Mosambikin itsenäisyyssota
Mosambikin itsenäisyyssota oli Mosambikin vapautusrintaman eli Frelimon ja Portugalin välillä käyty sota, joka on osa Portugalin siirtomaasotia. Se käytiin vuosina 1964–1974. Tulitauko solmittiin 8. syyskuuta 1974, ja vuotta myöhemmin 25. kesäkuuta 1975 Mosambik itsenäistyi.
| Mosambikin itsenäisyyssota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Portugalin siirtomaasotia | |||||||||
 Portugalilaisia joukkoja Beiran takaisinvaltauksen aikana 1971. | |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
|
| |||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
|
| ||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
10 000–15 000 |
50 000 (17. toukokuuta 1970) | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
10 000 |
3 500 | ||||||||
|
siviiliuhreja n. 50 000 | |||||||||
.svg.png.webp){kind=small}
.svg.png.webp){kind=small}
.svg.png.webp){kind=small}
Tausta
Portugalin siirtomaapolitiikka oli ankaraa sen siirtomaita kohtaan. Cabo Delgadon maakunnassa työläisten kapinajohtajia pidätettiin ja vuonna 1960 maakunnassa ammuttiin noin 500 työläistä rauhallisen mielenosoituksen lopettamiseksi. Portugali ei halunnut antaa siirtomailleen itsenäisyyttä, mutta lisääntyvä levottomuus pakotti sen säätämään politiikkaansa.[1] Kun Angolan sisällissota oli käynnistynyt kapinalla, Portugalin johtaja António de Oliveira Salazar yritti hillitä muiden siirtomaidensa itsenäisyyspyrkimyksiä myöntämällä merentakaisille maakunnilleen paikan Portugalin parlamentissa ja maakuntien alkuperäisasukkaille täyden kansalaisuuden. Joulukuussa 1961 Intia otti haltuunsa kolme Portugalin Intian enklaavia, minkä jälkeen Salazar päätti, että eroamispyrkimyksiin Afrikassa tultaisiin vastaamaan sotilaallisella voimalla.[2]
Mosambikin vapautusrintama (Frelimo) perustettiin Dar es Salaamissa, Tansaniassa 25. kesäkuuta 1962. Tansanian presidentti Julius Nyerere oli kutsunut neuvotteluihin kolme poliittista järjestöä, jotka maanpaossa olevat mosambikilaiset olivat perustaneet. Mosambikin afrikkalainen kansallinen unioni (Manu), Mosambikin kansallinen demokraattinen liitto (Udenamo) ja Itsenäisen Mosambikin kansallinen afrikkalainen unioni (Unami) liittyivät yhteen ja muodostivat Frelimon, jonka ensimmäiseksi johtajaksi valittiin Eduardo Mondlane.[1]
Mondlane yritti saada tukea Yhdysvalloilta, muttei onnistunut pyrkimyksissään. Frelimo sai kuitenkin rahoitusta yksityisiltä tahoilta, ja sotilaallista tukea Algerialta, Neuvostoliitolta ja Kiinalta.[1]
Sota
Sotatoimien alku
Itsenäisyyssota käynnistyi syyskuussa 1964 Frelimon ensimmäisten sissijoukkojen tunkeutuessa Mosambikiin Tansaniasta. Sodan ensimmäisten vuosien aikana Frelimon sotatoimet kohdistuivat lähinnä Mosambikin pohjoisiin Cabo Delgadon ja Niassan maakuntiin. Se pystyi hyvin hyökkäämään näihin maakuntiin tukikohdistaan Tansaniasta. Frelimo käytti sodassaan sissitaktiikkaa. Se ei pyrkinytkään kukistamaan Portugalin joukkoja sotilaallisella voimalla, mutta Frelimon sissit tekivät iskuja maakunnan syrjäseuduilla. Se yritti pakottaa Portugalin neuvotteluihin. Portugali vastasi Frelimon hyökkäykseen lähettämällä Mosambikiin yli 70 000 sotilasta. Se sai aseellista tukea Natolta, lainaa Yhdysvalloilta ja Länsi-Saksalta sekä apua Etelä-Afrikalta.[1]
