Romanit

Romanit ovat pohjoisen Intian alueelta joskus vuosien 400–1100 välillä lähtenyt kansa, joka on levittäytynyt eri puolille maapalloa. Kaakkois-Eurooppaan romanit tulivat 1300-luvulla. 1400-luvulla heitä alkoi siirtyä Länsi-Eurooppaan ja myöhemmin myös Suomeen. Romanien tarkkaa kokonaismäärää on vaikea arvioida, sillä he eivät aina näy väestönlaskennoissa, mutta Euroopan unionin alueella heitä elää arvioiden mukaan yli 10 miljoonaa ja Amerikassakin noin kaksi miljoonaa.

Romanit
Romanien lippu
Romanien lippu
Väkiluku yli 10 miljoonaa
Merkittävät asuinalueet
 Turkki2 750 000[1]
 Romania1 850 000[2]
 Yhdysvallat1 000 000[3]
 Venäjä825 000[1]
 Brasilia800 000[4]
 Bulgaria750 000[5]
 Espanja725 000[6]
 Unkari700 000[7]
 Slovakia500 000[8]
 Ranska400 000[9]
 Serbia300 000 – 460 000[10]
 Argentiina300 000[11]
 Kreikka265 000[12]
 Tšekki250 000[13]
 Britannia225 000[14]
 Pohjois-Makedonia200 000[15]
 Italia140 000[16]
 Saksa105 000[17]
 Albania80 000 – 150 000[18]
 Portugali40 000 – 70 000[19]
 Meksiko53 000[20]
 Ukraina48 000[21]
 Ruotsi42 500[22]
 Bosnia ja Hertsegovina30 000 – 50 000[23]
 Irlanti37 500[24]
 Alankomaat37 500[25]
 Kroatia30 000 – 40 000[26]
 Belgia25 000[27]
 Itävalta25 000[28]
 Suomi11 000
Kielet romanikieli
Uskonnot kristinusko (roomalaiskatolisuus, ortodoksinen kirkko, protestantismi), islam

Osa romaneista puhuu edelleen romanikieltä, joka kuuluu indoarjalaisiin kieliin. Romaneilla ei enää ole omaa uskontoa, vaan he ovat kristittyjä tai muslimeja, mutta joitain vanhoja intialaisia piirteitä heidän uskonnollisissa käsityksissään on edelleen säilynyt. Romanit ovat perhekeskeisiä ja yhteisöllisiä, ja etenkin heidän rituaalipuhtaussääntönsä ovat pitäneet heidät erillään valtaväestöstä.

Romanit ovat perinteisesti olleet valtaväestöä huonommassa asemassa. Heitä on historiansa aikana vainottu ja vainotaan edelleen useissa maissa, etenkin Itä-Euroopassa. 1900-luvulla romanit joutuivat uuden ongelman eteen yhteiskunnan muuttumisen myötä, sillä heidän vanhat elinkeinonsa ja kiertelevä elämäntyylinsä eivät vaivatta nivelly nyky-yhteiskuntaan. Nykyään romanit esimerkiksi Suomessa ovatkin siirtyneet valtaväestön tapaiseen paikallaan asumiseen.

Nimitykset

Romaneista on käytetty useita eri nimityksiä. Jotkin nimityksistä ovat romanien itse käyttämiä, toiset valtaväestön käyttämiä. Kaikkien romanien yhteisnimitys, romanikielinen rom ('mies', 'ihminen'[29]) hyväksyttiin romanien konferenssissa Lontoossa 1971. Romanit itse käyttävät toisistaan usein heimon nimeä tai tiettyä ammattia harjoittavan alaryhmän nimeä: esimerkiksi kaldarash tarkoittaa seppiä ja metallityöläisiä ja lovari hevostenhoidon ja kaupan ammattilaisia.[30]

Suomessa romaneja on kutsuttu vanhastaan mustalaisiksi, mutta nimitys on nykyisin useimpien romanien mielestä loukkaava.[30] Suomen romanifoorumin mukaan henkilökohtaisessa keskustelussa nimitystä voi kuitenkin käyttää oikealla sävyllä puhuttaessa, mutta julkisissa tilaisuuksissa ja kirjallisissa esityksissä sitä pitää välttää.[31] Sana tulee ilmeisesti ruotsinkielisestä "svart tattare" -nimityksestä. Suomessa romaneita on kutsuttu joskus myös tattareiksi.[32]

Koska romanien arveltiin joskus olleen lähtöisin Egyptistä ja koska he asuivat 1100-luvulla Kreikassa "Pikku-Egyptiksi" nimitetyssä paikassa, joihinkin kieliin on jäänyt heistä egyptiläisyyteen viittaava nimitys, kuten englannin gypsy tai espanjan gitano. Joissakin kielissä heidän nimensä tulee bysanttilaisesta athinganoi-uskonlahkosta, kuten saksan Zigeuner tai ranskan tsigane.[33]

Lukumäärä
Romanien osuus väestöstä Euroopassa. Punaisissa maissa epävirallisesti arvioitu osuus vähintään 7 prosenttia. Numeroina annetut prosenttiosuudet ovat virallisia arvioita.

Euroopassa asuu arvioiden mukaan 10–12 miljoonaa romania.[34] Romaniassa on arvioiden mukaan 1,85 miljoonaa romania, Venäjällä, Bulgariassa, Espanjassa ja Unkarissa romaneja on kussakin arviolta 700 000–900 000 ja monessa muussakin Euroopan maassa yli 100 000. Turkissa romaneja saattaa olla 2,75 miljoonaa. Amerikoissa romaneja on 1–3 miljoonaa, joista Brasiliassa 800 000 ja Yhdysvalloissa noin miljoona.[35] Suomessa romaneja on noin 11 000.[36]

Eri maiden virallisten tilastojen ja epävirallisten arvioiden välillä on usein huomattavia eroja.[37] Romanien määrää on vaikea laskea, sillä he ovat liikkuvaisia, heillä ei usein ole henkilöasiakirjoja, eivätkä he halua määritellä itseään romaneiksi heikohkon romani-identiteettinsä ja syrjinnän pelon vuoksi.[38] Esimerkiksi Romanian väestönlaskennan 2002 mukaan romaneja oli maassa vain 535 000[39], Bulgariassa vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 325 000[40], Turkissa 500 000[41][1] ja Unkarissa 309 000[42].

Ryhmät
Euroopan romaniryhmät

Euroopan romanit voidaan jakaa kolmeen pääryhmään: roma, sinti (myös manouche) ja kale.[43] Näistä romat kattavat noin 87–88 prosenttia Euroopan koko romaniväestöstä. Romat jakautuvat alaryhmiin, kuten kalderaš ('kuparisepät'), lovari ('hevoskauppiaat'), gurbeti, churari ('siiviläntekijät') ja ursari ('karhuntanssittajat').[44][45][46] Kalet kattavat noin 10 prosenttia Euroopan koko romaniväestöstä. Heitä asuu Pyreneiden niemimaalla ja Etelä-Ranskassa, ja myös Suomessa on kaalee-ryhmä.[47] Sintejä asuu lähinnä Euroopan saksankielisillä alueilla, Benelux-maissa ja Ruotsissa.[48]

Toinen tapa jakaa romanit on heidän puhumiensa murteiden pohjalta: Balkanin romanit, Valakian (Romanian) romanit, Karpaattien romanit ja Pohjoismaiden romanit. Jokainen ryhmä jakautuu edelleen useisiin alaryhmiin: esimerkiksi Suomen kaalet kuuluvat Pohjoismaiden romaneihin.[49]

Tunnukset

Romanien lippu edustaa romanikansaa. Lipun sininen väri symboloi taivasta, vapautta, hengellisyyttä ja ikuisuutta, ja vihreä luontoa, maata, hedelmällisyyttä ja elämän käsin kosketeltavia puolia. Punainen 16-puolainen pyörä muistuttaa Intian lipun chakraa ja muistuttaa siten romanien alkuperästä. Se symboloi hevosten vetämiä vankkureita, matkustamista, kasvua ja kehitystä.[50]

