Mother’s Milk

Red Hot Chili Peppers oli kasvattanut suosiotaan joka albumin myötä. Ensimmäiset kaksi albumia olivat vaatimattomia yhtyeen myöhempään uraan verraten. Edellinen albumi The Uplift Mofo Party Plan toi yhtyettä yhä suuremman yleisön tietoisuuteen. Se esiintyi yhä vähemmän erilaissa yökerhoissa ja enemmän kunnon lavoilla. Yhtye vieraili myös ensimmäisen kerran Suomessa Euroopan-kiertueensa aikana ollessaan yksi Provinssirockin esiintyjistä vuonna 1988.

Kun yhtye palasi Yhdysvaltoihin, se päätti alkaa tehdä uutta albumia.[1] Neljä viikkoa myöhemmin Hillel Slovak kuoli heroiinin yliannostukseen. Tästä järkyttyneenä rumpali Jack Irons jätti yhtyeen. Hän syytti yhtyettä Slovakin kuolemasta, joten hän ei enää halunnut olla missään tekemisissä sen kanssa. Kiedis puolestaan eristäytyi erääseen kylään Meksikossa, jossa hän yritti päästä eroon huumeriippuvuudestaan. Flea puolestaan siirtyi tekemään musiikillisia sivuprojekteja.[1]

Kun Kiedis palasi kotiinsa, hän ja Flea päättivät takaiskuista huolimatta jatkaa ja etsiä yhtyeeseen uuden kitaristin ja rumpalin. Kiedis perusteli yhtyeen jatkamista: ”Flea ja minä huomasimme, että emme voineet lopettaa parhaan kaverimme kuoleman vuoksi. Siitä oli tulossa ikuinen suru, mutta halusimme jatkaa yhtyettä, koska viidssä vuodessa siitä oli tullut elämämme.”[2] Aluksi he valitsivat Dwayne ”Blackbyrd” McKnightin korvaamaan kitaristi Slovakin. Rumpaliksi he valitsivat Dead Kennedysin rumpalin, D. H. Peligron. Yhtyeen managerin, Lindy Goetzin, mielestä McKnight ja Peligro eivät sopineet yhtyeeseen, joten he saivat potkut muutaman kuukaudn jälkeen. Kiedis ja Flea löysivöt lopulta McKnightin tilalle Fruscianten, joka oli yhtyeen innokas fani. Peligron tilalle ei alkanut löytyä ketään, joten yhtye joutuivat pitämään avoimen koe-esityyntymistilaisuuden. Yhtye soitti 40 rumpalin kanssa, mutta yksikään heistä ei sopinut yhtyeeseen. Lopulta viimeinen esiintyjä, Chad Smith, sai Kiediksen ja Flean innostumaan.[1]

Mother’s Milk oli ensimmäinen albumi, jonka nauhoitusten aikana Kiedis ei ollut huumeriippuvainen. Edellisten albumien nauhoitukset olivat yleensä venyneet hänen riippuvuutensa takia. Tämä innoitti inspiraation sanoituksia esimerkiksi kappaleissa ”Knock Me Down” ja ”Taste the Pain”, joista ensimmäinen kertoo myös Hillel Slovakista.[3] Jälkimmäisen Kiedis kirjoitti paettuaan Meksikoon.[4] Tuottaja Michael Beinhorn yritti saada myös aikaan parhaan mahdollisen levy ja painosti yhtyeen jäseniä. Yhtyeellä oli ennenkin ollut vaikeuksia tuottajan kanssa. Yhtyeen ensimmäisen albumin, The Red Hot Chili Peppersin, tuottaja Andy Gill yritti myös saada väkisin aikaan jotain, mitä yhtye ei halunnut. Tämä johti hänen erottamiseensa ensimmäisen albumin jälkeen, ja hänet korvasi George Clinton. Hänkin tuotti vain yhden albumin, Freaky Styley. Hänen jälkeensä Beinhorn astui remmiin. Etenkin Fruscianten kanssa Beinhorn oli eri mieltä musiikkityylistä.

