, jota on yleensä pidetty Induskulttuuria. Samoihin aikoihin muualta tuodut kotilot kävivät Induslaaksossa asteittain harvinaisemmiksi. Dravidalainen kaupunkiyhteiskunta oli romahtanut.

Varhaisia myöhäis- tai jälkiharappalaisa kulttuureja.

Viimeiset jälkiharappalaiset asuinpaikat noin 1300–1400 eaa.

Monissa asutuskeskuksissa uusi, indoiranilaisia vaikutteita sisältänyt keramiikka ilmestyi pian Induskulttuurin romahtamisen jälkeen. Ei osata sanoa, olivatko vieraat valloittajat Induskulttuurin tuhon syy vai seuraus.

Indoiranilaiset arjalaiset tulivat Intiaan ainakin kahdessa aallossa, joista jälkimmäinen toi Rigvedan runouden[18]. Indoeurooppalaisten sukuiset indoiranilaiset olivat alkaneet levittäytyä 2000-luvun lopulla Kazahstanin seuduilta etelään. Iranin Hissar III-kulttuuri oli noin 2000 eaa. indoiranilainen päätellen löydetystä sinetistä, jossa oli hevosen vetämät puolapyöräiset sotavaunut[19]. Itäisten indoeurooppalaisten indoiranilaisten leviämiseen liittyi puolapyöräisten sotavaunujen ilmestyminen Intiaan välillä 1800–1500 eaa. Monet kaupungit paloivat Belutshistanissa, ja samaan aikaan Mundigakissa Afganistanissa rakennettiin suuria palatseja.[20] Lähialueilla Bolan solassa Margianakulttuuri syrjäytti noin 1900 eaa. Indus-kulttuurin[21]. Läntisillä vuorilla paloivat mm. Rana GhundaI III C ja Dabarkot[22]. Mehiin ilmestyi ilmeisesti polttohautaus, joka saattoi levitä Intiaan 1800–1500 eaa.

Jäljelle jäänyt induskulttuuri heikkeni vähitellen maahan saapuneiden indoiranilaisten vallatessa alaa. Nämä arjalaiset olivat paimentolaisia, jotka asettuivat aikaa myöten yhä enemmän viljelemään maata. He olivat voimakkaita sotureita, koska heillä oli hevosen vetämiä sotavaunuja ja rautaisia aseita. Ensimmäiset arjalaiset jättivät melko vähän arkeologisia todisteita, koska rakensivat asumuksensa Intian oloissa helposti lahoavasta ja mätänevästä puusta. Maahan tulleilla arjalaisilla oli tiukka kasteihin perustuva luokkayhteiskunta, jota johtivat papit ja soturipäälliköt. Kaikkein alimpana olivat mustiksi kutsutut orjat. Luurankolöydöistä päätellen monilla seuduilla väestö näyttää säilyneen samana. Tämä saattaa merkitä pienen arjalaisen eliitin asettumista maahan. Rigveda kertoo alkuperäisten asukkaiden alistamisesta orjiksi.

Induskulttuuria oli vielä 1900 eaa, ja arjalaisten tuoma uusi vedalainen kulttuuri alkoi nousta joskus vuoden 1300 eaa. tienoilla.

Harappassa alettiin rakentaa taloja kertaalleen käytetyistä tiilistä. Sinne ilmestyi iranilaisia kulttuurivaikutteita, muun muassa reikäkirveitä. Pohjoisessa Pakistanissa levisi noin 1900–1300 eaa. itään päin uusi kulttuuri, jota sanotaan Kalmisto H -kulttuuriksi[23][24]. Se ilmestyi Harappaankin. Ihmiset alkoivat yhtäkkiä haudata kuolleitaan tuhkana uurnahautoihin indoiranilaiseen tapaan, kun aiemmin oli haudattu kokonaisena puuarkkuihin[7]. Tämä kulttuuri levisi Sindhissä ja Punjabissa itään päin. Myös Luoteis-Pakistanissa Swatin tienoilla ollut Gandharan kulttuuri vuodesta 1600 eaa. liittynee indoiranilaisiin päätellen hevosiin liittyneistä löydöistä. Tähän kulttuuriin liittyi myös viulumaisia jumalatarkuvia, pitkänokkaisia astioita ja geometrisesti koristeltuja kuparisinettejä ja trumpetteja, joita luultavasti käytettiin hevosten ohjaamiseen taisteluissa. Esimerkiksi Pirakista on löydetty uusia arjalaisia aiheita, joissa tulee esille mm. hevosen käyttö.

Kalmisto H-kulttuurin aikalaisia etelämpänä olivat Jhukarin kulttuuri ja Rangpur IIb-c 2000–1100 eaa.