Romanien kansallislaulu on Žarko Jovanovićin säveltämä "Gelem, Gelem".[50][51] Romanien kansallispäivä on 8. huhtikuuta. Silloin pyritään nostamaan esiin romanivähemmistön ongelmat eri puolilla Eurooppaa.[52][51]

Historia

Alkuperä

Romanien alkuperäinen kotimaa on Intian Punjabin maakunta. Kielitieteellisesti asia osoitettiin 1700-luvun lopulla, lisää todisteita on löytynyt hindujen mytologiasta, [53] ja lopullisesti asia on vahvistunut uusilla geenitutkimuksilla.[54] Toisaalta L. Arvi P. Poijärven mukaan kielitieteellinen tutkimus on pitänyt mahdollisena myös Keski-Intiaa tai Dardistania Hindukušin alueella[55]. Romanien oletetaan asuneen Intiassa viimeistään ajanjaksolla 450–950 jaa. Intiassa on edelleen n. 10 miljoonaa ihmistä, joiden kieli ja kulttuuri muistuttavat romanien kieltä ja kulttuuria. Se osoittaa, että kaikki romanit eivät lähteneet vaeltamaan muualle.[53]

Romaneilla on myös arveltu olleen seemiläinen alkuperä, sillä heidän puhtaussäännöksensä ja yksijumalaisuutensa viittaavat seemiläisiin uskontoihin. Joidenkin tutkijoiden mukaan sintien ja kaaleiden romaniryhmät saattoivat siirtyä Babylonin vankeudesta Pohjois-Intiaan.[56]

Vaelluksen alku

Romanien vaelluksesta on esitetty ristiriitaisia teorioita, kunnes 2012 julkaistu geenitutkimus selvensi asiaa. Geenitietojen nojalla romanit lähtivät Intiasta noin vuonna 500 jaa. He kulkivat Keski-Aasian ja Lähi-idän kautta, siis Persian ja Armenian kautta juurikaan sekoittumatta näiden väestöihin. Eurooppaan romanit tulivat Balkanin kautta, luultavimmin Bulgariasta, mistä romanit alkoivat levittäytyä muualle vuoden 1100 tienoilla. Genomisekvensoinnista on päätelty, että romanit kohtasivat matkalla pullonkauloja. Vain alle puolet Intiasta lähteneestä populaatiosta pääsi Eurooppaan. Balkanilta matkaansa jatkaneista katosi noin 30 %. Euroopassa romanipopulaatiot eristyivät toisistaan. Sukulaisavioliitot olivat tavallisia, mikä esti sekoittumisen valtaväestöön. Balkanilla romanit eivät sekoittuneet paikallisväestöön, mutta näin tapahtui menneisyydessä etenkin Pyreneitten niemimaalla.[54]

Syitä romanien lähtöön Intiasta ei ole varmuudella selvitetty. Suomen romaneja tutkinut professori Martti Grönfors uskoo teoriaan, jonka mukaan romanien menestys eri maissa perustui siihen, että he täyttivät yhteiskunnissa esiintyneen aukon: romanit tekivät niitä töitä, jotka eivät muille kelvanneet tai jotka olivat jopa kiellettyjä. Uusi tietosanakirja kertoo romaneista vuonna 1964 seuraavasti: "Toimeentulonsa he hankkivat tav. erilaisilla käsityö- ja paria-ammateilla, hevoskaupalla, povauksella ja soitolla, nuoret tytöt myös tanssimalla."[57] Grönforsin mukaan romanikulttuurissa oli arvostettua se, mikä muualla torjuttiin. Intiassa torjuttuihin kastittomien ammatteihin kuuluivat mm. hevoskauppa, ennustaminen, eläinten käsittely ja kauppa, sepäntyöt sekä ammattimainen tanssiminen, laulaminen ja soittaminen.[58] Keski-Aasian ja Lähi-idän islamilaisissa maissa laulu ja soitto olivat kiellettyjä, mutta tehtävä voitiin antaa orjille, joiden esityksistä nautittiin. Euroopassakaan julkista esiintymistä ei hyväksytty, mutta sääntöä pääsivät väistämään kiertolaiset, jotka liikkumalla välttivät rangaistuksen. Myös Venäjällä kirkko ja valtio vainosivat kiertäviä näyttelijöitä eli skomoroheja. Hevoskauppa oli myös vieroksuttua, samoin povaus, joka oli lähellä noituutta. Hevonen tarjosi romaneille sekä elinkeinon että tavan siirtyä nopeasti paikasta toiseen, mikä vapautti heidät kantaväestöön kohdistuneesta valvonnasta. [59][60]

Yhden teorian mukaan romanit olivat alun perin Luoteis-Intian Rajputin kuningaskunnissa eläneitä alempikastisia hinduja: käsityöläisiä, maanviljelijöitä ja muita työläisiä, jotka palvelivat hallitsevaa sotilasluokkaa ja bramiineja. Kun Ghaznin hallitsija Mahmud Ghaznilainen alisti nämä kuningaskunnat 1000-luvun alussa, hän värväsi intialaiset perheineen kuningaskuntaansa sotilaiksi omaan etniseen yksikköönsä. Turkkilaisten valloitettua Ghaznin suuri osa näistä joukoista siirtyi turkkilaisten riveihin tai pakolaisiksi Armeniaan ja myöhemmin sieltä edemmäs länteen.[61]

Eräiden ranskalaistutkijoiden mukaan romaneilla oli kolme pääryhmää: romit, lomit ja domit. Romit vaelsivat Bysantin kautta Eurooppaan, lomit Armeniaan ja Turkkiin, ja domit Palestiinaan.[62] Domien ja romien kielet mahdollisesti erkaantuivat toisistaan jo Intiassa, ja ryhmät lähtivät sieltä eri muuttoaalloissa.[63]

Siirtyminen länteen neljässä aallossa

Romanien ensimmäinen muuttoaalto länteen alkoi 1400-luvulla.[64] Böömiin saapui romaneja vuonna 1418, muualle Itä-, Keski- ja Länsi-Eurooppaan 1400-luvulla, ja Venäjälle 1700–1800-luvuilla, joskin ensimmäiset olivat saapuneet jo vuonna 1501. Pariisiin romaneja saapui ensi kertaa noin vuonna 1427, ja samoihin aikoihin heitä tuli Italiaan ja Belgiaan sekä Espanjaan, minne heitä saattoi tulla myös Pohjois-Afrikasta. Britteinsaarille muodostui romaniyhteisö 1400- ja 1500-luvuilla.[65]

Pohjoismaihin romanit tulivat 1500-luvulla. Heitä tuli ehkä ensin Tanskaan, mahdollisesti Skotlannista, ja Tanskasta Ruotsiin vuonna 1512. Romaneja on tullut Pohjoismaihin myös Venäjän kautta. Suomen romanit ovat luultavasti alun perin lähtöisin Puolasta, Saksasta ja Skotlannista. Suomeen romanit tulivat Ahvenanmaan kautta joskus 1500-luvun aikana. Yleisesti heidän uskotaan tulleen Ruotsin kautta, mutta on myös mahdollista, että he tulivat Baltiasta.[65]

Romaneilla oli joidenkin lähteiden mukaan uusille paikkakunnille saapuessaan esittää korkea-arvoisten hallitsijoiden kirjoittamia suosituskirjeitä, joiden mukaan romanit olivat Egyptistä tai jostain toisesta maasta pakenevia pyhiinvaeltajia. Näiden kirjeiden ansiosta romaneja kohdeltiin vielä 1400-luvun puoliväliin asti Länsi-Euroopassa kunnioittavasti ja avuliaasti. Alkuperäinen kirje saattoi olla aito, Unkarin kuningas Sigismundin vuonna 1417 kirjoittama.[66]

