Mr. Bungle
Mr. Bungle on avantgardistinen, kalifornialainen rockyhtye.
| Mr. Bungle | |
|---|---|
 |
|
 Mr. Bunglen konsertti vuonna 1999 |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1985–2000 |
| Tyylilaji |
Avantgardemetalli Experimental Funk Metal Ska Alternative Metal Death Metal Noise Rock Jazz-Fusion Progressiivinen rock, nu metal |
| Kotipaikka |
 Kalifornia, USA |
| Laulukieli | Englanti |
| Jäsenet |
Mike Patton, laulu |
| Entiset jäsenet |
Theo Lengyel, alttosaksofoni (1985–1996) |
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
Mr. Bungle aloitti toimintansa Pohjois-Kalifornian Eurekassa vuonna 1985. Yhtyeen tuotantoa leimaa vahva kokeellisuus ja avantgardistisuus: tyylilajit saattavat vaihtua monestikin kappaleen aikana. Yhtye oli tauolla vuodet 2000–2019, kunnes vuonna 2020 minikiertueen jälkeen julkaistiin mm. uudelleen äänitettyjä versioita "The Raging Wrath of the Easter Bunny" -demoalbumista. Yhtyeen jäseniä on soittanut myös muun muassa Faith No Moressa sekä Secret Chiefs 3:ssa.
Historia
Alkuvuodet
Mr. Bungle perustettiin vuonna 1985 Eurekassa, Kaliforniassa, jäsenten käydessä vielä lukiota. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat basisti Trevor Dunn, laulaja Mike Patton, kitaristi ja kosketinsoittaja Trey Spruance, alttosaksofonisti Theo Lengyel ja rumpali Jed Watts. Watts korvattiin pian Hans Wagnerilla, ja Wagner Danny Heifetzillä vuonna 1989, samana vuonna jolloin tenorisaksofonisti ja klarinetisti Clinton "Bär" McKinnon liittyivät myös yhtyeeseen. Yhtyeen nimi otettiin lasten opetusfilmistä, jossa opetettiin hyviä tapoja ja hygieniaa. Käsinukke nimeltään Mr. Bungle oli filmin epähygieeninen ja epäkohtelias päähenkilö, jonka kaltaiseksi kukaan lapsi ei halunnut tulla. Vuonna 1989 Faith No More -yhtyeen basisti Billy Gould kertoi Pattonille pornovideosta nimeltä Sharon's Sex Party, jonka päähenkilönä toimi myös Mr. Bungle -niminen henkilö. Mr. Bunglen ensimmäiseltä levyltä voi kuulla otteita sekä kyseisestä opetus- että pornofilmistä.
Bändin ensimmäinen demoalbumi, The Raging Wrath of the Easter Bunny, nauhoitettiin pääsiäisenä 1986. Se sisälsi nopeatempoista, death metal -tyylistä musiikkia, vaikkakin mukana oli myös soittimia, joita ei death metallissa normaalisti käytetä, kuten saksofoni, bongorummut ja kazoo. Seuraava demo, Bowel of Chiley vuodelta 1987, sisälsi jo vaikutteita skasta, swingistä ja funkista. Vuoden 1988 demo, Goddammit I Love America!, muistutti paljon Bowel of Chileytä. Viimeinen demo, OU818 vuodelta 1989, oli ensimmäinen, jota olivat tekemässä uudet jäsenet saksofonisti Clinton "Bär" McKinnon ja rumpali Danny Heifetz. Vuonna 1989 Mike Patton otti vastaan laulajan paikan Faith No More -yhtyeessä. Patton päätti kuitenkin jatkaa yhteistyötä Mr. Bunglen kanssa ja oli jäsenenä molemmissa yhtyeissä.
