Musa Bigiev

Musa Carullah ulı Bigiev (Муса Җаруллаһ улы Бигиев - myös Musa Bigeev, Bigi, Musa Carullah, Jarullah; ven. Муса Яруллович Бигеев, Musa Jarullovitš Bigejev; 25. joulukuuta 1875 – 29. lokakuuta 1949) oli Venäjän keisarikunnassa syntynyt tataarilainen islaminuskon tutkija (hanafi), maturiditeologi, kirjailija, julkaisija ja yksi jadidistisen liikkeen johtavimmista henkilöistä. Kiisteltynä uudistajana hän sai lempinimen "islamin Luther". Suomessa Bigi vaikutti paikallisen tataariyhteisön keskuudessa ja vieraili ensimmäisen kerran maassa jo 1910-luvulla. Kirjallisia teoksia Bigi julkaisi noin 120. Bigin työ ja nimi on paljolti unohdettu nykypäivänä. Tähän vaikutti etenkin Bigin ja muiden saman henkisten ajattelijoiden sensurointi Neuvostoliiton aikana.[1][2][3][4]

Musa Bigiev
موسى جارالله بيكييف
Муса Бигеев
Musa Bigi
Bigi vuonna 1910.
Bigi vuonna 1910.
Henkilötiedot
Syntynyt25. joulukuuta, 1875
Rostovin alue, Venäjän keisarikunta
Kuollut29. lokakuuta, 1949
Kairo, Egypti
ArvonimiĞälim
Koulutus ja ura
Tutkimusalue Islam, Jadidismi

Elämäkerta

Bigi syntyi Venäjän keisarikunnassa, Rostovin alueella vuonna 1875. Hän käytti suurimman osan nuoruudestaan opiskellessaan kaupunkien Kazan, Buhara, Samarkand, Mekka, Medina, Kairo, Damaskos, Istanbul ja Uttar Pradesh uskonnollisissa oppilaitoksissa.[1][4]

Vuonna 1904, Bigi palasi Venäjälle, missä hän meni naimisiin. Myöhemmin hän muutti Pietariin ja otti osaa oikeustieteiden tiedekunnassa Pietarin imperiaalisessa yliopistossa. Hänestä tuli tuolloin myös hyviä ystäviä Ğabdräşit İbrahimin kanssa, jonka toimittamaan lehteen "Ülfät" Bigi päätyi julkaisemaan useasti.[5][1]

Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen aikoihin Bigi otti aktiivisesti osaa islamilaisen poliittisen järjestön (myöh. puolueen) Ittifaq al-Muslimin:in perustamisessa. Hän oli mukana Venäjän ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa muslimikongressissa Nižni Novgorodissa. Vallankumouksen jälkeen Bigi työskenteli julkaisijana ja vuodesta 1910 opettajana orenburgilaisessa madrasassa.[6]

Vuonna 1923, Bigi vangittiin Moskovassa, julkaistuaan teoksen Islamiyet elifbası (Islamin aakkoset). Turkin silloinen ulkoministeri İsmet İnönü viestitti Suomeen pyytäen maassa asuvia tataareja avustamaan Bigin vapauttamisessa. (Toisen lähteen mukaan tataariyhteisö viestitti Turkin hallinnolle[7]). Vapaus koitti kolmen kuukauden kuluttua, mutta Bigi oli vapaanakin jatkuvan tarkkailun alla. Vuonna 1929 hän pakeni Neuvostoliitosta Turkestaniin ja sen kautta Kiinaan, josta matka vielä jatkui Himalajan ylitse Afganistaniin ja Egyptiin.[1]

Neuvostoliitosta pakenemisen jälkeen Bigi oleskeli useissa muslimimaissa. Ensiksi Bigi asui Kabulissa, mistä hän palasi Bombayn ja Peshawaran kautta Kairoon, jossa hän myöhemmin kuoli.[1]

Bigi vieraili Suomessa paikallisen tataariyhteisön keskuudessa monia kertoja, joista ensimmäinen oli syksyllä 1910. Seuraavan vuoden kesäkuussa hän tuli maahan uudelleen, jolloin hän matkusti aavasaksaan tutkiakseen miten islaminuskon oppien mukaan pastotaan ja suoritetaan iltarukouksia pitkien ja valoisien päivien aikana. Matkan jälkeen Bigi julkaisi aiheeseen liittyvän teoksen, Ozın könnerde ruza (Paastoaminen pitkien päivien aikana).[1]

Vuonna 1933, Bigi saapui Tampereelle (neljättä kertaa). Vierailunsa aikana hän keskittyi omiin kirjoitustöihin ja samalla toimi uskonnollisena valistajana tataariyhteisön parissa. Kun Tampereella vietettiin Turkin kansallispäivän juhlatilaisuutta, Bigi osallistui juhlaan, mutta jättäytyi yhteiskuvasta pois uskoen sen olevan Neuvostoliitossa asuvien perheenjäsenten haitaksi. Tampereen tataarit pitivät vuonna 1949 Bigille omistetun juhlan Hotelli Emmanuksen juhlasalissa. [1]

Näkemyksiä

Bigin provosoiva luonne asetti kadimistit (konservatiivit) mutta myös monet muut uudistajat häntä vastaan.

