Muinaisnorja

Muinaisnorja tai muinaisskandinaavi (norrǿnt mál tai dǫnsk tunga, norj. norrønt, fääriksi norrønt, ruots. fornnordiska, norröna, dansk tunga, engl. Old Norse, saks. Altnordisch) on kieli, jota puhuttiin ja kirjoitettiin noin 800–1300-luvuilla nykyisessä Skandinaviassa sekä skandinaavien asuttamilla alueilla muun muassa Islannissa ja Britteinsaarilla, jonkin aikaa myös Itä-Euroopassa.

Muinaisnorja
Oma nimi norrǿnt mál
dǫnsk tunga
Tiedot
Alue Skandinavia, Islanti, Färsaaret, Britteinsaaret
Virallinen kieli –
Puhujia –
Sija –
Kirjaimisto latinalainen, riimukirjoitus
Kielenhuolto –
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta Indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmä germaaniset kielet
skandinaaviset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1 –
ISO 639-2 non
ISO 639-3 non
Ohje
Muinaisskandinaavin levinneisyysalue noin vuonna 900 viikinkiajan vallitessa. Kirkkaanpunainen väri ilmaisee läntisen ja oranssi itäisen päämurteen levikin. Keltainen väri puolestaan kuvaa muinaisenglantia ja vaaleanvihreä muita länsigermaanisia kieliä. Ruusunpunainen (rosa) väri tarkoittaa muinaisgutniskaa ja sininen Krimin goottia.

Pohjoisgermaanisten kielten polveutumista koskevat nimitykset ja määritelmät eivät ole yhtenäisiä, eikä niistä koskevaa kansainvälistä yhteisymmärrystä ole syntynyt. Tämä johtunee sekä niiden välisistä vaikeasti tulkittavista liukumoista että kansallistunteesta, joka suosii omaa nimitystä ja historiaa jokaiselle murteelle ja kansalliskielelle. Toisaalta mielleyhtymää pohjoiseen yhteiskieleen on ajoittain pidetty tavoiteltavana esimerkiksi osana romantisoitua viikinkikäsitystä ja myöhemmin myös aatteellisista syistä.

Muinaisnorjan kehitys ja vaiheet

Muinaisnorja polveutui kantaskandinaavin kielestä noin 700-luvun tietämillä ja kehittyi sittemmin nykyisiksi skandinaavisiksi kieliksi viikinkiajan jälkeen. Muinaisnorja jakaantui itäiseen ja läntiseen päämurteeseen, joista itäisestä polveutuivat nykyisten Ruotsin ja Tanskan alueella puhutut kansankielet, ja läntisestä murteesta suurin piirtein nykyisten Norjan ja Islannin kansankielet. Islantilaisista keskiaikaisista kirjoituksista voidaan havaita kielen polveutuvan muinaisnorjan läntisestä murrehaarasta. Rajat eivät kuitenkaan ole täysin selkeät. Itäisestä murteesta on havaintoja Norjan itäosissa ja läntisestä murteesta Ruotsin länsiosista. Lisäksi Gotlannissa puhuttiin omaa kielimuotoaan, gutniskaa, joka yleensä lasketaan kolmanneksi muinaisskandinaavin päämurteeksi. Siinä on piirteitä sekä itä- että länsimurteista, ja se kehittyi omana murteenaan. Sitä ei pidä sekoittaa gootin kieleen, joka kuuluu itägermaanisten kielten ryhmään.

Vuosilta 800–1250 Skandinaviasta tunnetaan latinan ohella tekstejä pääasiassa muinaisnorjaksi ja muinaisislanniksi, joiden väliset erot ovat hyvin pienet. Tämän vuoksi esimerkiksi englanninkielisiä käsitteitä Old West Norse, Old Icelandic ja Old Norwegian pidetään usein synonyymeinä. Joskus niiden synonyymiksi ajatellaan kuuluvan myös itse Old Norse. Laajimmat kirjalliset näytteet 1100–1200-lukujen skandinaavisesta kielestä edustavat juuri sen läntistä muotoa eli muinaisnorjaa. On myös arvioitu, että muinaisnorjan, muinaisenglannin, muinaissaksin ja alasaksan puhujat kykenivät ymmärtämään toisiaan ongelmitta.

