Mud (yhtye)

Mudin tunnetuimman kokoonpanon jäsenet, laulaja Les Gray, kitaristi Rob Davis, basisti Ray Stiles ja rumpali Dave Mount, varttuivat kaikki Mitchamin ja Carshaltonin alueilla Surreyssa. Davis ja Mount soittivat ensimmäisen kerran yhdessä vuonna 1962 yhtyeessä The Apaches. Kaksikko jatkoi soittamista seuraavina vuosina yhtyeissä kuten The Barracudas ja Remainder, ja kun Remainder tarvitsi uuden basistin, siihen liittyi Ray Stiles. Samanaikaisesti Les Gray soitti trumpettia omassa The Mourners -nimisessä jazz-yhtyeessään, jonka musiikki alkoi kuitenkin vähitellen siirtyä rock and rollin suuntaan, ja myöhemmin yhtyeeseen liittyi soolokitaristiksi Rob Davis. Rumpuja Mournersissa soitti Les Grayn veli Peter Gray.[3]

Mourners ja Remainder olivat noin seuraavan vuoden ajan toistensa suurimmat kilpailijat Mitchamissa. Vuoden 1966 alussa Mourners muutti nimensä Mudiksi (suom. muta),[3] koska lyhyt nimi näytti isommalta mainosjulisteissa.[2] Myöhemmin samana vuonna basisti Nigel Munt erosi yhtyeestä ja tilalle tuli Ray Stiles.[3]

Mudin ensimmäinen esiintyminen oli Lontoon Streathamissa huhtikuussa 1966. Seuraavana vuonna yhtye esiintyi BBC:n Monday Monday -radio-ohjelmassa sekä voitti kansallisen Search for Sound -kykykilpailun, minkä myötä yhtye sai levytyssopimuksen CBS Recordsilta. Ensimmäinen single oli Rob Davisin kirjoittama ”Flower Power”, joka ilmestyi lokakuussa 1967, mutta ei menestynyt. Yhtye teki Euroopan-kiertueen, ja jäsenistä Les Gray, Rob Davis ja Ray Stiles päättivät ryhtyä ammattimuusikoiksi. Sen sijaan rumpali Peter Gray halusi mieluummin piirtäjäksi ja lähti yhtyeestä, joten hänet korvasi Dave Mount.[2][3]

Mud oli live-esiintymisissään kerännyt mainetta vankkana rock and roll -yhtyeenä, mutta kyseisen soundin soveltaminen levyille osoittautui haastavaksi.[4] Seuraava single oli maaliskuussa 1968 ilmestynyt ”Up the Airy Mountain”, joka esikoissinglen tavoin epäonnistui kaupallisesti. BBC:n mielestä yhtyeen pop-imago kuitenkin sopi täydellisesti pieneen esiintymiseen Basil Brush Show -tv-ohjelmassa.[2] Helmikuussa 1969 Mud soitti Hair-musikaalissa esiintyneen Linda Kendrickin singellä ”I Will See You There”. Yhtye myös esiintyi hänen kanssaan radiossa ja konserteissa. Mudin kolmas single, ”Shangri-La”, julkaistiin maaliskuussa 1969. Yhtye myös esiintyi lukuisia kertoja radiossa sekä teki tv-show’n Saksassa ja kiertueen Ruotsissa. Seuraava single ”Jumping Jehosaphat” ilmestyi kesäkuussa 1970. Runsaasta radiosoitosta huolimatta sekään ei yltänyt Britannian listalla top 30:een.[3]

Musiikkimoguli Mickie Most näki Mudin esiintymisen Lontoon Revolution Clubilla. Hän kutsui yhtyeen jäsenet toimistoonsa, jossa hän kertoi omasta, uudesta RAK Records -nimisestä levy-yhtiöstään. Most kertoi myös kahdesta lauluntekijästä, Errol Brownista ja Tony Wilsonista, jotka tarvitsivat taustayhtyeen levyttääkseen kappaleensa ”Love Is Life”. Kappaleesta äänitettiin demoversio nimellä ”Hot Chocolate”, mutta samanniminen yhtye oli jo olemassa Feldman’s Music -yhtiöllä. Kyseinen Hot Chocolate -yhtye siirtyi Mostin houkuttelemana RAK:ille ja saavutti ”Love Is Lifella” ensimmäisen hittinsä.[2]

Mud Alankomaiden televisiossa helmikuussa 1974. Vasemmalta Dave Mount, Ray Stiles, Les Gray ja Rob Davis.

