Murha maalaiskylässä

• Neiti Marple, ikäneito, useiden mukaan kylän pahin juoruilija
• Leonard Clement, kylän pappi
• Griselda Clement, papin vaimo
• Dennis Clement, papin veljenpoika
• Mary, pappilan keittäjätär
• Archer, salametsästäjä, seurustelee Maryn kanssa
• Rouva Archer, Archerin äiti, Reddingin siivooja
• Ronald Hawes, apulaispappi
• Eversti Protheroe, kartanonherra
• Anne Protheroe, everstin toinen vaimo
• Lettice Protheroe, eversti tytär ensimmäisestä avioliitosta
• Rouva Lestrange, uusin kylän asukas, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään
• Lawrence Redding, taidemaalari
• Tohtori John Haydock, kylän lääkäri
• Rouva Price Ridley, neiti Hartnell, neiti Wetherby, muita kylän juoruilevia ikäneitoja
• Tohtori Stone, arkeologi
• Neiti Cram, Stonen sihteeri
• Poliisitarkastaja Slack, poliisitarkastaja läheisestä Much Benhamista
• Eversti Melchett, kreivikunnan poliisipäällikkö

St. Mary Mead on rauhallinen pieni kylä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kylän neljä ikäneitoa pitävät huolen siitä, että kaikki myös ovat perillä kaikkien muitten tekemisistä. Tapahtumat käynnistyvät, kun eversti Protheroe haluaa keskustella Clementin kanssa kolehtirahoihin liittyvistä epäselvyyksistä. He sopivat tapaavansa illalla pappilassa. Clement kutsutaan kuitenkin kuolevan seurankuntalaisen luokse eikä ehdi peruuttaa tapaamista. Kuoleva seurakuntalainen ei kuitenkaan ole kuoleman kielissä – kyseessä oli pilasoitto. Kun Clement palaa pappilaan, hän ohittaa ovella omituisesti käyttäytyvän Reddingin ja työhuoneestaan hän löytää eversti Protheroen ammuttuna työhuoneestaan. Lääkäri ja poliisi ovat pian paikalla. Lääkäri pystyy määrittämään kuolinajan hyvin tarkkaan.

Kaikkien yllätykseksi Lawrence Redding tunnustaa murhan. Vielä suurempi yllätys on, että vähän myöhemmin myös Anne Protheroe tunnustaa murhan. Neiti Marplen vihjeen perusteella poliisi saa selville, että Reddingillä ja rouva Protheroella on suhde ja kumpikin tunnusti, koska arveli toisen tehneen murhan.

Tutkimukset näyttävät olevan umpikujassa. Reddingin ja Anne Protheroen tunnustukset on hylätty. Kenenkään ei ole nähty menevän pappilaan. Anne Protheroe meni sinne, mutta hänellä ei voinut olla asetta mukanaan. Metsästä oli myöhemmin kuulunut laukaus, joka useiden todistajien mukaan vaikutti 'omituiselta'. Murha-ase – Reddingin pistooli – oli hänen studionsa hyllyllä ja kuka tahansa olisi voinut ottaa sen. Puhelu Clementille osoitti että murha oli suunniteltu etukäteen.

Tapaus alkaa selvitä, kun Clement saa epämääräisen puhelun Hawesilta. Clement rientää paikalle ja löytää nukkuvan Hawesin. Eversti Melchett tajuaa kuitenkin, että Hawes on myrkytetty. Hawes kiidätetään ajoissa sairaalaan. Hawesilta löytyy kirje, jonka perusteella hän olisi Protheroen murhaaja (Hawes oli varastanut kolehtirahoja). Neiti Marple saapuu myös paikalle (Melchettin puhelu lääkärille yhdistettiin ensin vahingossa neiti Marplelle) ja selittää oman teorinsa tapahtumien kulusta. Hawesin yritti murhata Lawrence Redding, koska hän halusi, että Hawesia syytettäisiin myös eversti Protheroen murhasta. Anne Protheroe ampui everstin. Redding oli käynyt aikaisemmin päivällä pappilassa ja piilottanut aseen kukkaruukkuun. Sitten hän soitti pilasoiton Clementille, jotta tämä olisi poissa paikalta. Kun eversti on odottamassa Clementiä pappilan työhuoneessa, hänen vaimonsa kävelee neiti Marplen puutarhan ohitse pappilaan ja pysähtyy juttelemaan. Näin neiti Marple voi myöhemmin vannoa, ettei rouva Protheroella voinut olla asetta. Anne menee pappilan työhuoneeseen, ottaa aseen kukkaruukusta ja ampuu everstin. Hän laittaa sitten aseen takaisin kukkaruukkuun. Redding menee myöhemmin hakemaan aseen ja tapaa ovella suunnitelman mukaisesti Clementin. Sen jälkeen kumpikin tunnustaa vuorollaan murhan ja vapautuvat siten epäilyksistä.