Vanhimmat muistiinpanot muinaisnorjaksi on tehty nuoremmalla futhark -riimukirjoituksella 800-luvulla. Viimeisimmät tekstit riimukirjaimin on tehty 1300-luvulla. 1100-luvulta lähtien muinaisnorjaa kirjoitettiin myös latinalaisilla aakkosilla. Tunnetuimmat ja laajimmat tekstit muinaisnorjaksi ovatkin latinalaisilla kirjaimilla kirjoitetut kaksi Eddaa, saagat ja Islannin keskiaikainen kirjallisuus. Islantilaisen 900-luvulta peräisin olevan Grágás-lakikokoelman mukaan islantilaiset, norjalaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset puhuivat samaa kieltä, josta käytettiin nimitystä dǫnsk tunga. Itämurteitten puhujat Ruotsissa ja Tanskassa saattoivat kutsua kieltä nimellä dansk tunga tai norrønt mál.

Norjassa muinaisnorjan kielellinen jatkumo käytännössä sammui 1350-luvun ruttoon, jolloin itäiset skandinaaviset kielet, lähinnä esitanska, saivat siellä ylivallan. Islannissa muinaisnorja kehittyi pikkuhiljaa nykyislanniksi ja Britteinsaarilla muinaisnorja sekoittui yhdeksi englannin ainesosista. Myös kelttiläiset kielet muun muassa gaeli, iiri ja kymri ovat saaneet vaikutteita muinaisnorjasta ja päinvastoin. Muita muinaisnorjasta osittain polveutuvia kieliä ovat muun muassa Färsaarten fääri ja Orkney- ja Shetlanninsaarten sammunut norni. Itäinen muinaisskandinaavi muuntui esiruotsiksi ja esitanskaksi, joiden erottautumisen katsotaan olleen merkittävää 1200-luvun Västgötalagen-lakikokoelman kirjoittamisesta lähtien.

Muinaisnorjasta polveutuivat sittemmin nykyiset skandinaaviset kielet islanti, fääri, norja, ruotsi ja tanska. Vaikka norja, tanska ja ruotsi muistuttavat kaikista vähiten muinaisnorjaa, kykenevät niiden puhujat ymmärtämään toisiaan jossain määrin vielä tänäkin päivänä. Tähän on vaikuttanut paljonkin niiden suuri keskinäinen vaikutus, ja esimerkiksi nykyinen kirjanorja eli bokmål on menettänyt paljon vanhoja läntisen muinaisnorjan piirteitään ja pohjautuu itäiseen muinaisnorjaan pohjautuvaan tanskan kirjakieleen. Fäärin kielellä on paljon samankaltaisuutta muinaisnorjan kanssa, mutta siinäkin on paljon tanskan ja norjan sekä kelttiläisten kielten vaikutusta.

Nykykielistä islanti muistuttaa eniten muinaisnorjaa. Islannin kirjoitustapa pohjautuu muinaisnorjan kirjoitustapaan, ja nykyislannin puhujat kykenevät edelleenkin ymmärtämään kirjoitettua muinaisnorjaa. Suurimmat erot ovat sanastossa, sanojen kirjoitustavassa ja sanajärjestyksessä. Sanojen ääntäminen on kuitenkin ajan kuluessa muuttunut yhtä paljon kuin muissakin skandinaavisissa kielissä.

Lauseopin kannalta skandinaaviset kielet jaetaan mannerskandinaavisiin (engl. Continental Scandinavian) erotuksena saariskandinaavisista kielistä (Insular Scandinavian). Edelliseen kuuluvat norjan, ruotsin ja tanskan kielet, jälkimmäiseen fäärin ja islannin kielet. Toisinaan uusnorja lasketaan kuuluvaksi saarikielten ryhmään, koska murteet, joihin se pohjautuu, ovat lähempänä läntistä muinaisnorjaa. Kirjanorja kuuluu tässä jaossa edelleen mannerkielten ryhmään.

Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.