Muuttolintu

Muuttaminen on adaptaatio, joka auttaa lintuja selviytymään. Muuttaminen on linnuille hyödyllistä ennen kaikkea ravinnonhankinnan ja lisääntymisen kannalta. Keväästä syksyyn korkeilla leveysasteilla on tarjolla paljon ruokaa, kuten hyönteisiä, silmuja, kukkia, hedelmiä, marjoja, pähkinöitä ja siemeniä. Siellä on myös paljon tilaa pesiä ja vähemmän petoja kuin tropiikissa. Pesimisen jälkeen, tai viimeistään kun syksy saapuu ja ruoka alkaa vähentyä, monet linnut muuttavat takaisin lämpimille seuduille, missä ruokaa on saatavilla vuoden ympäri.[3]

Linnut talvehtivat myös paetakseen talven kylmyyttä. Toisaalta ne lentävät keväällä pois tropiikista myös paetakseen tropiikin lukuisia saalistajia. Jotkin linnut pesivätkin petoja välttääkseen hyvin syrjäisillä seuduilla, kuten kallionseinämillä tai saarilla.[3]

Muuttaminen on vaistomaista, ja yksittäinen lintu aloittaa muuttomatkansa tuntiessaan vastustamatonta halua lähteä.[3]

Evolutiivisesta näkökulmasta on vaikea nähdä, miten lajille on voinut kehittyä ominaiseksi viettää aikaa niin keskenään etäisillä alueilla maapallon pintaa, miten käyttäytyminen on voinut saada alkunsa. Eurooppalaisten lajien käyttäytymisen taustalla on usein jääkauden vaikutus: muuttomatka on alun perin ollut varsin lyhyt, esim. vain Välimeren yli, kesän ja talven vaihtuessa, mutta jääkauden lopulla kun jää alkoi vetäytyä, sopiva ilmastovyöhyke on siirtynyt jatkuvasti pohjoisemmaksi, kunnes lopulta muuttomatkat kasvoivat nykyisiin mittoihinsa.[4][5]

Linnut muuttavat lajista riippuen hyvin eri aikoina ja eri tavoin. Pitkän muuttomatkan tekevät linnut saattavat aloittaa muuttomatkan aikaisin ja saapua pesimäseudulleen myöhään. Muuton ajankohta riippuu paljon siitä, milloin kevät ja syksy saapuvat.[6]

Ensimmäistä muuttomatkaansa tekevät nuoret linnut ovat vielä kokemattomia muuttajia. Jotkin linnut muuttavatkin parvissa, jossa on sekä kokeneita että kokemattomia muuttajia. Monilla lajeilla, etenkin laululinnuilla ja loisivilla linnuilla kuten käellä, vanhemmat muuttavat pois pian poikasten kuoriutumisen jälkeen. Poikaset lähevät omalle muuttomatkalleen vasta myöhemmin, kun ne ovat kasvaneet ja kypsyneet.[3]

Yksilö pesii ja talvehtii samoilla seuduilla vuodesta toiseen. Vanhemmat linnut osaavat muuttaa tarpeeksi aikaisin saadakseen hyvän reviirin ja parin. Nuoret linnut lähtevät muuttomatkoilleen usein vasta myöhemmin ja kuluttavat myös matkaansa enemmän aikaa kuin kokeneet linnut. Lintuja kuolee paljon muuttomatkojen aikana, ja nuorten lintujen kuolleisuus on korkeampi kuin kokeneiden lintujen.[3]

Punakuirin muuttoreitti pohjoisen ja Uuden-Seelannin välillä on noin 10 000 kilometrin yhtäjaksoista lentoa valtameren yli.