Sweet-yhtyeelle hittejä tehneet lauluntekijät Nicky Chinn ja Mike Chapman kuulivat vuoden 1972 lopulla Mudista, jonka klubiesiintymiset olivat olleet suosittuja. Chinn ja Chapman etsivät uutta yhtyettä jota tuottaa ja manageroida, joten aiemmista sopimuksistaan vapaa Mud ryhtyi yhteistyöhön heidän kanssaan.[2][3] Sovittiin, että Chinn ja Chapman kirjoittaisivat yhtyeelle kappaleita ja myös tuottaisivat sen julkaisut, jotka ilmestyisivät Mickie Mostin RAK Recordsilla.[2] Myös yhtyeen imagoa ja pukeutumista muutettiin. Ensimmäinen single ”Crazy” ilmestyi vuoden 1973 tammikuussa ja oli samalla Mudin ensimmäinen hitti, kun se nousi Britanniassa listan sijalle 12. Kappale perustui tangorytmiin, kuten myös seuraava single ”Hypnosis”, joka sekin ylsi 20 myydyimmän singlen joukkoon[4]. Vaikka ”Crazy” ja ”Hypnosis” olivat hittejä, ne eivät vieläkään edustaneet yhtyeelle ominaista rock and roll -tyyliä.[4] Myöhemmin paljastui, että Mudin ensimmäisten hittisinglejen A- ja B-puolilla soittivat studiomuusikot. Heistä yksi oli Pip Williams, josta myöhemmin tuli yhtyeen tuottaja.[3]

Mudin kolmas Chinn/Chapman-single, lokakuussa 1973 julkaistu ”Dyna-Mite”, siirsi yhtyettä niin musiikillisesti kuin imagollisestikin rock and rolliin. Kappale nousi Britanniassa listan neljänneksi.[3] Menestykseen vaikuttivat esiintymiset Top of the Pops -televisio-ohjelmassa.[2] Tammikuussa 1974 ilmestynyt ”Tiger Feet” puolestaan muodostui Mudin suurimmaksi hitiksi ja ensimmäiseksi Britannian listaykköseksi, kun se pysyi kärjessä neljä viikkoa ja oli koko vuoden myydyin single.[2][3] Kyseinen kappale tuli myös tunnetuksi tanssistaan, jota yhtye ja roudarit esittivät televisioesiintymisissä.[2] Muita hittejä vuonna 1974 olivat ”The Cat Crept In” ja ”Rocket”. Syksyllä ilmestyi yhtyeen esikoisalbumi Mud Rock. Yhtye esiintyi säännöllisesti television musiikkiohjelmissa ja teki kiertueita Britanniassa ja muualla Euroopassa.[3]

Yhtyeen toinen Britannian listaykkönen oli ”Lonely This Christmas”, joka pysyi kärjessä neljä viikkoa joulukuusta 1974 lähtien.[3] Kappale tuli kuuluisaksi solisti Les Grayn Elvis Presley -imitaatiosta.[2] Seuraava hitti oli helmikuussa 1975 ilmestynyt ”The Secrets That You Keep”. Huhtikuussa 1975 julkaistu ”Oh Boy” muodostui Mudin kolmanneksi ja viimeiseksi Britannian listaykköseksi, ja samoihin aikoihin päättyi yhteistyö lauluntekijäkaksikko Nicky Chinnin ja Mike Chapmanin kanssa.[3] Vielä kesäkuussa ilmestyi Chinnin ja Chapmanin kirjoittama single ”Moonshine Sally”, joka kuitenkin oli äänitetty jo vuosia aiemmin. Albumi Mud Rock Vol II julkaistiin heinäkuussa 1975, kuten myös yhtyeen viimeinen RAK Recordsin julkaisema single ”One Night”. Mud myös esiintyi The Glitter Bandin ja The Rubettesin kanssa elokuvassa Never Too Young to Rock.[3]

