Musta kaarti

Musta kaarti (arab. عبيد البخاري‎, ‘Abīd al-Buḫārī, ’al-Bukharin orjat’) oli Saharasta kaapatuista mustista orjista koottu armeija, jonka perusti Marokon alaviittihallitsija Ismail ibn Šarif (1672–1727).[1] Mustia orjasotilaita olivat jo käyttäneet Marokossa saadit (1554–1659), mutta nyt toiminta laajeni. Orjien hankkimiseksi tehtiin hävitys- ja ryöstöretkiä Senegaliin ja Nigerjoelle valtavassa mittakaavassa.[2] Nimensä kaarti sai islamilaiselta imaamilta ja pyhän hadith-kokoelman tekijältä Muhammad al-Bukharilta (810–870), jota Ismail ihaili.[3]

Marokon sulttaani ja musta orja-armeija.(Eugène Delacroix  (1798–1863)

Ismailin orjatehdas

Orjiksi siepatut mustat sijoitettiin Mechraʿ er-Remelissä sijaitsevaan leiriin tekemään lapsia. Kymmenen vuoden ikäisinä leireissä syntyneet poikalapset pantiin opettelemaan rakennustöitä, ratsastustaitoja, jousiammuntaa ja musketin käsittelyä. Tytöt harjoittelivat kodinhoitoa ja kauneimmat viihdytystaitoja. Kun pojat olivat viiden- tai kuudentoista ikäisiä, heidät sijoitettiin armeijaan ja naitettiin. Kiertokulku jatkui heidän lapsissaan.[1][4] Ismailin armeija koostui enimmillään 150 000 miehestä[1][5], jotka pääasiassa olivat mustaa kaartia tai muita mustia orjia.

Ismailin jälkeen

Ismailin kuolemaa seurasi anarkistinen kaaos, jota on kuvattu mustien ja valkoisten rotusodaksi.[6] Siitä kuuli myös filosofi David Hume (1711–1776), joka piti tällaista ihonväriin perustuvaa sotimista järkevämpänä kuin eurooppalaisia uskonsotia.[7] Ismailin orja-armeijan kerrotaan osittain hajonneen, kun palkkoja ei maksettu, jolloin jotkut kaartilaiset ryhtyivät maantierosvoiksi, toiset muuttivat kaupunkeihin tai heistä tuli maanviljelijöitä.[1] Jäljelle jäänyt kaarti oli poliittisesti epäluotettavaa ja sekaantui valtiollisiin juonitteluihin.[4]

Orja-armeija hajotettiin vasta 1800-luvun lopulla. Pieni osa siitä jatkoi kuninkaan henkivartijoina.[1] Noin kymmenesosa Marokon asukkaista on nykyisin mustien orjien jälkeläisiä väestön pääosan ollessa berbereitä tai beduiineja.[8]

Katso myös

Lähteet
  • Lewis, Bernard: Race and Slavery in the Middle East. Oxford University Press, 1990. ISBN 978-0-19-596283-0. Teoksen verkkoversio.
  • Robinson, David: Muslim Societies in African History. Cambridge University Press, 2011 (1. painos 2004). ISBN 978-0-521-53366-9. (englanniksi)

Viitteet
  1. ʿAbīd al-Bukhārī Encyclopaedia Britannica. Viitattu 24.3.2023.
  2. Robinson 2011, s. 97–99
  3. Laroui ym: Morocco: History Encyclopaedia Britannica. Viitattu 23.8.2021. (englanniksi)
  4. Robinson 2011, s. 97–99
  5. Lewis 1990, s. 69 antaa luvuksi jopa 250 000
  6. Lewis 1990, s. 69
  7. Hume, David: Essay VIII. On Parties in General Essays, Moral, Political, and Literary, Part 1. 1741, 1777. Viitattu 25.3.2023.
  8. Morocco Encyclopaedia Britannica. Viitattu 10.1.2023.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.