Munkkiniemen kartano

Päärakennus vuonna 1908.

Alakerroksen sali.

Munkkiniemen kartanon historia sai alkunsa, kun Kustaa II Aadolf lahjoitti suuria maa-alueita Helsingin länsipuolella ratsumestari Gert Skyttelle 27 maaliskuuta 1629, sisältäen Munkkiniemen, Talin, Lauttasaaren ja Heikinniemen (Meilahti). Skytte oli balttilaista aatelia ja ruotsinsi sukunimensä von Schütz Skytteksi tultuaan ruotsalaiseksi aatelismieheksi. Mitä Skytte sai aikaan Munkkiniemessä on epävarmaa. Helsingin kaupunki halusi laajentaa aluettaan Munkkiniemeen vuonna 1650, mutta Skytten leski Kristina Freijtag vastusti laajennusta ja Helsinki sai vain Pikku Huopalahden, Talin, Lauttasaaren ja Heikinniemen. Kruunun säteritilaksi muunnetun kartanon haltijana oli vuoteen 1698 sotakomissaari Johan Gripenberg. Heikinniemi liitettiin Munkkiniemen maihin uudestaan vuonna 1686 kunnes Helsingin kaupunki osti alueen vuonna 1871.[1]

Kaarle XI liitti kaikki kreivikunnat, vapaaherrakunnat ja muut läänitykset kruunulle. Täten Munkkiniemen maat tulivat Ruotsin kuninkaan omistukseen vuonna 1683 ja ne jäivät kruunun omistukseen 1700-luvun puoleenväliin saakka. Munkkiniemen kartanosta tuli säteritila, jonka omistaja vuokrasi maat kuninkaalta. Isonvihan aikana vuosina 1712–1722 Munkkiniemen kartano oli autio.[1]

Mattheiszen-suku, joka oli alankomaista alkuperää, otti Munkkiniemen kartanon haltuunsa vuonna 1744 ja osti sen vuonna 1759. Näiltä ajoilta löytyy ensimmäinen maininta kartanon päärakennuksesta, joka koostui kuudesta huoneesta, joista kahta kutsuttiin saleiksi. Kartanoon kuului myös tiiliruukki, saha ja mylly. Tiiliruukki sijaitsi Tiilimäellä ja mylly Mätäjoessa Pitäjänmäessä lähellä Strömbergin tehtaita. Vuonna 1815 nykyisen päärakennuksen empiretyylinen keskiosa rakennettiin. Silloin kartanolla oli yksi renki ja viidestä seitsemään piikaa. Suurimman osan töistä suorittivat kuitenkin torpparit ja mäkitupalaiset.[1]

Vuonna 1837 Ramsay-suku osti kartanon. Paronien aikana kartano sai monta korkea-arvoista vierasta ja lukuisia juhlia pidettiin. Kenraalimajuri Anders Edvard Ramsay oli korkea-arvoinen upseeri tsaarin armeijassa ja sai vapaaherran tittelin vuonna 1856. Hän palkkasi Carl Ludvig Engelin muuttamaan päärakennusta muistuttamaan Hagan linnaa Tukholmassa. Työt valmistuivat vuonna 1839, jolloin rakennus oli saanut kaksi lisäsiipeä ja kattobalustradin. 1830-luvulla englantilainen puisto istutettiin päärakennuksen ympäri ja talousrakennukset siirrettiin pois meren puolelta. Silta Meilahteen rakennettiin 1840-luvulla.[1]

Kesähuvilatonttien korkeasta kysynnästä huolimatta 1800-luvun toisella puoliskolla Ramsayn suku ei myynyt rantatontteja. Ainoa poikkeus oli Kuusisaari, jonka suku myi vuonna 1873. Georg Edvard Ramsayn ainoa poika oli sairaalloinen, eikä pystynyt hoitamaan kartanoa. Siksi hän myi kartanon maat, 517 hehtaaria, M. G. Stenius Oy:lle 1 500 000 markalla vuonna 1910. Suku piti 9,5 hehtaarin kartanopuiston ja päärakennuksen itsellään, sekä 100 hehtaarin Skyttaksen ja Rosaksen tilat Konalassa. Loppujen lopuksi suku myi kaikki maat pienissä osissa. M. G. Steniuksen maakaupan aikaan Helsingin kaupunkia kritisoitiin sen takia, ettei kaupunki ostanut suurta maa-aluetta. Kaupunki puolustautui kertomalla ettei sillä ollut kaupasta tietoa, mutta kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Alfred Norrmén tiesi suunnitelmista etukäteen mutta piti hintaa liian kovana. M.G. Stenius -yhtiö alkoi nopeasti suunnitella uutta aluettaan ja antoi suunnittelutehtävän Eliel Saariselle vuonna 1912.[1]

Saarinen laati niin sanotun Munkkiniemi–Haaga-suunnitelman, jonka mukaan suurin osa kartanon maista rakennettiin kaupunkialueeksi. Vaikka suunnitelma ei sellaisenaan toteutunut, uusi kaupunginosa kohosi vähitellen kartanon ympärille.

Nykyisin kartano toimii Kone Oyj:n pääkonttorina.

• Snellman, Alex – Ripatti, Anna: Munkkiniemen kartano. Helsinki: Kone, 2015. ISBN 978-952-93-5809-0.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Munkkiniemen kartano Wikimedia Commonsissa

• Munkkiniemen kartano. Helsingin rakennusvirasto.