Muinaisruotsi

Muinaisruotsi (nykyruots. fornsvenska) on nimi kahdelle ruotsin kielen muodolle, joita puhuttiin keskiajalla: varhainen muinaisruotsi (klassisk fornsvenska), jota puhuttiin vuosina 1225–1375, ja myöhäinen muinaisruotsi (yngre fornsvenska), jota puhuttiin 1375–1526.[1]

Muinaisruotsi kehittyi itämuinaisnorjasta. Ruotsin ja tanskan kielten aikaisimmat muodot, joita puhuttiin vuosina 800–1100, olivat muinaisnorjan murteita, joita kutsuttiin riimuruotsiksi ja riimutanskaksi, koska niitä kirjoitettiin silloin vain riimuilla. Murteiden väliset erot olivat kuitenkin pieniä, ja ne alkoivat kunnolla erkaantua 1100-luvulla. Muinaisruotsi ja muinaistanska syntyivät 1200-luvulla. Ei ole varmuutta siitä, milloin muinaisgutniska ja älvdalska alkoivat erkaantua ruotsista, mutta muinaisgutniska erkaantui kauan ennen muinaistanskaa.

Varhainen muinaisruotsi oli merkittävästi erilainen nykyruotsiin verrattuna siten, että siinä oli monimutkaisempi sijamuotorakenne eikä se ollut vielä kokenut sukurakenteen supistumista, joten siinä oli kolme sukua. Substantiiveja, adjektiiveja, pronomineja ja joitain numeraaleja taivutettiin neljässä sijassa: nominatiivissa, genetiivissä, datiivissa ja akkusatiivissa.