Kun ”Rocket”-kappale oli noussut listalle elokuussa 1974, Mud teki levytyssopimuksen Private Stock Recordsin kanssa.[2] Yhtye meni heinäkuussa 1975 studioon tekemään ensimmäisiä levytyksiään Private Stockille. Samoihin aikoihin yhtyeeseen liittyi studio- ja keikkamuusikkona kosketinsoittaja Andy Ball, joka oli aiemmin soittanut Candlewick Green -yhtyeessä. Syyskuussa ilmestyi RAK Recordsin julkaisema kokoelma Mud’s Greatest Hits sekä Mudin ensimmäinen single Private Stockilla, yhtyeen itse kirjoittama ”L’L’Lucy”, joka nousi Britannian listan kymmenenneksi. Seuraava single ”Show Me You’re a Woman” ylsi kahdeksanneksi. Joulukuussa ilmestyi Mudin kolmas studioalbumi Use Your Imagination, jolla oli ensimmäistä kertaa myös yhtyeen itse kirjoittamia kappaleita.[3]

Mud saavutti listahittejä vielä vuonna 1976. Pieniksi menestyksiksi muodostuivat diskovaikutteinen ”Shake It Down” ja enemmän perusrockiin nojautuva ”Nite on the Tiles”. Suurin hitti oli kuitenkin marraskuussa Britannian listan seitsemänneksi noussut Bill Withers -cover ”Lean On Me”. Se oli samalla yhtyeen viimeinen top 10 -hitti Britanniassa. Mudille tyypillisen glam rockin aikakausi oli päättynyt, ja monien aikalaisyhtyeidensä tavoin Mud huomasi olevansa pois muodista, kun nuoriso alkoi kiinnostua diskosta ja punkista. Yhtyeen neljäs studioalbumi It’s Better Than Working! ilmestyi marraskuussa 1976. Levyn tuotti muun muassa Status Quon kanssa työskennellyt Pip Williams, ja albumi erosi äänimaailmaltaan huomattavasti yhtyeen aiemmista julkaisuista. Solisti Les Grayn lisäksi basisti Ray Stiles lauloi kaksi kappaletta.[3]

Private Stock Recordsin jälkeen Mud siirtyi vuonna 1977 RCA Recordsille.[3] Lisäksi solisti Les Gray aloitti soolouran, mutta jatkoi myös Mudissa.[2] Mudin viimeiset albumit olivat Rock On (1978) ja As You Like It (1979). Viimeinen huomiota saavuttanut single oli maaliskuussa 1978 ilmestynyt ”Cut Across Shorty”, joka soi paljon radiossa, ja sen tiimoilta yhtye teki myös yhden viimeisimmistä televisioesiintymisistään. Andy Ball ja Les Gray molemmat lähtivät yhtyeestä vuonna 1978. Rob Davisilla ja Ray Stilesilla oli samana vuonna oma ROLY-niminen projekti, joka julkaisi kaksi singleä.[3]

Mudin viimeinen single oli Carrere Recordsin vuonna 1979 julkaisema ”Drop Everything and Run”, jolla lauloi saman vuoden helmikuussa yhtyeeseen liittynyt naislaulaja Margo Buchanan.[2][5] Vielä vuonna 1980 ilmestyi single ”Rico”, jolla myös lauloi Buchanan, mutta esittäjäksi oli merkitty Mudin sijaan Ring. Kumpikaan single ei noussut listoille, ja vuoden 1980 alussa Mud hajosi.[3] Yhtye esiintyi viimeisen kerran RCA Recordsin joulujuhlassa.[2]

