Mordvalaiset kielet
Mordvalaiset kielet ovat yksi uralilaisen kielikunnan kieliryhmistä. Mordvalaisia kieliä puhuvat mordvalaiset, jotka jakautuvat kahteen pääryhmään, ersäläisiin ja mokšalaisiin. Saamelaiskielten ohella mordvalaiskieliä pidetään uralilaisista kielistä itämerensuomalaisille eli suomelle ja sen lähisukukielille läheisimpinä. Aikaisempi käsitys, jonka mukaan mordvalaiskielet olisivat läheistä sukua marille ja muodostaisivat tämän kanssa uralilaisen kieliperheen volgalaisen haaran, ei pidä paikkaansa[1].
Mordvalaisia kieliä on kaksi, ersä ja mokša, ja ne eroavat toisistaan niin suuresti, että niitä puhuvat eivät ymmärrä toisiaan vaikeuksitta. Nämä kielet palautuvat yhteiseen välikantakieleen, kantamordvaan.
Ominaispiirteet
Mordvalaiskielet ovat äänne- ja muotojärjestelmältään melko vanhakantaisia. Äänteistössä ovat säilyneet erillään uralilaisen kantakielen kolme sibilanttia: /s/, /ś/, /š/ ja kaksi affrikaattaa: /ć/, /č/. Liudennus on laajentunut käsittämään useimmat sellaisetkin konsonanttifoneemit, joita se ei uralilaisessa kantakielessä tai vastaavissa kantakielivaiheissa vielä koskenut. "Parillisia" ovat konsonantit t, d, s, z, c (= ʦ), n, l ja r: näiden liudennus on sanan merkitystä erotteleva piirre, ja se merkitään siksi kirjoituksessa. "Parittomat" konsonantit b, p, v, f, g, k, m ja x liudentuvat äänneympäristön mukaan etuvokaalien edellä. Aina liudentumattomia ovat vain ž, š ja č.
Samoin kuin moniin muihin Volgan seudun suomalais-ugrilaisiin kieliin, mordvaan on syntynyt umpi‐ ja suhuäänteiden soinnillisuusriippuvuus, mokšamordvaan lisäksi riippuvuus hankaus‐ ja laideäänteiden soinnillisuuden välillä. Samalla alkuperäiset kaksoiskonsonantit ja monet konsonanttiyhtymät ovat yksinkertaistuneet.
| suomi | ersä | mokša | oletettu alkuperäinen sanansisäinen konsonanttiaines |
|---|---|---|---|
| kumpu | - | komba | *mp |
| sappi | sepe | śäpä | *pp |
| tunkea | toŋgoms | toŋgəms | *ŋk |
| pähkinä | pešks 'pähkinäpensas' | päšks 'pähkinäpensas' | *šk |
| vasa | vaz | vaz | *s |
| kasvaa | kasoms | kasəms | *sw |
Vokaalijärjestelmä on melko vanhakantainen, mutta molemmista kielistä on hävinnyt uralilaisen kantakielen /y/‐foneemi ja ersästä lisäksi foneemi /ä/:
| suomi | ersä | mokša | oletettu alkuperäinen 1. tavun vokaali |
|---|---|---|---|
| jää | ej | jäj | *ä |
| käsi | keď | käď | *ä |
| kynsi | kenže | keńžä | *y |
| sylki | seľge | śeľgä | *y |
Uralilaisen kantakielen vokaalijärjestelmän selvittämisessä mordvalaiset kielet ovat itämerensuomen, saamelaiskielten ja samojedikielten ohella avainkieliä, joiden vokaalihistoria selvitettiin pääpiirteissään jo varhain lähinnä Heikki Paasosen ja Paavo Ravilan tutkimusten ansiosta.
Sijajärjestelmään kuuluu kymmenen perussijaa ja lisäksi kolme vähäkäyttöistä sijaa. Deklinaatioita on kaksi, epämääräinen ja määräinen. Jälkimmäinen on historiallisesti syntynyt jälkiartikkelin ja sijapäätteen yhteenlankeamisesta. Esimerkiksi ersässä yksikön määräinen muoto пакся‐сь [pakśa‐ś] ’pelto’ vastaisi suomessa muotoa "pelto se", monikon määräinen muoto пакся‐т‐не [pakśa‐t‐ńe] ’pellot’ puolestaan "pellot ne". Omistusliitteillä merkitään paitsi omistajan persoona, myös omistettujen luku. Monet taivutusmuodot ovat kuitenkin käytössä vain osassa mordvan murteista.
