Mustat seminolet

Ensimmäiset afrikkalaiset saapuivat Pohjois-Amerikkaan espanjalaisten mukana vuonna 1526. Retkikunnan aikomus oli perustaa siirtokunta nykyisen Etelä-Carolinan rannikolle, mutta hanke epäonnistui. Kaksi vuotta myöhemmin purjehti mustilla orjilla vahvistettu Álvar Núñez Cabeza de Vacan retkikunta Floridaan. Brittiläiset eivät tuoneet mustia orjia ensimmäisten siirtokuntiensa mukana, vaan aloittivat orjatyövoiman kuljetukset vasta vuonna 1619, jolloin Jamestowniin kuljetettiin 20 Afrikasta siepattua miestä ja naista.[1]

Espanjalaiset hallitsivat Floridaa 1600-luvulta 1800-luvulle. Floridan intiaanit kuitenkin katosivat kokonaan eurooppalaisten tuomien tautien ja brittiläisten tukemien intiaanihyökkäysten takia.[2] Alueen puolustaminen brittejä vastaan onnistui vain organisoimalla intiaanit puolustusjoukoiksi. Koska Florida autioitui Espanja rohkaisi orjia ja intiaaneja pakenemaan brittien alueilta Floridaan. Jo vuonna 1704 Apalacheen provinssin espanjalainen kuvernööri antoi julistuksen, jossa karanneille mustille orjille luvattiin vapautuspaperit. [3]

Passi vapauteen herätti kiinnostusta mustan orjatyövoiman keskuudessa ja nopeasti Florida ansaitsi maineen "Vapauden satamana". Monista Floridaan houkutelluista mustista pakolaisista muodostettiin puolustusjoukkoja ja heidän taistelutahtonsa oli hyvä, olivathan he vapautuneet espanjalaisten avulla. Osa mustista päätti paeta Floridan sademetsiin, joissa heitä hyödytti Afrikasta periytyvä sademetsän tuntemus ja immuniteetti monille trooppisille taudeille. Samaan aikaan alueelle kulkeutui myös creekien liittokunnan intiaani-pakolaisia, joita alettiin kutsua seminoleiksi.[5] Osa Seminoleista ja mustista orjista taistelivat brittien puolella Amerikan vallankumouksessa ja tästä alkoi pitkä liittolaissuhde mustien ja seminolien välillä.[6]

Yhdysvaltain vapaussodan (1775–1783) aikana ja sen päätyttyä yhä useammat mustat pakenivat Floridaan ja elivät läheisessä suhteessa seminoleihin. Rauhoittaakseen orjansa menettäneitä georgialaisia ja carolinalaisia Yhdysvaltain hallitus yritti creekien liittokunnan avulla pakottaa mustat palaamaan takaisin isäntiensä luo. Myös Floridan Uuden Espanjan hallitus oli tietoinen mustien majoittumisesta seminolien maille ja esitti vaatimuksia orjien palauttamisesta. Seminolet kuitenkin torjuivat muiden puuttumisen sisäisiin asioihinsa.[7]

Kun 1800-luku alkoi, seminolien, espanjalaisten ja amerikkalaisten keskinäiset välit huononivat. Alabamassa vuosina 1813-1814 käyty Creek-sota vei huomion hetkeksi toisaalle, mutta sodan päätyttyä etelävaltioiden huomio kiinnittyi uudelleen Floridaan, jonne mustat seminolet olivat ehtineet perustaa monia kyliä. Koko etelävaltioiden orjanpito-kulttuuri oli vaarassa luhistua mustien pakolaisten vuoksi ja tilanteen korjaamiseksi kenraali Andrew Jackson johti vuonna 1816 miehensä rankaisemaan seminoleja ja palauttamaan karanneet orjat isännilleen. Mustien seminolien varuskunta "Negro Fort" poltettiin ja useita heidän kyliään hävitettiin. Sodan päätteeksi Espanja pakotettiin myymään Florida Yhdysvalloille.[8]

Vuonna 1823 seminolet saivat reservaatin Floridan keskiosasta ja mustat seminolet seurasivat heidän mukanaan. Kun Andrew Jackson valittiin presidentiksi vuonna 1829, hän ehdotti ensimmäisessä vuotuisessa selonteossaan kongressille ajatuksen kaikkien itäisten intiaanien siirtämisestä Mississippijoen länsipuolelle. Pakkomuutto koski myös mustia seminoleja, jotka lisäksi aiottiin erottaa muista seminoleista.[9] Kyynelten tien nimellä tunnettu pakkomuutto ei kuitenkaan käynnistynyt hallituksen toivomalla tavalla ja tilanne johti vuonna 1835 uuteen sotaan seminolien ja Yhdysvaltain välillä. Mustat seminolet osallistuivat taisteluihin ja vihollisuudet jatkuivat vuoteen 1842.[10]