Romanien saapuminen Länsi- ja Etelä-Euroopan kaupunkeihin noudatti yleensä samaa kaavaa. Tulijat otettiin 1400-luvun alkupuolella ystävällisesti vastaan, ja heille annettiin almuja ja ruokaa. Hopeisia korvakoruja käyttäviä tummaihoisia romaneja pidettiin eksoottisina ja kiehtovina vieraina, ja povaajat saivat runsaasti asiakkaita. Jonkin ajan kuluttua kaupunkilaisten mieli kuitenkin muuttui, ja romanit karkotettiin syytettyinä varastelusta ja muista pikkurikoksista sekä valheellisista ennustuksista. Usein viranomaisia häiritsi myös romanien epäsiisteys ja ryysyiset vaatteet, eikä heidän kertomuksiinsa aristokraattisesta tai uskonnollisten katumuksentekijöiden taustasta enää uskottu. Kun romanien uutuudenviehätys oli himmentynyt 1400-luvun loppupuolelle tultaessa, heitä alettiin kieltää edes tulemasta kaupunkeihin, ja he kohtasivat syrjintää kaikkialla minne menivätkin. 1500-luvulta alkaen moni maa määräsi heidät kokonaan karkotettavaksi. Tällaisia lakeja oli noihin aikoihin kuitenkin vaikea panna toimeen, ja romanit saivatkin usein liikkua käytännössä melko vapaina.[67]

Itävalta-Unkarin hallitsijat Maria Teresia ja Joosef II pyrkivät 1700-luvun puolivälin jälkeen assimiloimaan romanit pakolla. Tämä pyrittiin saavuttamaan esimerkiksi kieltämällä romaneilta kiertolaiselämä, rinnakkainen oikeusjärjestelmä ja julkinen romanikielen käyttö sekä jakamalla heille maata maanviljelyä varten. Romanit kuitenkin torjuivat yritykset ja pakenivat maasta.[68]

Valakiassa, nykyisessä Romaniassa, romanit orjuutettiin pian saapumisensa jälkeen useiksi vuosisadoiksi aina 1850-luvulle asti. Romanian romanien orjuuden syistä ei ole varmuutta. He saattoivat tulla maahan sen valloittaneiden tataarien orjina 1241, tai heistä tehtiin orjia vasta Romaniassa, sillä maassa tarvittiin työvoimaa, etenkin seppiä. 1400-luvun lopun jälkeen kaikki maan orjat olivat romaneja. Orjat jakautuivat kolmeen luokkaan: kruunun, luostareiden ja pajarien orjiin. Kruunun romanit tekivät sekalaisia töitä, pajarien orjat olivat lähinnä palvelijoita, ja luostarien orjat lähinnä maatyöläisiä. Omistaja saattoi rangaista orjiaan tai myydä heidät pois, eivätkä orjat saaneet omistaa maata. He saivat yleensä kuitenkin liikkua vapaasti.[69]

Kolme mustalaista. Ferenc Pongráczin öljyvärimaalaus vuodelta 1836.

Romanien toinen muuttoaalto länteen tapahtui 1800-luvulla, kun romanit vapautettiin Romaniassa orjuudesta 1800-luvun puolivälissä. Sen seurauksena heitä muutti paljon länteen ja Venäjälle.[70] Romaneja lähti myös Euroopan ulkopuolelle Afrikkaan, Australiaan ja Amerikkaan.[65] Suurimmat muuttoaallot Yhdysvaltoihin 1800-luvulla olivat Britteinsaarilta 1850 ja Itä-Euroopasta vuoden 1864 jälkeen.[71]

Romanien kolmas muuttoaalto länteen tapahtui 1900-luvun alun poliittisten tapahtumien mullistuksessa. Tällöin romaneja muutti myös Yhdysvaltoihin, Meksikoon ja Brasiliaan. Neljäs muuttoaalto alkoi 1960-luvulla. Silloin lähinnä jugoslavialaisia romaneja lähti etsimään työtä Länsi-Euroopasta. Tämä muuttoaalto jatkuu edelleen.[64]

Sosialismin aika oli Itä-Euroopan romaneille melko hyvää, sillä tasapäistävä politiikka paransi heidän asemaansa, ja raskaat teollisuustyöt olivat melko hyvin palkattuja. Toisaalta sosialistiset toimenpideohjelmat tuhosivat romanien yhtenäiskulttuurin.[72]

Kun kommunistivalta romahti, itäblokin romanit jäivät työttömiksi ja ilman toimeentuloturvaa. Moni heistä siirtyi Länsi-Euroopan kaupunkeihin ja ajautui siellä näpistyksiin ja muuhun rikollisuuteen, mikä on huonontanut kaikkien romanien mainetta.[73]

Kieli
Pääartikkeli: Romanikieli

Useat romanit puhuvat romanikieltä, joka kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan indoarjalaiseen ryhmään. Romanikieli perustuu sanskritiin samoin kuin esimerkiksi hindi, urdu ja marathi.[74] Romanikieltä tutkimalla pystyttiinkin aikoinaan osoittamaan romanien alkuperäiseksi asuinpaikaksi todennäköisesti Luoteis-Intia.[75]

Varhaisromani syntyi Bysantissa 900–1200. Romanikieli on jakaantunut eri murteisiin. Kieleen on tullut muiden kielten sanastoa sitä mukaa kun romanit ovat vaeltaneet Intiasta länteen.[76] Romanit ovat pyrkineet pitämään kielensä salaisena ulkopuolisilta suojellakseen kieltä ja kulttuuriaan. Romanien perinne oli pitkään ainoastaan suullista, ja romanikielistä kirjallisuutta on alettu julkaista vasta 1900-luvulla.[77]

Tavat ja perinteet

Dosentti Anna-Maria Viljasen mukaan yhtä romanikansaa tai yhtenäistä romanikulttuuria ei ole olemassa.[78]

Esivaltiollinen klaanikulttuuri

Unkarilainen romanipoliitikko Aladár Horváth kirjoitti: ”Sisäisen identiteettimme mukaisesti olemme kulttuurinen ja taloudellinen yhteisö, joka perustuu klaanijärjestelmään.” [79] Romanikulttuurin omalaatuiset piirteet tulevatkin parhaiten ymmärretyksi, kun ne nähdään klaanijärjestelmän ilmauksina. Esimerkiksi romaninaisten pukeutuminen ilmaisee klaanisolidaarisuutta. [80] Klaaniyhteisöt ovat valtiovaltaa pakenevia yhteisöjä[81], jotka Jared Diamondin mukaan vielä 500-luvulla muodostivat valtaenemmistön kaikista. [82] Ne perustuivat paimentolaisuuteen ja keräilyyn, ja liikkuvuutensa ansiosta ne kykenivät välttämään paikoilleen asettuneen maanviljelijäväestön kohtalon riiston ja verotuksen kohteina. [81]

Keskusvallan puuttuminen on pakottanut klaaniyhteisöt luomaan uusia tapoja järjestyksen säilyttämiseen, jotka professori Martti Grönforsin sanoin edustavat ”esivaltiollista” oikeudellista järjestelmää.[83] Niitä ovat olleet sukuyhteyteen perustuva tiukka keskinäinen auttamisvelvollisuus ristiriitatilanteissa sekä oman loukkaamattomuuden varjelu verikoston kaltaisilla kollektiivisilla toimilla, joita voi luonnehtia kunniaväkivallaksi.[83] Antropologit ovat eritelleet erilaisia klaanikulttuurin mekanismeja, jotka auttavat estämään konfliktien pahimpia seurauksia. Yksi niistä on antropologi Edward Evans-Pritchardin nimeämä ”tasapainotettu vastakkaisuus” (balanced opposition), jonka hän kuvasi tutkimuksessaan libyalaisesta sanusi-heimosta vuonna 1949.[84] Sama ilmiö esiintyy kaikissa klaaniyhteisöissä. Suomen romaneja tutkinut Grönfors luonnehti sitä sanoilla ”tasaväkiset miehet tasaväkisin asein”.[85] Muita kontrollikeinoja ovat suvun vanhimpien vastuulla oleva sovittelu[86] tai romanien väistämisvelvollisuus.[85] Romaniyhteisöt tarjoavat Suomessakin esimerkin nomadiperinteen kyvystä vastustaa sulautumista byrokraattiseen yhteiskuntajärjestykseen.[87]

