Nauta

Lehmän ruumiinosia: 1 pää, 2 turpa (kuono), 3 sierain, 4 turvanselkä (kuononselkä), 5 silmä, 6 otsa, 7 sarvi, 8 korva, 9 poski, 10 kurkku, 11 kaula, 12 säkä, 13 selkä, 14 lanne, 15 lonkka, 16 ristiselkä, 17 takapuoli, 18 häntä, 19 häntätupsu, 20 rinta, 21 rintapää, 22 helluvainen (riippuva kaulanahka), 23 lapa, 24 kyynärpää, 25 kyynärvarsi, 26 etupolvi, 27 vuohinen, 28 sorkka, 29 rinnanympärys, 30 kylki, 31 vatsa, 32 kuve, 33 maitosuoni, 34 utareen etuosa, 35 utareen takaosa, 36 nännit eli vetimet, 37 reisi, 38 polvi, 40 koipi, 41 kinner, 42 takasääri, 43 kyntynen.[3]

Eri ikäisten nautojen nimityksissä on vaihtelua Suomen eri osissa. Lajin vähintään kerran poikinut naaras on lehmä, ja uros 1–1,5 vuoden iästä lähtien on sonni. Kuohitusta uroksesta käytetään nimitystä härkä, mutta häräksi voidaan kutsua myös kuohimatonta sonnia[4]. Poikaset ovat vuoden ikään saakka vasikoita. Vastasyntynyttä poikasta voidaan kutsua pikkuvasikaksi ja kuukauden ikäisiä ja sitä vanhempia ruokinnan mukaan ruohovasikaksi tai juottovasikaksi. Nuori uros on mulli tai mullikka ja nuoresta, poikimattomasta naaraasta käytetään nimitystä hieho.[5][3] Ensimmäisen kerran poikineesta naaraasta käytetään nimitystä ensikko.[6]

Valtioneuvoston asetus nautojen suojelusta määrittelee vasikaksi alle kuuden kuukauden ikäiset naudat,sekä urokset että naaraat. Yli kuuden mutta alle 22 kuukauden ikäiset naudat ovat nuorkarjaa. Yli kuuden kuukauden ikäiset urokset ovat sonneja ja vähintään kahdeksan kuukauden ikäiset poikimattomat naaraat ovat hiehoja. Poikinutta naarasta kutsutaan lehmäksi ja maidontuotantoa varten pidettyä naarasta lypsylehmäksi. Lihantuotantoa varten pidettäviä nautoja nimitetään lihakarjaksi.[7]

Arkikielessä lehmä-nimitystä käytetään usein virheellisesti puhuttaessa naudoista yleisesti.[8] Nupo on sarveton nauta. Eläin voi olla sarveton perinnöllisesti tai se voi olla nupoutettu eli siltä on nuorena tuhottu sarvenaiheen kudokset.[9]

Hiehojen annetaan paritella eli ne astutetaan ensi kerran 14–21 kuukauden ikäisinä. Sonni tulee siitoskykyiseksi viimeistään yksivuotiaana, mutta yleensä sitä käytetään astutukseen vasta 1,5–3 vuoden ikäisenä. Hyvin yleinen siitosmenetelmä on ihmisen suorittama siemennesteen vienti naaraan sukuelimiin eli keinosiemennys. Naaraan kiima on noin neljän viikon välein, jos hedelmöittymistä ei ole tapahtunut. Kiima palaa poikimisen eli vasikan synnyttämisen jälkeen neljän viikon kuluttua. Sonni pystyy astumaan 80–100 lehmää vuodessa ja se säilyttää siitoskykynsä 12–15-vuotiaaksi. Naaraan tiineysaika eli kantoaika on keskimäärin 280 vuorokautta (hieman yli 9 kuukautta), ja jälkeläisiä on tavallisesti yksi kerrallaan.[5][3]

Vasikan syntymäpaino on eri roduilla 25–60 kilogrammaa. Ayrshirerodun vasikan keskimääräinen syntymäpaino on 30–35 kg ja suomenkarjan 26 kg. Lehmän elopaino on rodusta riippuen 150–900 kg sekä härän ja sonnin 225–1 150 kg. Ayrshirelehmä painaa noin 400 kg ja ayrshiresonni noin 800 kg. Suomenkarjaan kuuluvan lehmän elopaino on keskimäärin 380 kg ja sonnin 550 kg.[5][3]