Vuoden 1965 loppuun mennessä Frelimo hallitsi suurta osaa Cabo Delgadosta ja Niassasta. Portugalilaiset vastasivat Frelimolle pidättämällä Mosambikin eteläosista 1 500 Frelimon tiedustelijaa ja estivät sissien etenemisen. Frelimo laajensi kuitenkin toimintaansa Teten maakuntaan vuonna 1978. Järjestön johtaja Mondlane murhattiin kirjepommilla vuonna 1969, ja hänen seuraajakseen nimitettiin Samora Machel.[3]
Machel kohtasi pian portugalilaisten vastahyökkäyksen, jonka tarkoituksena oli häätää Frelimon joukot pois Mosambikista ja hyökätä sen tukikohtiin Tansaniassa. Portugali lähetti pohjoiseen 35 000 miestä.[2] Portugalin vastahyökkäys tunnetaan nimellä operaatio Gordionin solmu, ja sen aikana portugalilaiset joukot siirsivät monien kylien asukkaita leireille, käyttivät napalmia, poltetun maan taktiikkaa ja terrorisoivat paikallisia ihmisiä.[3] Frelimo ei vastannut sotilaallisesti portugalilaisille joukoille, vaan evakuoi väkensä ja siirsi toimintansa Malawiin. Jatkossa Frelimo keskitti Mosambikin toimintansa Teten alueelle ja pyrki häiritsemän Teten ja Beiran kaupungin liikenneyhteyksiä sekä vaikeuttamaan Cahora Bassan padon rakentamista.[2]
Portugalin vallankumous ja sodan loppu
Frelimo hallitsi 1970-luvun alussa Mosambikin keski- ja pohjoisosaa 7 000 miehen vahvuisella ryhmittymällään. Samalla Portugalin 35 000 miehen joukko kärsi jatkuvia tappioita ja kärsi varojen puutteesta. Kun portugalilaiset olivat samalla sotatilassa sekä Angolassa että Guinea-Bissaussa, tyytymättömyys maan hallintoon kasvoi. Lopulta Portugalissa tapahtui vasemmiston suorittama sotilasvallankaappaus, niin sanottu neilikkavallankumous, 25. huhtikuuta 1974.[3]
Uusi vasemmistolainen hallitus halusi saada siirtomaasodat nopeasti päätökseen. Lisäksi se oli myötämielinen Frelimoa kohtaan, sillä sillä oli samantaustainen vasemmistolainen ideologia. Portugali ja Frelimo solmivat 7. syyskuuta 1974 Lusakan sopimuksen, joka päätti sotatoimet. Sopimuksessa myös määriteltiin siirtymähallitus, joka toimisi yhdeksän kuukautta ennen Mosambikin itsenäistymistä. Joaquim Chissanosta tehtiin siirtymähallituksen pääministeri. Mosambik itsenäistyi 25. kesäkuuta 1975, ja Frelimon johtajasta Samora Machelista tuli maan ensimmäinen presidentti.[3] Itsenäisyyden aikana noin 300 000 valkoista portugalilaista siirtolaista lähti Mosambikistä pakolaisena Portugaliin tai Brasiliaan.
Lähteet
- Briggs, Philip: Mozambique, 4th: The Bradt Travel Guide. Bradt Travel Guides, 2007. ISBN 9781841621777. Google Books. (englanniksi)
Viitteet
- Mozambique: African nationalism and the armed struggle (1960-1975) (sivu 1) 1/2008. EISA. Viitattu 4.12. 2009. (englanniksi)
- Briggs, s. 15
- Mozambique: African nationalism and the armed struggle (1960-1975) (sivu 2) 1/2008. EISA. Viitattu 4.12. 2009. (englanniksi)