Romani-identiteetti

Romanien tavat ja uskomukset vaihtelevat maittain huomattavasti, vaikka niissä onkin yhteisiä piirteitä. Heikinheimo sanoo kirjassaan, että romaneja yhdistävä identiteetti (romanipe) on voimakas, ja siihen perustuu romanien koheesio ja selviytyminen. Romani-identiteetin pohjana ovat arvot ja etiikka, joihin kuuluvat yhteisöllisyys, vastuu, veljeys, kunnioitus, usko Jumalaan, hyvään ja pahaan sekä romanikielen säilyttäminen. Yhteisestä identiteetistä huolimatta eri romaniheimot ja yhdyskunnat eivät kuitenkaan aina tule toimeen keskenään.[88]

Romanit ovat usein tietoisestikin pysytelleet omissa turvallisissa piireissään ja suhtautuneet valtaväestöön "toisina" tai "erilaisina", joiden tapoja he pitävät outoina ja vieraina. Torjuvaan suhtautumiseen ovat vaikuttaneet etenkin romanien tarkasti määritelty puhtauskulttuuri. Myös romanien kiertävät ja tilapäiset ammatit ovat erottaneet heidät valtaväestöstä.[89]

Kulttuuri
Unkarilaisia romaneja tanssimassa vuonna 2008

Jotkin romaniheimot harjoittavat musisoimista, laulua ja tanssia, mutta toiset heimot eivät lainkaan. Monet heimot ovat olleet kiertolaisia, mutta jotkin heimot ovat aina asuneet paikallaan, joskus pakosta.[90]

Romaninaiset kertovat vaatetuksellaan kotipaikkansa, ja vaatetuksellaan ja hiuksillaan statuksensa. Naimattomat ja naimisissa olevat naiset letittävät hiuksensa eri tavoin, ja naimisissa olevat naiset käyttävät huivia julkisilla paikoilla. Suomen romaninaisten vaatetus oli ennen vanhaan paljon nykyistä värikkäämpi.[91]

Uskonto

Romanit ovat asuinmaasta riippuen uskonnoltaan yleensä kristittyjä (katolisia, ortodokseja tai protestantteja) tai muslimeja.[92] Jotkin romaniryhmät kuten arlijat kääntyivät islaminuskoon levittäydyttyään osmanien ja Turkin alueelle.[93] Heidän uskonnossaan on silti yhä piirteitä heidän perinteisistä uskomuksistaan.[94] Romanin Jumala-yhteys on usein suora, eikä siihen tarvita pappia. Jumala on romaneille merkittävä auktoriteetti. He kutsuvat jumalaa usein Devlaksi, eivätkä aina huomioi Jeesusta, Jehovaa tai Allahia. Kaakkois-Euroopan romanit ovat yleensä ortodokseja. Bulgariassa, Pohjois-Makedoniassa ja Kaakkois-Romaniassa on muslimiromaneja. Helluntailaisuus ja muut vapaat evankeliset kristinuskon suunnat lisäävät suosiotaan romanien keskuudessa. Euroopassa on noin 2 000 romanikirkon verkosto.[95]

Monissa maissa romaneilta kiellettiin kaikki kirkon palvelut, kuten vihkiminen, hautaaminen, kastaminen ja terveyspalvelut. Nykyisin Suomen kansankirkko suhtautuu romaneihin myönteisesti. Suomessa alkoi 1900-luvulla voimakas romanien uskonnollinen liike, jonka nimi muuttui myöhemmin Romano Missioksi.[95]

Romaneja pyhiinvaellusmatkalla Saintes-Maries-de-la-Merissa vuonna 2000

Romanien suojeluspyhimys on Musta Saara. Tuhannet romanit kulkevat vuosittain ranskalaiseen Saintes-Maries-de-la-Merin kaupunkiin, missä Mustan Saaran patsas kastetaan meriveteen ja hänelle uhrataan kynttilöitä.[96]

Yhteiskunta

Romanien yhteiskunta jakautuu neljään tasoon. Ensimmäinen ja tärkein taso on perhe, johon voi kuulua useita sukupolvia. Perhe on romanin elämän keskipiste, ja sille hän on ensisijaisesti kuuliainen. Toinen taso on suku, joka on saanut nimensä jostain suvun vanhasta johtajasta tai esi-isästä. Kolmas taso on etninen alataso, kuten kalderaš, lovari tai sinti. Tällaisia ryhmiä yhdistää historia, perinteet ja murre, ja joskus yhteinen elinkeino. Neljännellä tasolla ovat kaikki romanit – ei-romaneista käytetään romaninkielistä nimeä gadže (Suomessa muodot kaajo, kaajee.) [97][98] Eri romaniryhmillä on kuitenkin toisistaan poikkeavia sosiaalisia rakenteita.[99]

Romaneilla on aina ollut kuninkaita ja kuningattaria. Tällaisten kuninkaallisten valta ja arvovalta ovat vaihdelleet suuresti, ja usein he ovat omaksuneet tittelinsä itse. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan romaneilla ei kuitenkaan ole päällikköjä sosiaalisessa mielessä, eikä voida puhua "mustalaisten kuninkaista".[100]

Perhe

Romaneille tärkein asia ihmiselämässä on perhe. Kaikilla perheenjäsenillä on oma roolinsa ja tehtävänsä. Sukupuolet kasvatetaan eri tavalla: tytöistä vaimoja ja äitejä ja pojista perheen elättäjiä. Poikien koulunkäyntiä arvostetaan enemmän kuin tyttöjen, mutta tietyssä iässä pojan sallitaan lopettaa koulunkäynti niin tahtoessaan. Lapset kasvatetaan usein kollektiivisesti, ja tila on usein yhteistä. Kunnioitusta tulee osoittaa erityisesti vanhempia, heikkoja ja sairaita kohtaan.[101] Nuoret eivät saa asua talossa vanhempien romanien yläpuolella.[102]

Romaniperheiden lapsiluku on pienentynyt 1900-luvun puolivälistä lähtien ja samalla lukutaito on yleistynyt ja koulunkäynti on lisääntynyt.[103] Poikalapsia arvostetaan enemmän kuin tyttöjä, sillä tytöt jättävät kotinsa avioiduttuaan, mutta poika tuo kotiin äitinsä avuksi miniän.[104]

Avioliitto

Romanit ovat solmineet avioliitot perinteisesti hyvin nuorina, mutta nykyaikana avioitumisikä on alkanut nousta.[105] Jälkisosialistisen siirtymäkauden vaikeudet ovat kuitenkin Itä-Euroopassa aiheuttaneet romanien tapojen paluuta perinteisiin, mikä on jälleen alentanut avioitumisikää. Esimerkiksi Bulgariassa 2000-vuosikymmenellä romanityttöjen keskimääräinen avioitumisikä oli 14 ja poikien 15 vuotta, ja yli 60 prosenttia naisista meni naimisiin alle 18-vuotiaana. Myös pakkoavioliittoja esiintyy yhä.[106] Vaikka vanhemmat ovatkin perinteisesti sopineet lastensa avioliitoista, nykynuoret haluavat aiempaa enemmän päätösvaltaa oman puolisonsa valinnassa. Monissa maissa morsiamen koskemattomuus on edelleen välttämätöntä avioliiton hyväksymiseksi, ja neitsyys tarkistetaan hääyönä. Avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet ovat kiellettyjä, varsinkin naisille sekä lähisukulaisten ja ei-romanien kanssa.[105] Avioerot sallitaan parin yhteisestä tai romanituomioistuimen päätöksestä.[107]