Mudin solisti Les Gray julkaisi yhtyeestä lähtönsä jälkeen soolosinglejä, ja 1980-luvun alussa hän perusti Les Gray’s Mud -nimisen yhtyeen.[3] Se julkaisi vuonna 1982 albumin Mud featuring Les Gray.[6] Mudin muista entisistä jäsenistä Rob Davis ja Dave Mount olivat myös hetken aikaa mukana yhtyeessä, mutta siirtyivät myöhemmin muihin projekteihin. Les Gray’s Mud teki kiertueita Euroopassa, kunnes vuonna 2003 Gray sairastui kurkkusyöpään.[3][7] Hän kuoli 21. helmikuuta 2004 Portugalissa kahden sydänkohtauksen jälkeen.[3] Grayn muistokonsertissa Mudin elossa olevat jäsenet soittivat yhdessä.[2] Yhtyeen kuuluisimman kokoonpanon viimeinen esiintyminen oli tapahtunut Dave Mountin häissä 3. maaliskuuta 1990.[8]

Kitaristi Rob Davis on Mudin jälkeen soittanut, kirjoittanut ja tuottanut dance-musiikkia.[3] Hän on tehnyt hittejä muun muassa Kylie Minoguelle.[2]

Basisti Ray Stiles levytti yhden singlen Foton-yhtyeen kanssa, kunnes 1980-luvun puolivälissä liittyi The Holliesiin.[2][3]

Rumpali Dave Mount vetäytyi musiikkibisneksestä 1980-luvun alussa ja työskenteli myöhemmin vakuutusalalla. Hän asui perheensä kanssa Lontoossa, kunnes kuoli 3. joulukuuta 2006.[2][3]

Sittemmin toiminnassa on ollut Mud II -yhtye, johon kuuluu Les Gray’s Mudin entisiä jäseniä.[9]

[1][3]

• Mud Rock  (1974)
• Mud Rock Vol II  (1975)
• Use Your Imagination  (1975)
• It’s Better Than Working!  (1976)
• Rock On  (1978)
• As You Like It  (1979)

• Mud featuring Les Gray  (1982)
• Les Gray’s Mud  (1993)

[12]

• Mud’s Greatest Hits  (1975)
• Mudpack  (1977)
• Let’s Have a Party  (1990)
• The Singles 1967–1978  (2001)
• A’s B’s & Rarities  (2004)
• Time and Again – The Private Stock Collection  (2004)
• Off the RAK – The Singles 1975–1979  (2007)

[12]

• Flower Power / You’re My Mother (1967)
• Up the Airy Mountain / Latter Days (1968)
• Shangri-La / House on the Hill (1969)
• Jumping Jehosaphat / Won’t Let Go (1970)
• Crazy / Do You Love Me (1973)
• Hypnosis / Last Tango in London (1973)
• Dyna-Mite / Do It All Over Again (1973)
• Tiger Feet / Mr Bagatelle (1974)
• The Cat Crept In / Morning (1974)
• In the Mood / Watching the Clock (salanimellä DUM, 1974)
• Rocket / The Ladies (1974)
• Lonely This Christmas / I Can’t Stand It (1974)
• Secrets That You Keep / Still Watching the Clock (1975)
• Oh Boy / Watching the Clock (1975)
• Moonshine Sally / Bye Bye Johnny (1975)
• One Night / Shake Rattle and Roll, See You Later Alligator (1975)
• L’L’Lucy / My Love Is Your Love (1975)
• Show Me You’re a Woman / Don’t You Know (1975)
• Shake It Down / Laugh, Live, Love (1976)
• Nite on the Tiles / Time and Again (1976)
• Lean On Me / Grecian Lament (1976)
• MUD Giants EP (”Tiger Feet”, ”Oh Boy”, ”Dyna-Mite”) (1977)
• Slow Talking Boy / Let Me Out (1977)
• Just Try (a Little Tenderness) / Gives You the Good Times Now (live) (1977)
• Beating Round the Bush / Under the Moon of Love (1977)
• Cut Across Shorty / We’ve Gotta Know (1978)
• Drift Away / Let Me Get (Close to You) (1978)
• Why Do Fools Fall in Love, Book of Love / Run, Don’t Walk (1978)
• Drop Everything and Run / Taking the Easy Way Out (1979)
• You’ll Like It / Can’t Stop (1979)
• Rico / Make a Buck (julkaistu nimellä Ring, 1980)

[13]