Esikoisalbumi Mr. Bungle
Yhtyeellä oli suuri kannatusjoukko Pohjois-Kaliforniassa jo ennen ensilevyn ilmestymistä. Muun muassa Faith No Moren kaupallisen menestyksen vuoksi, Mr. Bungle kirjoitti levytyssopimuksen Warner Bros Recordsin kanssa ja he julkaisivat debyyttilevynsä, Mr. Bunglen. Levyn tuottajana toimi jazz-experimentalisti John Zorn. Mr. Bungle julkaistiin elokuun 13. vuonna 1991 ja levy on hyvin samankaltainen kuin demo OU818. Levyllä yhtye yhdisteli metallia, funkia, skata, sirkusmusiikkia sekä jazzia, mutta kriitikot sijoittivat levyn funk metal -kategoriaan. Genre saattoi kuitenkin vaihtua yhden laulun aikana useasti.
Musiikkikriitikko Steve Huey kuvasi All Music Guide -lehdessä levyä "huimaavaksi, epäyhtenäiseksi, skitsofreeniseksi kiertoajeluksi mihin tahansa musiikkityyliin mitä bändi voi vain keksiä, hyppäämällä genrestä toiseen ilman mitään näkyvää syytä ja joskus tehden sen useasti saman kappaleen aikana". Albumilla käytettiin myös useita sampleja esimerkiksi ravintolaketju Kentucy Fried Chickenin mainoksista, Super Mario Bros-, Smash TV- ja RBI Baseball -videopelien tunnareista, otteita elokuvien Sharon's Sex Party ja Blue Velvet ääniraidoilta ja ääniä Cyclone-, Earthshaker- ja Haunted House -flipperipeleistä. Suuri osa bändin jäsenistä esiintyi oudoilla salanimillä levyn takakannessa.
Joissain kaupoissa levyä markkinoitiin antamalla Mr. Bungle -kuplakylpyvaahtoa jokaiselle levyn ostaneelle asiakkaalle.
Levyn ensimmäinen raita, "Quote Unquote" oli alun perin nimeltään "Travolta", mutta näyttelijä John Travolta uhkasi haastaa yhtyeen oikeuteen, joten levy-yhtiön painostuksesta johtuen kappaleen nimi vaihdettiin. "Quote Unquote" on myös John Travoltan omaelämäkerran nimi. Kappaleesta tehtiin myös video, mutta MTV kieltäytyi näyttämästä videota, koska siinä näytettiin ruumiita roikkumassa lihakoukuissa. Vaikka MTV kieltäytyi näyttämästä videota ja radioasemat eivät soittaneet kappaleita, albumi myi hyvin ja sai kriitikoilta positiivisen vastaanoton. Yhtye kiersi Pohjois-Amerikkaa luoden laajan kannattajakunnan ja kulttimaineen. Heidän suosionsa johtui osalta heidän uniikeista esiintymisistään, joissa he usein käyttivä naamioita salatakseen identiteettinsä ja soittivat yllättäviä covereita.
Toinen albumi Disco Volante
Seuraavaa Mr. Bungle -levyä saatiin odotella neljä vuotta, koska bändin sivuprojektit veivät yhtyeen jäsenten aikaa. Lokakuussa 1995 yhtye julkaisi levyn nimeltä Disco Volante. Levyllä oli aivan erilainen tunnelma ja tyyli kuin ensimmäisellä levyllä. Kun ensimmäinen levy kategorioitiin funk metalliksi, Disco Volante määriteltiin kokeelliseksi ja avantgardistiseksi.
Musiikki tempoili radikaalisti genrestä toiseen ja osassa lauluista laulettiin vierailla kielillä, joka teki levyn vastaanoton vaikeaksi yleisölle. Sanoitukset käsittelivät kuolemaa, itsemurhaa ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Muskiikkikriitikko Greg Prato kuvaili levyä "omalaatuiseksi ja uudenlaiseksi musiikkityyliksi joka ei muistuta miltään mitä aikaisemmin on luotu". Kaikki kriitikot eivät kuitenkaan vaikuttuneet albumista ja monissa arvosteluissa albumista sanottiin, että se on "oudoin albumi ikinä".