Rituaalipuhtaus

Rituaalipuhtauden ja saastaisuuden käsite on romaneille tärkeä, vaikka eri ryhmillä onkin siitä erilaiset käsitykset.[102][108] Romanikulttuurissa asiat jaetaan puhtaisiin ja epäpuhtaisiin. Puhtaustavat vahvistavat romanikulttuurin yhtenäisyyttä ja sen eroa pääväestön kulttuuriin. Puhtaustavoilla on suuri vaikutus kaikkiin elämänaloihin, ja puhtaus määrittelee romaneilla myös ihmisryhmien kuten miesten ja naisten, vanhojen ja nuorten sekä romanien ja ei-romanien välisiä suhteita.[108]

Romanit pitävät kotinsa siistinä ja tahrattoman puhtaana, etenkin keittiön. Pöytätasot suojataan liinoin. Lattiat, WC:t ja kellari ovat likaisia, joten ruoka on pidettävä niistä erossa. Ruoka ei saa koskea myöskään mihinkään ruumiin alaosaan liittyvään kuten hameeseen. Myös ruokailuvälineet muuttuvat saastuneiksi pudottuaan lattialle, joskin nykyaikana lattialle pudonneet ruokailuvälineet vain pestään. Keittiössä käytettävät kankaat pestään keittiössä omassa vadissaan eikä pesukoneessa. Vaatteet lajitellaan tarkasti, ja eri ikäryhmien ja sukupuolten vaatteet pestään erikseen. Kun romani vanhenee, hänestä tulee puhdas, minkä vuoksi itseä vanhempia romaneja kunnioitetaan ja suositaan, ja heitä puhutellaan kohteliaasti.[108]

Rangaistukset ja verikosto

Tabujen tai sääntöjen rikkomisista seuraa vaatimus hyvityksestä. Joskus hyvityksestä päättää yhteisö, joskus romanituomioistuin (kris), ja joskus seurauksena on kosto. Kovin mahdollinen rangaistus on yhteisöstä erottaminen.[102]

Verikosto on kahden romanisuvun välistä ikuista vihanpitoa, joka syntyy romanin surmaajan tai vahingoittajan suvun sekä uhrin suvun välille. Kostoa väistääkseen surmaajan suku väistää uhrin sukua esimerkiksi poistumalla paikalta tai vaihtamalla asuinpaikkakuntaa. Verikostolla ei ole selviä sääntöjä, mutta naisia ja lapsia se ei pääsääntöisesti koske.[109][110]

Juhlapäivät

Eri maiden romanit viettävät paikallisia juhlapäiviä, ja Bulgarian muslimiromanit viettävät myös omia juhliaan.[111] Etelä-Balkanin romanit, niin kristityt kuin muslimitkin, juhlivat toukokuussa Pyhän Yrjön päivää (Erdelez, Djurdjevdan), ja jotkut heistä pitävät Pyhää Yrjöä suojelupyhimyksenään.[112] Pyhän Yrjön kerrotaan legendan mukaan pelastaneen romanit lohikäärmeeltä.[111] Romanit viettävät kansallispäivää 8. huhtikuuta, toisen maailmansodan romaniuhrien kansainvälistä muistopäivää 2. elokuuta sekä kansainvälistä romanikielen päivää 5. marraskuuta.[50]

Asuminen ja liikkuminen
Mustalaisleiri Pasilassa 1905. Unkarin mustalaisia.

Romanit eivät Itä-Euroopassa ole yleensä kovin haluttuja naapureita, ja heitä syrjitään asuntomarkkinoilla eri tavoin. Romaniassa, Slovakiassa ja Tšekissä viranomaiset ovat toisinaan rakentaneet muureja erottamaan romanit muusta väestöstä.[113]

Entisissä kommunistimaissa romaneita asutettiin joskus tehtaiden lähelle rakennettuihin vaatimattomiin asuntokasarmeihin. Kun kommunistivalta romahti, romanit muuttivat niistä pois. Monin paikoin romanit on pakotettu muuttamaan kaupunkien laitamille, missä palvelut ja liikenneyhteydet ovat kehnot. Romaneita on muuttanut myös hylättyihin sotilaskasarmeihin, esimerkiksi Romanian Bukarestissa. Euroopan unioni tukee usein romaneille rakennettavia asuntoja Itä-Euroopassa.[114]

Romanit ovat perinteisesti eläneet kiertelevää elämää, mikä on monessa maassa koettu ongelmaksi. Entisaikaan romanit vaelsivat vankkureissa, nykyisin yleensä matkailuperävaunujen kanssa. Kaikki romanit eivät enää kierrä kuten ennen, joskin monet on pakotettu pysymään aloillaan vastentahtoisesti tai köyhyyttään. Ranskassa suurilla paikkakunnilla on yleensä maksullisia majoitus- tai pysäköintipaikkoja kierteleville ihmisille kuten romaneille. Kaupungistuminen on kuitenkin haitannut romanien leiriytymistä. Kierteleminen vaikeuttaa usein romanilasten koulunkäynnin järjestämistä.[115] Perinteinen vaeltava elämäntapa on säilynyt parhaiten ehkä Britanniassa.[116]

Suomessa

Viimeiset kiertolaiselämää Suomessa viettäneet romanit olivat 2010-luvulla jo vanhuksia.[117] Laki romanien asunto-olojen parantamiseksi (713/75) oli voimassa 1976–1981.[118] Romanien asumisolot paranivat merkittävästi. Valtaosa Suomen romaneista asuu kuntien vuokra-asunnoissa, ja asumisen taso on hyvä. Asunnon saannissa ongelmia tuottaa etninen syrjiminen, ja ongelmia aiheutuu romanikulttuurin erityispiirteistä, joita kunnissa ei aina ymmärretä.[119]

Elinkeinot

Romanit ovat suosineet ammatteja, jotka mahdollistavat vapaan liikkumisen ja riippumattomuuden pääväestöstä. Tällaisia ammatteja ovat kulkukauppa, kevyet käsityöt ja maatalouden kausityöt. Romanimiesten perinteisiä ammatteja Länsi- ja Keski-Euroopassa ovat olleet kulkukauppa, lumpun- ja romunkeruu, kattiloiden ja pannujen valmistus, paikkaus ja tinaus sekä veitsenteroitus. Lisäksi he ovat harjoittaneet nahkatöitä, korinpunontaa, luudantekoa ja puusepäntyötä. Moni romani kautta Euroopan on ollut hevosenhoitaja, kouluttaja ja kauppias. Moni näistä perinteisistä ammateista on jo kadonnut, ja palkkatyöhön ja toisen komentoon sopeutuminen on osoittautunut monelle romanille vaikeaksi.[108]

Vaurastuminen on ollut romaneille mahdollista lähinnä muusikoille, tanssijoille ja härkätaistelijoille. Monet Espanjan suurimmista härkätaistelijoista ovatkin olleet romaneja.[120]

Romaninaiset ovat esimerkiksi harjoittaneet käsitöitä, povanneet pääväestölle ja kerjänneet. Joissain maissa joillain romaninaisilla on yhteisössään tietäjän ja parantajan rooli.[108]

Rikollisuutta ja kerjäämistä esiintyy romanien keskuudessa huomattavimmin Balkanilla ja etenkin kalderash-heimolla.[121] Romaneja on siirtynyt EU:n laajentuessa idästä muualle Eurooppaan kerjäämään.[122] Pohjoismaisten viranomaisten ja tutkimustiedon mukaan romanikerjäläisyyteen ei liity järjestäytynyttä rikollisuutta, vaan heitä valvoo korkeintaan oma suku.[123][124][125]

Musiikki, kirjallisuus ja elokuva

Mustalaismusiikki on ollut suosittua jo 1700-luvulta lähtien, ja moni romanimies on ollut arvostettu ammattimuusikko. Tunnetuimpia mustalaismusiikkityylejä on espanjalainen flamenco.[108] Tunnettuja, eri musiikkityylejä edustaneita romanimuusikkoja ovat esimerkiksi Gipsy Kings -yhtye ja Django Reinhardt sekä suomalaisista Anneli Sari ja Aale Lindgren.[108]