Pisimmän muuttomatkan tekee lapintiira. Se asuu puolet vuodesta pohjoisella napa-alueella ja puolet eteläisellä napa-alueella, ja se tekee vuoden aikana yhteensä 40 000 – 70 000 kilometrin muuttolennon.[2][6] Pohjoisamerikkalainen amerikanhakki muuttaa vain muutaman sata metriä vuorten ylärinteiltä ympäröiville kukkuloille.[6]

Linnun muuttomatka voi kestää vain muutaman tunnin tai pisimmillään useita kuukausia. Jotkin linnut lentävät pysähtymättä, mutta toiset lepäävät ja syövät matkan aikana tai odottelevat säiden paranemista. Tällaisilla ruokaisilla pysähtymispaikoilla voidaan havaita hyvin suuri lajikirjo lintuja. Vuoristoja ja meriä ylittävät linnut saattavat joutua lentämään pitkiä yhtäjaksoisia matkoja. Korkeimmalle muuttomatkallaan nousee tiibetinhanhi ylittäessään Himalajan huippuja kymmenen kilometrin korkeudella.[7] Vesilinnut pystyvät kellumaan meressä levätäkseen. Jotkin linnut pystyvät nukkumaan ilmassa yhdellä aivopuoliskolla kerrallaan.[8]

Yleisin lintujen muuton tyyppi on vuodenaikojen mukainen muutto, jossa linnut vaihtavat asuinseutua tyypillisesti keväisin ja syksyisin resurssien vaihtelun mukaan.[6]

Suomessa kevätmuutto alkaa helmikuun aikana, kun lokit ja vesilinnut siirtyvät mahdollisuuksien mukaan lähemmäs pesimäseutuja. Maaliskuussa saapuvat muun muassa kottarainen, uuttukyyhky, kiuru ja monet muut linnut. Toukokuussa saapuvat arktiset vesilinnut ja viimeiset muuttajat saapuvat vasta kesäkuun aikana (mm. lapinuunilintu ja kuhankeittäjä.[9] Syysmuutto alkaa monilla kahlaajalajeilla jo elokuussa. Syysmuutto huipentuu syys-lokakuun aikana ja monia vesilintuja muuttaa vielä marras-joulukuussa.[10][11]

Pohjois–eteläsuuntaisesti lentävät muuttomatkallaan etenkin Pohjois- ja Etelä-Amerikan linnut sekä afrikkalaiset ja itäaasialaiset linnut. Eurooppalaiset ja pohjoisafrikkalaiset linnut lentävät pitkiä matkoja itä–länsisuuntaisesti kiertäessään Alpit, Välimeren ja Saharan. Jotkin linnut muuttavat vuoden aikana ympyrän muotoista rataa. Useimmat linnut kuitenkin muuttavat elämänsä aikana vaihtelevilla tavoilla.[6]

Jotkin kuivien seutujen, kuten Australian, lajit seuraavat sadepilviä, jotka voivat liikkua silmukan muotoista rataa.[6]

Jotkin lajit elävät kesäisin vuorilla korkealla merenpinnasta ja palaavat talven tultua alemmas, missä on lauhempaa ja talveksikin riittävästi ruokaa.[6]

Jotkin lajit muuttavat ennen sulkasatoa turvallisemmalle seudulle, jossa sulkasadon aiheuttama väliaikainen lentokyvyttömyys ei aiheuta vaaraa.[6]

Jotkin lintupopulaatiot muuttavat edestakaisin pohjoisesta etelään, lentäen saman lajin toisen populaation yli, joka pysyttelee paikallaan koko vuoden ajan. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi suosirri ja maakotka.[6]

Vaellus on hieman eri asia kuin muutto. Jotkin pohjoisten tai kuivien, karujen seutujen lajit vaeltavat melko epäsäännöllisesti parempien ruoka-apajien perässä. Olosuhteiden muutos voi johtua sään vaihtelusta tai populaation liikakasvusta.[6] Tyypillisiä vaelluslintuja ovat esimerkiksi käpylinnut, jotka siirtyvät taigan havupuiden siemensatojen perässä satoja, jopa tuhansia kilometrejä. Siperialaisen pähkinähakin alalaji macrorhynchos suorittaa toisinaan massavaelluksia idästä länteen, jos hyvien sembramännyn siemensatojen ja onnistuneiden pesintöjen ansiosta suureksi paisunut kanta ei enää löydä riittävästi ravintoa. Pöllöillä puolestaan esiintyy vaelluksia pikkunisäkkäiden kannanvaihteluiden mukaan.[12] Vaellukset ja muuttokäyttyminen ylipäätään ovat tyypillisiä nimenomaan pohjoisella alueella esiintyvillä eliöillä.[13]