Disco Volante ammentaa vaikutteita avantgarde-jazzista, electrosta ja eurooppalaisesta elokuvamusiikista 1960- ja 1970-luvuilta. Muista vaikutteista voidaan mainita muusikko Frank Zappa ja säveltäjä Krzysztof Penderecki. Levyn ilmestymisen jälkeen Mr. Bungle kiersi vuosina 1995 ja 1996 ympäri Yhdysvaltoja, Eurooppaa ja Australiaa, jolloin yhtyeen kannattajakunta laajeni huomattavasti. Vuonna 1996 saksofonisti Theo Lengyel lähti bändistä.
Kolmas albumi California
Seuraava Mr. Bunglen albumi syntyi taas neljä vuotta edellisen jälkeen. California julkaistiin heinäkuun 13. vuonna 1999. Levy oli tasaisempi kuin aiemmat, vaikka genrevaihdokset olivat yhä osa musiikkia. Kriitikoiden arvostelut olivat positiivisia, kuten Robert Everett-Greenin, joka kirjoitti, että "yhtyeen uusin ja paras albumi ei paljasta itseään nopeasti, mutta kun pääsee jyvälle, paluuta entiseen ei ole. Tämän vuoden paras levy tähän mennessä".
Levyn vaikutteina olivat Burt Bacharach ja The Beach Boys. Lisäksi vaikutteita ammennettiin myös popista, jazzista, funkista, thrash metalista, havaijilaisesta ja Lähi-idän musiikista sekä avantgardesta. Yhtye teki viisi kiertuetta mainostaakseen levyä.
Yhtyeen hajoaminen
Bändin mentyä taas tauolle kiertueitten jälkeen alkoi liikkua huhuja bändin hajoamisesta. Vuonna 2003 Mike Patton kertoi, ettei yhtye todennäköisesti tekisi enää levyjä: "Luulen että se on ohi. Jäsenet ovat levittäytyneet ympäri maailmaa ja emme pidä yhteyttä. En ole puhunut osalle sitten viime kiertueen." Vuonna 2004 Mike patton vahvisti Rolling Stone -lehdessä yhtyeen hajoamisen: "Me olisimme ehkä saaneet puristettua ulos vielä muutaman levyn, mutta yhtyeen persoonallisuus meni epäkuntoon. Yhtyeen myrkytti yhden ihmisen kateellisuus, ja se johdatti meidät hitaaseen ja epäluonnolliseen kuolemaan. Minä en menetä yöuniani sen takia, koska yritin kaikkeni yhtyeen pelastamiseksi. Mr. Bungle saattaa tehdä comebackin, mutta minä en enää laula. Sillat on jo poltettu. Olihan se hauskaa, mutta pitää katsoa eteenpäin. Minulla on paljon asioita ajateltavana."
Trevor Dunn lisäsi nettisivuillaan "Bungle on kuollut ja se kelpaa minulle, yhtyeen jäsenet eivät enää koskaan työskentele yhdessä kuten ennen." Spruance Heifetz ja McKinnon suhtautuivat optimistisemmin; Spruance vastasi comeback-kysymykseen, että "toivoisin niin, koska tuo yhtye voisi vallata koko maailman jos haluaisi."
Mr. Bunglen jälkeen yhtyeen jäsenet ovat olleet mukana useissa eri yhtyeissä, joista mainittakoon Fantômas, Tomahawk ja Secret Chiefs 3
Tyyli ja vaikutus
All Music Guide -lehden Greg Prato kuvaili Mr. Bunglen musiikkia "uniikiksi yhdistelmäksi eksperimentaalimusiikkia, abstraktismia ja absurdismia", kun taas Patrick MacDonald The Seattle Timesista kuvaili heidän musiikkiaan "raa'aksi, ritiseväksi, rakennelmattomaksi, räjähtäväksi, vikiseväksi, nopeaksi, hitaaksi, aavemaiseksi, ja oudosti tehokkaaksi."