Koska romanien perinne on ollut suullista, romanikirjailijoita on ollut melko vähän.[126] Heistä tunnetuimpia ovat ranskalainen Matéo Maximoff, venäläinen Alexander Germano, unkarilainen Menyhért Lakatos, kosovolainen Ali Krasnicki, puolalainen runoilija Bronislawa Wajs ja suomalainen Veijo Baltzar, joka perusti vuonna 2002 Kansainvälisen romanikirjailijaliiton, IRWAn.[127]

Ei-romanikirjailijat ovat kirjoittaneet romaneista huomattavan paljon, vaikkakin joskus romantisoidusti ja totuudenvastaisesti. Esimerkiksi Miguel de Cervantes kuvaa romaneja monessa teoksessaan, ja romanihahmoja esiintyy useissa William Shakespearen näytelmissä. Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä esiintyy kiertelevä romaniperhe "Rajamäen rykmentti".[128] [129]

Tunnettuja elokuvantekijöitä, jotka ovat kuvanneet romaneja, ovat esimerkiksi serbialainen Emir Kusturica ja ranskalainen Tony Gatlif.[130]

Televisiosarjoja ovat esim. Romano-tv ja yhdysvaltalainen tositelevisiosarja Mustalaissiskot. Englantilaisessa Peaky Blinders-televisiosarjassa on tärkeässä pääosassa romanitaustainen Shelbyn suku. Elokuvia ovat esim. Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, Mustalaismorsian, Mustalaiskuningatar, Mustalaishurmaaja, Mustalaisten aika, ym...

Järjestöt

Romaneilla on useita kansallisia ja kansainvälisiä järjestöjä. Kansainvälinen romanikomitea (CIT) perustettiin 1965, ja se järjesti ensimmäisen romanien maailmankongressin Lontoossa 1971. Kongressissa hyväksyttiin romanien nimi rom sekä romanien lippu ja hymni. Samalla CIT:n korvasi Kansainvälinen romaniunioni (IRU). Toinen romanien maailmankongressi pidettiin Genevessä 1978 ja kolmas Saksassa 1981. IRU:n kongressi koostuu jäsenmaiden valtuutetuista ja yksilöistä. IRU:n parlamentti käsittelee kokouksissaan romanien tilannetta eri maissa ja määrittelee järjestön oman sisäisen ja kansainvälisen politiikan. IRU:n toimeenpaneva elin on sen puheenjohtajisto.[131]

Ahdinko ja syrjintä
Pääartikkeli: Romanivastaisuus

Romanien köyhyys ja syrjintä nykyaikana

Romanien asema on marginaalinen ja vaikea monessa Euroopan maassa, etenkin Itä-Euroopassa kuten Romaniassa ja Unkarissa.[73] He asuvat pääosin rutiköyhällä ja takapajuisella maaseudulla.[108] Euroopan unionin romaneista 80 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella. Romanien työllisyys-, terveys- ja asumistilanne ovat heikot. Euroopan unioni pyrkiikin rahoittamaan romanien aseman parantamista, ja vuosille 2014–2020 on EU-budjetissa varattu noin 20 miljardia euroa syrjittyjen ryhmien, ennen kaikkea romanien, auttamiseksi. Eri maiden paikallisviranomaiset eivät kuitenkaan usein uskalla ryhdy avustamaan romaneita vastareaktion pelossa, tai avustusprojektit epäonnistuvat kulttuurisista syistä.[122] Romanien auttamistoiminnan joitain vääristymiä Balkanilla ovat romanit itse kutsuneet "mustalaisteollisuudeksi", jossa romanien integraatio-ohjelmien valtavia budjetteja ei käytetä todellisuudessa romanien hyödyksi, eikä kehityshankkeisiin palkata lainkaan romaneja.[132]

Monien maiden lait syrjivät romaneita, ja heihin kohdistuu usein halveksuntaa ja väkivaltaa. Heitä syrjitään myös työ- ja asuntomarkkinoilla.[133] Romaniassa romanien asuinalueita on hävitetty ja asukkaita häädetty sillä perusteella, että alueet ovat sotkuisia ja romanit varastelevat naapureiltaan. Slovakiassa useat romanien asuinalueet on eristetty muurilla tai niitä on purettu terveys- ja turvallisuussyistä.[122]

Romaneja syytetään usein rikollisuudesta ja haluttomuudesta parantaa omaa asemaansa, ja Euroopan laitaoikeistolaiset puolueet pitävät romaneja uhkana yhteiskunnalle.[122]

1960-luvulla julkaistussa Uudessa tietosanakirjassa romaneja kutsutaan pinnallisiksi, laiskoiksi, huolimattomiksi ja epäluuloisiksi, ja heille väitetään olevan tyypillistä raskaan työn, etenkin maatyön, karttaminen.[57] Romanit kärsivät edelleen Suomessakin valtaväestön ennakkoluuloista, jotka perustuvat joidenkin romanien ongelmiin. Tiedotusvälineet pyrkivät nykyisin aiemmasta poiketen yleensä välttämään ennakkoluulojen lietsomista jättämällä etnisen taustan mainitsematta romaneihin liittyvissä kielteisissä uutisissa. Jotkut romanit ovat kuitenkin itse nostaneet esille ristiriitoja, jotka liittyvät romanien tapoihin ja ryhmänsisäisiin valtasuhteisiin.[108]

Syrjinnän historiaa
Valakialainen juliste vuodelta 1852 mainostaa romaniorjien huutokauppaa.

Kun romanit aikoinaan saapuivat Eurooppaan, heihin suhtauduttiin aluksi yleensä myönteisesti, sillä he olivat taitavia muusikkoja, hevosenhoitajia, käsityöläisiä, ennustajia ja sotilaita. Kun Länsi-Euroopan ylimysten kiistat loppuivat ja sitä myöten sodat, moni romaniammattisotilas ryhtyi ryöväriksi. Se leimasi lopulta kaikki romanit, ja katolisen kirkon ja monen kuninkaan asenne romaneita kohtaan kääntyi kielteiseksi. Varsin pian romaneita alettiinkin vainota, vangita ja karkottaa. Syrjintä kirjattiin eri maiden lakiin ja sitä on jatkunut meidän päiviimme saakka.[73] Monessa maassa romanien läsnäolo kiellettiin hirttotuomioiden uhalla. Ranskassa romanimiehet pakotettiin usein kaleeriorjiksi, ja naiset ja lapset lähetettiin luostareiden kehruuhuoneisiin orjiksi. Romaniassa romanit olivat satojen vuosien ajan maaorjina[134]. Pohjoismaissakin romanimiehet lähetettiin helposti vankilaan tai linnoitustyöhön ja naiset kehruuhuoneisiin. Suomessa romaneja syytettiin usein irtolaisuudesta erityisesti 1700- ja 1800-luvuilla.[135] Romanien vaino huipentui natsi-Saksassa, joka tuhosi heitä toisen maailmansodan aikana tuhansittain.[73] Romanien joukkotuhossa eli porajmosissa surmattujen romanien lukumäärää on vaikea arvioida, mutta arviot ovat liikkuneet puolen miljoonan molemmin puolin.[136] Yhdysvalloissa ei koskaan ole esiintynyt romanien syrjintää.[137]

Romanit Suomessa
Pääartikkeli: Suomen romanit

Romaneja elää Suomessa Euroopan neuvoston arvion mukaan noin 11 000.[36]. He kutsuvat itseään kaaloiksi eli kaaleiksi, 'tummiksi'.[108] Suomen romanit puhuvat äidinkielenään suomea, mutta heillä on myös oma romanikielen murteensa, kaalo, jota puhuu puolet Suomen romaneista.[138] Suurin osa Suomen romaneista kuuluu luterilaiseen kirkkoon.[139]