John Fruscianten tulo Red Hot Cili Peppersiin muutti yhtyeen kitarasoundia rytmikkäämmästä enemmän melodisemmaksi, myös entistä monimutkaisemmaksi ja harmonisemmaksi. Mikä tuli esille monissa heavy metal kitarariffeissä. Levyn teon aikaan tuottaja Beinhornilla ja Frusciantella oli erimielisyyksiä siitä, minkälainen kitarasoundin pitäisi olla. Beinhorn halusi enemmän metallia kuulostavamman soundin, kun taas ennen Chili Peppersillä oli enemmän funkmainen soundi. Frusciante oli turhautunut tähän asenteeseen, se oli hänen mielestään liian ”machomainen”.

Albumi julkaistiin 16. elokuuta 1989 ja on tähän päivään saakka myynyt yli kaksi miljoonaa kopiota maailmanlaajuisesti. Levyn suurempaan suosiota muihin verrattuna voi selittää se, että yhtyeessä oli nyt uudet lahjakkaat kitaristi ja rumpali. Levy oli myös entisiä monipuolisempi. Levy oli alternative-, funk rockin ja metallin sekoitus. Edelliset kolme levyä olivat pääasiassa pelkkää funk rockia. Mother’s Milk oli Red Hot Chili Peppersin toinen albumi, joka pääsi Billboard 200 -listalle, ollen 52. Albumi oli menestys myös Euroopassa, muttei niin suuri kuin Yhdysvalloissa, missä se saavutti platina-rajan 23. tammikuuta 2003.[5] Albumin singlet, ”Knock Me Down”, ”Higher Ground” ja ”Taste the Pain” menestyivät myös maailmalla, mikä samalla potki Mother’s Milkin suosiota eteenpäin. ”Knock Me Down” oli ensimmäinen Red Hot Chili Peppersin kappale, joka pääsi Alternative Songs -listalle (tunnettiin ennen nimellä Billboard Modern Rock), ollen sijalla kuusi. ”Higher Ground” jatkoi menestystä ollen samalla listalla 11. ”Taste the Pain” ei sijoittunut millekään listalle Yhdysvalloissa, mutta menestyi paremmin Euroopassa.

Arvostelut

Vastaanotto
Arvostelupisteet
Julkaisu	Pisteet
Allmusic	[6]
Soundi	[7]
Amazon.com	[8]
Rolling Stone	[9]

Allmusicin Amy Hanson pitää albumia käänteentekevänä yhtyeen uralla. Mother’s Milk nosti yhtyettä yhä enemmän suuremmille lavoilla, pois pienistä klubeista. Hansonin mielestä albumi on juuri sitä, mitä The Uplift Mofo Party Plan vihjasi. Hän kuvaili yhtyeen cover-versiota Stevie Wonder kappaleesta ”Higher Ground” ”julmaksi” ja ”loistavaksi”, joka viimeistään todisti, mihin tämä kokoonpano pystyi.[6]

Soundin Petri Silaksen mielestä albumissa on merkittävää kahden uuden jäsenen ”esiinmarssi” ja monet hienot kappaleet, kuten ”Magic Johnson” ja kolme albumilta julkaistua singleä ”Knock Me Down”, ”Taste the Pain” ja ”Higher Ground”.[7]

• Anthony Kiedis (laulu)
• John Frusciante (kitara)
• Michael ”Flea” Balzary (basso)
• Chad Smith (rummut)
• Hillel Slovak (kitara kappaleessa ”Fire”)
• Jack Irons (rummut kappaleessa ”Fire”)
• Dave Coleman (sello kappaleessa ”Taste The Pain”)
• Philip ”Fish” Fisher (rummut kappaleessa ”Taste The Pain”)
• Patrik Enghlish (trumpetti kappaleessa ”Subway To Venus”)
• Vicki Calhoun (taustalaulu)
• Keith "Tree" Barry (saksofoni kappaleissa ”Subway To Venus” ja ”Sexy Mexican Maid”)