Kaikesta tästä ei kuitenkaan ole todisteita, joten Reddingille asetetaan ansa: hänen annetaan ymmärtää, että joku oli nähnyt hänen vaihtavan Hawesin lääkkeet. Redding joutuu paniikkiin ja poliisi saa tarvitsemansa todisteet.

Times Literary Supplement -lehden arvostelussa 6. marraskuuta 1930 esitettiin useita kysymyksiä siitä, kuka murhaaja voisi olla ja miksi. Arvostelun johtopäätöksenä oli: "Salapoliisiromaanina sen ainoa heikkous on siinä, että on vaikea uskoa syyllisen tehneen murhan niin nopeasti ja äänettömästi. Kirjan kolme karttaa murhapaikasta, puutarhasta ja kylästä osoittavat, että melkeinpä näkö- ja kuuloetäisyydellä rikoksen tapahtuessa oli neiti Marple, joka aina oli perillä kylän tapahtumista ja veti niistä pahimmat mahdolliset johtopäätökset. Seurakunnan kolme muuta 'juorutätiä' (hienosti kuvattuja hahmoja) olivat pappilan muut lähimmät naapurit. Kuitenkin neiti Marple päätyy lopussa oikeaan ratkaisuun - mutta ei voi olla miettimättä, olisiko hän todellisessa elämässä ratkaissut sen nopeammin".[3]

The New York Times Book Review -lehden arvostelu 30. marraskuuta 1930 alkoi toteamuksella "Lahjakas neiti Christie ei ole parhaimmillaan uusimmassa rikostarinassaan. Se ei ole merkittävä lisäys hänen saavutuksiin salapoliisiromaanin alalla." Arvostelu jatkui: "paikallinen vanhapiikojen sisarkunta esitellään lukuisten huhujen ja juorujen kera. Osa siitä on varsin pitkälle menevää ja lukija todennäköisesti kyllästyy siihen kaikkeen – etenkin herttaiseen neiti Marpleen, joka on tapauksen etsivänä." Arvostelija esitti sitten yhteenvedon juonesta ja päätti arvostelun sanoihin: "Ratkaisu on todellinen antikliimaksi."[4]

H.C. O'Neill kirjoitti 12. joulukuuta 1930 The Observer -lehdessä: "tässä on yksioikoinen tarina, jossa miellyttävällä tavalla esitetään vääriä johtolankoja pahaa-aavistamattomalle lukijalle. Kirjailijalla on varsin omaperäinen uusi keino arvoituksen säilyttämiseksi. Hän paljastaa sen alussa, kääntää sen sitten ylösalaisin ja näennäisesti todistaa, ettei se voi olla totta... Mikä on omiaan luomaan hämmennystä lukijassa."[5]

Daily Express -lehdessä Harold Nicolson kirjoitti 16. lokakuuta 1930: "Olen lukenut Christieltä parempia teoksia, mutta se ei tarkoita, että hänen tuorein kirjansa ei olisi huvittavampi, hauskempi ja mukaansatempaavampi kuin salapoliisiromaanien suuri massa."[6]

Robert Barnard: "Ensimmäinen tutustumisemme St. Mary Meadiin, tuohon varkauksien, petosten, aviorikosten ja jopa murhien tyyssijaan. Mikähän lukijoiden mielestä on niin herttaista tällaisissa tarinoissa? Ratkaisu on jokseenkin epäuskottava, mutta suurempaa valituksen aihetta ei ole, sillä kirjassa on lukuisia herkullisia yksityiskohtia. Ja ensimmäisen neiti Marple -romaanin tuhti annos kyynisyyttä vastaa paremmin nykylukijoiden makua kuin myöhempien romaanien siirappimaisuus."[7]

• 1954: 1. p., 317 s., nid., SaPo-sarja 8, lisäpainos: 2. p. 1954
• 1977: 3. p., 318 s., sid., ISBN 951-0-08075-6 (Agatha Christie -kirjasto 5-6, toisena romaanina Simeon Leen testamentti)
• 1982: 4. p., 318 s., sid., ISBN 951-0-11282-8
• 1985: 5. p., kokoelmateoksessa Neiti Marplen murhat, 950 s., sid., ISBN 951-0-12891-0
• 1991: 6. p., 318 s., nid., ISBN 951-0-01296-3, SaPo-sarja 8
• 2007: 7. p., 318 s., sid., ISBN 978-951-0-33472-0, SaPo-sarja 8

• The Murder at the Vicarage Agatha Christien virallisella kotisivustolla (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Murha maalaiskylässä Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Murha maalaiskylässä Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Murha maalaiskylässä Internet Movie Databasessa. (englanniksi)