Vuoden 1970 väestölaskennassa kerättiin tietoja romanien elinkeinoista, ammateista, ruokakuntien koosta ja asumisoloista, mutta sittemmin ei Suomessa ole kerätty tilastoista etnisyystietoja. THL:n vuosina 2017 ja 2018 tekemän romanien hyvinvointitutkimuksen Roosan mukaan alle 30-vuotiaista romaneista 75 prosenttia on työttömänä. Syynä he pitävät syrjintää.[140] Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Janette Grönfors totesi kuitenkin vuonna 2020, että "Suomi on ehdottomasti Euroopan paras maa romaneille".[141]

Suomeen on tullut 2000-luvulla pääasiassa Romanian ja Bulgarian romaniyhteisöistä katukerjäläisiä. Kerjäämistä on epäilty järjestäytyneeksi rikollisuudeksi, ja joidenkin kerjäävien romaneiden on arveltu joutuneen ihmiskaupan välineeksi, mutta Suomen poliisi tai Helsingin sosiaalivirasto eivät tällaista ole havainneet.[124][142][125]

Alkukesällä 2016 Romanian romanit alkoivat pyörittää avointa ja katukuvassa näkyvää huumekauppaa Helsingin ydinkeskustassa.[143] Myynti on ollut vilkasta ja järjestäytynyttä.[143]

Lähteet
  • Cressy, David: Gypsies: an English History. Oxford University Press, 2018. ISBN 978-0-19-108052-4.
  • Grönfors, Martti: Suomen mustalaiskansa, 1981. ISBN 951-0-10904-5
  • Heikinheimo, Mikko: Romanit. Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-886-8.
  • Markkanen, Airi; Puurunen, Heini; Saarinen, Aino (toim.): Huomio! Romaneja tiellä. Like, 2012. ISBN 978-952-01-0786-4.
  • Report on Roma People Romaninet. Viitattu 3.8.2015.
  • Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. ISBN 978-1-59102-587-0. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Tanner, Arno: Keski- ja Itä-Euroopan romanit: Historia, yhteisöt ja nykyolot. Ulkomaalaisvirasto, 2000. ISBN 951-53-2138-7.
  • Varokaa mustalaisia! Väärinymmärryksen historiaa 2010. Helsingin kaupunginmuseo. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 31.7.2015.