Historiallisesti kiinnostava on mordvan ablatiivin käyttö. Sitä käytetään osaobjektin sijana suomen partitiivin tapaan. Nämä molemmat ovat kehittyneet uralilaisesta *-tA-erosijasta. Mordvassa on myös itämerensuomen translatiivia vastaava *-ks-translatiivi, josta ei ole jälkiä saamelaiskielissä.
Verbintaivutuksessa on erikseen intransitiivinen ja objektikonjugaatio. Jälkimmäistä käytetään vain määräisen objektin kanssa, ja se ilmaisee subjektin lisäksi myös objektin persoonan. Myös nimisanoilla on verbikonjugaation mukaiset päätteet predikatiivisessa taivutuksessa.
Mordvalaisissa kielissä varhaisimmat lainasanakerrostumat ovat samantapaisia kuin muissakin suomalais-ugrilaisissa kielissä. Lainasanoja on muun muassa indoeurooppalaisista kielistä, kuten balttilaisista, germaanisista ja iranilaisista kielistä, sekä turkkilaisista kielistä. 1400-luvulta alkaen ersän kieli ja 1600-luvulta alkaen mokšan kieli ovat olleet sekä sanastollisesti että äännerakenteeltaan venäjän kielen vaikutuksen alaisina, joten erityisesti moderni kulttuurisanasto on lainattu huomattavalta osin venäjästä.[2]
Nykytilanne
Vaikka mordvalaiskielten puhujamäärä on melko suuri, niiden puhuma-alue on hajanainen. Venäjään kuuluvassa autonomisessa Mordvan tasavallassa asuu alle kolmasosa mordvalaisista. Venäjän uralilaisista kielistä mordvalaiskielten puhuma-alue on eteläisin. Se muodostuu ryhmästä erillisiä asutuspesäkkeitä, jotka ovat sijoittuneet havumetsävyöhykkeen eteläosaan. Huomattavia ryhmiä mordvalaisia asuu muun muassa Samaran, Penzan ja Orenburgin alueilla.
Vaikka mordvalaiskielet ovat puhujamäärältään yksi suurimmista uralilaisten kielten ryhmistä, on niiden sosiokulttuurinen asema heikko. Venäjän vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan mordvalaisten määrä oli Venäjällä 744 200.[3] Tuolloin mordvalaiskielten puhujien määrä oli 393 000. Vuonna 2002 puhujamäärä oli vielä 614 000. Tosin vuoden 2010 väestönlaskentatiedot saattavat tosin jonkin verran liioitella kielenpuhujien määrän laskua, koska ei tiedetä sisältääkö luku itsensä ersän- (36 700) tai mokšankielisiksi (1 500) ilmoittaneita). Suuri osa kaupungistuneista mordvalaisista ei hallitse kansansa kieltä.[4]
Sanakirjat
- Sanakirjoja: Ahlqvist (mokša, 1861), Wiedemann (ersä, 1865), Budenz (mordvin, 1866), Paasonen (ersä, mokša, 1909), Ersä-venäjä (1993), Mokša-venäjä (1998)
- Kielioppeja: v. d. Gabelentz (ersä, 1839), Ahlqvist (mokša, 1861), Wiedemann (ersä, 1865), Budenz (mordvin, 1876), Šahmatov (ersä, 1910), Jevsevjev (ersä, mokša, 1929), Ersän kielen laitos (ersä, 2000), Mokšan kielen laitos (mokša, 2000).
Kirjallisuus
Ensimmäinen mordvalainen kirja lienee vuonna 1806 ilmestynyt katekismus. Kansanrunokokoelmia ovat julkaisseet Oikeauskoisen lähetysseura vuosina 1882–1883, H. Paasonen (vuosina 1891, 1894) ja A. A. Šahmatov (vuonna 1910). Ensimmäisen maailmansodan jälkeen on mordvalaisilla kielillä ilmestynyt kaikenlaista "valistuskirjallisuutta".
Lähteet
- Salminen, Tapani 2002: Problems in the taxonomy of the Uralic languages in the light of modern comparative studies. http://www.helsinki.fi/~tasalmin/kuzn.html
- Raija Bartens: Mordvalaiskielten rakenne ja kehitys, s. 13-18. Suomalais-Ugrilainen Seura, 1999. ISBN 952-5150-22-4.
- Jaak Prozes: Venemaa rahavaloendus ja uurali rahvad (teoksessa Soome-ugri sõlmed 2010-2011), s. 13. Fenno-Ugria, 2012. ISSN 2228-1894.
- Jaak Prozes: Venemaa rahavaloendus ja uurali rahvad (teoksessa Soome-ugri sõlmed 2010-2011), s. 15. Fenno-Ugria, 2012. ISSN 2228-1894.