Muhammad Akbar Khan

Muhammad Akbar Khan oli Afganistanin emiirin Dust Muhammadin poika ja Dorrani-heimon jäsen. Hänen isänsä oli Barzakai ja nousi hallitsijaksi Dorrani-valtakauden lopulla, eikä hän käyttänyt enää vanhaa titteliä šah eli kuningas. Valtakunta oli pienentynyt esimerkiksi Sikhivaltion leviämisen takia.[1]

Muhammad Akbar Khan niitti mainetta vuonna 1837 sikhejä vastaan käydyn Jamrudin taistelun afgaanikomentajana. Hän tuli tunnetuksi "Jamrudin sankarina" afgaanien ottaessa voiton Hari Singhin komentamista sikheistä.[2] Sikhien jälkeen Afganistania uhkasi kuitenkin toinen taho, Intian niemimaan suuria osia hallitseva Iso-Britannia. Britit halusivat korvata Akbar Khanin isän Dust Muhammadin toisella hallitsijalla hillitäkseen Venäjän mahdollista vaikutusvaltaa. Heidän tavoitteisiinsa afgaanien sikhien vastainen toiminta ei sopinut. Britit etenivät Afganistaniin vuonna 1839, mikä aloitti ensimmäisen afgaanisodan.[1]

Akbar Khan lehdessä The Illustrated London News vuodelta 1842.

Britit olivat aluksi menestyneet asettaen hallitsijaksi Kabulissa Šudža Šahin. Akbar Khan pakeni aluksi isänsä kanssa Transoksaniaan pohjoisessa. Lopulta hän päätti palata kohti Kabulia sukulaistensa luo. Matkalla hän havaitsi tilaisuuden koota yhteen useita eri brittejä vastustaneita, mutta tuolloin vielä hajanaisia ryhmittymiä William Ephistonen johtamia 16 500 Kabulin varuskunnan jäsentä vastaan. Ephistonen päätöksenkyvyn katsotaan tuolloin heikentyneen ja brittien asemaa pidettiin loppuvuodesta 1841 tukalana kasvavan poliittisen ja sosiaalisen tyytymättömyyden takia. Ephistone teki lopulta hyvin kiistellyn päätöksen Kabulin varuskunnan evakuoimisesta Jalalabadiin.[1] Britit olivat neuvotelleet turvallisesta poistumisesta Kabulista Akbar Khanin johtamien afgaanipäällikköjen kanssa, joskin Akbar Khan oli ilmeisesti myös vastuussa brittineuvottelija William Macnaghten murhasta.[2] Hän oli kuitenkin taannut briteille turvallisen kulun, joskin hänellä ei ilmeisesti ollut koskaan oikeaa aikomusta pitää lupaustaan. Reitillä Jalalabadiin oli myös Ghelzaita, joiden parissa hänen vaikutusvaltansa oli eri heimon jäsenenä muutenkin rajallinen.[1]

Niin sanottu Ephistonen kolonna lähti liikkeelle 6. tammikuuta 1842. Kolonna joutui turvatakuista huolimatta heimosoturien hyökkäysten kohteeksi, minkä lisäksi sen jäseniä menehtyi kylmyyteen. Määränpäähän Jalalabadissa 150 kilometrin selviytyi vain muutama sepoy ja yksi britti.[1] Akbar Khan oli ottanut vangiksi ("suojelukseensa") useita kolonnan mukana kulkeneita naisia ja lapsia. Akbar Khanilla oli ollut huomattava vaikutus brittien kannalta katastrofaalisiin tapahtumiin.[2] Kolonnan kohtalo vaikutti esimerkiksi Afganistanin maineeseen valloittamattomana maana ja kunnian tästä otti Akbar Khan. Hänen maineensa oli Afganistanissa nyt suurempi, kuin kenenkään muun yksittäisen afgaanikomentajan.[1]

Akbar Khanin niittämästä maineesta huolimatta brittejä ei oltu kukistettu laajemmassa mittakaavassa. Maan muissa kaupungeissa oli muita varuskuntia ja Ephistonen kolonnan tapahtumien jälkeen he etenivät uusien armeijoiden kera Afganistaniin. Afgaanit kukistettiin nopeasti. Ratkaistavaksi jäi kuitenkin, mitä Afganistanille pitäisi tehdä. Šudža Šah oli kuollut. Lopulta britit päättivät antaa Dust Muhammadin palata Kabuliin tammikuussa 1843 toivoen tämän tuovan eden hieman vakautta. Dust Muhammad suostuikin nyt lähentymispolitiikkaan brittien kanssa. Tämä ei kelvannut kunnianhimoiselle Akbar Khanille, joka halusi jatkaa brittien vastaista sotaa. Isän ja pojan välit olivat erittäin jännittyneet.[1] Lopulta vuonna Akbar Khan oli avoimessa kapinassa isäänsä vastaan.[2] Hän kuitenkin kuoli yllättäen vuonna 1847[1] ennen, kuin hän pystyi vakavasti uhkaamaan isänsä valtaa.[2] Kuoleman jälkeen levisi huhuja tämän joutuneen isänsä myrkyttämäksi, mutta varmuutta tästä ei ole.[1]