Selvästi erottuva aines heidän musiikissaan on monien eri soittimien hyväksikäyttö, Mike Pattonin uniikki laulutyyli, ja ennalta arvaamattomien soittomuotojen tuominen erilaisiin musiikkigenreihin. Suurimman osan musiikista ovat säveltäneet Patton, Dunn ja Spruance, mutta myös McKinnon ja Heifetz sävelsivät aika ajoin. Greg Prato kirjoitti arvostelussaan, että "he saattavat olla taitavimpia rockinstrumentalisteja nykyään, koska he vaihtavat genreä jatkuvasti, kun taas Mike Patton osoittaa, miksi häntä pidetään rockin parhaana laulajana".
Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu heidän musiikkiinsa yhtä myönteisesti. Toimittaja Geoffrey Himes arvostelee yhtyettä sanomalla "laulun hukkuvan syvälle musiikkiin, jolloin sanat ovat käsittämättömiä" ja kuvailee musiikkia "pikemin sydänääniksi kuin musiikiksi, lyhyiksi purkauksiksi, jotka yhtäkkiä häviävät ja joiden tilalle tulee toinen reitti, joka muistuttaa hiukan aikaisempaa teemaa".
Normaalien instrumenttien lisäksi Mr. Bungle käytti lukuisia muita soittimia, kuten bongorumpuja, tenorisaksofonia, juutalaista harppua, ksylofonia, kellopeliä, klarinettia, pianoa, urkuja ja okariinoa. Journalisti John Serba huomauttaa äänimaailman kuulostavan "juopuneelta jazz-maailmalta yhdistyneenä italialaisiin jousiin ja välillä baijerilaisiin marsseihin, jättimäisiin voimasointuihin tai taustaääniin".
Mike Pattonin laulutapa vaihteli death metal -örinöistä balladeihin, kurlauksesta kirkumiseen ja välillä myös kuiskauksiin. Tapa sovittaa kappaleita oli myös omaperäinen. Perusbunglemaisissa kappaleissa ei ole normaalisti minkäänlaista järjestelmällistä kappaleen olomuotoa, vaan ne raahautuvat genrestä toiseen, ja kappaleet saattavat pompata hitaista melodioista thrash metaliin.
New York Timesin toimittaja Jon Pareles kuvaili musiikin "lepattavan temposta toiseen, nuotista nuottiin, tyylistä tyyliin ja aivan ilman varoitusta". Kriitikko Patrick MacDonald päätyi samankaltaiseen johtopäätökseen: "Kesken vaikeasti hahmotettavaa, käsittämätöntä melua melko normaali, jammaava jazz-urkusoolo alkaa pikkuhiljaa päästä kyytiin. Ssen ei luulisi sopivan joukkoon mutta pakko vain jatkaa kuuntelemista."
Yhtyeen kolmella levyllä käyttämiä genrejä ovat muun muassa heavy metal, funk, vapaamuotoinen jazz, surf rock, punk, ska, avant-jazz, folk, pop, doo-wop, funk metal, electronica, swing music, avaruusajan pop, death metal, rockabilly, bossanova, progressiivinen rock, sirkusmusiikki ja videopelien ja piirrettyjen musiikki.
Mr. Bungle on vaikuttanut useiden nykyään vaikuttavien funk- ja metallibändien, erityisesti Kornin, System of a Downin ja Slipknotin musiikkiin. Incubus-yhtyeen Brandon Boyd on myös kertonut saaneensa Mr. Bunglelta vaikutteita. Mike Patton on kuitenkin antanut lausunnon, jossa hän sanoo pitävänsä loukkaavana, että häntä pidetään sellaisten Nu metal -yhtyeiden kuin Kornin ja Limp Bizkitin kummisetänä. "Minulla ei ole mitään vastuuta asiasta, se on heidän vanhempiensa vika, ei minun", Patton kommentoi.