Piirros Juan Caballosta eli John Horsesta, joka oli merkittävin mustien seminolien johtajista

Saman vuoden aikana mustat seminolet muuttivat Oklahoman intiaaniterritorioon, jonne siirrettiin myös pääosa seminoleista. Merkittävin seuraus sodasta oli molempien ryhmien keskinäisten välien huononeminen. Lisäksi ympärillä asui pelkkiä vihollisia kuten creekit, cherokeet, chickasawit ja choctawit, jotka kaikki kohtelivat mustia orjiaan huonosti.[11]

Eniten ongelmia mustille seminoleille aiheutui heidän asemastaan intiaaniterritoriossa, sillä seminolien alistuessa creekien määräysvallan alle, joutuivat mustat seminolet creekien orjalakien alaisiksi. Seminolet kieltäytyivät auttamasta mustia ystäviään koska pitivät näitä syyllisinä pakkomuuttoon.[12] Lisäksi Yhdysvaltain oikeusministeri määräsi mustat seminolet maan lain alaisiksi orjiksi ja kielsi heitä omistamasta aseita tai muuta omaisuutta. Tämä oli musertava isku mustien kommuunien itsenäisyydelle.[11] Kun myöskään Yhdysvaltain armeijalta ei riittänyt ymmärtämystä mustille seminoleille, suurin osa heistä jätti Oklahoman ja seurasi johtajaansa Juan Caballoa Meksikoon, jonne seminole-päällikkö Wild Cat aikoi perustaa intiaanien ja mustien muodostaman siirtokunnan. Meksikon presidentti Antonio López de Santa Anna oli luvannut Wild Catille sopivan maa-alueen Coahuilasta.[11]

Myös monet isänniltään karanneet mustat pyrkivät Meksikoon, jossa orjuus oli kielletty. Orjien palauttamisesta luvattu palkkio sai palkkionmetsästäjät liikkeelle ja tähän orjien jäljittämiseen osallistuivat muun muassa comanchet, jotka kohtelivat säälimättömästi kiinni saamiaan mustia.[13]

Coahuilassa Caballon ja Wild Catin ryhmät perustivat kaksi erillistä siirtokuntaa, jotka molemmat antoivat aseellista tukea Meksikon armeijalle ja valvoivat Yhdysvaltain puolelta tulleita rajanylityksiä.[11] Mustien seminolien nimi muuttui muotoon mascogos ja he perustival El Moralin siirtokunnan, joka tarjosi suojapaikan rajan yli tulleille pakolaisille.[12] Vuonna 1855 joukko Texasin rangereita lähetettiin tuhoamaan semiinolien asutukset, mutta mustien ja intiaanien saumaton yhteistyö pysäytti hyökkäykset ja rangerit joutuivat vetäytymään Texasiin. Kun Wild Catin siirtolunnan soturit 1860-luvun alussa palasivat takaisin Oklahomaan, mustat seminolet jäivät Meksikoon. Vasta 1870-luvun alussa, kun orjuus Yhdysvalloissa oli kielletty, osa mustista seminoleista siirtyi Oklahomaan. Heille luvattiin täysi armeijan suojelu heidän liittyessään uudelleen seminoleihin. Yhdysvaltain armeija palkkasi monia mustia seminoleja myös tiedustelijoiksi eteläisille sotakentille ja vuonna 1875 kolme tiedustelijaa palkittiin kongressin myöntämällä Medal of Honorilla.[14]

Nykyään mustien seminolien jälkeläiset asuvat hajallaan eri puolilla Yhdysvaltoja ja Karibian saaristoa. Suurin ryhmä asuu Seminolen piirikunnassa Oklahomassa, jossa heidän lasketaan seminolien kansakunnan jäseniksi. Texasissa asuu edelleen Yhdysvaltain ratsuväessä palvelleiden mustien seminolien jälkeläisiä ja Nacimenton kaupungista Coahuilasta löytyy oma yhteisönsä. Floridasta sotia paenneiden esi-isiän jälkeläisiä asuu edelleen Bahaman Andros-saarilla. Nämä ryhmät ovat kadottaneet lähes kaikki kontaktit toisiinsa.[14]