Mudi

Mudi on ulkonäöltään pystykorvainen, hieman korkeuttaan pidempi paimenkoira. Sillä on eloisat, kolmionmuotoiset korvat, joilla se viestii omistajansa kanssa. Mudin silmät ovat aina mahdollisimman tummat, hieman vinot, ja niissä on avoin ja älykäs ilme. Pigmentti on sopusoinnussa koiran värityksen kanssa – ruskealla mudilla on ruskea pigmentti, tuhkanvärisellä grafiitinharmaa, ja muunvärisillä musta. Mudilla on ilmeikäs, hapsullinen häntä, jonka asennosta näkee koiran mielentilan. Häntä on levossa alhaalla, ja liikkeessä tai koiran ollessa tarkkaavainen se nousee kiepille selän päälle. Joskus syntyy harvinaisia synnynnäisiä töpöhäntiä, joiden pituus voi vaihdella aivan muutaman nikaman mittaisesta hännästä puolikas- tai ¾-mittaiseen häntään. Unkarissa mudien häntiä on perinteisesti myös typistetty, mutta Suomessa typistäminen on ollut kiellettyä jo useiden vuosien ajan.

Mudi on kokoonsa nähden hyvin suorituskykyinen ja voimakas. Säkäkorkeus on 38–47 cm (ihannekorkeus urokset 43–45 cm, nartut 40–42 cm) ja paino 8–25 kg, ylisuuret urokset voivat olla yli 50 cm korkeita. Koska kanta on hyvin heterogeeninen, myös kokovaihtelu on melko suurta niin Suomessa kuin Unkarissakin. Mudi on rakenteeltaan melko kevyt ja elastinen, jolloin se on tehokas työkoira. Mudin liikunta on kevyttä ja energiaa säästävää. Mudin ravi on tehokasta, ja laukassa koiran askel venyy pitkäksi. Mudi on normaalisti kulmautunut. Rakenne on liioittelematon ja terve.

Kiiltävä turkki on koiramaailmassa lähes ainutlaatuinen: päässä ja raajoissa lyhyt ja tiivis, muualla rungossa kihartuva tai laineikas. Kampaaminen silloin tällöin riittää pitämään koiran takuttomana. Karvaa ei leikata tai trimmata. Mudin turkki on likaa hylkivä, lasimainen ja kiiltävä. Turkki on säänkestävä, sillä siinä on pohjavillaa, mutta pohjavillan määrä on vähäisempi kuin peitinkarvan määrä. Karva hylkii luonnostaan siihen tarttuvia varpuja tai risuja, ja vaikka se onkin lyhyttä raajoissa ja päässä, se on tiheää ja tiivistä, ja suojaa koiran ihoa. Mudin turkki pestään tarpeen mukaan, yleensä kerta tai muutama vuodessa riittää.

Hyväksytyt värit ovat valkoinen, fawn (fako), ruskea (barna), tuhkanharmaa/siniharmaa (hamvas), blue merle (cifra) ja musta. Sallittujen värien lisäksi rodussa esiintyy värivirheitä, kuten maskillista keltaista, erilaisia riistan- ja sudenkirjavia, brindlejä, soopelinvärisiä, valkolaikullisia sekä merkkivärisiä koiria.

• 
  fawn
• 
  blue merle
• 
  musta

Kotimaassaan mudi toimii paitsi kaikenkarjan paimenena, myös pihakoirana rottakoirana ja metsästyksessä apuna. Mudeja käytetään vieläkin esimerkiksi villisian metsästämisessä sekä noutavana koirana. Mudilla ei kuitenkaan ole varsinaista riistaviettiä, se ei siis tarkoitushakuisesti etsi riistaa metsistä tai pelloilta.

Paimenkoira-alkuperä on antanut leimansa mudille. Mudi on hyvin yhteistyökykyinen, onhan se toiminut vuosisadat paimenen tärkeänä apulaisena. Mudi on vilkas, mutta se osaa myös rauhoittua ja säästää itseään. Hermostuneet ja ylivilkkaat koirat eivät ole kestäneet työskentelyä päivästa toiseen paimenena. Mudin tulee olla rohkea, sen tulee olla sinnikäs ja määrätietoinen. Mudi on paimenkoiralle tyypillisesti miellyttämisenhaluinen ja kiintyy perheeseensä voimakkaasti. Huonosti hallinnassa olevan mudin paimennuskäyttäytyminen voi tulla esiin esimerkiksi polkupyörien tai autojen jahtaamisena, ja siihen tulee kiinnittää huomiota jo pentuna. Mudi sopii hyvin lenkkikaveriksi ja monipuoliseksi harrastukoiraksi. Metsäretkillä se pysyy mukavasti omistajansa mukana ja maaseudulla se viihtyy hyvin omalla reviirillään.

Mudi on iloinen ja älykäs seuralainen, joka sopii aktiiviselle ihmiselle. Suomessa mudeja ei juurikaan käytetä paimenkoirina, mutta vilkkaalle, eloisalle ja älykkäälle rodulle sopivat erinomaisesti erilaiset harrastuslajit. Mudit ovat kilpailleet menestyksellä mm. agilityssä, tokossa, mejässä ja palveluskoiralajeissa.

Mudi on yksi kolmesta pienestä unkarilaisesta paimenkoirasta, ja sen lähimpiä sukulaisia ovat unkarilaiset pumi ja puli sekä kroatianpaimenkoira. Sen uskotaankin kehittyneen 1700-1800-luvulla pumin, pulin ja joko saksanpystykorvan tai pystykorvaisten saksalaisten paimenkoirien välisistä risteytyksistä.[3][2] Rodun esi-isiä eli nykyisen Unkarin alueella kuitenkin jo ennen kuin unkarilaiset paimentolaisheimot asettuivat alueelle. Mudin sukulaisrotu kroatianpaimenkoira on kuvattu piirroksin ja kirjoituksin jo 1300-luvulla, ja koiratyyppi on ikivanha ja kehittynyt ilman suunnitelmallista jalostusta paimenten työkoirana vastaamaan käyttötarkoitustaan. Ennen 1800-luvun loppupuolta unkarilaiset paimenkoirat jaettiin kahteen luokkaan: pieniin ja suuriin. Näistä pienikokoisia (mudi, pumi ja puli) risteytettiin keskenään.[2]

1930-luvulla tri Deszö Fényesi oli yksi ensimmäisiä nykyisen mudin kasvattajia, ja hän myös antoi sille nykyisen nimen. Toisen maailmansodan myötä unkarilaisten rotujen populaatiot vähenivät merkittävästi, ja niistä osa lähes kuoli sukupuuttoon. 1960-luvulla mudi elvytettiin jäljelle jääneistä yksilöistä, ja vuonna 1966 tri Zoltan Balassy kirjoitti uuden rotumääritelmän.[2]

• Kennelliiton rotumääritelmä (pdf)
• Unkarinpaimenkoirat ry (Mudin rotujärjestö)
• Suomen mudiyhdistys – SUMU ry