Ihminen on käyttänyt nautoja jo vuosituhansia ravinnonsaantiin. Ihminen käyttää maitoa juomana, ja siitä tehdään myös piimää, kermaa, voita, juustoa ja jäätelöä. Naudan lihaa ja muita osia syödään. Lihaa voidaan muun muassa jauhaa jauhelihaksi tai käyttää sellaisenaan. Lihan hinta riippuu voimakkaasti siitä, mistä osasta nautaa se on tehty. Yleensä sisäfilettä pidetään kaikkein arvokkaimpana. Joissain kulttuureissa on rajoituksia naudanlihan syönnin suhteen. Esimerkiksi hinduille lehmät ovat pyhiä eläimiä, eikä niitä näissä kulttuureissa saa syödä. Jos ihminen noudattaa tiettyä ravitsemuksellista elämäntapaa, voi siinä olla rajoituksia naudanlihan suhteen.

Joitakin nautarotuja ja -yksilöitä kasvatetaan myös muihin kuin tuotantotarkoituksiin. Härkätaistelussa käytetään omaa, tähän tarkoitukseen jalostettua rotua, ja Yhdysvalloissa rodeon härkäratsastusta varten kasvatetaan erityisen vikuroivia ”potkijanautoja”. Nautakarjaa voidaan hyödyntää perinnebiotooppien ja maiseman hoitotarkoitukseen. Parhaiten tämän tyyppiseen laiduntamiseen sopivat hiehot ja paikoitellen myös ummessa (tiineyden loppuvaiheessa oleva lehmä jota ei lypsetä) olevat lehmät.

Kesällä kohtuullisen kokoisissa karjoissa nautoja pidetään laitumella laiduntamassa, mutta nykyaikaisissa suuremmissa karjoissa se on harvinaisempaa, koska eläinten ulos päästäminen ja sisään hakeminen on suuressa tuotantomallissa epäkäytännöllisen työlästä. Talvella ne tarvitsevat normaalisti navetan suojaa, enemmän viimalta ja märkyydeltä kuin kylmältä ilmalta sinänsä. Suhteellisen kylmänkestävänä eläimenä sekä tavanomaiset lypsylehmät että varsinkin paksuturkkisemmat liharodut kestävät muuten hyvissä olosuhteissa useiden kymmenienkin asteiden pakkasta. Kylmä voi olla eläimille jopa mukavaa.[10] Pienet vasikatkin pärjäävät pakkasella, kun niillä on kuiva ja suojaisa makuupaikka, esimerkiksi niin sanottu vasikkaiglu[11].

Parsinavetassa lehmät on kytketty parteen, jossa jokaisella on oma paikkansa. Kytkentälaitteita ja parsimalleja on monenlaisia, ja eläinten hyvinvointiin panostamisen myötä yleistyviä ovat sellaiset, jotka mahdollistavat eläimen mahdollisimman vapaat liikkeet ja mukavuuden. Lehmät ruokitaan ja lypsetään parsinavetassa omilla paikoillaan. Pihattonavetassa lehmät saavat liikkua vapaasti. Silloin ne ruokitaan joko kaikki samalta ruokintapöydältä, tai sen lisäksi väkirehuautomaateilta ja lypsyasemalla tai robotilla tarjotulla lisärehulla. Lypsylehmät käyvät pihattonavetoissa lypsyasemalla tai robotilla lypsettävinä. Robottilypsyn automatiikka mahdollistaa sen, että lehmät voivat käydä lypsettävinä itsenäisesti halujensa mukaan, kun taas asemalypsyssä on enemmän ihmisen aikataulun määräämät vakioidut lypsyajat, yleisimmin kaksi kertaa vuorokaudessa aamulla ja iltapäivällä.