Lavashow
Mr. Bungle tunnettiin myös sen erikoisista esiintymisistään, erityisesti esiintymisasuista. Asuina käytettiin erilaisia univormuja, mekaanikon työpukua, frakkeja ja smokkeja, Darth Vaderin vaatteita ja maskia, ja erilaisia maskeja, kuten pellen ja erilaisissa seksileikeissä käytettäviä maskeja. Basistin Trevor Dunnin mukaan syy haluun pukeutua erikoisesti esiintymisissä ei ole tiedossa.
Kiertueilla levyn California aikaan jäsenillä harvoin oli mitään erikoisempia asuja päällään. Syytä tähän Patton selittää haastattelussa: "Tämä musiikki oli paljon vaikeampaa soittaa, yritin soittaa pianoa kerran maskini kanssa ja minä en pysynyt nuotissa, koska nahkamaski valui aina pois silmänrei'istä, ja en nähnyt mitään." Usein näiden kiertueiden aikaan lavaa oli muuten koristeltu palmupuilla ja yhtyeen jäsenet olivat pukeutuneet havaijilaispatoihin ja rantashortseihin.
Konserteissa yleensä Bungle harrasti cover-versioiden soittamista, joitan tiettyjä kohtia lauluista, tai jopa kokonaan. Covereita soitettiin muun muassa elokuvamuusikoilta Ennio Morriconelta, Henry Mancinilta, ja John Williamsilta, pop laulajilta Elton Johnilta ja Jennifer Lopezilta, hip hop-yhtyeiltä Public Enemyltä ja Ol' Dirty Bastardilta, ja punk- ja metalliyhtyeiltä Dead Kennedys, Metallica, ja Slayer.
Anthony Kiedisin ja Mr. Bunglen välit
Mr. Bunglella on julkisesti huonot välit Red Hot Chili Peppers -yhtyeen solistin Anthony Kiedisin kanssa. Riita alkoi kun Kiedis näki Mike Pattonin toisen yhtyeen, Faith No Moren musiikkivideon ja syytti tätä hänen tyylinsä imitoimisesta. Kiedis antoi lausunnon, jossa hän kertoi: "Katsoin sen 'Epic'in videon, ja näin hänet hyppivän ylösalas, räppäävän, ja näytti siltä kuin katsoisin peiliin. Minulla ei ole häntä vastaan mitään henkilökohtaista. Tarkoitan, että rakastin The Real Thingiä ja pidin hänen laulustaan sillä levyllä. Kun kuulin levyn ensi kerran huomasin joitain samankaltaisuuksia, mutta kun näin videon ajattelin 'Odota, Mitä vittua?'" Mike Patton ja Mr. Bungle vastasivat Kiedisin kommenttiin sarkastisesti ja uhkailivat Kiedistä lehdissä. Kiedis ja Patton tapasivat 1990-luvun alkupuolella, mutta kohtaaminen oli rauhallinen. Muusikot käyttäytyivät ystävällisesti toisiaan kohtaan ja riita näytti loppuneen.
Vuonna 1999 Mr. Bunglen albumi California oli ajoitettu julkaistavaksi kesäkuun 8. päivänä, mutta levy-yhtiö Warner Bros. Records siirsi julkaisupäivän myöhemmäksi, jottei samana päivänä ilmestyvän Red Hot Chili Peppersien levy Californication vaikuttaisi oudolta. Tämä tapahtuma sytytti uudelleen vanhan riidan, joka vaikutti Mr. Bunglen jäämiseen pois useilta kesäfestareilta, joissa Red Hot Chili Peppers oli pääesiintyjä. Red Hot Chili Peppers sai päättää ketkä saivat soittaa samoilla festivaaleilla.
"Agenttimme järkkäsi meille keikkoja festareille Eurooppaan, jotka olivat melko hyviä – yksi Ranskassa, toinen Hollannissa, suuria festivaaleja. Kävi ilmi, että joku kantoi kaunaa. Meidät pudotettiin monilta isoilta festareilta, koska Anthony Kiedis ei halunnut meidän soittavan. Hän uhkasi vetää Chili Peppersit pois jos Mr. Bungle soittaisi. Järkeilepä sitä! Tuo on niin vitun säälittävää! Tämä tyyppi myy miljoonia levyjä! Me emme ole mitään tämän tyypin rinnalla! Mikä vittu on ongelmana?", Patton kertoi.