Esseessä Rahmet-i Ilahiye Burhanlari (1910, Orenburg), Bigi esitti, että jumala voi antaa armoa ja anteeksiantoa myös ihmisille jotka eivät usko. Tämä sai aikaan kritiikkiä monelta ulamalta ja myös muun muassa jadidisti Ismail Gaspıralılta.[8]

Bigi sai aikaan reaktioita myös Venäjän (keisarikunnan) ulkopuolella; muun muassa Istanbulissa, missä tutkija Mustafa Sabri Efendi kritisioi Bigiä ja hänen "vaarallisia ja harhaoppisia" (küfriyati muhtevi) ideoita. Sabri sai myös aikaan joidenkin Bigin töiden sensuroinnin Osmanin valtakunnassa. Tästä huolimatta, Sabri puolusti Bigin pätevyyttä puhua teologisista asioista. Hän keksi Bigille lempinimen "islamin Luther".[4][8]

Bigiä on myös kuvattu "yhtenä pahamaineisimpana sunnalaisena poleemikkona šiialaisuutta vastaan 1900-luvulla". Tämä johtuu hänen kirjoittamistaan šiialaisvastaisista teoksista, muun muassa Al-Washi'ah fi naqd 'aqa'id al-shi'ah. Kyseisissä teoksissaan, Bigi toteaa, että hän ei tavannut Iraqissa tai Iranissa matkustaessaan yhtäkään šiialaista yksilöä joka olisi tuntenut koraania "riittävän hyvin".[9][10]

Joitain teoksia
  • Rusya Müslümanlarının 3. Nedvesi (1906)
  • Müslüman İttifakının Programı ve Şerhi (1906)
  • Rahmet-i İlahiye Buhranları (1911)
  • Uzun Günlerde Ruze (1911)
  • Uzun Günlerde Oruç (1975)
  • Siyonizm (1911)
  • Nazimetü’z-Zehra (1912)
  • Islâhat Esasları (1914)
  • Zekât (1916)
  • Şeriat Esasları (1916)
  • Tarihü’l-Kur’an ve’1-Mesahif (1923)
  • Nizamü’t-Takvim fi’1-İslâm (1935)
  • Eyyamu Hayatı’n-Nebiy (1935)
  • El-Kanunu’l-Medeni fi’1-İslâm (1946)
  • Kitâbu’s-Sünne (1998)
  • İslâm’ın Elifba’sı (2000).[11]

Lähteet
  1. Baibulat 2004, s. 94
  2. Bigiev, Musa (1975). Uzun Günlerde Oruç: Ictihad Kitabi. Yusuf Uralgiray.
  3. Suyargulov, Rıfat (2017). Musa Carullah'in Ilahi Rahmetin Genişliği Hakkındaki Dusuncesinin Degerlendirilmesi. Dini Araştırmalar. p. 209.
  4. Elmira Akhmetova: Musa Jerullah Bigiev (1875–1949). Political Thought of a Tatar Muslim Scholar, Intellectual Discourse (2008, Vol.1), pp. 49–71.
  5. Azade-Ayşe Rorlich: The Volga Tatars, Stanford 1986; pp. 59–61.
  6. Ahmet Kanlidere: Reform within Islam. The Tajdid and Jadid Movement among the Kazan Tatars (1809–1917), Istanbul 1997; s. 52–56.
  7. Renat Bekkin: Connections between Tatars in Petrograd-Leningrad and Finland during the 1920s and 1930s journal.fi. 2020. Viitattu 30.10.2022.
  8. Ahmet Kanlidere: Reform within Islam. The Tajdid and Jadid Movement among the Kazan Tatars (1809–1917), Istanbul 1997; pp. 52–56.
  9. Brunner, Rainer; Ende, Werner, eds. (2001). The Twelver Shia in Modern Times: Religious Culture and Political History (illustrated ed.). BRILL. p. 186. ISBN 9789004118034.
  10. Leder, Stefan, ed. (2002). Studies in Arabic and Islam: Proceedings of the 19th Congress: Halle 1998. Peeters Publishers. pp. 441–2. ISBN 9789042911208.
  11. Musa Carullah biyografya.com. Viitattu 24.4.2022.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.