Linnut valmistautuvat muuttomatkaansa vaihtamalla uudet sulat ja syömällä itselleen riittävästi vararavintoa. Lintu muuttaa ruokavalionsa energiapitoisemmaksi lihoakseen nopeammin. Syömisen tarpeen laukaisee vähentynyt auringonvalo, joka aiheuttaa linnun hormonitoimintaan muutoksia. Muuttoon valmistautuminen aiheuttaa linnussa myös ruoansulatuksen tehostumista, ja joillain lajeilla lisäksi esimerkiksi sydämen ja lihasten kasvua ja hemoglobiinin lisääntymistä. Toisaalta linnun lisääntymiselimistö surkastuu lähes olemattomiin.[14]

Muuttoa edeltävinä päivinä ja viikkoina lintu muuttuu levottomaksi. Ylimääräisen liikehtimisen avulla lintu vahvistaa lentolihaksiaan ja tehostaa aistejaan.[14]

Yleisiä lintujen muuttoreittejä Euroopan ja Lähi-idän kautta. Punaisella merkityissä maissa muuttolintujen metsästäminen on yleistä.

Linnut suosivat samoja helppoja reittejä vuodesta toiseen. Ne lentävät suurten esteiden, kuten vuoristojen, aavikoiden, suurten vesien ja jäätiköiden ohi. Lintujen muuttoreitit eivät kuitenkaan ole vakiintuneet, vaan ne saattavat lentää mitä reittiä tahansa, etenkin kun olosuhteet ovat muuttuneet tai kun tuuli heittää ne sivuun.[15]

Euroopan tärkemmät muuttoreitit kulkevat Gibraltarin, Etelä-Italian, Egeanmeren ja Israelin yli. Amerikan linnut ylittävät joko Panaman kannaksen tai Isojen-Antillien kohdalta. Aasian tärkeimmät muuttoreitit kulkevat Arabian yli, Siperian ja Intian välillä, tai Indonesiaan Aasian itärannikon, Japaninsaarten ja Filippiinien, tai Pohjois-Australian kautta. Erityisen linturikkaita pullonkauloja ovat esimerkiksi Keski-Amerikan Veracruz ja Panama sekä Israelin Eilat.[15]

Sosiaalisimmat linnut muuttavat parvissa. Näitä ovat muun muassa sorsat, hanhet, joutsenet, kurjet, pelikaanit, flamingot, pääskyt, tilhet ja rantalinnut. Ne voivat muodostaa V:n tai J:n muotoisia parvia säästääkseen energiaa ilmassa, ja huonotkin suunnistajat selviävät parvessa perille. Jotkin vähemmän sosiaaliset lajit, kuten petolinnut ja kolibrit, voivat näennäisesti muuttaa parvissa, mutta tällöin kyse on vain siitä, että ne ovat kaikki yksilöinä valinneet saman suosiollisen muuttoreitin ja ajankohdan.[16]

Linnut käyttävät erilaisia menetelmiä suunnistaessaan. Ne havaitsevat magneettiaistillaan Maan magneettikentän, mutta hyödyntävät myös suuria maamerkkejä, luonnonääniä, Aurinkoa ja tähtitaivasta sekä aiemmin oppimiaan suotuisia reittejä.[17]

Jotkin lajit muuttavat päivänvalossa, toiset öisin. Yöllä tuulet ovat rauhallisempia kuin päivällä ja petoja on vähemmän. Päiväsaikaan muuttavat linnut näkevät maiseman paremmin, ja ne voivat saalistaa hyönteisiä ilmasta sekä hyödyntää lämpimiä nousevia ilmavirtauksia ylittäessään vuoria.[17]

Jotkin väsyneet linnut saattavat ottaa lyhyen kyydin valtamerilaivalla.[18]