Trey Spruance lisäsi, että "Meidät oli kirjattu kuukausia etukäteen tekemään 11 festivaalin kiertue Euroopassa. Kun kesä tuli, saimme soiton kolmelta suurimmalta festarijärjestäjältä, jotka kaikki sanovat ettemme voi soittaa, koska pääesiintyjä niin vaatii. Me saimme tietää, että pääesiintyjä oli Chili Peppers, joten meidän managerimme soitti heidän managerilleen. Heidän managerinsa oli pahoillaan sanoen 'Olemme todella pahoillamme, me haluamme teidän tietävän ettei se käsky tullut meidän eikä yhtyeen taholta, vain Anthony Kiedis halusi sitä.'"
Hieman tämän jälkeen Mr. Bungle parodioi RHCP:tä konsertissaan Detroitissa, Michiganissa Halloweenina 1999. Patton esitteli yhtyeen jäsenet RHCP:n jäsenten nimillä, jonka jälkeen he coverasivat kappaleet "Give It Away", "Around the World", "Under the Bridge" ja "Scar Tissue", vaikkakin Patton käytti vääriä sanoja laulaessaan. Lisäksi Bungle satirisoi monia RHCP:n liittyviä asiota, esimerkiksi he esittivät käyttäneensä heroiinia koko esityksen ajan. Vastauksena tälle Kiedis sai poistettua Bunglen Australiassa ja Uudessa-Seelannissa pidettävästä "Big Day Out" festivaalilta. Kiedis sanoi haastattelussa: "En olisi välittänyt paskaakaan, jos he olisivat soittaneet samassa paikassa, mutta kun kuulin heidän Halloween show'staan missä he pilkkasivat meitä, ja luin erään haastattelun, jossa Patton puhui paskaa meistä, niin minä päätin, paskat heistä, painukoon vittuun koko bändi." "Taistelu" jatkui vielä, kun Bunglen basisti, Trevor Dunn arvosteli Red Hot Chili Pepperssiä omalla henkilökohtaisellaan nettisivullaan. Erityisesti hän arvosteli RHCP:n basistia Fleaa. "Flea, vakavasti ottaen, ei ole kovin hyvä. Tarkoitan siis älkää viitsikö, Red Hot Chilli Peppers oli ainoastaan kiinnostava 80-luvun lopulla, mutta jessus, he ovat ihan syvältä, he ovat syvältä."
Jäsenet
- Trevor Dunn: basso
- Danny Heifetz: lyömäsoittimet
- Clinton "Bär" McKinnon: tenorisaksofoni, klarinetti, kosketinsoittimet
- Mike Patton: laulu
- Trey Spruance: kitara, kosketinsoittimet
Diskografia
Demot
Studioalbumit
Singlet
- Quote Unquote (1991)
- Mi Stoke Il Cigaretto (1992)
- Platypus (1995)
- USA (2020)
Aiheesta muualla
- Mr. Bungle.com viralliset kotisivut
- Caca Volante uutisia ja arkistoja (myös muitten Mike Pattonin bändien uutisia)
- Bunglefever.com fanisivu
- Archive.org opetusvideo Lunchroom Manners, jossa nukke nimeltä Mr. Bungle opettaa lapsille kuinka käyttäytyä lounaalla. Ensimmäiset kaksi minuuttia äänestä ovat Mr. Bunglen ensimmäisen levyn 9. raidan "Love is a Fist" lopussa.
| Studioalbumit |
Mr. Bungle – Disco Volante – California - The Raging Wrath of the Easter Bunny Demo |
|---|---|
| Demoalbumit |
The Raging Wrath of the Easter Bunny – Bowel of Chiley - Goddammit I Love America! - OU818 |
| Katso myös |
Tomahawk - Fantômas - Faith No More - Secret Chiefs 3 - John Zorn |