Jotkut pihattonavetat ovat sellaisia, että lehmät pääsevät käyskentelemään ulkona myös talvella. Pieni ulkoilu ja mahdollisuus liikkua edistää lehmien terveyttä.[12]

Luomueläintuotannossa nautoja kasvatetaan ja elätetään mahdollisimman luonnonmukaisella tavalla. Tällöin karjatilaan kohdistuu tietynlaisia vaateita ja lisäksi tilan toimintaa valvotaan kriittisellä silmällä. Luomutuotteet ovat hieman tavallisia tuotteita kalliimpia.

Sosiaalisessa kanssakäymisessä nautojen välille muodostuu arvojärjestys. Alempaan arvoon joutunut yksilö saattaa voimakkaasti joutua ylempiarvoisten kolhimaksi ja esimerkiksi ruokinnassa voi jäädä vähemmälle ravinnolle.[12]

Suomessa oli 2012 vajaa kolmesataatuhatta lypsylehmää. Neljänkymmenen vuoden aikana nautojen määrä oli vähentynyt alle kolmannekseen.[13] Vuonna 2021 Suomessa oli 844 tuhatta nautaa, joista 254 tuhatta oli lypsylehmiä. Vuonna 1960 Suomessa oli 1 922 000 nautaa, joista lypsylehmiä oli 1 153 000.[14] Vuoden 2021 lopussa meijereille tuotti maitoa 4 958 maatilaa ja meijerit ottivat maitoa vastaan koko vuonna yli 2 205 miljoonaa litraa, josta luomumaitoa oli melkein 81 miljoonaa litraa. Naudanlihaa tuotettiin 2021 yhteensä 86,25 miljoonaa kiloa.[15]

Kyyttö, lapinlehmä ja länsisuomalainen lehmä ovat suomalaisia karjarotuja eli niin kutsuttua suomenkarjaa, jota on enää yksi prosentti nautakarjasta[16]. Kuvataiteilija Miina Äkkijyrkkä tunnetaan myös työstään kotimaisten karjarotujen ja erityisesti itäsuomenkarjan eli kyytön säilyttämiseksi.

Suomenkarja on korvautunut lähes kokonaan toisen maailmansodan jälkeen yleistyneillä ayrshirellä ja holstein-friisiläisellä rodulla, jotka tuottavat enemmän maitoa. Karjarotuja joita on jalostettu erityisesti maidontuotantoa varten on tuotu Suomeen, näistä tärkeimmät ovat ayrshire ja holstein.^lähde?

Viime aikoina^milloin? Suomen karjankasvatuksen painopiste on siirtynyt lihantuotantoon. Tätä on edesauttanut lypsykarjan keskituotoksen kasvaminen ja lypsylehmämäärän väheneminen. Lihakarjankasvattajat kokeilevat uusia rotuja: uusimpia lisäyksiä Suomen nautarotuihin on villava, pitkäsarvinen ylämaankarja.^lähde?

Säkäkorkeudeltaan suurin nauta oli Illinoisin Orangevillessä elänyt 13-vuotias Blosom, jonka omisti Patty Hanson. Säkäkorkeus oli 190 senttimetriä. Rodultaan nauta oli Holstein-karjaa. Nauta kuoli 26. toukokuuta 2015.[17]

Säkäkorkeudeltaan pienin nauta on 12. syyskuuta 2005 syntynyt Steven DeMoorin ja Christian Agnewin omistama Blaze-niminen seebu eli ryhähärkä Sanfordista, Floridasta. Säkäkorkeudeltaan 69,07 senttimetriä, 7. heinäkuuta 2013.

• Nautarotu
• Luettelo nautaroduista

• Kaarlenkaski, Taija: Kertomuksia lehmästä: Tutkimus ihmisen ja kotieläimen kulttuurisen suhteen rakentumisesta. Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura, 2012

• Stookey, Joseph M.: Is Intensive Dairy Production Compatible With Animal Welfare? Advances in Dairy Technology Vol. 6. Arkistoitu 18.9.2010. Viitattu 1.3.2010. (englanniksi)

• Laji.fi: Nauta (Bos taurus)
• Nautawiki (Arkistoitu – Internet Archive)
• ITIS: Bos taurus (englanniksi)
• Centre for Agriculture and Biosciences International (CABI): Bos taurus (cattle) (englanniksi)
• Pherobase: Semiochemicals of Bos taurus, the Domestic cow (englanniksi)