Lintujen muuttomatkan yleisimpiä vaaroja ovat elinympäristöjen ja välilaskupaikkojen katoamiset, väsyminen, nälkiintyminen, törmäykset erilaisiin rakennelmiin, saalistajat ja metsästäjät, saasteet ja roskat sekä huonot säät ja luonnonmullistukset.[19]

Joskus lintuparvi harhautuu muuttomatkallaan esimerkiksi myrskyn seurauksena, ja joutuu itselleen uudelle alueelle. Esimerkiksi Skandinavian ja Länsi-Euroopan välillä lentävät linnut saattavat näin harhautua Britteinsaarille etenkin syksyllä. Jotkin lintuyksilöt harhautuvat syystä tai toisesta muuttamaan kokonaan väärään suuntaan ja päätyvät kauas tyypillisestä esiintymisaluestaan lintubongareiden ihmeteltäväksi.[6] Myös linnun magneettiaistia häiritsevät sähköiset laitteet ja valosaaste saattavat harhauttaa lintuja. Lisäksi ihmisen toiminnasta, luonnonkatastrofeista ja ilmastonmuutoksista johtuvat maisemanmuutokset voivat aiheuttaa eksymistä. Väärälle seudulle harhautunut lintu ei useinkaan selviä hengissä oudoista olosuhteista väsyttävän harhailunsa jälkeen.[18]

• Mayntz, Melissa: Migration: Exploring the Remarkable Journeys of Birds. Hardie Grant, 2020. ISBN 978-1-78713-505-5.

• Pyhälä, Mikko, Toiviainen, Kari, Lehikoinen, Esa, Pynnönen, Kirsi, Lehikoinen, Aleksi, Hario, Martti. Suomen muuttolinnut. WSOY 2006.
• Mikko Pöyhönen, Jari Kontiokorpi. Muuttolintujen matkassa. Otava 1995.
• Mikkola, Markku, Södersved, Jan. Kuu kiurusta kesään: Miksi, minne ja miten linnut muuttavat. Kirjayhtymä 1990.
• Olavi Hildén, Juha Tiainen, Risto Valjakka. Muuttolinnut. Kirjayhtymä 1979.
• Kalervo Eriksson. Muuttolintujen matkassa. Kirjayhtymä 1970.
• Hans Colliander, Heikki Kotiranta, Heikki Lokki, Olli Saksela, Harri Saxen. Arktikan aikaan: Muuttoja ja muutoksia kuudella vuosikymmenellä. Laaksonen 2011.
• Jari Päärni. Lintujen syysmuuttoa pääkaupunkiseudulla. Kustantaja Laaksonen 2010.
• Mauri Leivo. Kevätmuutto. Minerva 2009.
• Tero Ilomäki. Merta karta: Arvokotkien muutosta ja sen havainnoinnista Kymenlaaksossa ja vähän muualtakin. 2005.
• Mikko Pöllänen, Jari Kontiokorpi, Olli-Pekka Pietiläinen, Esko Veijalainen. Arktika. WSOY 1996.
• Juha Laaksonen. Kevät lintusaarella: Luontopäiväkirja. Gummerus 2004.
• Timo Pettay. Kevätarktika: Kummelskärin havaintoihin perustuva tutkimus arktisten lintujen kevätmuutosta Suomenlahdella. 1996.
• Matti Torkkomäki. Muuttolinnut: Ilmojen valtiaat. WSOY 1994.
• Arto Vuorjoki. Ulkonokalta tuulee. Pohjoinen 1994.
• Hissa, Raimo 1990: Mitä uutta lintujen navigointi- ja suunnistuskyvystä? – Lintumies 3/1990 s. 98–103. LYL.
• Pöyhönen, Mikko 1991: Lintujen fenologiarekisteri. – Lintumies 2/1991 s. 74–75. LYL.
• Vepsäläinen, Kari 1975: Kliinit apuna vaelluslintututkimuksissa. – Lintumies 3/1975 s. 90–94. SLY.