Haryanan seuduilla Siswal C lienee vastannut kalmisto H:ta. Siellä mm Kalibangan pysi asuttuna. Tuolloin tulivat "handi":n muotoiset saviastiat ja sisäänpäin koverasivuiset maljat[25]. Siswal C:n kaudella mukaan tulivat maalattu harmaa keramiikka ja muut siihen liittyvät keramiikat[26]. Itä-Punjabissa, Haryanassa Harappan kulttuuri alkoi TL-ajoitustan mukaan luhistua 1900 eaa. 1700 eaa. se oli korvautunut jälkiharappalaisella kulttuurilla jota edustavat Balu, Alamgirpur ja Bargaon. Tämän jälkeen alkoi Banawalin, Mitathal IB:n, Daulatpurin, Mirzapurin jne luonnehtima toinen kausi. Tällä kaudella Bhagwanpurissa tehtiin taloja poltetuista tiilistä mutatasanteille ja keramiikka oli Harappan tyyppistä. Niin sanottu maalattu harmaa keramiikka alkoi levittäytyä Haryanan-Punjabin seuduilla ja lähialueilla ehkä jo 1700 eaa. mm. Dadheriin, ja yhä laajemmalle alalle noin 1500–1400 eaa. samaan aikaan Intiassa oli punamustaa keramiikkaa. Noin 1400 eaa. alkoi kausi, jolloin harappalaista keramiikkaa oli esim Bhagwanpurassa rinnan myöhäisharappallaisen keramiikan kanssa. Bhagwanpurissa harmaan keramiikan kauden alussa ilmestyi hevonen, ja vitsaksista ja savesta tehtyjä majoja. Mutta kauden lopussa tiilirakenamista alkoi taas ilmetä. Maalatun harmaan keramiikan kausi oli laajemmalla alalla noin 1400–1000 eaa. mm. Katpalonissa ja Nagerissa[27].

Jhukarin kulttuurissa säilyi monia Indus-kulttuurin piirteitä, kuten keramiikka pysyi melko samana. Mutta sinetit vaihtuivat neliömäisistä pyöreiksi, niin kuin Iranissa. Indus-kirjoitusta kirjoitettiin yhä saviruukkuihin. Jhukarin kulttuuri näyttää olleen tekemisissä Iranin ja Rangpurin kulttuurien kanssa, muttei niin varmasti Punjabin kulttuurin kanssa. Rangpurin kulttuurinkin alueella jatkuivat Indus-kulttuurin monet toiminnot ainakin 1400-luvulle eaa. asti.

Sulatetu rauta tunnettiin Anatoliassa jo 2500–1800 eaa, mutta sitä käytettiin harvoin[28][29]. Raudan valannan arvioidaan ilmaantuneen Gangesin laaksoon joskus 1800–1200 eaa. Varhaista rautaa oli mm Malharissa, Kosambissa, Lahuredewassa jne. tähän aikaan Toisten mielestä rautaa alettiin valmistaa Intiassa itsenäisesti, toisten mukaan se tuli arjalaisten mukana lännestä. Rakesh Tewarin mukaan raudan käyttö saattoi alkaa 1500-luvulla eaa, ja oli yleistä 1300-luvulla eaa[30].

Ilmeisesti noin 1300 eaa. maahan saapui arjalaisten toinen aalto, jota kuvataan Rigvedassa. Dravidalainen ja arjalainen uskonto sekoittuivat. Induksen kansan ainutlaatuinen perintö ei kokonaan hävinnyt, vaan elää yhä pääosin etelä-Intian kielissä ja epäsuorasti siinä panoksessa, jonka dravidalainen maailmantulkinta esimerkiksi keskiajan Bhakti-runoudessa ja hartauslauluissa on hindulaiseen uskonnolliseen sisältöön antanut. Vaikka joissain vanhoissa asutuskeskuksissa yhä asuttiin, alkoi vuosisatojen vieriessä kohota pohjoiseen Pakistaniin ja Intiaan kaupunkikeskuksia, jotka taistelivat keskenään. Alkoi ns. vedalainen aika, jonka aikana hindulainen Veda-runous muotoutui. Keskivedalaiset tekstit syntyivät 1000–800 eaa. Noin 1000–350 eaa. oli maalatun harmaan keramiikan myöhäisvedalainen kausi. Noin 800 eaa. skyyttalaisten sukuinen megaliittikulttuuri tunkeutui lännestä Intiaan skyyttalaisten mukana[31] ensiksi Gujaratiin ja Rajasthaniin. Noin 700–324 eaa. Intiassa ja Pakistanissa oli monia kulpailevia kaupunkivaltioita, jotka voimakas Maurya-dynastia yhdisti mahtavaksi valtakunnaksi, jonka tunnetuin hallitsija oli Ašoka.

• Siirtymävaihe Harappa/myöhäisharappa 1900–1700 eaa.
• Jälkiharappalainen 1700–1300 eaa., hajaannuksen kausi, alueelliset kulttuurit, mm. Dholavira 1500–1400 eaa. ja okralla värjätty keramiikka
  • Punjab-vaihe eli Kalmisto H-kulttuuri
  • Jhukar-vauhe, Jhukar, Pirak, Sindhin paikat Mohenjo Daron Jhukar ehkä vuoteen 1500 asti
  • Rangpur-vaihe, kiillotettu punainen keramiikka Kutch, Saurashtra ja Gujarat
• Indo-Gangesin traditio, noin 1300–300 eaa., vedalaisen kulttuurin nousu, muun muassa maalattu harmaa keramiikka

• Indus-kulttuuri
• Veda-kausi
• Okralla värjätty keramiikka
• Kiillotettu punainen keramiikka
• Kalmisto H-kulttuuri
• Rangpur
• Dholavira
• Daimabad
• Margianakulttuuri