Viitteet
  1. Heikinheimo 2015, s. 30.
  2. National strategy for Roma integration : Romania, Euroopan komissio, 2015
  3. Kayla Webley, "Hounded in Europe, Roma in the U.S. Keep a Low Profile", Time, October 13, 2010 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. The Special Secretariat for the Promotion of Racial Equality estimates the number of "ciganos" (gypsies) in Brazil at 800,000 (2011). The 2010 Brazilian Institute of Geography and Statistics, IBGE, Brazilian National Census encountered gypsy camps in 291 of Brazil's 5,565 municipalities.Falta de políticas públicas para ciganos é desafio para o governo R7. Viitattu 22.1.2012. (portugaliksi)
  5. National strategy for Roma integration : Bulgaria, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  6. National strategy for Roma integration : Spain, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  7. National strategy for Roma integration : Hungary, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  8. National strategy for Roma integration : Slovakia, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  9. National strategy for Roma integration : France, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  10. Serbia > Roma, World Directory of Minorities and Indigenous Peoples (englanniksi)
  11. Romani Voices from Latin America (Arkistoitu – Internet Archive), European Roman Rights Centre, 2004 (englanniksi)
  12. National strategy for Roma integration : Greece, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  13. National strategy for Roma integration : Czech Republic, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  14. National strategy for Roma integration : United Kingdom, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  15. Hugh Poulton: Who are the Macedonians?, C. Hurst & Co. Publishers, 2000, s. 202. (englanniksi)
  16. National strategy for Roma integration : Italy, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  17. National strategy for Roma integration : Germany, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  18. Albania > Roma, World Directory of Minorities and Indigenous Peoples (englanniksi)
  19. National strategy for Roma integration : Portugal, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  20. catemaco.info
  21. State statistics committee of Ukraine - National composition of population, 2001 census (Ukrainian) (englanniksi)
  22. National strategy for Roma integration : Sweden, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  23. Bosnia and Hercegovina > Roma, World Directory of Minorities and Indigenous Peoples (englanniksi)
  24. National strategy for Roma integration : Ireland, Euroopan komissio 2015 (englanniksi)
  25. National strategy for Roma integration : Netherlands, Euroopan komissio 2015 (englanniksi)
  26. National strategy for Roma integration : Croatia, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  27. National strategy for Roma integration : Belgium, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  28. National strategy for Roma integration : Austria, Euroopan komissio, 2015 (englanniksi)
  29. Hakusana romanit teoksessa Factum: Uusi tietosanakirja. 6, Pid–sl. Espoo: Weilin & Göös, 2005. ISBN 951-35-6645-5.
  30. Heikinheimo 2015, s. 42–43.
  31. Romanikulttuuri, Romanifoorumi
  32. Heikinheimo 2015, s. 45.
  33. Heikinheimo 2015, s. 13, 43–44.
  34. EU ja romanit Euroopan komissio. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)
  35. Heikinheimo 2015, s. 30, 138.
  36. Heikinheimo 2015, s. 144.
  37. Statement by India at the 29th Session of the Human Rights Council on 'Agenda Item 3 : Interactive Dialogue with the Special Rapporteur on Minority Issues (Study on Roma)' 15.6.2015. Permanent Mission of India to UN. Arkistoitu 2.2.2017. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)
  38. Tanner 2000, s. 69.
  39. Romania > Roma > Profile World Directory of Minorities and Indigenous Peoples. Viitattu 1.8.2015. (englanniksi)
  40. 2011 Population Census n the Republic of Bulgaria (Final Data), National Statistical Institute, Bulgarian väestönlaskenta 2011
  41. Roma rights organizations work to ease prejudice in Turkey 22.7.2005. EurasiaNet. ”There are officially about 500,000 Roma in Turkey.” Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
  42. Roma Census Success (Arkistoitu – Internet Archive), Open Society Foundations 2013, luvut vuodelta 2011 |Kieli =(englanniksi)
  43. Eri väestöryhmien sekä kielen taustaa ja nimityksiä (Archive.org) Romanit.fi. Arkistoitu 16.7.2018. Viitattu 31.7.2015.
  44. Romani (Archive.org) Romanit.fi. Arkistoitu 1.8.2018. Viitattu 31.7.2015.
  45. Tanner 2000, s. 48.
  46. Romani, Vlax, Ethnologue: Languages of the World
  47. Kale (Archive.org) Romanit.fi. Arkistoitu 16.7.2018. Viitattu 31.7.2015.
  48. Sinti (Archive.org) Romanit.fi. Arkistoitu 16.7.2018. Viitattu 31.7.2015.
  49. Romaninet Cultural report, s. 14.
  50. Romanilippu edustaa kansaa (Archive.org) Romanit.fi. Arkistoitu 16.7.2018. Viitattu 31.7.2015.
  51. Tanner 2000, s. 68.
  52. Romanijärjestöt: Syrjintä yhä arkea Euroopassa, MTV uutiset 07.04.2008
  53. Grönfors, 1981, s. 17
  54. Katherine Harmon: Genetic Sequencing Traces Gypsies Back to Ancient Indian Origin 6.12.2012. Scientific American. Viitattu 5.8.2015.
  55. L. Arvi P. Poijärvi: ”Mustalaiset”, Iso Tietosanakirja VIII, s. 1364. Helsinki: Otava, 1935.
  56. Heikinheimo 2015, s. 24–25.
  57. Hakusana mustalaiset, Uusi tietosanakirja, 14. osa (MNI–OIJ), palstat 276 ja 277. Tietosanakirja Oy, Helsinki, 1964.
  58. Grönfors, 1981, s. 18–19
  59. Grönfors, 1981, s. 18–20
  60. S.-E. S. Bergelin et al.: Nordisk Familjebok, s. 772–774. Malmö: Förlagshust Norden Ab, 1959. (ruotsiksi)
  61. Ronald Lee: “A New Look at Our Romani Origins and Diaspora” by Ronald Lee 2009. Kopachi.com. Viitattu 2.8.2015.
  62. Heikinheimo 2015, s. 26.
  63. Domari Romani Project. Manchesterin yliopisto. Viitattu 28.8.2015.
  64. Heikinheimo 2015, s. 29.
  65. Heikinheimo 2015, s. 27–28.
  66. Tanner 2000, s. 24–26.
  67. Cressy 2018, luku ”European Wanderers: Origins, Arrivals, and Proscriptions”
  68. Tanner 2000, s. 36–38.
  69. Marushiakova, Elena & Popov, Vesselin: Gypsy Slavery in Wallachia and Moldavia (ote teoksesta Nationalisms Today, Oxford: Peter Lang, s. 89–124 (tässä otteessa s. 1–7, 23)) 2009. Academia.edu. Viitattu 14.9.2015.
  70. Heikinheimo 2015, s. 28–29.
  71. Heikinheimo 2015, s. 138–142.
  72. Tanner 2000, s. 65–66.
  73. Heikinheimo 2015, s. 14–18.
  74. Heikinheimo 2015, s. 35, 40.
  75. Heikinheimo 2015, s. 36.
  76. Heikinheimo 2015, s. 36–37.
  77. Heikinheimo 2015, s. 40.
  78. Aija Salovaara, Vanhojen tie. Maailman kuvalehti 2/2015.
  79. Aladár Horváth: Gadjo nation – roma nation? 13.11. 2006. European Roma Rights Centre.
  80. Sosiaali- ja terveysministeriö: Finland´s Romani People Finitiko romaseele 2004:2, s. 8. 2004. Sosiaali- ja terveysministeriö ("The traditional style of dress of Romani women is an especially clear expression of identification with and commitment to the clan and its culture.").
  81. Philip Carl Salzman: Culture and Conflict in the Middle East, s. 13. Humanity Books, 2008.
  82. Diamond, J.: Tykit, rauta ja teräs, s. 287. Terra Cognita, 2004.
  83. Hellman, Heikki: Korkean moraalin vähemmistö. Helsingin Sanomat, 8.1.1982, s. 16. Artikkelin verkkoversio.
  84. Gellner, E.: Muslim Society, s. 37. Cambridge University Press, 1981.
  85. Hellman, Heikki: Korkean moraalin vähemmistö. Helsingin Sanomat, 8.1.1982, s. 16. Artikkelin verkkoversio.
  86. Salzman, 2008, s. 12
  87. Hellman, Heikki: Korkean moraalin vähemmistö. Helsingin Sanomat, 8.1.1982, s. 16. Artikkelin verkkoversio.
  88. Heikinheimo 2015, s. 61–62.
  89. Tanner 2000, s. 11.
  90. Heikinheimo 2015, s. 63.
  91. Heikinheimo 2015, s. 70.
  92. Romaninet Cultural report, s. 23.
  93. Heikinheimo 2015, s. 22–25.
  94. B.A. Robinson: Beliefs and Practices of the Roma 1998. Ontario Consultants on Religious Tolerance. Viitattu 13.8.2015.
  95. Heikinheimo 2015, s. 58–60.
  96. Heikinheimo 2015, s. 81–82.
  97. Gripenberg, Lidia: [https://tinyurl.com/2c7dacey KAALEET JA KAAJEET YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI - Romaniäitien kokemuksia kasvatuskumppanuudesta päivähoidon ammattilaisten kanssa] Diakonia-ammattikorkeakoulu. Viitattu 12.3.2023.
  98. Romaninet Cultural report, s. 15–16.
  99. Tanner 2000, s. 71.
  100. Heikinheimo 2015, s. 83.
  101. Heikinheimo 2015, s. 62.
  102. Heikinheimo 2015, s. 65.
  103. Heikinheimo 2015, s. 64.
  104. Puurunen, Heini 2012, s. 126.
  105. Heikinheimo 2015, s. 66–67.
  106. Puurunen, Heini 2012, s. 122.
  107. Romaninet Cultural report, s. 21.
  108. Varokaa mustalaisia! Väärinymmärryksen historiaa, 2010.
  109. Verikosto Ylen Poliisi-TV. Viitattu 5.8.2015.
  110. Romanitutkija: Väistämisen tarkoitus on välttää verikosto 20.10.2007. MTV3. Viitattu 5.8.2015.
  111. Heikinheimo 2015, s. 69.
  112. Djurdjevdan (Herdelezi), Rombase
  113. Heikinheimo 2015, s. 72.
  114. Heikinheimo 2015, s. 71–72.
  115. Heikinheimo 2015, s. 71–78.
  116. Romaninet Cultural report, s. 17.
  117. Aija Kuparinen, Olga Poppius, Vanhojen tie, s. 11, Like 2017 ISBN 978-952-01-1610-1
  118. Tutkimustieto auttaa parantamaan romanien elinoloja, Tilastokeskus, viitattu 19.9.2017
  119. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:48 Romanipoliittisen ohjelman toimeenpanon ohjaus ja seuranta, Työryhmän raportti,[vanhentunut linkki] s. 15, viitattu 19.9.2017
  120. Heikinheimo 2015, s. 197–198.
  121. Heikinheimo 2015, s. 63–64.
  122. Naftali Bendavid: European Union Confronts Its Roma Problem 22.4.2014. Wall Street Journal. Viitattu 8.8.2015.
  123. Marika Markovits: ”Studie slår hål på myter om tiggare” 1.8.2014. Svenska Dagbladet. Viitattu 9.8.2015.
  124. Poliisi: Romanikerjäläiset eivät ole ihmiskaupan uhreja 15.7.2013. Yle uutiset. Viitattu 1.8.2015.
  125. Kerjäämistä vahtii suku, eivät rikolliset 15.7.2013. Yle uutiset. Viitattu 1.8.2015.
  126. Heikinheimo 2015, s. 179.
  127. Heikinheimo 2015, s. 172.
  128. Blomster, Risto: ”Onnistukoon virkanne teille vaan uhkeammin aina” Vähäisiä lisiä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 12.3.2023.
  129. Heikinheimo 2015, s. 179–181.
  130. Heikinheimo 2015, s. 154–155.
  131. Heikinheimo 2015, s. 85–90.
  132. Puurunen, Heini 2012, s. 118.
  133. Heikinheimo 2015, s. 117, 124, 131–134.
  134. Heikinheimo 2015, s. 128.
  135. Heikinheimo 2015, s. 47–48.
  136. Heikinheimo 2015, s. 54–56.
  137. Heikinheimo 2015, s. 138.
  138. Henry Hedman: Suomen romanikieli: Sen asema yhteisössään, käyttö ja romanien kieliasenteet (pdf) kaino.kotus.fi.
  139. Romanikulttuuri / Uskonto (Archive.org) romanomissio.fi. Arkistoitu 22.9.2013. Viitattu 16.7.2013.
  140. Heikki Hiilamo: Kolumni: Romaninuoret eivät saa töitä ja puolet romaninaisista pelkää ruuan loppumista Yle.fi, uutiset. 30.1.2019. Viitattu 30.1.2019.
  141. YLE: Perussuomalaisten linja Yle Areena. A-studio. 15.6.2020.
  142. Räsänen eri mieltä poliisin kanssa kerjäläisistä: "On myös havaintoja, että kytköksiä on" 16.7.2013. Yle uutiset. Viitattu 1.8.2015.
  143. Röyhkeä pillerikauppa valtasi Helsingin keskustan Ilta-Sanomat. 15.11.2016. Viitattu 17.7.2017.

    Kirjallisuutta
    • Marketta Ollikainen: Vankkurikansan perilliset: Romanit, Euroopan unohdettu vähemmistö. Ihmisoikeusliitto r.y.:n julkaisusarja n:o 3. Helsinki: Yliopistopaino, 1995. ISBN 951-570-265-8.
    • Panu Pulma (toim.): Suomen romanien historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-364-7.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.